Rosvoparoneita ja Inkvisiittoreita

"Ziio draws away from me, I fail to understand the reasons why. She argues that my goals are corrupted, that the order isn’t right. Why must she forgo the salvation we offer? Order, not chaos, is what brings the world peace. She speaks of freedom, of equality, things that the revolutionaries will not be able to offer her. How childish could you be to not see this? They own slaves, from faraway countries and from her own people, and through all this talk of freedom from the crown they never once have mentioned their slaves. Doesn’t she understand that with me she has protection?"
(Haytham Kenway, "Assassin’s Creed III")

Ennakkotilasin "Assassins Creed III" -pelin ja olenkin sen ilmestymispäivästä lähtien pelannut sitä hyvin paljon. Pelin alkupuolella pelaajalle totutetaan uusi hahmo, brittiläisen viileä Haytham Kenway, joka on pelisarjalle oleellisesti salamurhaaja.

Heti alusta lähtien on selvää että tämä kirjakielinen hahmo on hyvin erilainen kuin aikaisemman pelisarjan sankari, Ezio Auditore, hahmo joka vei pelisarjan suursuosioon. Ezio oli luonteeltaan räväkkä ja räiskähtelevä hedonistinen hahmo. Haytham taas on järjestelmällinen, oikeudenmukainen mutta suoraviivaisuudessaan ja käytännöllisyydessään julma. Hahmot ovat hyvin erilaisia, mutta molemmissa on karismaa. Pelissä yllätyselementtinä onkin se, että Haytham on vain "tutoriaalihahmo" jossa totutetaan pelaajaa pelimekaniikkaan. Tutorialin jälkeen peliin nousee "Connor" Kenway" (oikea etunimi Ratohnhake, siksi heittomerkit, hän vain käyttää tätä nimeä). Connor on Haythamin poika. - Ja ainiin. Kenway on temppeliritari, eli pelin sankarin vastustaja. Pelisarjan "isäkapina" tiivistyykin pelin pääjuonen ytimeen. Haytham on Connorin päävastuksena toiseksi viimeisessä osiossa. (Jossa Haytham korostaa että hän ei kadu tekojaan ja selittää että assassiinit ovat heikoilla koska vapautumisen ideassa on mukanaan utopia, kun taas temppeliritarit haluavat vain että maailma ja yhteiskunta jatkuu samanlaisena kuin se on.)

Ylläoleva on vain karkeistus jolla heijastan "Takkiraudan" blogaukseen liberalismista (ja sen petoksesta). Nyt riittää muistettavaksi vain se, että "Assassins Creed" ei tarjoa virheetöntä sankaria, vaan puutteellisen sankarin. Ja Ezio on "rosvoparoni" ja Haytham on "inkvisiittori".

Takkirauta on konservatiivi (kuten muuten olen minäkin). Hän oivaltaa mielestäni hyvin sen mikä liberalismissa on hankalaa ; vapaudesta tulee helposti anarkiaa jossa kaikki tekevät mitä huvittaa. Ja tämä taas johtaa hierarkisoitumiseen. Vapaa seksuaalisuus ei suinkaan takaa kaikille seksiä, vaan se vahvistaa seksuaalisesti menestyneimpien etulyöntiasemaa. Paradoksina onkin se, että osa saa hillittömästi seksiä ja toiset ovat pakkoselibaatissa. Talouspuolella on esimerkiksi uusliberalismi joka vastustaa yhteiskunnan säätelyä. Siitä on kehittynyt tehokas ""Anti-Robin Hood" joka ryöstää köyhiltä ja antaa rikkaille". Tätä riskiä vahvistaa se, jos siihen liittyy USA:ssa yleinen oikeistofundamentalistinen kalvinismi jossa menestys on merkki Jumalan suojelusta, siitä että ihminen on predestinoidusti oikeaoppinen. (Näin ollen yhteiskunnallisesti konservatiivitkin voivat ajaa liberalismia talousasioissa.)

Otan kuitenkin hieman kriittisen kulman, sillä mielestäni Takkirauta syyllistyy konservatiivien heikkouteen, siihen mutkien oikomiseen jota psykologia onkin konservatiiveihin liittänytkin ; He toimivat intuitiolla eivätkä järkeilyllä. (Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä miten on havaittu että he käyttävät nopeaa ja vaivatonta heuristiikkaa ja välttävät hidasta ja tarkkaa heuristiikkaa. Tämä on tämän blogauksen ymmärtämisen kannalta oleellinen seikka.)

Takkiraudassa sanotaan seuraavaa : "Mutta liberalismin petos ei rajoitu vain tähän yhteiskunnan banalisoitumiseen ja trivialisoitumiseen sekä yksilöiden atomisoitumiseen. Se menee paljon pitemmälle; ja se johtuu nimenomaan siitä, että liberalismin ihmiskuva on väärä ja konservativismin ihmiskuva on oikea. Ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä, vaan pohjimmiltaan paha. Ihminen ei myöskään ole pohjimmiltaan fiksu eikä järkevä, vaan typerä tunneolento. Kärjistäen voidaan sanoa, että liberalismi tähtää maksimaaliseen hyvään mutta saa aikaan samalla maksimaalisen helvetin monille, sillä liberalismi johtaa aina väistämättä plutokratiaan; konservativismi puolestaan tähtää minimaaliseen pahaan ja saa aikaan passelin yhteiskunnan useimmille." Tässä on kaksi isoa ongelmaa.

Ongelma 1 ; "Teologisesti korrektilla tasolla".

Jos katsotaan liberalismia ja konservativismia ulkoisesti ilman ihmisiä ja niiden seuraamuksia on hyvä huomata että Takkirauta on oikeassa siinä että liberalismi perustuu yltiöoptimistiseen ihmiskuvaan. Konservatiivit taas ajattelevat että ihmiset ovat pahoja ja vaativat ja tarvitsevat kontrollia ; "Assassins Creed III" tätä eroa valotetaan esimerkiksi keskustelussa jossa verrataan Ranskaa ja pelissä syntymässä olevaa Amerikan Yhdysvaltoja ; Hän kuvastaa miten Ranskassa ihmiset ovat sisäisesti turmeltuneita mutta ulkoisesti sivistyneitä ja siloteltuja. On järjestelmä ja perinteet jotka tarjovat monenlaista. USA taas on ulkoisesti koruton mutta sisäisesti se hehkuu. Haaveissa onkin jopa se, että tämän hehkun saisi jotenkin kuljetettua Ranskaan jotta saataisiin sekä sisäinen että ulkoinen kauneus.

Tämä henki on näkyvissä jos vertailee USA:n nykypäivän oikeistoa ja Suomen Kokoomusta. Kokoomus luottaa sosiaaliturvaan, ajatellen että veronmaksajia tarvitaan juuri yhteiskunnan verorahojen keräämiseen jotta heikoista saadaan pidettyä huolta. USA:n konservatiivinen puoli taas ajaa vapaata kilpailua jossa heikommassa asemssa olevat ovat loisia.

Tässä kohden huomio siitä mikä on ihmispsyyke ei kuitenkaan riitä. Manaan avukseni Kahnemanin "Thinking Fast and Slow". Hän on nobelisti joka on perehtynyt siihen miten ihmiset valitsevat asioita. Tällä on luonnollisesti vaikutusta talouteen ja siksi hän onkin saanut Nobelinsa juuri talouden puolelta. Hänkin kritisoi sitä klassisen talousteorian näkemystä että ihminen olisi "rationaalinen, analyyttisiä, päätelmissään vakaa ja itsekäs". Sen sijaan hänestä näyttää siltä että ihmiset ovat juurikin monesti tyhmiä, päätelmissään ailahtelevaisia ja tilanteiden mukaan  vaihtelevia, yllättävänkin kyvyttömiä itsekritiikkiin ja tätä kautta valitettavasti myös kriittiseen ajatteluun ja analyyttisyyteen, ja itsekkyydestään huolimatta monesti yllättävän altruistisia. Näin ollen klassinen talousteoria ei toimi koska se perustuu väärään ihmiskuvaan. Tämän verran Takkirauta saa "pääpiirteissään oikein". (Joskin hän on ihmiskuvassaan kyynisempi kuin Kahneman, mikä johtunee siitä että Takkirauta kulkee paikassa nimeltä internet joka helposti kaivaa ihmisistä pahimmat puolet esiin.)

Kahneman ei nimittäin sano että ihmisten tunnejärjestelmän mukaan pitäisi mennä. ; Toki Jos ajatellaan yhteiskunnallista paremmuutta, toiminnan ennustamisen tasolla on oltava realistinen ihmiskuva. Jos teoria ihmisistä on väärä, ennusteet siitä mitä kulutetaan ja ostetaan ja mitä liikkeitä kannattaa perustaa ja ei kannata eivät ole oikeita arvioita. Mutta tämä ei todellakaan tarkoita sitä että ihmisten tunnetaso olisi jotain jonka varassa päätelmiä kannattaisi tehdä päätöksiä. Päinvastoin, Kahneman näyttää että tunteiden seuraamisesta seuraa vakavia ongelmia. Toiminnan suunnittelun tasolla intuitiota pitää karkeasti sanoen ampua jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. Sillä intuition mukana toimiva inhimillinen järjestelmä ei osaa arvioida riskejä, ja on peräti sellainen että se hakee lyhytaikaista pientäkin hyötyä pitkäaikaisen suurenkin haitan ohittaen. Itsekriittisyys on ihmiselle vaikeaa koska oman päätelmän kyseenalaistaminen ideankin tasolla herättää kognitiivista dissonanssia joka on yksi vahvimmista voimista sen takana että ihmiset ovat olentoina "typeriä tunneolentoja".
1: Esimerkiksi on havaittu että ihmiset jotka perustavat yrityksen saattavat kehua tehneensä "hyvät kaupat" kun ovat saaneet vaikkapa hotellin halvalla. He ovat optimistisia siitä että he onnistuvat, ihmisten käytöksessä tämä on intuitionmukaista, Lake Wobegon Effect varmistaa että ostaja käytännössä poikkeuksetta uskoo olevansa keskivertoa parempi ja ennen kaikkea sitä aikaisempaa epäonnistujaa parempi. Kuitenkin käytännön tasolla tässä on olemassa yhteys joka sanoo että jos aikaisempi hotelli meni nurin, on erittäin todennäköistä että vaikka tekisi muutoksia niin se uusikin firma menee nurin. Tunteiden kuuntelu tälläisissä asioissa ei ole tunnevammaisuutta vaan yhteiskunnalle haitallista. Sillä konkurssiyritysten (sarja) perustaminen ei ole yhteiskunnalle rakentavaa. Intuition ja oman sydämen kuuntelu on tässä kohden sitä että luodaan itselle lyhytaikainen taivas ja yhteiskunta kärsii sitten seurauksena syntyvää helvettiä.

Ongelma 2 ; "Teologinen korrektius ei ole kaikki"

Takkiraudan ongelmana on se, että hän käsittelee liberalismia vapauskäsitteen abstraktiona. Tämä on toki hyvä taso filosofiselle analyysille ja tarjoaa näkökulmia myös ihmisiin. Mutta tosiasiassa abstraktion käyttäminen ei ole kovin toimiva tapa kuvata ihmisjoukkoja. Karkeasti ; Yhteiskunnallisessa keskustelussa ideologiataso on yllättävänkin irrelevantti ; Kristillisten yhteiskuntien rakenteesta ei saa oleellista tietoa katsomalla sitä onko 10 käskyä ja kultainen sääntö kauniita periaatteita vaan siitä seurataanko näitä kauniita periaatteita myös käytännössä. (Yleensä ei.)

Takkirauta näyttää kuitenkin miten monien konservatiivien sisällä on syvällinen ansa jota voisi sanoa "konservativismin petokseksi". He eivät ymmärrä liberalismia eivätkä osaa olla edes sisäisesti koherentteja. Tämä ongelma tiivistyy seuraavaan lainaukseen ; Takkirauta korostaa että liberalismissa ei ole moraalipohjaa, eli ei poliittista korrektiutta ja hyvien tapojen ja etiikan suojaa ; "Liberalismin kaunis alkuperäinen idea oli puolustaa yksilön vapautta ja autonomiaa sillä tavalla, että vapauteen ja autonomiaan sisältyy myös kypsän aikuisen ihmisen vastuu omista teoistaan ja niiden seurauksista. Ikävä kyllä tähän sisältyy olettamus siitä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä; tai sitten että ihminen on pohjimmiltaan fiksu ja järkevä. Ja molemmat olettamukset ovat vääriä." ... "liberalismin alkuperäinen idea on vesittynyt arvorelativismin, poliittisen oikeaoppisuuden, yltiöindividualismin ja erilaisten eturyhmäintressien paineessa. Nykyliberalismin lähtökohtana ei olekaan enää oikeus toteuttaa itseään, vaan oikeus saada tehdä mitä sattuu haluamaan. Toisaalla taas ihmisen syyllisyyttä ja uhriutta ei enää arvioida hänen omien tekojensa vaan asemansa, varallisuutensa ja ihonvärin perusteella."

Liberalismia toki kuvaa monin paikoin kulttuurirelativismi. Mutta valitettavasti kulttuurirelativismi ja siihen liittyvä "postmoderni paskanjauhanta" pitää sisällään jotain aivan muuta. Kun mietitään mitä konservatiivit tarkoittavat viitatessaan liberaalien "holhoamiseen", "hyysäämiseen" tai "poliittiseen korrektiuteen" eli sanoihin joita uuskonservatiivit vastustavat ja joita he pitävät liberalismin peruspaheina. Kun vähänkin katsoo sanojen kirjainvartaloihin ja analysoi taustamääritteitä ei ole edes vaikeaa huomata mitä he itse asiassa sanovat kun he valittavat näistä. He sanovat pohjimmiltaan että liberaaleilla on eettinen viitekehys. Tosiasiassa se, mikä sanojen pintatasolla on vapauden nimissä tehtyä, onkin itse asiassa juurikin jotain aivan muuta kuin anarkiaa ; Ei puhuta arvojen sirpaloitumisesta vaan erilaisesta arvojärjestelmästä.

Esimerkiksi vihervasemmistolaiskukkahattutätiläisyys onkin iskenyt kättä konservatiivikristillisyyden kanssa yllättävän laajasti ; On syntynyt puheenparsi jossa ollaan luovuttu vanhasta syntipuheesta ja tähän liittyvästä paheksunnasta. Sen sijaan puhutaan psykologisin termein jossa sana "synti" on vain vaihdettu "traumaksi". Ideasisältöä ei ole vaihdettu vaan puheenpartta on vain muutettu niin että vanha idea puetaan uuteen sana-asuun. Näin ollen voidaan paheksua vaikkapa tatuotuja ihmisiä tai punkkareita jotka ovat "traumatisoituneita" sen sijaan että "olisivat menneet saatanan metkuihin". Pornografiakeskustelussa "yliseksualisoituminen" on vahva sana jota käytetään. Monesti konservatiivit ja liberaalit esiintyvät määritteissä vahvasti vain kun he ovat erimielisiä joten voi olla vaikeaa huomata että monissa paikoin ne ovat hyvinkin samanmielisiä. Liberaaleiksi itseään kokevat eivät tunnusta olevansa samanlaisia ja yhteyskin hämärtyy kielellisellä pikkukikalla ; Liberaalit eivät syyllistä uskonnollisilla termeillä vaan "tieteistävät" tämän kyökkipsykologisoimalla ja käyttämällä psykologian termejä. He eivät näe että he eivät sovella psykologiaa vaan käyttävät "uskonnollistyyppistä ennakkoluuloa" sanoessaan vaikkapaa sanaa "äitihaava" (joka on aina homoseksuaalisuuden ja/tai ateismin takana.)
1: Konservatiivit ovat tehneet kielellisiä manööverejä muuallakin ; Esimerkiksi vapaus -sanan kanssa USA:ssa ; Liberaalien freedom on ollut konservatiiveille liian värittynyt sana, ja termin kaikenkattava käyttö paljastaisi sen että se mitä he ajavat taloudessa on juuri maksimaalista liberalistien vapautta, jonka kontrastina suomalainen sosiaaliturva on kommunismia ja loiseläjien elättämistä. Joten he ovat ottaneet käyttöön vastaavan käsitteen liberty joka on heillekin tärkeä.

Pääongelma; 1+2 = "Follow your heart or not"?

Tästä päästään esimerkiksi niihin kysymyksiin miksi uusateismi ärsyttää uskovaisia ; Uusateismi ei ole klassisesti liberaalia hössötystä. Se ei ole relativistinen, vaan skientistinen. Sen "starat" kuten Dawkins ja Harris ovat moittimassa paitsi uskonnon tietoteoreettista osiota, niin myös uskontojen eettisyyttä. Se mitä tämä on, onkin itse asiassa konservatiivista asennetta joka on kohdistettu konservatiiveihin.

Konservatiivithan näkevät arvot tärkeinä ja tämä on usein näkynyt nimenomaan siinä miten he paheksuvat ihmisiä ja suojelevat näin yhteisöä heidän likaiselta sielultaan. Käännytys ja julistus on olut ihmisten pelastamista. Konservatiivin negatiivinen ihmiskuva tarkoittaa samaa kuin ihmisten kurisaspitämisen oikeutus. Liberaalien taas on vaadittu olevan suvaitsevaisia. Siksi kristityt korostavat että eihän se ole liberaali jos ei ole suvaitsematon suvaitsemattomalle ja tue kristittyjenkin uskonnonvapautta.

Kuitenkin uusateistit ovat tuputtavia hyysääjiä täsmälleen samassa mielessä kuin konservatiivikristitytkin ; Tilanne on vain nyt molemminpuolinen. Kun tunnehössöttäjätasoiset ateistit ovat klassisesti kohdanneet sen että uskovaiset lähestyvät heitä erilaisin helvettivaroituksin ja syyttävät vaikkapa heidän homousnäkemystään synniksi. Uskovainen on kokenut että tässä he varoittavat heikoista jäistä ja että tämä herättää synnintuntoa. Kuitenkaan juuri tätä ei tapahdu vaan ateisti ärsyyntyy. Mutta jos hän on suvaitsevainen eikä "tunnevammainen" niinkuin julistaja, hän vaikenee. ; Uusateistit ovat tehneet tämän täsmälleen saman toisin päin. He kertovat että heistä on väärin tehdä tiettyjä asioita. Pohjimmiltaan jokainen tämänlainen näkemys on rajoite uskonnolliseen käytökseen. Uusateistien mielessä tällä yritetään herättää ihmisiä "dogman unesta". En voi olla näkemättä yhteneväisyyksiä uskovaisten oman toiminnan kanssa.

Näenkin että uskovaiset paheksuvat uusateismia juuri siksi että tämä ei ole liberaali vaan hyvinkin samanlainen konservatiivien kanssa ; Siinä missä eksistentiaaliset humanistiälykköateismin luokat ovat olleet elegantin etäisiä ja epäkäytännöllisiä, on uusateismi jotain aivan muuta. Se harjoittaa uskovaisiin itseensä jotain jonka soveltaminen muihin on uskonnollisille ihmisille itselleen itsestäänselvä uskontoon kuuluva oikeus. He kohtaavat oman lääkkeensä. He eivät tunnusta tätä koska näkevät itsensä heterogeenisempänä joukkona ja että vastapuoli on jotenkin tietynlaisempaa ja stereotyyppisesti pahempaa. (Mikä on odotettavissa, mihin palaan myöhemmin tässä blogauksessa.)
2: Itse asiassa konservatiivit, esimerkiksi Takkirauta itse, ovat tunnetusti hyvin häijyjä keskustelukumppaneita. Takkiraudalla on tässä osin varsin huono maine. Hän on parempi artikkeleiden kirjoittajana kuin kommentteihn vastaajana. (Sama ominaisuus on vielä vahvempi minulla. Mutta se onkin myös osin itsetarkoituksellista.) Myös omalla osallani näen että olen hyvinki aggressiivisempi juuri siksi että minulla on "vanhakantainen hyvin tiukka oikeuskäsitys" ja käsittelen kerettiläistä kuten kerettiläistä kuuluu ; Negatiivinen perusihmiskuva ja ajatus siitä että vastapuoli ei kontrolloi tätä negatiivisuutta ajaa ikään kuin väkisinkin tähän, jo ihan käytetyistä perusoletuksista heijastaenkin, puhumattakaan siitä että myös tunnetaso vetelee asioita eiargumentatiivisin syin juuri tähän samaan suuntaan.. Liberaalit ovat optimisteja ja uskovat neuvotteluun ja että toinen on aina hyväntahtoinen ja rationaalinen. (Mikä taas minulle ja Takkiraudalle on ajatuksena koomista bullshittiä.) ; On ehdottomasti olennaista tajuta että konservatiiveilla on aina jonkinlainen Maailmanjärjestys jossa on Etiikka. Tämän puolustaminen on tärkeää koska se on hyvyyttä. Näin ollen erilaiset aggressiot ovat jopa jossain määrin oikeutettuja tai sellaisiksi koettuja. Kun vastapuoli nähdään jotenkin "tunnevammaisena" tai muuten riskaabelina ja pahuuden elementtejä sisältävänä puoli-ihmisenä on tilanne helposti se, että ne muut ovat "häijyjä" kun se täsmälleen sama mitä itse harjoittaa onkin vain "oikeutettua itsepuolustusta".

Kaikki ylläoleva voidaankin asettaa siihen että Takkirauta selittää kirjoituksessa että lieraalit olisivat tunnevammaisia, ja että konservatiivit ovat kenties huonompia tieteessä ja täten "aivovammaisia" mutta että aivovammaisen kanssa tulee toimeen toisin kuin tunnevammaisen.

Tämä on hyvin omituinen syytös, koska tosiasiassa liberalismin riskitekijät johtuvat sen optimistisesta ihmiskuvasta joka ajaa ihmiset kohti sitä että he seuraisivat tunteitaan. Liberalismin vaarat johtuvat juuri siinä että he ovat tunteellisia eivätkä kriittisiä ; Kun olettaa itsensä erehtymättömäksi ja pohjimmiltaan hyväksi ja rationaaliseksi ei juurikaan kyseenalaista toimiaan ja tämän vuoksi se "likaisen ytimen" vaara on reaalinen. Kuitenkin takkirauta hypähtää ristiriitaisuuksien ja epäkoherenttiuksien maailmaan ja esittää juuri päinvastaista. ; Nyt liberaalit olisivat nimenomaan vaarallisia koska he seuraavat tunteitaan olettaen ne rationaalisiksi. Tämä riski onkin realistinen. Kuitenkin tässä Takkirauta olettaa pakosti että he olisivat tunnekylmiä eli toimisivat juuri kuten heidän teoriansa olettavat ja ohjaavat. Jolloin tämä riski tietysti negatoituisi koska likainen mieli pysyisi kurissa kun se sovitettaisiin  sihen pintasiloon joka "pitää kaiken paskan kurissa". Mutta näinhän ei juuri ole ja uusliberalismin katastrofaaliset vaikutukset näkyvät juuri sen vuoksi että optimismi vaikeuttaa itsekritiikkiä ja "kaikki paska pääsee vellomaan".

Ongelmana on myöskin oikeastaan se, että konservativismin koko rakenne perustuu psykologisesti juuri "intuitiosysteemin seuraamiseen" ; Konservativismi määrittelee itsensä mielellään empirian keinoin. Kuitenkin tässä nousee esiin toinen Kahnemanin "Thinking Fast and Slow":ssa noussut ongelma ; Moni ihminen arvioi menneisyyttä varsin painottuneesti. He eivät huomaa että se mitä he näkevät ei le kaikki. Esimerkiksi konkurssiin menneet yritykset eivät näy. Samoin onnistuneiden yritysten tekemät riskit eivät näy ; Nähdäänkin usein että menestysyrityksen menestyksen takana olisi vain taito ja näkemys. Tässä unohtuu se, että muitakin elementtejä on. Lisäksi ihmiset eivät suinkaan suhtaudu asioihin järkevästi vaan he helposti korostavat nykytilaa ja vallitsevaa systeemiä. Nassim Talebin "Musta joutsen" on pullollaan esimerkkejä siitä miten ihmisten psyyke luonnostaan ajattelee että pärjääminen taloudessa johtuu taidosta eikä tuurista. Myös yhteiskunnan pystyssäpysyminen nähdään intentioiden ja ideologioiden suoraksi seuraamukseksi myös silloin kuin syyt ovat jotain muuta. Konservatiivit ovatkin yleensä vastentahtoisia hyväksymään yhteiskuntajärjestyksen taustaselitykseksi vaikkapa Jared Diamondin esittämiä maantieteellisiä elementtejä.

Näin ollen konservatiivit eivät suinkaan aja koeteltua maailmankuvaa vaan samanlaista maailmaa kuin eilen. Psyykkinen rakenne kuin luonnostaan määrittelee pysyvyyden samaksi kuin koetellun ja hyvän. Tästä erottaminen vaatii "tunnevammaisuutta".

Ahkera "intuitiivisen heuristiikkamoodin" käyttäminen tuntuu mukavalta ja vähentää konflikteja ja itsekritiikkiä ja näihin liittyvää stressiä. Myös konservatiivien ihmispessimismi on ymmärrettävissä "pikahakusysteemin" soveltamisen kautta ; Siinä kun ei ajatella sitä onko joku teko itsessään kannattava, eli mikä on "voiton odotusarvo" joka arvioi hyötyjä ja haittoja objektiivisesti. Sen sijaan siinä ajatellaan sitä että mitä voidaan saavuttaa ja mitä menettää. Ja tässä kohden systeemi on yleensä painottunut. Ihmiset eivät halua menettää asioita. Saavutettuihin etuihin kajoaminen on jotain jota ei haluta tehdä, ei vaikka riskeeraamalla voitaisiin saavuttaa enemmän. Pysähtyneisyys ei ole ihme.

Se ei oikeasti rakennu empiiriseen tarkkaan ajatteluun eli heuristisen tarkan systeemin 2 käyttämiseen. Konservativismi välttää kognitiivista dissonanssia - josta btw. seuraa sivutuotteena muun muassa sosiaalisia normeja jotka suojelevat omia tunteita vaikkapa uskontokritiikiltä ja asioiden suojaamista tabuilla eli sensuurilla. (Tunteiden yhteys uskonvakaumukseen tunnustetaan jo siinä että korostetaan että niiden vastustaminen on "kylmyyttä", "tunnevammaisuutta" tai äärimäisissä tapauksissa älyllisesti epärehellistä medikalisoituna syntisananpiilotuskikkailua jossa käytetään joko sanaa "sosiopaatti" tai "autisti".)

Loppukaneetti ; Assassins Greed.

Tämä on liitettävissä eiliseen blogaukseeni. Ja sitä kautta Takkiraudan voidaan nähdä ampuvan itseään jalkaan. Sillä hän puhui siinä teokratiasta. Hän korostaa että "rosvoparoni" on parempi kuin "inkvisiittori". Takkiraudan ajattelun koherenttius syntyy siitä että hän ottaa liberalismin vain ja ainoastaan yhden piirteen, vapauden, kannalta. Tästä ei tietysti ole vaikeaa tehdä kuvaa anarkismista ja sen taatuista ongelmista, joista merkittävin on aina jonkinlainen hierarkinen "vahvimman valta". ; Kuitenkin jos sama tehdään konservativismille, saataisiin tulos jossa se ajaisi nimenomaan teokratiaa.

Kun puolustetaan normeja ja vedotaan nykyjärjestelmän empiiriseen vahvistukseen jossa kokemus on varmistanut että yhteiskuntarakenne on hyvä, ei voida olla huomaamatta että tämän tien päässä on nimenomaan teokratia. Teokraattiset järjestelmät soveltavat tietysti hyvin itsekritiikin sammuttamista ja vetoavat tunteisiin. Ja ne ovat hyvinkin persistenttejä epäonnistumisille koska ihmiset eivät huonoinakaan aikoina mieti luonnostaan niin paljoa sitä mitä he voisivat saavuttaa kuin sitä mitä he voivat vielä menettää. Ajatus onki silloin se, että vaikka järjestelmä itse rakentaa oman tuhonsa, ihmiset ajattelevat tuhon johtuvan siitä että he eivät noudata järjestelmää tarpeeksi.

En kuitenkaan oikeasti usko että juuri kukaan olisi "puhtaasti liberaali" tai "puhtaasti konservatiivi". Vastapuoli on vain - esimerkiksi Kahnemanin mukaan - helppo nähdä idealisoituna ja oma puoli kaunistellussa väreissä. Ihmiset idealisoivat oman näkemyksensä ja vastapuolen. Näin syntyy stereotypioita. Erikoinen bonus tässä on se, etä tyypillinen vaikutus tunteiden seuraamisesta ja intuitiosta onkin juuri ennakkoluulojen lisääntyminen sillä tavalla että oma puoli näyttää monisyisemmältä ja harmaansävyisemmältä kun taas vastapuoli on stereotyyppisempää ja vähemmän yksilöistä koostuva.

Toisin sanoen en usko että meidän olisi oikeasti valittava "JOKO Ezio Auditore TAI Hatham Kenway". Ei ole vain inkvisiittoreita tai rosvoparoneita. Näitä äärimmäisiä hahmoja edustavat melko harvat. Valtaosa liberaaleista hyysää jotakin asiaa ja valtaosa konservatiiveista pitää libertyä perusarvonaan ~ Yleensä ihmiset hakevat kompromissia, eli tasapainoilevat asioiden välillä. Tästä seuraa toki kognitiivista dissonanssia ja se vähentää lyhytaikaisesti ihmisen onnellisuutta. Mutta toisaalta se estää pitkäjänteisiä suuria ongelmia, joten kokoaikaisella pienellä riesalla estetään se, että lyhytjänteisen hyvän mielen vuoksi kärsitään ongelmia. Tällä tiellä on muuten myös "Assassins Creed III":n Connor, pelin lopullinen sankari, joka on myös koko pelisarjan selkeästi hyveellisin sankari. (Mikä on erikoinen kontrasti koska pelin alussa Hathayta pelattaessa korostuu suoruus ja raakuus joka ei kuitenkaan tunnu läpipahalta, mutta tuntui silti todella kylmältä verrattuna humoristiseen ja räiskyvään Ezioon tai ensimmäisen pelin velvollisuudentuntoiseen ja hieman mystiseen Altaïriin kontrastoiden.)

Konservativismin ja etenkin uuskonservativismin petos onkin se, että se väittää perustuvansa kokemukseen kun oikeasti se perustuu vain menneisyyteen ja muutosvastarintaan. Empirialle tyypillinen testaaminen ja koettelu puuttuvat ja sitä vain haetaan juuri sitä mitä intuition pohjalta haetaan, eli konfirmaatiota sille maailmankuvalle ennakkoluuloineen joka heillä on jo nyt mielessä. Uuskonservativismin petos on se, että heillä on realistinen ihmiskuva mutta he eivät tee mitään ilmitulleen ihmiskuvan alleviivaamien ongemien eteen vaan heittäytyvät sen heikkouksiin pitäen sitä sydämellisyytenä ja tunnevamman vastakohtana. Kun samanaikaisesti tunnustaa ihmisen pohjimmaisen "irrationaalisen tunteellisuuden" mutta samalla korostaa elämäntapaa joka ylläpitää itselle mahdollisimman matalaa kognitiivista dissonanssia, ei voi olla kovin järkevä ihminen. Ei sillä että uuskonservatiivi väittäisi sellainen olevansakaan, mutta...

"Even when your kind appears to triumph… Still we rise again. And do you know why? It is because the Order is born of a realization. We require no creed. No indoctrination by desperate old men. All we need is that the world be as it is. And THIS is why the Templars will never be destroyed."
(Haytham Kenway, "Assassin’s Creed III")