Eräs biologian opettaja (hänellä on nimi, mutta en tiedä haluaako että hänen nimeään tässä blogissa avoimesti floodaillaan) oli kannustanut oppilaitaan olemaan kriittisiä ja kyseenalaistamaan evoluutioteorian totuuksia. Hänen kollegansa (hänkään ei tässä ole pikkurilli) oli tästä sitten suivaantunut ja selittänyt että "ei ylioppilaskirjoituksiin valmistautumista saa häiritä."
Kyseinen biologian opettaja ei ollut suinkaan kreationisti. Hänen henkensä oli enemmänkin se, että "Se periytyvyys - kilpailu - valikoituminen - muutos on ihan väistämätöntä. Mutta mitä evoluutiosta todistaa se että jotkut sorsat nykivät päätään jollain tavalla, ja toiset toisella?" Tämä esimerkki on valaiseva, koska käyttäytyminen on esimerkiksi minun jalostajan silmiin samanlainen piirre kuin muukin samanlaisuus ja erilaisuus ; Käyttäytymisominaisuuksien periytyvyysaste on vain noin keskimäärin paljon pienempi kuin vaikkapa turkin värityksen. Ja nimenomaan hyvä evoluutikko tietää että samannäköisyydestä ei pidä tehdä liian pitkälle vietyä johtopäätöstä sukulaisuudesta. Moni asia kuten konvergentti evoluutio voi sotkea kuvioita.
Taustalla onkin se ongelma että jos kreationistien julkismöykkääminen on tehnyt jotain, niin se on vähentänyt asiasta keskustelua. He itse esittävät että he ovat tekemässä juuri päinvastaista. Mutta tosiasiassa kreationismi ei herätä keskusteua vaan inttämistä. Ja tämä taas helposti luuduttaa oppitunnin ja myös tieteellisen keskustelun. Kun vastapuoli ei kuuntele ja keskustele vaan on ennalta lukkoonlyönyt että "evoluutio on kakkaa koska Raamattu" ja Gish gallopaa epäargumentteja sarjatulella, ei asiasta keskusteleminen kannata. Se kun ei johda mihinkään paitsi turhautumiseen siitä että mikään määrä paskojen argumenttien debunkkaamista ei riitä koskaan missään koskaan vaan sitä on heti joku uskovainen kuolaamassa että evoluutikot "eivät voi olla olentoja ja arvotyhjiö lässynlää."
Kuitenkin näkisin että lukkoon meneminen lukittaa. Kreationisminpiru tietty voi pelottaa syystäkin, mutta jos lukiolainen ylioppilaskirjoituksiin valmistautuja pelkää kriittistä asennetta, niin sitten on vaan vastadogmaatikko näille ; "Maratonkisaan valmistautumista saa häiritä juoksemisharjoitteilla."
Kreationismi-inttämiseen törmääminen on toki joka kerran inhottavaa. (Jos haluat valita minun ampumisen ja siitä keskustelun välille niin ammu minut suoralta kädeltä - kiitos jo etukäteen.) Ja sillä on paha tapa olla dogmaattinen ja nimetä tämä kriittisyydeksi. Olisi kuitenkin väärin syyttää pukua jos mies tekee väärin. Se, että kreationistit käyttävät kriittisyys -sanaa ei tarkoita että kritiikki -sana olisi saastaa. Se tarkoittaa vain sitä että kreationistien tapa käyttää sanaa on saastaa. Joku voisi ajatella että tämä negatiivisuus keskustelua kohtaan olisi epäkriittisyyttä. Mutta se ei ole välttämättä sitä. Mielleyhtymän vahvuus johtuu siitä että se sopii arkijärjen kriittisyyskuvaan. Oikean kriittisyyden kannalta se on lähinnä irrelevantti. Voit olla kriittinen ajattelija kuuntelitpa ja keskustelitpa kreationistien kanssa vai et.
Kriittisyys on nimittäin lähinnä suhdetta retoriikastaan riisuttuihin kannanottoihin. Tieteen kannalta tämä on juurikin näiden väitteiden arviointi tieteen menetelmin. Avomielisyys on sitä että aihe otetaan arviointimyllyyn eikä tehdä siitä dogmaa jota ei tutkita, kriittisyys sitä että arviointimylly läpikäydään riippumatta siitä murtaako se paradigmoja vai tukeeko se niitä vai silittääkö se joitain maailmankuvia vai peräti tuhoaa niitä. Kriittisyys on prosessi ei sitä että onko lopputulos sitten haluttua tai eihaluttua. ; Oma kantani on että kreationismi on vain luettavaksi. Kirjoista nimittäin puuttuu se inttämisosa. Kirjassa on määrätty määrä sivuja ja se ei jääräpäisesti toista jo kritisoituja virheitään tai gish gallopaa sivujensa ulkopuolelle. Ne väitelauseet voi ottaa kirjasta, arvoida ne ja täten päätyä lopputulokseen.
Pseudotieteillä on yleensä muutoinkin tapana inttää sen verran laaduttomasti, että se on itse asiassa pahaksi juuri sille kriittisyydelle ja keskustleulle jonka nimissä pseudotieteet toimivat. Kuitenkin lukkiutumnen juuri näyttää heille konkreettisesti että "oltiin oikeassa kun menivät lukkoon inttämisemme edessä." Nähdäkseni jos ihminen joustaa kriittisestä ajattelusta siksi että siihen liittyy "pseudotieteenpirun leima" niin siinä vaiheessa tunnustaisi että pseudotiede olisi jo voittanut.
Kriittisen keskustelun lopettaminen vain siksi että osa on ärsyttäviä idiootteja on yhtä pälliä kuin se, että laittisi blogista kommenttimahdollisuudet kiinni siksi että osa ihmisistä ei osaa keskustella laadukkaasti. Vaihtoehtoina ei ole mellastaa anarkistisesti huonojen laukojien kanssa tai olla hiljaa. Ja kriittisyys on juuri tätä. Ihmisen on helppoa olla "puolesta tai vastaan" tai "kaikkea huonoutta sietäen tai sensuurivaintaen". Tämä ei vaadi harjoittelua. Kriittinen ajattelu taas vaatii harjoittelua koska se on vaikeaa. Ja siksi kommenttilaatikot on hyvä pitää päällä ja kohdistaa erittäin armottomasti inhottavuutta niille jotka tätä avoimuutta väärinkäyttävät. Ehkä he oppivat että parantavat tekstiään tai sitten pysyvät dogmaatikkoina ja pakenevat. (Ainakin minun kannalta tämä on sama. Minua ei keskimäärin kiinnosta ihmiset tai ovatko he samaa tai eri mieltä minun kanssani. Tässä mielessä ihmiset ovat niin turhia että se joskus jopa auttaa filosofian puolella.)
Ongelmana onkin se, että kriittisyys on vaikea taito ja sitä on aidosti harjoiteltava. Itse asiassa nähdäkseni tieteellinen ajattelu on juuri kriittisyyden vuoksi niin vaikeaa ja psykologisesti epänormaalia että sitä on harjoiteltava. (Ja jos ylioppilaskirjoitukset eivät tosiaan tue tätä ja kykene mittaamaan ihmisten kriittisten ajattelujen laatua, niin se on sitten ylioppilaskirjoitusten vika.) Ihmiset ovat luonnostaan aihekeskeisiä, puolesta-vastaan -hengessä "joko pseudoskeptikoita tai denialisteja". Tätä ei tarvitse harjoitella, ja siksi valtaosien pseudotieteiden suosima aggressiivinen keskusteluun väliintunkeminen ei suinkaan paranna kriittistä ajattelua, vaan enemmänkin lukitsee pseudoskeptikot vahvemmin pseudoskeptikoiksi ja tukee denialistien asenteellisuutta, toimii ikään kuin yhteiseen taisteluun kutsuna. Kriittisyyttä ei siis harjoiteta vaan nimenomaan vähennetään. Siksi pseudotieteitä on käsiteltävä niiden kirjojen kautta ; Niissä on tiivistettynä niiden kompleksisimmat ja syvällisimmät argumentit jotka ovat liian monisäikeisiä suulliseen esitykseen, niissä argumenttien ja empiiristen tutkimusten läpikäminen on mahdollista. Keskustelusta, etenkin julkisista esiintymisluonteisista karismaa eniten korostavista ruohonjuuritasolle kohdistetuista keskusteluista, kieltäytyminen on perusteltua - ellei peräti velvollisuus - koska se estää kriittisyyden vähenemää. Kirjojen läpikäyminen ja ruotiminen on sitten se kriittisyysosuus jossa asiat käydään läpi. Tällä samalla varmistuu että pseudotieteilijä ei ole myyntimies ja mainosmies ja käännyttäjä vaan vakavasti ja aidosti kiinnostunut ns. tieteenteosta.
1: Keskustelusta kieltäytymisestä ja siitä että asia käy tiedemyllyn läpi ja tulkitaan roskatieteeksi tulee yleensä galileo gambit -väninää jossa syytetään siitä että ignorointi on vainoa ja avomielisyyden puutetta. Tämä kertoo siitä että ihmisiltä puuttuu itsekriittisyysruuvit tyystin. He eivät voi kuvitellakaan että heidän epäonnistumisensa olisi sitä että heidän teoriansa on huonosti perusteltu eikä sillä ole tutkiusohjelmaa. Heille ainut syy epäonnistuminen voi johtua vainoamisesta ja kiusaamisesta.. Heiltä tulee vaatia tutkimuksia ja jos nämä ovat paskoja ne tulee haukkua. Ei tässä ole mitään "ensin vaaditaan tutkimusta ja sitten ei saa tutkia" -henkeä, joka on valitettavan yleinen.
Kriittisyys on siitä mielenkiintoinen asia, että ihminen on luonnostaan dogmaatikko. Itse asiassa ihminen on luonnostaan niin dogmaatikko että he käsittävät helposti kriittisyydenkin sellaiseen dogmaattiseen malliin : Usein kriittisyys nähdään samana kuin jonkin vastustaminen. Kriittisyys voidaan nähdä myös enemmistö-vähemmistö -kulmasta jolloin kriittinen on se joka on "toisinajattelija" kun taas muita "viedään kuin litran mittaa". Ihminen ei tarvitse harjoitusta ollakseen vastustava. Sillä ihminen on luonnostaan dogmaattinen kahdella tapaa : Hän kannattaa tiettyjä asioita dogmaattisesti ja vastustaa toisia aivan yhtä dogmaattisesti. Se, että saako taakseen enemmistön tai vain vähemmistön muita dogmaatikkoja ei muuta tätä tosiasiaa.
Itse asiassa näin ollen olen valmis menemään jopa niin pitkälle että fallibilismin ansiot tieteenfilosofisena periaatteena eivät ole sen logiikassa. (Sen ansiot nähdään yleensä juuri tässä, siinä että se ei ollut samalla tasolla väärin kuin positivismi.) Fallibilismin vaatimus falsifioitavuudelle on vastaveto joka kumoaa ihmisen psyyken normaalin virheajattelun muodon. Taipumuksen nähdä oma näkemys punnittuna (=nimetään omassa mielessä sanaparilla "kriittistä ajattelua") ja vastapuolen haukkumisen vastustamiskykynä ja kyseenaalistamisena (= nimetään myös että "kriittistä ajattelua"). Fallibilismin tieteenfilosofiset ansiot ovat siis siinä että se vastustaa ihmisten lajityypillistä ja erittäin syvää juurtunutta taipumusta ajatella huonosti ja laaduttomasti. ; Nähdäkseni fallibilismi onkin epäonnistunut tieteenfilosofisena periaatteena mutta sillä olisi hyötykäyttämätöntä potentiaalia tieteensosiologian ja tieteen politiikan saralla.
Kuten em. biologianopettaja mainitsikin "Kriittisyys käsitetään arkielämässä usein yrityksenä muiluttaa jotain kilpailevia hömpötyksiä vallitsevan käsityksen paikalle. Tieteessä kriittisyydestä luupuminen johtaa vastaavan tulokseen - anarkiaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti