Keijo Karjalainen kirjoittaa "Puujalalla koreasti" -teoksessa monenlaisesta (itsetarkoituksellisesti) huonosta huumorista. Hän pitää näsäviisastelua ongelmana. Luvussa "Näsäviisasteluna ja jauhojen suuhun laittajana" hän kertoo (s. 166) että "Näsäviisaudet ovat moraalisesti täysin tuomittava huumorin laji, sillä niitä käytetään kanssaihmisten teilaamiseen. Todellinen puujalkavitsitaituri kääntääkin niille selkänsä. Puujalkavitsit toki tähtäävät kuulijoiden itkettämiseen, mutta syynä pitää olla vitsin huonous eikä näsäviisauksiin turvautuvan vitsinkertojan pöljä halu nostaa itsensä kuulijoiden yläpuolella."
Kuitenkin hän neuvoo myöhemmin että näsäviisastelua voi käyttää juuri sen valtapelimäisen luonteen vuoksi siihen että joltakulle valtapeliä harjoittavalle laitetaan ns. "jauhot suuhun". Hän viittaa "saako kysyä" puheenparteen. (s. 168-169) "Varmasti jokainen on törmännyt tähän kysymystyyppiin, jonka avulla enemmänkin halutaan saada lupa udella jotakin. Saako kysyä että paljonko asuntosi maksoi? Ketä äänestit presidentinvaaleissa, saako kysyä? Saanko kysyä oletteko vielä Sannan kanssa yhdessä? Puheenpartta käytetään silloin kun kysyjä ei ole oikein varma voiko arkaluontoista asiaa tiedustella. Niinpä kysyjä yrittää luikerrella vastuustaan sysäämällä päätöksen toiselle osapuolelle. Luvan kysyminen myös näennäisesti pehmentää utelua. Juuri tämän näennäiskohteliaisuuden vuoksi puheenparsi on ärsyttävä. Kysymyksen taustalla on yleensä itsekäs uteliaisuus, mutta se verhotaan näennäisystävällisyyteen." Hän neuvoo että tähän pitää vastata että "saa kysyä" eikä mitään muuta. Tällöin annettuun kysymykseen on vastattu. "Kun kysyjä sitten todennäköisesti vaivaantuneena toistaa kysymyksen ilman "saako kysyä" -siloittelua, voit vastata "Ai, olisit heti kysynyt. En minä tuohon halua vastata." Olet selvinnyt tilanteesta voittajana."
Tämä muituttaa että näsäviisastelu onkin ikään kuin hyväksyttävää tilanteessa jossa peli on jo valmiiksi ylittänyt hyvät tavat ja sen rajat. Eli jos toinen on rajoittanut keskustleun sotatantereeksi, saa sitä tietysti itseään puolustaan. Tämä onkin varsin terve ja kokonaislaatuisesti humaani näkemys. (Se on itse asiassa niin humaani että en itse kykene elämään sen ohjeen mukaan. Kysyn joskus "saako kysyä" ja näsäviisastelen ilman provokaatiota paljonkin.)
Itse näkisin että näsäviisastelua ja omituisia vastaamisia on hyvä opetella. Esimerkiksi voi nostaa esille maailmassa todella esitetyn kysymyksen "USKOTKO JOHONKIN VAI OLETKO ATEISTI VOI VITTU?" joka heijastaa yleistä asennetta jossa pitäisi olla joko uskovainen tai ateisti. Ja turhaumaa siitä että vastaus ei tunnu koskaan agnostikon kohdalla taipuvan tuohon muotoon. Agnostikolle kohdistettuna kysymys on vain todella omituinen ; kyseessä on nimenomaan kysymys johon on sisäänrakennettu sisäinen kategoriavirhe. (joko uskoo johonkin tai on ateisti) Tässä tapauksessa kategoriavirhe on rakennettu väärää dikotomiaa apuna käyttäen. Siinä vastauksia rajoitetaan kysymyksen rakentamisella sen sijaan että kysymys olisi muotoiltu niin että siihen vastaaminen antaisi tarkan ja hyvän kuvauksen kysyttävältä.
tse asiassa tuo kysymys onkin agnostikolle esitettynä täsmälleen samanlainen dikotomialla rakennettu kysymysansa kuin se kliseinen "Oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi?" jota kysyttäessä vaaditaan kyllä-ei -vastausta. Koska kysymys on väärä, voi olla aivan asiallista vastata vääränlaisella vastauksella. Esimerkiksi em. kysymykseen oikeasti annettu vastaus "Äkkiä tuli sellainen olo, että on nakkikioskin jonossa haastateltavana. Ateistin iltarukoukseen sisältyy toive, ettei Jumalaa olisi." on toimiva. Se korostaa että kysymykselle ei oikeastaan anneta arvoa.
Moni aina korostaa että mikä tahansa kysymys on arvokas. Tottakai esimerkiksi agnostismista voi esittää kysymyksiä. Jopa kriittisiä kysymyksiä jotka kyseenalaistavat sen rationaalisuuden. Mutta se, että sitä pakotetaan kategoriavirheiden kautta muottiin mitä se ei ole ei ole asiallista tai luvallista. (Kaikki argumenttivirheet ovat hyvin usein tämänlaista vääntelyä.)
Kuitenkin kategoriavirheitä sisällään kantavat kysymykset sekä erilaiset tuppaamis-utelukysymykset ovat vain paskoja kysymyksiä. Ei niille tarvitse antaa mitään arvoa. Niihin vastaamatta jättämisen taito on itse asiassa olennainen osa ihmisyyttä. Vain hoopo ihminen suostuu siten että heitä kohdellaan väkivallalla. Jos ihminen murskataan sosiaalisella tungetteluväkivallalla tai ottamalla tämän ideologia epäreiluun mutilointiin ja pakko-osallistutetaan tähän korostamalla että "minä vain kysyn kysymyksiä" ja korostamalla että kysymyksiin vastaaminen on tärkeöää, on aivan oikein puolustautua. Jos ihminen ei kestä aloittamaasa peliä, niin ei pidä aloittaa. Jos ei osaa hävitä, ei pidä pelata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti