Olen toki aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että negaation todistaminen on itse asiassa jotain jota on helppoakin tehdä logiikan maailmassa. Ja että tiedemaailmassa tilanne on itse asiassa vielä huonompi, koska loogisen positivismin aikana ajateltiin että olemassaolon varmistaminen olisi varmuuden lähtökohta. Tämä kaatui ja sen korjaajaksi tuli Popperin falsifikationismi joka perusteli lähtökohtansa sillä että usein todistamisen kannalta tiedossa on epäintuitiivinen epäsymmetria : Yksi vastaesimerkki voi kumota hyvän teorian, mutta mikään määrä tukevaa aineistoa ei voi varmistaa että induktio olisi todella tosi. Näin ollen loogisesti aivan pätevää modus tollens -päättelyä soveltaen voidaan itse asiassa todistaa negaatio ; Popperilla kanta muuttui pikemminkin siihen suuntaan että nimenomaan vain negaation voisi todistaa. Positiivisella varmenteella on sen sijaan jonkinlaista luotettavuutta, korroboraatiota, joka syntyy siitä että se selviää testeistä joissa yhtenä vaihtoehtona on näkemyksen kumoutuminen.
1: Olen ollut huomaavinani että tässä arkijärki on verifioinnin kohdalla hyvin kevyesti hyväksyvä mutta falsifioinnin kautta todistamisessa helposti hyvin ehdotonta. Näin ihminen voi, etenkin teologisen keskustelun kohdalla, hyvinkin vahvasti selittää että mörrimöykkyjä ei ole todistettu olemattomiksi, ne voivat olla vain harvinaisia ja "kenties seuraava sienenalus asian muuttaa". Toki akateemisesti koulutetut ja muutoin fiksut kristityt eivät mene tämänlaisiin, mutta silti tämä asia tulee vastaan toistuvasti ja se on jossain määrin häiritsevää koska tämänlaiset ajattelut ovat yksinkertaisesti häiritsevän typeriä joita esittävät yksinkertaiset typerykset kun haluavat häiritä muiden elämää. Tosiasiassa todistaminen ei ole ollut "ehdotonta" pitkään aikaan, tieteessä asiat ovat aina todennäköisyyksiä suuntaan tai toiseen. Se, että mörrimöykkyjä ei ole ollut jo katsottujen kärpässienien alla on induktiivista empiiristä kokemustietoa joka ei anna mitään syytä uskoa että se mörrimöykky olisi seuraavan sienen alla. Toki mörrimöykky kumoaisi näkemyksen "ei ole mörrimöykkyä", mutta juuri tämä osoittaa että mörrimöykkyjen olemassaolemattomuuskin on teoria joka voitaisiin falsifioida. Eli jokainen sienen alle kurkistaminen ON teknisesti ottaen koe. Ja epäonnistumissarja tarjoaa korroboraatiota näkemykselle että mörrimöykkyjä ei ole. Olemassaolemattomuuskin voisi näin ollen olla periaatteessa tieteellisesti hyväksyttävä tutkimusohjelma. (Tämän epäintuitiivisuus on ilmeisen kovaa, koska sama ajattelutapa on tavallista esimerkiksi pseudotieteessä nimeltä kryptozoologia.)
Tämä on kuitenkin jotain jota ateistit nimenomaan eivät tee. Sen sijaan he ovat perinteisesti nostaneet esille sen, että Popperkin korosti että kaikki näkemykset eivät ole falsifioitavissa. Popperin kanta oli melko tiukka ; Kun positivismin ajama olemassaolon verifioiminen ei onnistu on niin että jos asiasta ei voidasaada falsifioimattomuuden vuoksi korroboraatiota, niin näkemys olisi järjetön. Ateistit näyttävät käytännössä poikkeuksetta lähestyvät asiaa nimenomaan siten että Jumalaa ei voi kumota. Kuten aiemmin olenkin kirjoittanut, Antony Flew:n kuuluisa nuoruudentyö selittää että Jumalaa voi pelastaa ad hoc kaikenlaisella saivarteluilla ja venkoiluilla ja että Jumala ei ole ollenkaan falsifioimattomissa. Tuoreessakin teologiassa tämä näkemys on esillä.
Toisin sanoen näyttää että sekä ateistit että uskovaiset ovat liikkeellä pääosin nimenomaan niin että ateismi ei yritäkään todistaa negaatiota. Kenties jokin negaatio on jotain jota voi todistaa, mutta Jumala ei sitten ole yksi näistä. Näin ollen ateistit ja teistit ovat yllättävän usein samaa mieltä Jumalan negaation todistamiskysymyksestä ja tekevät siitä aivan erilaiset päätelmät ; Uskovainen näkee että jos Jumalaa ei ole kumottu, niin Jumala "voi olla" ja on ikään kuin lupa uskoa tähän olematta idiootti. Ateistit taas näkevät että juuri tämä tekee Jumalasta hedelmättömän ja eiälyllisen.
Flew on toki lähinnä ateismin historian kuriositeetti, mutta tämä linjama on itse asiassa hyvin vahva. Esimerkiksi Patrick Grimmin sinänsä opettavainen "Impossibility Arguments" korostaa että ateistejen esittämät Jumalakritiikit kohtaavat toistuvasti sen, että sitä vain sanotaan irrelevantiksi kritiikiksi. Tämä toki tehdään hienostunein sanakääntein "Because the arguments at issue operate in terms of a set of more or less clear specifications, of course, it is always possible for a defender of theism to deflect the argument by claiming that the God shown impossibleis not his God. If he ends up defending a God that is perhaps knowledgeable but not omniscient he may escape some arguments, but at the cost of a peculiarly ignorant God." Ateistien argumentille vaaditaan määrittely sisältöä kun taas Jumalan kohdalla tätä ei pidetä välttämättömänä "A more frequent reaction, perhaps, is not redefinition but refugein vagueness: continued use of a term “God” that is allowed to wan-der without clear specification." Grimmin argumentin ytimessä on se, että tämä tekee kuitenkin Jumalasta myös tyhjän käsitteen "Here as elsewhere - in cases of pseu-doscience, for example - resort to vagueness succeeds in deflecting criticism only at the cost of diluting content." Jumala olisi siksi jumalatodistuskritiikin kohdalla vaikeassa välikädessä ;
1: Joko tunnustaa että näkemys on väärä ja Jumala voidaan kumota eli Jumalan negaatio voidaan todistaa. Tällöin kritiikki nähdään relevanttina ja ateismi on itse asiassa kerännut itselleen todistetta (samaan tapaan kuin jokainen tyhjä kärpässieni korroboroi mörrimöykkyjä ei ole -teoriaa). Hyvin harva teologi lähtee tälle tielle.
2: Ja toisaalta tehdä Jumalasta epämääräisempi ja käsitteellisesti tyhjä, jolloin se ei enää ole minkään rationaalisen keskustelun piirissä oleva aihe ensinkään. Jolloin suora päätös onkin se, että jokainen teologi joka lähtee tekemään loogista jumalatodistusta tai vastaavaa tekee virheen ; Logiikan käyttö johonkin jolla ei ole loogista rakennetta on vähän kuin harjoittaisi hiihtoa pyöröovissa. Hiihtäminen toimii, pyöröovet toimivat, mutta nämä periaatteessa hyvät järjestelmät eivät ole yhteensovittamattomia. Toisin sanoen tässä päässä odottaa lausunto jonka mukaan jumalatodistus teologia ei olisi edes lähtökohtaisesti mahdollinen. Hyvin harva teologi
Toisin sanoen vaikka teistit vaativat että järkevän ateismin pitäisi olla Jumalan negaation todistamista, ateistit itse eivät usko tähän ja lähestyvät asiaa eri määrittein. Ja tämä erilainen lähtökohta on yksi syy sille miksi ateisteja olkiukotetaan aivan käsittämättömän usein, miksi uskovaisille naureskellaan ylettömästi, eikä keskustelu aiheesta kulje muutenkaan mihinkään molemminpuolisen ohipuhumisen ja vääristelypilkka-inttämisen ulkopuolella.
1: Ai onko muunlaista ateisti vs. uskovainen -keskustelua joka olisi tästä pohjimmiltaan oleellisesti eroavaa? Miksi minä en ole törmännyt sellaiseen? Sofistikoituneet tahot näyttävät harjoittavan tätä vain sivistyssanoin ja tieteellis-teknillisemmällä kielellä. Tämä taas on nähdäkseni niin että itse argumentaation tausta-asennoituminen ei muutu, ainoastaan puitteet koreutuvat. En nauti siitä että sisällön puutetta peitetään korealla paketoinnilla. Se, että ihmiset hakkaavat toisiaan tiilellä naamaan on lisäksi viihdyttävämpääkin jos tämän aiheen seuraamiseta jotain mieltä haluaa hankkia.
Olen hieman murheissani että yhteinen kohtaamispinta saavutetaan näinkin typerässä pikkuasiassa. Sillä rehellisyyden vuoksi on pakko ottaa esille Popperin jälkeinen tieteenfilosofian kehitys. Falsifioinnin perusongelmana kun on se, että teoria kuin teoria on käytännössä aina mahdollista suojella jonkinlaisella ad hoc -selityksellä. Toisin sanoen Flewn keksimät kiertotiet on periaatteessa sovellettavissa mille tahansa yskittäiselle näkemykselle. Tämän vuoksi Quine selittikin että falsifioinnin perusongelma on se, että modus tollens tilanteessa tiedetään että lähtökohtaa on muutettava, mutta että yksittäistä tilannetta katsoen ei ole suoraa tietoa mitä. Quine korosti että onkin katsottava kaikkea muuta ympärillä ; Yleensä teoria perustuu päättelyille joissa toiset premissit ovat vahvoja ja toiset heikompia. Heikkous ja paremmuus on nähtävissä esimerkiksi siinä miten paljon tämä perusoletus on mukana hedelmällisessä tieteenteossa. Jos tällä lähtökohdalla on paljon sovelluspintaa, se tuskin on se jota kannattaa lähteä korjaamaan koska sen korjaaminen vaatisi hirvittävän paljon muutoksia muuallakin tiedeverkostossa. On järkevintä ampua tehottomin teoria alas.
Tämä johtaa siihen näkemykseen joka korostaa tutkimusohjelmien hedelmällisyyttä. Esimerkiksi Imre Lakatos on korostanut että katoavaa tiedettä oleva "laskeva paradigma" ei falsifioidu yksittäiseen havaintoon tai kumoudu siihen että se olisi ristiriidassa havaintojen kanssa ; Olihan maakeskinen universumikin episykleineen täysin yhteensopiva taivaankappaleiden liikkeiden kanssa ; Teoria vain muuttui todella omituiseksi ja mutkikkaaksi ja episyklien taustamekaniikan ainut oikeutus näytti olevan se, että ilman niitä teoria olisi ristiriidassa havaintojen kanssa. Eli kaikki teoriat "vain suojelevat itseään kaikenlaisilla ad hoc -suojaoletuksilla" juuri siihen tapaan miten Flewn nuoruudentyössäkin tehtiin Jumalalle. Tällöin näkemyksille tietysti syntyy kritiikiltä suojaava kenttä. Mutta samalla niiden sovelluskyky heikkenee. (Teoria joka korjautuu mutta sovelluskyky pysyy samana tai paranee taas kehittyy eteenpäin. Tavallaan tässäkin "vanha teoria falsifioituu" ja "uusi teorian otetaan tilalle", mutta erot ovat hyvin pieniä.) Nousevaa tulevaisuuden tiedettä ja hyvin menestyvää tiedettä taas kuvaa juuri se, että niillä ei tämänlaista ad hoc -suojakenttää ole.
1: Hedelmällisyysnäkökulmassa tärkeää on juuri se, että hyvä teoria tarjoaa hyötyä muille. Ad hoc -tiede voi toki referoida ja viitata muuhun tieteeseen. Arkimielessä tästä lainaamisesta syntyy rationaalisuuden tunne, mutta hedelmällistä tutkimusohjelmaa miettiessä suhde lainaamiseen on oleellisesti erilainen. ; Jos näkemys lainaa jotain tieteen teoriaa, se antaa ikään kuin tukea tälle lainaamalleen kannalle. Painoarvoa saakin se jota lainataan eikä niinkään se joka lainaa. (Toki tässä on huomattava että jos lainaajataho on jokin pseudotiede jolla itsellään ei ole yleisuskottavuutta, niin arvostus ei merkitse suuntaan tai toiseen oikeastaan mitään. Lainaamisesta syntyy lainatulle arvoa siinä määrin miten tieteellisesti merkittävä taho tämä lainaaja on.)
Hupaisaa on, että tämä ei enää teknisesti ottaen ole ollenkaan falsifiointipohjaista ajattelua. Mutta siinäkin negaatio voidaan todistaa siinä mielessä missä se nyt ylipäätään on mahdollista. Näkisinkin että sekä ateistejen että teistien tulisi irtautua tästä lähtökohdasta jossa Jumalan negaation todistamista kutsutaan mahdottomaksi. Ollakseen merkittävä kanta johon ottaa tukeva kanta (teismi) tai irtautuminen (ateismi) tarkoittaa että Jumalan todistamisen ja kumoamisen tulisi olla mahdollisia. Muutoin se ei ole mitään järkevää toimintaa ja ajatus "sofistikoituneesta teologiasta" ja "rationaalisesta uskosta" tai "älykkäästä ateismista" on rakenteellinen oksymoroni.
1: Itse asiassa oma kantani onkin se, että niin kauan kuin teologit määrittelevät asenteellisesti ja a priorisesti Jumalan "joksikin jota ei voi kumota ja kritisoida" ja jotka kuitenkin vaativat kriitikoiltaan nimenomaan "Jumalan falsifiointia, kumoamista ja kritisoimista", ovat jo lähtökohdiltaan sellaisia että he pakottavat jo tällä määrittein jokaisen rationaalisen ihmisen agnostikoksi. He estävät tällä Jumalan määritelmällään rationaalisen teismin ja rationaalisen ateismin mahdollisuudetkin. Haluat siis olla älykäs uskovainen? Lopeta hölmöily. Haluat tehdä sofistikoitunutta teologiaa? Lopeta sivistyssanojen kanssa hölmöily. Kunnes lopetatte hölmöilynne, pakotatte minut ainoaan rationaalisen ihmisen vaihtoehtoon, agnostismiin. Tarkalleen ottaen agnostismiin jota kuvastaa epäilys siitä onko koko Jumalakysymyksessä yhtään mitään kehittelemisen tai ajattelemisen arvoistakaan. Olen toki ponnistellut asian eteen, mutta vain siinä toivossa että kenties seuraavan kärpässienen alla olisi jotain muuta kuin tätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti