Tässä olevaa seksuaalisuuskuvaa voidaan hyvinkin pitää aikansa eläneenä, mutta siinä on kuitenkin hyvin yleinen ja moderninakin aikana tärkeä teemanpoikanen. Nimittäin se, että munkin pitkäaikainen suunnitelma haastetaan lyhytaikaisella halulla. Ison linjan halut ja lyhytjänteiset halut ovat usein konfliktissa. Ja viettely on tästä oikein malliesimerkki. Ei tarvitse olla vanhoillinen tiukkapipo jotta joutuisi vaikeuksiin baariyön syrjähypyn vuoksi. Ei tarvitse olla fundamentalistinen asenneidiootti jotta häpeäisi tämänlaisia nykymaailmassa. Siinä mielessä taulun haaste on yhä olemassa.
Itse asiassa hyvin modernia ja nykyaikaista valitsemisen ja toimimisen linjaa edustava David Eagleman pitää tämänlaista "mittakaavojen konfliktia" ja niiden ratkaisua ennaltaehkäisyn kautta oleellisena osana niiden käsittelyä. Joka osaltaan selittää sen miksi se, että teineille annetaan siveyskasvatusta ja korostetaan pidättyväisyyttä ja sitä että sanoo esiaviolliselle seksille ei johda toimivaan tulokseen vaan teiniraskauksiin.
Pitkän ja lyhyen tähtäimen onnellisuuden välillä kulkee lähinnä ajallisuus. Perinteisenä aikana on tähdätty ikuisuuteen ja siksi lankeaminen on hyvin vakavaa. Ajallinen ja rajallinen onni voi hajottaa ikuisen ja pysyvän onnen. Lievennettynä se ilmenee pitkän tähtäimen suunnittelun ja lyhyen tähtäimen suunnittelun välisenä erona. Näen tässä viisautta mutta täysvaltaiseksi säännöksi tästä ei ole. Näkisin että spontaanius voi olla viattomampaa kuin pitkän tähtäimen suunnittelut.
Viettelysteemaan liittyen voisin vaikka kuvailla sitä, miten Lontoossa ollessani kävin usein aamutuimaan - ennen aamuruuhkia ja ennen suurinta osaa ihmisiäkin - Hyde Parkissa. Aamulla siellä on melko paljon urheilevia ihmisiä. Osa heistä on naisia. En voi kiistää sitä että heidän näkemisensä ei olisi ollut positiivista. Minulla ei ollut kuitenkaan mitään aviotoiveita tai syrjähypyn ajatuksia tai edes ajatuksia penetroimiseta. Tirkistelyssäkin olisi liian pitkä tavoitetaso. Se oli hyvin hetkellistä. Tämänlaista on perinteisesti pidetty paheena ; Modernit fundamentalistitkin voivat huomauttaa että se, että mies saa erektion kun näkee pornokuvan ei ole synti vaan se että hakeutuu pornokuvien pariin tietoisesti tai pitkittää tahallisesti jo vahingossa alkanutta pornokokemusta. Lyhytaikainen viettely nähdään jonakin joka on lähinnä potentiaalisesti jotain ajalliseti pitkäkestoisempaa. Ja tässä nähdään puistossakäymisen riskit. Yksin ulkomailla käyvän miehen ei pitäisi mennä paikkoihin jossa on sporttisia naisia joiden timmien ruumiiden osasten liikeradoissa on tiettyä "pomppivuutta".
Pidän tätä näkökulmaa paskapuheena. Näkisin että parisuhde-elämä itsessään on puolustettava asia. (Haluanhan jopa homoille avioliitto-oikeuden goddamit.) Näkisin kuitenkin että Hyde Parkin hetki-aistillisuus on jotain joka "ei ole vielä edes erotiikkaa". Ja että kaikki kritiikki ampuu ohi koska se ei moiti sitä että asia itsessään olisi paha vaan se itse asiassa väittää että se voi potentiaalisesti ehkä johtaa johonkin muuhun joka on pahuutta ja vetää mutkat suoriksi slippery slope -kikkailulla. Tämän lisäksi väitän, että pahin riski parisuhteelle on juuri parisuhteen ulkopuolinen erotiikka, ei edes porno joka on riski mutta vasta erotiikan jälkeen.
Tämä voi kuulostaa kammottavalta koska erotiikkaa kunnioitetaan. Karkeasti mielikuvissa tilanne on se, että jos erotiikka on moitittavaa, niin se onkin itse asiassa pornoa. Näin kaikki erotiikkakritiikki lakaistuu syrjään. (Mikä on huono asia koska toinen pääsääntö näyttää olevan se, että jos se on miesten seksuaalisuuden varaan rakennettua se on pornoa ja jos se tehdään naisten seksuaalisuuden varaan se on erotiikkaa. Mikä näkyy esimerkiksi "Fifty Shade of Grey" -kirjassa.) Väitän että ajatukseni ei ole niin makaaberi kuin se ensikuulemalta vaikuttaa. Se korostaa nimenomaan sitä että on olemassa paheellista erotiikkaa. (Joka ei tarkoita sitä, että kaikki erotiikka olisi pahuutta.)
Avuksi voi manata "Aikuisen naisen päiväkirjan" tekstin "Viettelyn lumo". Siellä ytimeen laitetaan Francesco Alberonin ajatukset viettelystä ja eroottisuudesta. Ja tässä näkemyksessä ajallisuus ja sen sukupuolisidonnaisuus ovat ytimessä. "Kun mies ajattelee valloitusta, hänellä on mielessään seksuaalisuhde, naisella taas eroottinen tuntemus, joka saa hänet aina muistamaan ja haluamaan." Tästä voi olla ensivilkaisulla vaikeaa huomata ajallisuutta. Sen sijaan se tuntuu olevan "perinteinen heteronormatiivinen patriarkaalinen sukupuolinormatiivisuus". Että mies haluaa aistimuksessaan panna ja ejakuloida kun taas nainen haluaa aistillisuudessaan rakkautta. (Tämä kuva on muuten se joka ylläpitää sitä mikä paheksunta-emansipaatiokeskustelussa tuntuu toistuvan. Eli se, että mieserotiikka muuttuu pornoksi ja naisporno erotiikaksi.) Ajallisuus nousee esille kun blogausta lainataan lisää "Nainen haluaa siis tehdä pysyvän vaikutuksen; hän toivoo miehen kiinnostuksen heräävän, hän toivoo enemmän, hän toivoo miehen rakkauden heräävän. Mutta samalla hän suuntautuu viettelyksellään erotiikkaan, erilaiseen kuin mies. Nainen haluaa lumota, herättää halun ja intohimon, jonka mies muistaa nyt ja vuosien kuluttua. Miehelle taas eroottinen kohtaaminen on irrallaan arkielämästä. Sillä on alku ja loppu. Eroottinen kohtaaminen tarkoittaa miehelle seksiaktia; se vapauttaa hänet hetkeksi arjesta, voimistaa häntä" Kyllä. Tämä on ajallisuusteeman pääsijaan nostamista.
Tekstiä on tietysti tarkoitettu selittämään sitä miksi naiset ja miehet kokevat flirtin niin eri tavoin ja miksi vaatimukset ja odotukset parisuhteilta tuntuvat olevan erilaisia ja jollain tavalla sukupuoleen sidottuja. (Olipa tämä pohjimiltaan sitten biologista tai kulttuurin opettamaa tai mitä.)
Tämä ei vielä näytä että erotiikka olisi paha asia. Tuohan on vasta määritelmä. Mutta kun asiaa katsotaan vallankäytön kannalta, voidaan huomata että pitkäaikaisuuden toinen kumppani on usein totalitaarisuus. Ajallisuuteen liittyy usein se, että jos lyhytaikaisuuteen liittyy vallankäyttöä, aika moninkertaistaa ja vahvistaa tätä valtaa. Valtaa käytetään vähintään kauemmin joten kokonaisvallankäyttö kattaa suuremman osan elämästä. (Syrjähyppy jota molemmat osapuolet haluavat voi rikkoa perhettä, mutta perheenriisto on vielä jotenkin astetta pahempi.) Tämän voi tämän kontekstoinnin jälkeen huomata vaikka - kenties ilman tätä kontekstointia ihan viattomalta ja jopa positiiviselta vaikuttavan - lainauksen takaa ; "Viettely ei ole vain houkuttelua tai flirttailua - vaan viettelyllä on tarkoitus lumota mies. Kun lumous on erotiikkaa, käyttää nainen hyväkseen myös seksuaalisuuttaan. Mutta nainen ei aina viettele vain yhtä miestä, vaan käyttää viettelyä useampaan kohteeseen, mutta ei siinä mielessä, että haluaisi muuttaa jokaisen kohtaamisen jatkuvaksi suhteeksi. Naisesta on hauskaa olla haluttu, se lisää hänen eroottisuuttaan ja näin myös seksuaalista itseluottamustaan. Siksi jotkut naiset tekevät kaikkensa hurmatakseen miehen ja kun huomaavat onnistuvansa, perääntyvät." Tähän liittyy tietysti se, että miehelle herätetään halu ja toiveita ja odotuksia ja sitten ne petetään. Nainen siis tukee omaa itsetuntoaan pettämällä miestä. Näin selittynee se miksi usein tuntuu käyvän niin että se minkä nainen kokee kiusoitteluna on miehestä kiusaamista.
Ja kenties pahimmat muotonsa Alberonin tavalla määritelty erotiikka saa parisuhteen sisällä. Sillä se tekee perheen sisäisestä vallankäytöstä asian ytimen ; Eroottisuutta korostavahan "arvostaa sellaisia tekoja, jotka merkitsevät kiinnostuksen jatkumista: puhelinsoittoa, kohteliaisuutta, kukkia. Yleensä nainen pitää myös rakastavaisten keskustelusta, hyväilyistä, syleilyistä, keskeytyksestä ja uudelleen aloittamisesta. Hän etsii aina rakastavaa, läheistä, tyyntä, suloista yhteisymmärrystä, idylliä. Ei vain silloin tällöin muun puuhalun lomassa, vaan pitkän aikaa, ikään kuin ikuista kuherruskuukautta." Tämä tarkoittaa sitä että toivotaan toiselta puolelta tekoja ja suorittamista. Tässä ei ole mitään ongelmaa, paitsi siinä mielessä että ihmisillä on vapaa tahto eivätkä he ole koneita. Näin ollen utopian ja käytännön välille tulee kuilu. Ja koska eroottisuutta ei pidetä pahana, tämä ilmenee pettymyksenä siihen joka ei suorita oikein. Jos seksiaktikeskeisyyden kohdalla ongelmana on esineellistäminen ja se, että naisten pitää sovittautua tiettyyn fyysiseen muottiin, on tässä kysymys paljon suuremmasta toisen hallinnasta. Näin syntyy vaateita. Vaateet ovat vallankäytön ytimessä, ja niistä tehdään oikeutettuja omalla pahastumisella. Vaateet tarkoittavat jokapäiväistä kokoaikaista suorittamista jossa on osoitettava asenteensa ikään kuin jonkinlaisin palvontamenoin.
1: Heteronormatiivisuusoletukset jotka kulkevat valtaosan "feministeiksi" itseään kutsuvienkin takalaineissa pahentavat tilannetta. (Hyvin monet feministit nimellisesti vastustavat heteronormatiivisuutta mutta ytimessä on "miehet sitä ja miehet tätä" ja "naiset tätä toista"... Heteronormatiivisuus on siis korkeintaan taustoiltaan selitetty ja oikeutettu eri keinoin. Sitä ei ole unohdettu tai hylätty käytännön tasolla). Näin eroottisuuskysymys muuttuu itse asiassa yksilöiden ja asenneratkaisujen ongelmatsta suoraan yhteiskuntatasoiseksi poliittiseksi tasa-arvo -ongelmaksi. (Koska se opetetaan ihmisille ja näin siitä tulee yhteiskunnan normi ja ongelmat opetetaan omille lapsillekin.) Sillä jos nainen on eroottinen ja mies pornografinen seuraa siitä helposti se, että jos mies ei saa halujaan tyydytettyä, muistutetaan että seksin on oltava vapaaehtoista. Jos nainen ei saa halujaan tyydytettyä, se on miehen vika. Näkisinkin että seurauksena onkin se "stereotypioista tunnettu" ilmiö jossa miehet valittavat nalkuttamisesta ja naisten vaateista. Naiset taas valittavat miehen laiskuudesta ja saamattomuudesta ja seksinhimosta. (Jonka puute taas nähdään kunnioituksen puutteena.) Koska nämä ongelmat johtuvat heteronormatiivisuudesta on perinteiset sukupuoliarvot ongelman ratkaisuna varsin omituinen. Se on vähän sama kuin sammuttaisi tulipaloa heittämällä lisää polttoainetta, lämpöä ja happea liekkeihin.
Intentio pitkäaikaisuuteen tekee toiminnasta tavoitteellista. Ja tämä liittyy paheksuttavuuteen. Sillä yleensä kun asioiden vakavuutta arvioidaan, katsotaan se miten pahoja asioita se synnyttää sekä sitä miten suunnitellusti ja pitkäjänteisesti ja toistuvasti siihen liittyviä asioita on tehty. Tältä osin aito Alberonin kuvaama eroottisuus olisi jossain tilanteissa paljon vakavampi riski ja paheellisempi ongelma kuin oikein mikään pornografia. Ja tämä tarkoittaa sitä että toistuva "pitkäjänteisyys vs. lyhytjänteisyysteema" ei yksinään ole "riittävä mittari". Ja näin voidaan sanoa että:
- Hyde Park -retkeilyni ei ole juuri ollenkaan paheellista juuri sen lyhyen mittakaavan vuoksi ; Se on muistutuksena hieman samanlainen kuin kristillisessä vanitas -taiteessa sovellettu saippuakupla joka on lyhytaikainen mutta olemassaolonsa aikana kaunis. Ja siksi pitäisi tarttua hetkeen ja nauttia elämästä ja samalla kuitenkin muistaa ikuisuusteema ja muistaa niiden pysyvyys.
- Viettely, joka on tietysti jossain tilanteissa oikein positiivinen ja hauska elämää rikastuttava asia, on taas joskus kavalaakin kavalampaa myrkkyä. Juuri siksi että se on pitkäjänteistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti