Yhtenäistävä voima

Monikulttuurisuus on aina ongelma yhteiskunnan kannalta. Se on nimittäin konfliktien lähde. Toisaalta emme sitten oikein tiedä yhtään aivan tyylipuhtaasti totaalisen monokulttuurista järjestelmää ; Ihmisillä on aina eri mielipiteitä eri aiheista. Ja näin vaikka jossain ollaan yksimielisiä, on jossain muualla skismaa. Tämän vuoksi monikulttuurisuus on ongelma jota ei voi vain ennaltaehkäistä vaan joka tulee myös käsitellä.

Tässä kohden erilaiset poliittiset näkemykset ovat suunnilleen samoilla linjoilla.
1: Konfliktinkontrollia korostava (korostetusti etenkin oikeistolainen ja konservatiivinen puoli ja jossain määrin liberaali puoli) painottaa usein puhdasta kilpailua ja silloin korostetaan kulttuurrievoluutiota. Tällöin korostetaan sitä että kun kaksi tai useampia kansakuntia eläisi sulassa sovussa samalla alueella keskenään, kaikkialla syntyy kilpailua ja taistelu voitosta sekä sen myötä seuraa jonkinlainen kauhun tasapaino tai väkivaltaisesti tai vallankäytöllä lunastettu status quo: Syntyy näennäinen rauhantila, jota sävyttävät useat pinnan alla kytevät jännitteet ja valta-asetelmat, sillä kulttuurievoluutio ei  lopu koskaan ja kontrollia tarvitaan aina.
2: Vastapooli (korostetusti vasemmistolaiset ja jossain määrin liberaalit) taas korostaa sitä että yhteiskunta kehittää hegemonioita, joissa ideologia ohjaa ihmisten toimintaa niin että aktuaalista väkivaltaa ei tarvita suurimman osan ongelmien ratkaisemista. Heistä hegemonian vastustaminen on toki ansiokasta, mutta he toisaalta korostavat että tosiasiassa hegemonioista ei koskaan vapauduta. Prosessi on siis tältä osin ikuinen. Vapautta kaikista hegemonioista ei voida saavuttaa, koska kaiken sävyttävät erilaiset intressit.

Tämän pohjalle ottaen voidaan miettiä esimerkiksi Suomen historiaa. Tätä toki opetetaan koulussa. Ja itse asiassa sen sisällöissä on mielenkiintoisia píirteitä. ; Katolisten noitavainot tulivat tutuiksi. Lisäksi meille kerrottiin kunnioittavasti siitä miten Lutherin oppi toi maahan lukutaidon, miten kulttuuri tuotiin suomenmaahan jossa oli aikaisemmin vain metsäläisiä keräilijä-metsästäjiä. Kalevalaisen kulttuurin tuhoamista kohdeltiin erikoisesti koska sen tuhoutumisen syitä ei kartoitettu. Kalevalaa kunnioitettiin tarinaperinteenä mutta samalla kerrottiin että se oli miltei hukassa. Tämä vihjasi että luterilaisuus on vain niin paljon mielekkäämpi maailmankuva.

Tämä on tietysti kulttuurin tarinan sävyttämää. Kulttuurimme on korostetun luterilainen, joten ei pidä yllättyä että luterilaisen silmiin luterilaisuus ratkaisi kaikki ongelmat. Kun ainut työväline hegemoniapakissa on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta.
1: Korostan että etenkin jokaisessa uskonnossa on isoja vaikeuksia sananvapauden piirissä. Hindulaisuuden ytimessä on monikulttuurisuus koska eri jumalia palvotaan omien mieltymysten mukaan, ja siellä on ollut tugeenien kaltaisia murhaamista harjoittavia julmia kultteja. Abrahamilaisista uskonnoista, "Desert Dogmista", pahin on islam, jolla on jihadkäsite joka ajaa helposti ajamaan riitaan eri kulttuuristen kanssa. Toiseksi pahin on kristinusko, jolla on lähetyskäsky joka redusoi erimieliset helposti tavalla tai toisella arvokkaiksi vain potentiaalisina käännynnäisinä. Juutalaisuudessa ongelmana on sisäänpäinlämpiävyys, jossa sisäpiiriin ei oikein haluta ottaa muuta kuin syntyperän tai ansioitumisen kautta. Tämä näyttäytyy helposti nenäkkyytenä ja ylenkatseellisuutena.

Sittemmin opin historiasta jotain hieman muuta. Nimittäin sen, että jos kulttuuri on tuontitavaraa, niin miten meillä voisi olla mitään Kalevalaperinnettä. Samoin yllättävää oli se, että tosiasiassa katolisen kirkon inkvisiitio oli mainettaan reilumpi, kun taas luterilaista perinnettä on kuvannut voimakas noitavainoilu. Itse asiassa Suomessa tämä on ollut - etenkin väkilukuun nähden - äärimmäisen vahvaa.

Kun luterilaisuusvasara ei ole työkalupakissa, syntyy kysymyssarja joka on historiamme vaiheiden kannalta oleellinen. (1) Miksi me emme ole "kalevalanuskoisia" vaan kalevalanusko miltei katosi? (b) Miksi emme ole katolisia? (c) Miksi olemme luterilaisia? ja (d) Miksi emme ole ortodokseja? Kysymyssarja on oleellinen koska ensin maamme katolistettiin, sitten katolisuudesta luovuttiin ja ryhdyttiin protestanteiksi. Ja lopulta olimme Venäjän vallan alla ja jostain syystä he eivät siirtäneet omaa kulttuurihegemoniaansa korvaamaan vallitsevaa tilaa, toisin kun ruotsalaiset.

On hyvä aloittaa Anna-Leena Siikalan "Itämerensuomalaisten mytologia" kertookin tähän liittyen siitä maailmasta jossa elettiin.  Hän kertoo (s. 29) miten vuonna 1670 Turun tuomiokapituli käski pappeja keräämään tietoja uhrilehdoista, uhrilähteistä, uhrikivistä, muista palvontapaikoista ja palvontamenoista. Tämä oli pitkään toivotonta koska pappeja ei kiinnostanut. Useat pyynnöt ja aktiivisuus keskusvallan kautta muutti tilannetta. Perustelut joilla tietoja haettiin korostivat tarinaperinteen tietoa historian tapahtumista ja etäännytti oleellisesti maailmankuvasta. Tämä korostaa sitä että tosiasiassa kristinusko ei ole mikään uskonnonvapaususkonto. Meille toki usein kerrotaan juuri päinvastaista, mutta kristinusko on aivan kuten kaikki muutkin uskonnot ; Uskonnonvapauden käsite on niille pohjimmiltaan totaalisen vieras käsite.

Itse asiassa tilanne oli vielä tätä synkempi koska Siikala jatkaa siitä mikä on vasta luterilaisen uskonnon seuraus. Nimittäin kalevalalaisuuden tuhoaminen. "1600 -luvun papisto joutui paneutumaan rahvaanuskoon ja kansanrunouteen myös omiin virkatehtäviinsä liittyvistä syistä. Puhdasoppisuuden edustajat halusivat hävittää juurta jaksain niin suomalaisten pakanuuteen juontavat uskomukset ja riitit kuin roomalaiskatolisten ajan pyhimyskultitkin. Kansainvälisten mallien mukainen noitaoikeudenkäyntien aalto kohtasi Suomen erityisen kovana 1600 -luvun loppupuolella." Tämä korostaa sitä ihmeellistä pääsuuntausta jota kouluhistoriassani välteltiin. Eli sitä että tosiasiassa katolinen kirkko ei ole noitavainokeskus. Se oli nimen omaan protestanttisten alueiden ilmiö, jossa keskusvallasta vapautunut lynkkausmieliala johti siihen että inkvisiition tapaista oikeudenkäyntijärjestelmää ei oikeastaan edes ollut. Inkvisiitio oli kenties julma, mutta se kuitenkin oli mainettaan parempi. ; Nykyään Suomessa moni luterilainen tietääkin sen että inkvisiitio ei ollut paha. Tämä retoriikka on napattu sitä vastaan että noitavainoja käytetään muunkin kuin luterilaisen hegemonian tukemiseksi. Ateistit viittaavat ilmiöön jopa raivostuttavan usein. Protestanttipolot eivät vain tajua että tosiasiassa inkvisiitiofobia on ollut luterilaista propagandaa, ei ateistien propagandaa. Ja tällä pelottelulla on peitetty protestanttien vahvempia ja suurempilinjaisia noitavainoja.

Itse näkisin että syy eroon johtuu siitä erosta mikä on katolisen ja luterilaisen kirkon välillä. Katolinen kirkko on nähdäkseni erityisen vastenmielinen juuri siksi että sille ihminen on homo religiosus. Eli jokainen ihminen on pohjimmiltaan uskovainen. Tämä hegemonia on toki mielestäni leimaava ja vittupäinen, mutta sille on kuitenkin olemassa positiivisia seurauksia. Nimittäin se, että eri katsomuksiin katsotaan luterilaisuutta positiivisemmin. Katolisen kirkon pyhimysliturgiaan onkin siksi napattu synergistisesti paikallisuskomuksia. Uskonnonvapaus osuu katoliseen teologiaan hitusen paremmin kuin luterilaisuuteen - se on toki nuiva ateisteille, mutta näin muutoin.
1: Timo Soini varmasti viittasikin tähän suuntaan kun selitti että hän ei voi olla rasisti koska hän on katolinen. Tosin kun muistetaan "natsien propagandan mestarin" katolisuus, ei voida sanoa että argumentti olisi täysin läpitunkevan vakuuttava. Jotain järkeä siinä kuitenkin on.

Luther taas ei todellakaan ollut uskonnonvapauden ystävä. Luterilaiset itse unohtavat tämän koska he tekevät itse asiassa kategoriavirheen. Tai oikeastaan he määrittävät uskonnonvapauden tyystin uudestaan sellaisella hyvin omituisella tavalla jossa jokainen saa valita minkä vakaumuksen haluaa, kunhan se on luterilainen. Lutherin toiminnan ytimessä ei ollut uskonnonvapaus. Uskonpuhdistuksen ydin oli juuri se, että Luther ei sietänyt tiettyjä mielipiteitä ja uskonnäkemyksiä kirkon sisällä. Kun samalla muistetaan mitä mieltä hän oli "Juutalaisista ja heidän valheistaan" ja miten hän suhtautui juutalaisuuden opettamiseen, korostuu se, että Luther ei todellakaan ollut sitä mieltä että ihmisillä on uskonnonvapaus. Hänen raivoisa -minusta ihastuttava- retoriikkansa tukee tätä. Hänelle Paavi oli haiseva paskaläjä ja se siitä vakaumuksenvapaudesta.

Luther oli epäautoritaarinen siinä mielessä että yksilö asetettiin vakaumuksen ytimeen. Mutta tällä yksilöllä ei tavallaan ollut vapautta, vaan oikeastaan vain pelkkää vastuuta. Lutherin maailmankuva ei nimittäin todellakaan ollut homo religiosus. Lutherin mallissa ihminen on pohjimmiltaan paha, perisynnin turmelema. Näin ollen voidaan jopa sanoa että ateismi - tai oikeastaan viehätys ateismiin ja muihin harhaoppeihin - olivat ihmisen perimmäinen luonto. Ilman tarkkaavuutta ihminen alistui sisimmälle perisynnilleen. Ihminen tarvitsi armoa ja vakaumusta ja pelastui vain näiden kautta, koska ihminen itse ei ollut kelvollinen. Tämä korostaa kirkkoinstituution valtaa ja uskonsotia ja uskonpuhdistuksia. Noitavainot ja pakanakansanperinteestä irrottautuminen liittyivät tähän.

Ja vaikka Venäjästä ja Neuvostoliitosta voi olla vaikea sanoa mitään hyvää, niin he kuitenkin antoivat suomelle autonomia. Ortodoksit ovat tämänlaisia ; Heille palvova ihminen on ihmiskuvan ytimessä, joten vastaavaa luterilaista "itsenvalvontakulttuuria" ei heistä tarvittu. Ajatus autonomiasta olisi ollut luterilaisuudelle vieras.

Tätä kautta voidaankin muistuttaa siitä että vaikka meillä onkin kovasti kaunoja Venäjää kohtaan, niin tosiasiassa jos uskoisin kollektiiviseen vastuuseen (jota en tee) ja uskoisin että kulttuuri kantaa esi-isiensä synnit ties monenteen polveen, niin Ruotsin pitäisi pyytää Suomelta anteeksi samaan tapaan kuin natsi-saksalaisten jälkeläiset ovat pyydelleet anteeksi juutalaisilta. Ja samalla tavalla kuin Iso-Britannia pyysi anteeksi Alan Turingilta. Sillä Ruotsi toi maahamme luterilaisuuden. Ja ruotsinvallan ajalta syntyi sellaisia sanontoja kuin se, jossa kerrottiin että Ruotsi oli aina valmis taistelemaan viimeiseen suomalaiseen. Yksikantaan, sitä on helppoa pyöriä ankkalammessa ja tehdä dokumenttisarjoja siitä miten Suomen kaikki kulttuurijärjestelmät ovat ruotsalaisia, kun muistetaan että perimmäinen syy oli se, että ruotsi tuhosi entisen kulttuurin ja Venäjä oli riittävän valistunut ja moniarvoinen salliakseen autonomian. Ruotsin valta, etenkin sen luterilaisuutta korostava valta, oli käytännössä pahinta mitä maapolomme on kokenut koskaan. Jäänteeksi siitä on jäänyt monenlaista, muun muassa säätyjako jossa on yhä sellaisia sävyjä että papistolla olisi jotain oleellista sanottavaa koulutukseen. Ja pakkoruotsi joka tekee maastamme muka kaksikielisen, vaikka tosiasiassa maassamme on pirusti ihmisiä jotka ovat joskus osanneet kaksi sanaa ruotsia ja joiden kielitaito on tältä osin aivan rapistunut koska kielitaitoa ei tältä osin tarvitse koska maamme on käytännössä yksikielinen sillä tavalla että elät joko suomenkielisellä alueella tai ruotsinkielisellä alueella.

Tätä puolta emme valitettavasti kuule koulussa. Se kun ei sopisi vallitsevaan luterilaiseen hegemoniaan / status quoon. Ja en pidä tätä suoraan pahana, sillä instituution ideologinen alistaminen on parempi kuin suora väkivalta. Mutta lutereilaisuus ei vain toimi, se ei enää ole hegemonia eikä se ole status quoteeman ytimessä enää ollenkaan. Toimiakseen luterilainen toiminta kun vaatisi että kaikki ovat luterilaisia tai luterilaismielisiä. (Eli uskonnonvapautta ei olisi tai se olisi rajoittunutta niin että ihmiset eivät ottaisi mitään muuta kuin tämän monokulttuurisuuden.) Sillä luterilaisissa menoissa on kulttuurissa yksi rooli. Status quo pysyy kun korostetaan yhtenäisyyttä. Silloin uskonrituaalin pitäisi olla yhteyttä korostava. Eli sen pitäisi olla jotain jota kaikki arvostavat. Nykymaailmassa luterilainen rituaali jakaa ihmiset niihin joista uskonnonvapaus toteutuu täysin koska se hyväilee heidän luterilaisia tarpeitaan. Suvivirsi on heille yhdessäolon kokemus. Muille se on eriyttävä identiteetti, jokin johon pakotetaan repivästi ja jonka laulattaminen pakolla, tietoinen pakkohiljaisuus tai paikalta poistuminen korostavat kaikki samaa yhtä viestiä : kysymystä "Arvaa kuka ei kuulu joukkoon?"

Olenkin huvittunut kun kristinuskon vastapooli on ensin taistellut antiluterilaisen humanismin läpi. (Jossa ihminen on pohjimmiltaan hyvä ja kaiken mitta). Ja sitten on joka väänteessä taistellut luterilaisuutta vastaan mielipiteenvapaudelle ja uskonnonvapaudelle lisää tilaa, joka vaiheessa on ollut vahvaa vastustusta ja tämä vastustaja on ollut luterilainen. Ja kun taistelu saadaan läpi hegemoniaksi, luterilaiset kertovat että se oli heidän ideansa. Sori, ei se ollut. Luterilaisuus muutti arvostuksiaan after the fact, kun olivat ensin olleet nykymallin ihanteiden valossa "väärässä joka vitun välissä" ennen sitä. Tätä ei voi pitää ansiona.

Luterilaisten suhde "Kalevalaan" onkin siksi hyvin vaikea. Nykyään tätä kulttuuriperinnettä tulee kunnioittaa. Kuitenkin juuri luterilaisuus tuhosi sen. Se selvisi katolisen vallan aikana ja luterilaiset tuhosivat sen järjestelmällisesti ja järkähtämättä. Itse asiassa ihan moderneinakin aikoina esihistoriallisia pakanapaikkoja voitiin käydä ihan tuhoamassa rippileireillä, seurakuntanuorten tai uskonveljien kanssa jotta joku ei lipsahtaisi pakanauskontoihin ja jotta näille saatanallisille pakanauskonnoille ei olisi muistuttajaa ja tietolähdettä. Luterilaisen on itseä rapsuttavaa muistaa lukutaito ja unohtaa se, että tosiasiassa lukutaitoa oltaisiin voitu opettaa ja harjoituttaa ihan ilman sitä luterilaisuuteen oleellisesti littyvää taustalla olevaa kulttuurin totaalista tuhoamista.

Nykyaikana tilanne on tosin ollut monin kohdin jopa paranemaan päin. Moni voisi kammoksua sitä miten ennen Kari Mäkisen valtakautta, hänen edeltäjänsä toi kirkkoon katolisia perinteitä ja ajatuksia. Näissä kohden on sanottava se, että vaikka luterilaisuudessa on kaiken kaikkiaan paljon hyveitä verrattuna katolisuuteen, oli tässä ideavirrassa kuitenkin enimmäkseen juuri niitä katolisuuden hyviä puolia. Nämä pehmensivät kirkkoa. Nykyinen lässynvässyttelyn ylikorotsuminen on toisaalta seurausta tästä ; Homo religiosus on homo religiosus silloinkin kun vain maksaa kirkollisveroa. Oppia ei pidä tällöin pakottaa ja voidaan olla avomielisempiä. Tämä dogmattomuus tosin johtaa myös sisällön latistumiseen, jolloin uskonto helposti heijastelee valtaapitävien haluja.
1: Katolisuuden ongelma onkin se, että se on perkeleen väkivaltainen sotauskonto. Suvaitsevaisuuden vastapoolina on juuri se, että poliittinen intressöinti helposti nappaa vallan, etenkin populismin avulla. Soinirinnastus lienee tässäkin kohden oleellinen.

Ainut huolenaiheeni onkin lähinnä se, että Kari Mäkisen kaudella maahan on virrannut anglosaksista uskontoa. Ja vaikutteita haetaan esimerkiksi Alister McGrathilta. Myös C. S. Lewis on saanut suosiota kotomaassamme. (Tosin tässä on toistoa sitä kautta että McGrath on ottanut paljon vaikutteita Lewisiltä ja mm. tutkii hänen teologiaansa.) Ja heidän maailmankuvassaan on korostetusti se, että esimerkiksi ateismi ei ole jokin jota tulee hyväksyä vaan jokin jota täytyy haukkua, latistaa ja vastustaa. Ateismi on ongelma joka pitää ratkaista teologisella filosofialla ja jonka suhde uskonnonvapauteen on sitä että tälläiset ihmisen elämää ja onnellisuutta rajoittavat voimat pitää tuhota. (Toki tekoleppein sanankääntein.) ; Lisäksi virtauksiin on tullut vielä pahempaa : Vahvistetusti internetin kautta kalvinistisia vaikutuksia. Ja kalvinismissa on vain yksi ongelma. Nimittäin kalvinismi. Se on ideologia jossa on käytännössä vielä paljon pahempia ongelmia kuin luterilaisuudessa. Sen predestinaatio-oppi sallii hyvin monisäikeisen ja kaikkia elämänaloja koskevan heikompiosaisen halveksunnan.

Kuitenkin luterilaisuudella ja keskususkonnolla on niin paljon näkyvyyttä ja valtaa, että eräs tuoreimmista pääteeseistämme on se, että maassamme uskonnonvapauden kokeminen on lähinnä kansalaisten fyysisen väkivallan puutteesta johtuva illuusio. ; Tämän pahimpia uhreja eivät kuitenkaan ole maahanmuuttajat. Buddhalaisilla on luultavasti maassamme mukavampaa kuin millään. Islamkin kohtaa kritiikkiä, mutta sille annetaan kuitenkin jonkinlainen lokero. Pahimmat uhrit ovat oman maan kansalaisia. (1) Näistä suurempi on "uskonnoton kolmannes" (uskonnottomia on tilastojen mukaan kolmasosa väestöstä) ja (2) pahemmin sorrettu marginaali edustaa kalevalaisia uskontoja ja muita vastaavia pakanauskontoja, joilta puuttuu pyhä kirja. Huvittavinta tässä on tietysti se, että tämä vaatimus on luterilaisen uskonnon ehdoilla määritelty. Ja luterilaisuus on se ideologia joka on goddamit tuhonnut kansanperinteen ja tätä kautta mahdollisuudet siihen että tälläistä kirjaa edes voisi olla!

Tälle kalevalanuskovaisten kohtaamalle uskontostatuksen kieltämiselle ja siihen liittyvälle suvaitsemattomuudelle voikin nyt nähdä suuremman historiallisen kontekstin ja asenteiden jatkuvuuden. Ne on hyvä muistaa aina kun joku kertoo että luterilaisuus ajaa uskonnonvapautta. (Vitut ajaa. Jos se ajaa uskonnonvapautta, se ei enää ole luterilaisuutta.)