sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tasapuolisuuden nimeen (mutta ei sen henkeen)

Helsingin Sanomiossa oli kirjoitettu siitä miten säännönmukaista ja yleistä on, että monikulttuurisuuden ja rasismin tutkijoita uhkaillaan. "Tutkijoista kuusitoista vastaa. Kaksi ilmoittaa lyhyesti, ettei ole saanut vihapalautetta. Loput neljätoista on saanut. Vihapalautteen joukossa on kaikkea miedoista solvauksista tutkijoiden lasten tappouhkauksiin." Moni tutkija ei edes esiinny julkisuudessa tämän vuoksi. Tähän liittyvä uhkailu on jotain jota harjoittavat sekä suomalaiset. Mutta kyllä ne rasismiteemassa ensisijaisissa uhristatuksissa nähdut etniset vähemmistötkin osaavat. "Kerran turhamaisuuttani googlasin nimeni ja löysin azerbaidžanilaisen islamistipuolueen julkilausuman, jossa he vaativat tarkemmin määrittelemättömiä toimenpiteitä suomalaistutkijaa vastaan. Olin aiemmin viitannut lähteeseen, jonka mukaan kyseisen puolueen tausta oli KGB:ssä. Heillä oli tosin vaikeuksia nimeni oikeinkirjoituksessa." Havaittavana trendinä on ollut se, että lausunnot joita ennen saatiin vain pilottitakkinatsien puheista ovat nyt salonkikelpoisia jopa poliitikkojen suusta. Hupaisaa (tai oikeastaan sen antiteesiä) on se, että rasismi on aika erikoista. "Tyypillinen viharikos ei edelleenkään ole nettiuhkaus, kuten usein ajatellaan, vaan sellainen nuorten miesten väkivalta, johon liittyy esimerkiksi rasistinen motiivi. Useammin tekijä on mies kuin nainen, mutta on rähinöijissä naisiakin."

Tämä ei yllätä itseäni. Väkivaltakulttuuri vallitsee lempilapsessani, uskontoaiheessa, mutta rasismiaihetta lievempänä. Se on lähinnä uhkailua, perätöntä mahtailua ja yleistä vittupäisyyttä. Se on siis vähän kuin peiliin katsoisin. Rasismikohdalla tilanne on se, että alan näyttämään aivan liian kesyltä siihen ympäristöön. Monikulttuurisuusaihe on kaiken kaikkiaan niin vahva, että vältän siitä puhumista jo sen kokemusmäärän mukaan mitä olen saanut ympäri nettiä trollatessani. ; Tämä huomautus on merkittävää koska olen yllättävän konfliktihakuinen tyyppi, joka on ylipäätään siinä ekstremismin ja asiallisuuden hämärällä rajamaastolla. Ja joka on tietyillä pahamaineisilla alueilla liikkuessaan ja asuessaan kokenut olevansa turvassa koska vastaan tuskin tulee mitään itseä pahempaa.

Sen sijaan saadut kommentit nostavat esiin jotain jota voi olla mielenkiintoitsa katsoa. Kun artikkelissa kuvataan uhkaavaa käyttäytymistä, jossa toista tuijotetaan julkisessa tilaisuudessa, kerrotaan että tilanne jatkuu ja sama tuijotus on tuotu monta toiseen kaupunkiin ja tuijoteltu työpaikan edustalla. "Etupenkissä istui nuori kaveri, joka katsoi minua koko ajan silmiin. Esitelmän loputtua kaveri käveli luokseni ja tokaisi lyhyesti: ’Me tapaamme vielä.’ Kummemmin asiaa ajattelematta hyppäsin Turun-junaan ja lähdin kotiinpäin. Kun tulin maanantaina työpaikalleni sosiaalipolitiikan laitokselle, kaveri nojasi portinviereen ja tuijotti jälleen herkeämättä. Menin työpaikalleni ja soitin poliisille." Kommenteissa tämä on taipunut siihen että rehellinen "silmiin katsominen" muutettaisiin uhkailuksi. Ero on kuitenkin huima ja vaatii erittäin omituisen mielen ja käsityksen sosiaalisuudesta jos stalkerointi ja uhkaava läsnäolo olisi "merkityksetön pikkuasia". "Kovinpa on paisuteltu asiaa jos silmiinkatsominen on väkivaltaa. Vertauskohdaksi: perheväkivaltatapauksissa nainen on yleensä pahoinpidelty 10 kertaa ennenkuin hän tekee rikosilmoituksen. Silloinkaan ei poliisin mielestä ole vielä kyse väkivallasta vaan on "yhden sana yhtä vastaan". Mutta kirjoittaako hesari perheväkivalllan uhreista? Ei. Muutama internetin kautta tullut helppo vihanpurkaus on muka kauhea asia. Ja sitten on tietysti "uhkaukset". Jos ex-partneri uhkailee, se voi jatkua vuosikausia poliisin siihen puuttumatta, usein pahoinpitelyjäkin on tehty, seurailtu, lähetelty postia jne tuona aikana. Nämä tutkijat ovat aika herkkänahkaisia. Ensin menevät tv:n jossa tuhannet heidät näkevät ja ihmettelevät sitten jos osa palautteesta on vihaista. Mutta onko tarkoituksenmukaista tuhlata poliisin resursseja moiseen kun todellisiakin uhkia on ja menee koko ajan läpi turvaverkkojemme perhesurmien ja naisentappojen ja lastentappojen muodosssa? Ei kai vaan kansalaisia kohdella eriarvoisesti lain edessä? Onko jonkin poliittisen tarkoitusperän ajaminen ehkä mennyt järjen ohi?"

Ylläolevassa lausunnossa on niin moni asia väärin, että on vaikeaa edes aloittaa listaamista. Esimerkiksi.
1: Siinä on priorisointiajatusvirhe. Tämä on juuri sitä samaa puhetta jolla poliiseille selitetään että heidän pitäisi tutkia murhia ja pankkiryöstöjä eikä sakottaa ylinopeuksista. Ajatus siitä että jos jokin asia kaipaa korjaamista ei tarkoita että jokin muu asia täytyy jättää tekemättä. Asiat ovat lähtökohtaisesti yhteismitattomia ja niitä käytetään nollasummapelinä. Mikään logiikka ei kerro, että jos rasismiteema jää tutkimatta täysin niin lastensuojeluun panostettaisiin.
2: Siinä on valvontaa ja rankaisutilannetta koskeva ongelma. Pahoinpitelyt ovat yleensä asianomistajarikoksia. Se, että vaimot eivät ilmoita hakkaajamiehistään ei johdu yhteiskunnasta vaan siitä että nämä naiset eivät ilmoita. Se, että joku muu ilmoittaa ei tarkoita että näitä ei saisi tutkia. Rasismissa ja ideologisissa rikoksissa ei ole intiimiä luonnetta vaan poliittinen luonne. Siksi viesti välittyy usein konkreettisesti tasolla jossa evidenssi ei ole vain "sana sanaa vastaan" vaan viesti on helposti jokin konkreettinen sähköpostiviesti tai kirje josta jää aineellisia todisteita. Lisäksi koska rike on julkinen, ilmoittaminen on helpompaa. Raiskauksissakin naiset jättävät useammin ilmoittamatta jos tekijä on tuttu tai oma puoliso.
3: Siinä esitetään törkeä väite poliisin toiminnasta. Tosiasiassa jos perheväkivallassa on kirjallisia uhkauksia, siitä mennään lakitupaan. Muunlaiset tapaukset ovat varmasti poikkeuksia ja niissä voidaan poliisia syyttää. Ongelmana näissä on tietysti se, että saatu lähestymiskielto ja vastaavat eivät välttämättä suojele. Itsekin tiedän ihmisen joka on lähestymiskiellon lisäksi muuttanut toiseen kaupunkiin tuntemattomaan osoitteeseen ja numeroon. Mutta seuraaja sai osoitteen selville kyselemällä tietoja ovelasti kavereiden kavereilta. Ja niin hän "sattumalta" muutti melko lähelle tätä seuratun uutta osoitetta. Ja täsmälleen sama ongelma on rasismitutkijoillakin. Se, että asiasta ilmoitetaan ja poliisi hoitaa hommat ei tarkoita että suojaus toimisi vedenpitävästi.
3: Siinä tartutaan lehdistönvapauteen omituisella tavalla. Ensinnäkin aiheenvalinta on tärkeä journalismin vapauden piirre. Jos lähdetään sanomaan mistä pitää kirjoittaa ja mistä ei saisi, ollaan hyvin pahoilla teillä. Lisävänkää saa siitä että tosiasiassa tieto noista syytetyistä asioista onkin saatu juuri lehdistön kautta. Eli lehdistö ei suinkaan sensuroi perheväkivaltaa. Itse asiassa tuossa viitataan lapsen kaltoinkohteluun jota on oikein mässäilty ympäriinsä miltei kaikissa lehdissä. Aiheen käsittelemättä jääminen ei siis edes ole mikään oikea argumentti. Lisäksi on huvittuneesti pakko mainita että aina kun Helsingin Sanomat ottaa lastensuojelun käyttöön, sitä morkataan feminatseilusta, jossa miehiltä viedään oikeus lapseen. Kun ne nähdään miestensortamisjuttuina, ei huomata että mikä on oman asenteen suhde niihin ylilyöviin lasten surmaamisiin. Että kenties juuri tuollainen feminatsikortin pöytään vetäminen ruokkii sitä ilmapiiriä jolla niitä lapsia hakataan jopa hengiltä asti.
4: Herkkänahkaisuusargumentti on huono, koska vastaavaa väkivaltaa ei tule jos teet juttuja urheilusta tai teet luontodokumentteja. Selvästi ideologisia rikoksia tapahtuu ja ne ovat vakavia.

Karkeasti sanoen "tasapuolisuuden" takaa löytyy asenne jossa toiset rikokset eivät ole merkittäviä. Jos jostain rikostyypistä ei saisi kirjoittaa, se ei ole lisää muiden rikostyyppejen ratkaisemista ja niihin puuttumista. Sen sijaan se vähättelee että rasistinen uhkailu ei ole "oikeaa uhkailua" vaan ymmärrettävä provosoituminen siitä että joku esittää julkisuudessa tutkimustuloksia jotka ärsyttävät jotakuta. Ja rasistinen väkivalta ei ole "oikeaa väkivaltaa" toisin kuin lapsiin kohdistuva väkivalta. Itse asiassa tämä on itsessään jotain jota on hyvä miettiä. Sillä tosiasiassa lasten asettaminen etusijalle on jotain jota on pidetty perusteltuna. "Lapset ja naiset ensin" -ajattelussa ei ole lähtökohtana se että kaikki ovat samanarvoisia lain edessä. Kyseessä on sen antiteesi joka nojaa sille että heikkoja on suojeltava erityisesti. Ja vain tätä kautta rasismitutkijan kokema uhkailu on vähemmän tärkeää kuin lapsen uhkailu.

Tämänlaiset pienet huomiot voivat toimia jonkinlaisena alustuksena sille että miten tasa-arvoisuutta, reiluutta ja tasapuolisuutta voidaan katsoa.

Otetaan avuksi "Uskon Puolesta" -blogin vieraskynään kirjoitettu näkemys homoseksuaalisuudesta ja tasa-arvosta. Käytän sitä esimerkkinä siitä miten reiluus ja tasa-arvoisuus on itse asiassa jotain josta puhuessa ihmisillä on hyvin sekavia ja eriäviä määritelmiä. Ja suurin kina on siinä mitä tällä itse asiassa ylipäätään tarkoitetaan. Argumentti vastustaa homojen avio-oikeutta. Ja kirjoittajan pääargumentti rakentaa deduktion määrittelemällä asiat:

"(1) Oikeus R kuuluu henkilöille, jotka täyttävät kriteerin/kriteerit a,b,c jne.
(2) Jos jokainen, joka täyttää nämä kriteerit, saa kyseisen oikeuden, tasa-arvo toteutuu tämän oikeuden suhteen.
(3) Yhteisössä C jokainen, joka täyttää nämä kriteerit, saa kyseisen oikeuden.
(4) Siksi yhteisössä C toteutuu tasa-arvo tämän oikeuden suhteen."


Sen jälkeen esitellään premissejä 1 ja 2: Oikeus R (oikeus avioitumiseen) kuuluu henkilöille, jotka täyttävät kriteerit 1, 2, ..., n. Tilanne on tasa-arvoinen, kun jokainen, joille oikeus määritelmällisesti kuuluu, saa kyseisen oikeuden. Tämä on sisäisesti koherenttia. Mutta irrelevanttia koska tosiasiassa se, että omalla puolella on tämänlainen koherentti argumentti ei tarkoita että vastapuoli olisi irrationaalinen. Filosofian koko historia - ja etenkin rationalismin perinne erityisen läpitunkevasti - opettaa että eri ihmisillä on erilaisia premissejä. Vastakkain ei ole ihminen jolla on koherentti argumentti ja toinen jolla ei ole. Yleensä molemmilla puolilla on koherentti argumentaatio. Josta pitäisi oppia se, että koherenttius on minimitila joka pitää saavuttaa mutta joka ei vielä merkitse oikein mitään. ~ Ilman rationaalisuutta olet satavarmasti idiootti, mutta rationalismin kanssa voit silti olla varsin helposti idiootti.

Aivan oikeasti voisimme määritellä koherentisti että avioliitto on kahden aikuisen liitto. Silloin myös insestisuhteet sallittaisiin. Veli voisi naida sisarensa tai äitinsä. Laki olisi tällöinkin juuri sama. Se, että laissa on ehtoja joiden mukaan säännöt ovat samat kaikille samoilla ehdoilla ja rajoitteilla ei yleensä ottaen merkitse kovinkaan paljoa. Se, että homoseksuaalien avioliittoa puolustetaan argumentaatiotavalla joka voidaan argumenttia rikkomatta muuttaa puolustamaan vaikka insestiä - tai pedofiliaa jos avioliitto määritetään kahden ihmisen väliseksi suhteeksi. Ja kyllä se koirakin saadaan mukaan - muistuttaakin lähinnä siitä että laki ja oikeus ovat eri asioita. Kun puhutaan pitääkö jotain tehdä, puhutaan oikeudenmukaisuudesta. Jos puhutaan pelkästään lain soveltamisesta kaikkiin puhutaan perustason laista. Lainkuuliaisuuden arvostus on kuitenkin yleisesti ottaen perusteltu sillä että se ajaa oikeudenmukaisuutta. Oikeus on siis itseisarvo jonka välinearvo laki on. "Uskon Puolesta" noudattaa kuitenkin legalistista kantaa jossa Laki olisi itseisarvo ja että oikeus on vain sitä että tämä itseisarvo toteutuu. (Siksi ei ole ihme että argumentaatio on omituista ja sitä voidaan soveltaa vaikka minkä puolustamiseen jota jopa homoseksuaalien oikeuksien hakijat pitävät liian pervona jotta lain pitäisi sitä sallia. Lakitasosta puhuminen on irrelevanttia koska aiheena on oikeudenmukaisuus. Puhe on siitä mitä lain pitäisi olla jotta se olisi väline oikeudenmukaisuuteen. Silloin on turha vaahdota siitä että laki on laki ja induktiivisen luonteensa vuoksi sama kaikille.)

Tässä kohden huomio siirtyykin kriteerien asettamisen kohdalle ; Ei vaadita kovin tarkkaa viisautta huomaamaan että kirjoitus lähinnä premissoi avioliiton määritelmään miehen ja naisen välisenä instituutiona ja postuloi näiden perusteella, että mikäli haluaisimme poistaa sukupuolijakokriteerin, menee avioliitolta määritelmällinen pohja. Tämä on erikoista koska sitä voisi luulla että juuri tämä on se mitä yritetään argumentoida. Keskustelun alla olevan aiheen laittaminen premissiksi ei ole kovinkaan toimivaa, ellei kyseessä sitten ole vain vallankäytöstä jossa on jo lähtökohtaisesti päätetty mitä mieltä ollaan. Tämä on pelkkää määritelmään vetoaminen ei toki aina ole huonoa perustelua. Se on presuppositionistisesti generoitavissa, eli jos päätetään mitä mieltä ollaan ja valitaan premissit sen mukaan saadaan koherentti kokonaisuus joka näyttää täsmälleen tuolta.

Toki määritelmiä voidaan joskus käyttää. Silloin kyseessä oleva määritelmä on asiayhteyteen sopiva ja sen tilanteen vaatimaan tarkasteluun aiheellinen. Se on jotain jonka molemmat puolet jakavat ja jota kautta voidaan ratkaista erimielisyys. Näin ollen voidaan käsitellä määritelmiä "naimattomat  miehet ovat poikamiehiä" ; "Pekka on mies joka ei ole parisuhteessa." "Pekka on sinkku." Tässä tilanteessa tilanne on kuitenkin toinen. Itse asiassa tämän huomaaminen poistaa yllättävänkin paljon järkeä. Sillä se olkiukottaa koko syytöksen joka heille on esitetty. Koska tilanne ei ole tämä, on selvää että kina yritetään siirtää julistamisen puolelle. Omat ehdot asetetaan muiden yläpuolelle. Näin ollen argumentti itse asiassa sanoo että uskomukset eivät ole samanarvoisia, vaan että kristittyjen usko on arvokkaampi kuin muiden usko. Että siksi kristittyjen eikä muiden normien pitäisi olla jokin joka rajoittaa myös eikristittyjen elämää. Kaikki tämä maassa joka ei kuulemani ole mikään teokratia vaan demokratia.

Tämä argumentti on itse asiassa heikko senkin vuoksi että se itse asiassa ohittaa koko syytöksen. Kun homoseksuaalien tilannetta pidetään epäreiluna ja epätasa-arvoisena, huomio siirtetään syrjään tavalla jossa katsotaan legalistista pohjaa. Kuitenkin tosiasiassa se epäreiluus ja epätasa-arvoisuus josta syytetään on jotain muuta. Kukaan ei väitä että homomiehet eivät pääsisi naisten kanssa naimisiin. Juuri tämä on se joka halutaan muuttaa. Kun epäreiluudesta syytetöstä ei suinkaan tehdä määritelmällisten juridisten seikkojen pohjalta, vaan myös sen suhteen, että osalta kansalaisista halutaan kieltää jotakin, mikä toiselle osalle on jo mahdollista. Kun tasapuolisuuspuolesta syytetään ja siitä puolustetaan aivan erilaisella tasapuolisuuden määritelmällä, kritiikki ohitetaan mutiloimalla siitä olkiukko. On toki helppoa kumota vastapuolen argumentteja jos niiden sanat uudelleenmääritellän ja vääitetään niiden sanovan jotain mitä ne eivät sano.

Onkin hyvä huomata, että esimerkiksi segregaatiolaki oli koherentti juuri tuolla esitetyllä tasapuolisuustasolla : Olihan niin että oikeuksia annettiin kriteereillä joista yksi oli ihonväri. Näin ollen kaikilla oli samat oikeudet samoilla ehdoilla. Koko arvokeskustelu tästäkin aiheesta käytiin jollain muulla tasolla kuin tuolla "onko juridiikka ja sen noudattaminen koherenttia". Kaikki nimenomaan olivat sitä mieltä että segregaatiolakeja noudatettiin hyvin kaikenkattavasti, jopa busseissa. Tosin siihen aikaan ihmiset olivat sen verran fiksuja että eivät siirtyneet metasaivartelemaan. Ihmiset ymmärsivät että jos puhutaan siitä saako neekeri istua busissa aiheena on se, onko tämä istuminen reilua. Se, että laki on sama kaikille tietyin kriteerein on toki jotain jota laki on. Mutta kun puhutaan siitä pitääkö laki muuttaa tai pitää samana, pitää vedota siihen miksi tämä on lain oikea määritelmä.

Ja silloin käsiteltiin tätä aihetta koskevia erimielisyyksiä suoraan. Nykyään ihmiset rynnistävät suoraan metatasolle. Keskustelu kuoppautuu "mut no joo mitähän se tasapuolisuus oikein tarkottaa". Eikä se koskaan nouse tästä tasosta ylöspäin. Ei ikinä.
1: USA:ssa monen panos aselakejen tiukentamiseen on hokea että aseenkanto on perustuslaillinen oikeus. Se koskee kuitenkin sitä onko aseen kantaminen ollut tähän asti lainmukaista. Se voisi olla relevanttia jos aseen omistamisesta tehdään uudessa ympäristössä tuomioita ; Taannehtivaa tuomintaa kun pidetään pahana, joten jos asia on ollut laillinen  tekohetkellä, siitä tuomitseminen olisi pahuutta vaikka ihminen toteuttaisikin muutoin niitä määritelmäehtoja joista nyt tuomitaan. Lainmukaisuuden ja reiluuden kohdalla tämänlaisia poikkeuksia harjoitetaan paljon. Mutta jos aiheena on kysymys pitäisikö lakia muuttaa, ei voida vedota että se on laissa jo nyt. Tästä ei ole erimielisyyttä. Kysymys on siitä onko se siellä huomennakin. Tämä asia vituttaa itseäni suunnattomasti erityisesti sen vuoksi että en ole kovin vahvasti kieltelemässä tai rajoittamassa ihmisten aseenomistusta. On vähän vittumaista kun ei ole aseiden totaalikiellon tai hirmu vahvojen rajoittamisten puolella ja omalla puolella olevammat tyypit ovat tuontasoisia tampioita.

Näin ollen arvokeskustelullisesti teema menee johonkin joka vertautuu varsin helposti siihen, että pitääkö lapsia erityissuojella vai ei. Nähdäkseni molemmilla puolilla on tässä kohden sanottavaa. Esimerkiksi itse olen sellaista "vanhakantaista mallia" jossa lapset vaativat erityissuojelua, ja joku väkivaltaisen isän "oikeus hakata lastaan" on mitätön. Samoin kuin äidin oikeus "vitsalla kasvattaa ja vähän teippailla ja vyönsoljella ja lihakirveeällä kouluttaa" lasta on mitätön. Sillä heikompi tarvitsee erityissuojelua. Mutta nykyään tämäkin asia tehdään sillä tavalla kuin se tehdään, niin hoetaan vain "tasapuolisuuden" ja "uskonnonvapauden" kaltaisia sloganeita. Joissa tilanne näyttää helposti siltä että jos vanhemmilla on ideologisista syistä vapaus opettaa lapsi vegaaniksi, on vanhemmilla ideologisista syistä oikein opettaa lapset siihen että homojen adoptoimia lapsia on jotenkin oikein kiusata.

1 kommentti:

MrrKAT kirjoitti...

Siispä Suomessa islamistien uhka on pienempi kuin rasistien uhka.

Sananvapaudelle ja tutkijalle.