Thomas Nagelin uusimman kirjan vuoksi tietoisuusasiat ovat olleet viime aikoina hieman muodissa. Tämä on tietysti kognitiotiedettä (hiemankin) opiskelleelle ilon aihe. Aiheeseen liittyen on tietysti eniten puhuttu tietoisuudesta. Chalmersin "hard problem" on tässä tietysti maailmankuvallisistakin syistä räväkkä ; Osa kammoaa ajatusta että tietoisuuteen ei vaadittaisi tai tarvittaisi välttämättä sielua vaan pelkkä aivokoneisto. Heistä tämä ongelma on erityisen tärkeä koska sillä voi bashata "naturalisteja" ; Ihmiset pitävät hard problemia jonain jossa fysiikan lait eivät voi selittää tietoisuutta mitenkään ja siksi tietoisuuden tulisi olla luonteeltaan dualistinen, joka taas viittaa vahvasti monien mielessä sieluun. Tämä ei tietysti ole kognitiotiedettä (yhtään) opiskelleelle kaikkea muuta kuin ilon aihe.
John Wilkins kirjoitteli tähän liittyen varsin mielenkiintoisen blogauksen. Myös sen kommentit ovat hyvin valaisevia. Wilkinsin ydinargumenttina on se, että hard problem ei itse asiassa ole ongelma monistille. "I have a host of objections to the Hard Problem being hard. In fact I have a host of objections to there even being a Hard Problem, but basically they all boil down to this: I don’t see why we should assume there is an “inner life” of the kind described." 1 Tämä on oleellisen tärkeää koska Hard Problemin koko voima ei ole koskaan ollut tukea dualismia evidenssillä vaan nimenomaan yrityksessä eliminoida monismi niin että ei olisi oikein muuta vaihtoehtoa kuin olla dualisti. Kun eliminointi katoaa, argumentti voi vain vedota tunteiden ja intuition kautta. Se lakkaa olemasta argumentti sanan aidossa merkityksessä. Se on korkeintaan oman ajattelun reflektointia ja muotoilua, ja se voi houkutella ihmisiä uskomaan samalla tavalla. Mutta se ei perustele millään tavalla sitä miksi tämä ajattelutapa olisi toimiva ; Se ei todista dualismia eikä tuota monistille relevanttia kritiikkiäkään.
Wilkins tekee mielestäni erittäin mielenkiintoisesti, koska hän ottaa ytimeen eläinten hyvinvoinnin uskontotematiikan sijasta. Se on kulmana jotain joka jaksaa kiinnostaa koska sitä ei toisteta jatkuvasti. Taustalla on se, että moni ajaa eläinten hyvinvointia fenomenologisesti. Tässä yritetään välttää luokitelmia, jotka taas hard problemin ratkaisussa ovat oleellisessa osassa. Wilkinsin idea on siinä että "Maybe we should ascribe animal welfare rights based on their capacity to think after all."
Eläimet voidaan tietysti liittää suoraan lepakoihin. Thomas Nagelin klassinen ajatus siitä että lepakon tietoisuus on ylitsepääsemättömän subjektiivista, jotain jota ihminen ei voi tietää lepakota mitenkään on itse asiassa kognotiotieteen klassinen ajatuskoe. Siitä ollaan luonnollisesti erimielisiä ja siihen on olemassa ratkaisuja. Mutta siitä huolimatta että ei ole johtopäätöksestä Nagelin kanssa samaa mieltä, tämän ajatuskokeen miettiminen ja läpikäyminen on ainakin nykytieteen tilassa erittäin oleellista. Wilkins viittaa että tästä on vaikeaa vetää dualismiin. "I once gave an argument that there is a what-it-is-to-be-like a digital camera, which nobody thinks has a rich ineffable inner life (see also here and here). It boils down to having a perspective - to being that kind of system at that location. So to be a bat is to be a bat, and to know what it is like to be John is just to be John." Toisin sanoen aivokoneiston sisältö voidaan nähdä "jakamattomaksi" koska se on sitä miten se interaktioi itsensä kanssa. Tähän ei tarvita monismin ulkopuolsia tahoja.
Tämä huomio on filosofisesti siitä mielenkiintoinen että se johtaa enemmänkin toiseen Hard Problemia suojelevaan ajatuskokeeseen, jossa kuvitellaan koko elämänsä pimeydessä ollut Mary joka tietää fysikaalisia faktoja punaisesta mutta joka oppii uutta ja ennenkokematonta jos hän näkee punaista ensimmäisen kerran. Wilkins reagoi tähän siten että "What of the Knowledge Argument, though? Surely Mary knows something when she first experiences red that she didn’t know by knowing all the physical facts? The solution here is to note a confusion in the idea of “to know”. I can know many things I am unaware of." ... "the sense of “to know” here is “to recognise”. The knowledge was implicit in the conceptual store already; but the recognition was delayed or prohibited by a lack of processing resources. Mary has, in effect, a bandwidth problem. If she is so replete with physical facts about seeing red, that she already cannot know what-it-is-like to see red is likely (on the physicalist view) to be a matter of her ability to integrate and interpret the information at a rate that matches what would ordinarily happen in vision." Monistin kannalta tilanteessa Hard Problemissa onkin argumentin ytimessä vakava kategoriavirhe.
Kommenteissa esiintyi seuraava mielenkiintoinen tuomio tästä argumentista. Se oli jotain jota aiheen parissa on tavallista odottaa. Siinä on dualismin kanta asiaan ; "It’s instructive to see how the materialist attitude - I won’t call it an argument at that level - hinges on the mockery of the consciousness with which they have both every idea they have about the matter and the very entity that is what those arguments hope are convincing, both to the materialist making the assertion and other “zombies”, “lumbering robots”, etc. Obviously there is something there that the materialists think is worth convincing, despite expressing the idea’s clear repugnance to them. My question would be that if we’re all just complicated chemical reactions, why that would be important. That is unless, as most ideologues eventually do, materialists, somehow, in contradiction to their stated beliefs, exempt themselves and their favored POV from their web of material causation. Which can produce rather hilarious results." Se korostaa että tunne-elämä ja merkityksen kokeminen on jotain jota ei voisi olla "vain kemiassa". Että Hard Problemia ei ole kierretty. Kuitenkin tässä kohden on hyvä huomata että jo Chalmers itse esitti että näiden kohdalla ei ole mitään ongelmaa ; "Often such work [on consciousness] addresses what might be called the “easy” problem of consciousness: How does the brain process environmental stimulation? How does it integrate information? How do we produce reports on internal states? These are important questions, but to answer them is not to solve the hard problem: Why is all this information accompanied by an inner life?" Argumenttina on siis enemmänkin se, että nämä "easy problemkin" on itse asiassa apriorisesti kielletty mahdolliseksi aivokemialla. Monisti voi sen sijaan huomata että tunnejärjestelmä on itse asiassa adaptiivinen ; Se, että asiat ovat merkityksellisiä auttaa selviämisessä. Lasten auttamishalu joka on pakottava on hyödyllinen. ; Havainnot on evolutiivisestikin hyödyllistä sitoa reagointeihin. Ja Wilkinsin hard problem -ongelman ratkaisu taas jatkaa siitä että jos meillä on ratkaisu "easy problemiin" niin emme tarvitse kuin perspektiivin ja lopputulos on synnytetty. Tässä kohden dualistin esittämänä rajoitteena onkin enemmän mielikuva siitä että aivokemia tarkoittaisi samaa kuin aivoton robotti jolla ei voisi olla tunteita. Wilkins huomauttikin että tämänlainen kannanotto on enemmänkin leimaavaa sofismia kuin argumentointia. "First, I’m a physicalist, not a materialist, but my view is consistent with neutral monism. Second “zombie” is a term of the dualists, which we have subverted. If everyone is a zombie, then nothing is denigrated (apart from rejecting dualism). Third, it is not an ideology. I know many variant views under the rubric. Unlike religiously inspired dualism, there are no views that cannot be adopted if you think it worthwhile. Dennett is not the holy unprophet. Fourthly, substantiate that claim that we “exempt ourselves from our web of causation”. I went, for instance, to some trouble to do the precise opposite. Really, abuse is not argument, and hardly rational, but the action of a sophistical arguer."
Näkisinkin että Hard Problem on perustaltaan hyvin samanlainen kuin on esimerkiksi Alvin Plantingan "naturalismi evoluutiota vastaan" -argumentoinnissa. (Johon liittyen olen kirjoittanut tekstin jonka yhteyteeni linkkaamani vielä aiemmat tekstini ovat kaikki tälle jutulle olennaisia.) Siinähän hän vaatii naturalismin ratkaisevan kysymyksen miksi ihmisellä olisi erehtymätön tietoisuus. Ongelmana on kuitenkin se, että tämä on enemmänkin teologien kuin naturalistien käsite. Warrantin kaltaiset konseptit ovat olleet teologiassa erittäin vahvasti mukana Descartesista lähtien. ; Mikä on sinänsä mielenkiintoista että Descartes oli niitä ihmisiä että hän (a) on mielen ja ruumin kahtiajaon, kartesiolaisen dualismin, isä (b) ja lisäksi hän tässä Wilkinsin eläinten hyvinvointiasian kannalta mielenkiintoisesti usko että eläimet ovat koneita ja niiden tuskanhuudot vertautuivat niihin ääniin joita pääsee kun esineitäkin rikotaan. Mielenkiintoinen mies oli tuo Descartes.
Naturalistilla ei ole mitään tarvetta selittää konseptia joka ei kuulu sen käsiteverkkoon, jota se pitää peräti epätodennäköisenä. Argumentoinkin että mikä tahansa maailmankuva voidaan hukuttaa näennäisongelmiin vaatimalla siltä sisäisen ristiriidattomuuden ja empiirisyyden sijasta ristiriidattomuutta jonkun aivan muun maailmankuvan kanssa. ; Hard Problem on sisällöltään dualistinen ja tehty dualistien ehdoille dualistien pelikentälle. Näin ollen sen rooli tietoisuuskeskustleussa on se, että se kykenee vetoamaan ja houkuttelemaan emootioiden kautta, mutta sen sijaan se ei kykene argumentoimaan ja perustelemaan kantansa puolesta. ~ Ja jos on monisti, ei ole välttämättä aivan hirvittävän relevanttia ottaa kantaa johonkin joka on jossain yhteismitattomassa järjestelmässä. Tämä johtaisi tietysti maailmankuvien samanarvoisuuteen, siis jos "Hard Problem oheisilmiöineen" olisi jotain muuta kuin eliminatiivinen argumentti. Koska se on eliminatiivinen, tähän ajautuminen ei tee hyvää sen "pakottavalle teholle". Jäljelle jää likimain vain se, että leikitään zombiemielikuvalla. Ja tämä ei ole oikeastaan argumentti vaan pelkkä herjasana. (Tosin dualistit ovat menneet pelkästään niiden voimalla ennenkin hyvin pitkälle, ainakin ajallisesti ja historiallisesti he ovat selvinneet tämänlaisten voimalla.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti