Perinteinen muotokuvamaalaus on jotain jossa moniulotteinen ihminen maalataan kaksiulotteiselle tasopinnalle. Yleensä ihmisen kokokin muuttuu prosessissa. Ihmiset kuitenkin sanovat yleensä1 että nämä taulut ovat näköisiä. Syynä on se, että kolmiulotteinen kappale voidaan esittää sujuvasti kaksiulotteisena approksimaationa.
Approksimointi on tiedettä ja tarkoittaakin karkeasti ottaen sitä että jotain jätetään pois ja sitä yritetään kuvata vähän jonkin muun kautta. Ja ylijäämästä ei olla kiinnostuneita. Nyrkkisääntö on että yhden ulottuvuuden voi approksimoida ilman että ketään haittaa. Kahta ei. Tämä on ymmärrettävää ; On aivan tavallista joustaa joissain pikkuasioissa, mutta jos luistat liikaa, muut suuttuvat laiskalle koska joutuvat kuitekin paikkaamaan sen tämän puuttuvan työn.
Toki taiteilijat ovat tehneet muutakin. Esimerkiksi Picassoon liitetään mielleyhtymä kubismissa. Siinä tarkastelun kohde ensin pilkotaan perusosasikseen eli analysoidaan ja sitten kootaan uudelleen pelkistyneessä muodossa. Tässä yritetään taistella approksimaation mukanaan tuomaa latistumista vastaan siten että taiteilija kuvaa aiheen samanaikaisesti monesta kulmasta. Kubistisessa taiteessa kukaan ei enää sano että se olisi näköinen.2 Kubismissa maalauksessa esiin nousee pelkistynyt geometrinen muotomaailma ; Ihmiset pitävät sitä taiteena koska ainakaan valokuvauksena tuotosta ei voi pitää.
Jos kohteen kuvaus kuutioina on erikoista, on hyvä muistaa että maailmassa on enemmänkin ulottuvuuksia. Neliulotteinen kuvaaminen on kauhean vaikeaa. On hyvä yksinkertaistaa. Tämä esimerkkinään voisi joku esimerkiksi kehittää tesseraktismin jossa kohde kuvattaisiin hyperkuutioina. Hyperkuutiot ovat sellaisia että niitä on yhtä vaikeaa esittää kaksiulotteisena kuin on kolmiulotteista veistosta mahdoton kuvata pysyviivalla. Siksipä tesseraktisti ei enää voisi olla maalaustaiteilija, vaan hän tekisi veistoksia. Kenties hän voisi jopa tehdä jotain 3D -temppuja tietokoneella. Mutta tässä ongelmana on se, että tietokoneen ruutu on lättänä, joten tietokone latistaisi näistä 3D -kuvituksista 2D -latistuksen eikä taidetta katsova ihminen huomaisi tätä koska on niin katsomistapansa lukkiuttama. Tästä opimme sen tärkeän muistutuksen siitä, että insinöörit ja nörtit osaavat luoda vakuuttavia valheita. 3
Kukaan ei sanoisi tesseraktismista että se näyttää kohteeltaan. Tämä ei yllätä kun muistaa miten Picasson kävi. Mutta kun tajuaa että jos maailmaa kuvaisi neliulotteisena ilman karkeistuksia, niin ihmiset eivät tästäkään sanoisi että se näyttää kohteeltaan. Mahdotonta olisi sanoa että tesserektistinen kuva "pojasta pelaamassa nintendoa" olisi yhtään enempää kohteensa näköinen kuin mitä hyperkuutio näyttää nopasta tutulta kuutiolta. Tässä on ihmismielellä jokin käsityskykyraja.
Tässä tajuamisen vaikeudessa korostuu se, että tesseraktin kohdalla on olennaista huomata, että matematiikassa ulottuvuus on 90 asteen kulma. Esimerkiksi neliössä on kaksi toisiinsa 90 asteen kulmassa olevaa kohdetta. Kuutiossa on uusi taso joka on sekin 90 asteen kulmassa molempia neliön ulottuvuuksia vasten. Tesseraktissa on uusi taso, joka on 90 asteen kulmassa kaikkiin edellämainittuihin nähden. Tämä on mielelle hyvin omituinen tila. Monesti sanotaan että neljäs ulottuvuus on aika, mutta kukaan ei silti oikein hyväksy jos väitetään että aika olisi 90 asteen kulmassa laatikon kaikkia tasoja vasten.4
Sitten kun miettii että säieteoria väittää että alkuräjähdyksen hetkellä olisi ollut 9–11 tai mahdollisesti jopa 26 aika-avaruuden eri ulottuvuutta.5 Kun miettii että todellisuudessa on näin monta ulottuvuutta, tajuaa että vaikka ihminen sanoo että tesseraktikuva pojasta pelaamassa nintendoa ei näytä yhtään kohteeltaan, niin todellisuus kuitenkin muistuttaa tätä luultavasti enemmän kuin se kaksiulotteinen valokuva jonka todellisuudenkaltaisuuteen ja tarkkuuteen ihminen on hyvinkin tyytyväinen.6 Näin meitä jälleen huijaa insinööri.
Jos tesseraktit tuottivat ongelmia, niin miltähän näyttisi taide joka approksimoisi todellisuutta. Siinä olisi 8, 10 tai jopa 25 ulottuvuutta. Siinä ei enää pysyisi perässä järki eikä tietokoneen laskentateho. Sen selvittämiseen tarvitsemme luultavasti ison kasan taiteilijoita, pastoreita, tiedemiehiä ja filosofeja.7 Taattua tässä on likimain vain se, että sen jälkeen mikään ei taatusti näytä siltä miltä ennen. Sitä odotellessa ihmiset yrittävät kärvistellä. Ja kuvata toisiaan neliöapproksimaatioina. Joko kubistisesti tai sitten esimerkiksi pikseleinä.
1 Paitsi Michel Montaigne jonka mukaan muotokuvissa ihminen latistui fasadiksi, pönäkäksi ja kuivakaksi kuoreksi jossa korostuu juhlavuus kun taas ihmiselämälle yhtä olennaiset pieru ja erektiohäiriöt eivät.
2 Sen sijaan näyttää vähän siltä kuin jos minulle olisi annettu oikea toimiva kello, jonka olisin purkanut palasiksi niin että olisi vain kasa mutteria hammasratasta ja jousta koko kello, Ja sitten olisin yrittänyt uudestaankoota sen kellon. Palasia tuntuu aina jäävän yli ja muodostuu siitä jokin sellainen joksi voisi kuvitella jonkun Transformersista tutun desepticonin näyttävän. Olettaen että tämä on sairastunut desepticonien syöpään ja paiseruttoon samanaikaisesti. Toivottaamme myötätuntoisesti voimia tälle tukattomalle ja voipuneelle raukalle että hänen sukulaisilleen.
3 Ei pidä luottaa insinööriin. Johan sen sanoo järki. Jotkut Paleyn jalanjälkissä kulkevat kutsuvat insinöörimetaforan kautta Jumalaa suurieksi taivaalliseksi insinööriksi. Mutta onko ihme että näin herjaavat kun katsoo miten huonosti maailma on suunniteltu tai ainakin toteutettu. Pahan ongelmakin on aina riesanamme. Että siinä mielessä Paleyn vertaus kyllä sanoo enemmän järkeä kuin ehkä luulisi. Tätä korostaa se, että jotkut uskovat että universumi on synnyttynyt tyhjästä ns. virtuaalihiukkasista joten eläisimme ikään kuin virtuaalissa, joka on vain ikään kuin lumeeksi ja lainaksi olemassa. Jumala on siis mahdollisesti myös Suuri Koodari. Jos näin on, rukoilkaamme että häneltä loppuu joskus lämmin kokis ja kylmä pitsa ja keksii parempaa tekemistä elämälleen Hän. Kertokaamme hänelle Kunnioittavasti mutta Järkähtämättömästi, että tosimaailmassa on virtuaalia paremmat grafiikat, joskin pelattavuus voi olla tietysti huonompi ja tarinat köyhempiä. ; Mutta että tätä se todellisuus on. Montaignekin opetti että pieru ja erektiohäiriöt ovat kenties 90 asteen kulmassa pönäkkyyttä vasten. Ja että tämä kuuluu elämään ja että idealismi pohjimmiltaan voi tuntua kiinnostavalta ja ihanteelliselta, mutta se ei kuitenkaan ole Totta. Eläkää sen kanssa sitten ; Tiedon että totuus on tyhmä ja mälsä.
4 Tämä johtuu joko siitä että ihminen ei ymmärrä ulottuvuuksia ja aikaa. Tai siitä että ulottuvuudetkaan eivät ole sellaisia kuin ennen. Jämäköitä luonteeltaan matemaatiikkaan apriorisesti ilman empiriaa ennalta ohjelmoituja jotka ovat aksioomien takana ikään kuin piilossa vain odottamassa löytämistään. Empiria on matemaattiselle tarkkuudelle usein tuhoisaa, tuhoisaa kuin mungon ja kalkkarokäärmeen kaksintaistelu siinä USA:n asehuoneessa jossa on se punainen nappi jonka takana on kaikki ydinpommit. Tässä tapauksessa ei voi syyttää muuta kuin sitä joka päästi nämä samaan huoneeseen. Tosin on jännittävää ja dramaattista seurata sitä taistelua. Tuota miettiessäkin ihan tekisi mieli kokeilla.
5 Osa niistä olisi jotenkin surkastuneita 90 asteen kulmia. Surkastuneita vähän samaan tapaan kuin terveen miehen erektio nähdessään avantouidessaan japanilaista pornoa. (Mikä niitä japanilaisia oikein vaivaa?)'
6 Sanoo vain että kun on monta megapikseliä kuvassa, niin on todellisuudenkaltainen kuva koska mega on niinkuin suuri tiedekielellä.
7 On mahdollista että he tekisivät todellisuudesta hieman tylsemmän ja nörttimäisen. Mutta minkäs tekee jos universumi näyttää ja vaikuttaa tekijältään, insinööriltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti