"Multidimensionaalista filosofiaa" ~ kaavoituksellistamista ja merkityksellistämistä

Suuri perhonen

Zizek kuvaa filosofian roolia kuvaamalla kolmikkoa joihin filosofia liittyy (mutta ei välttämättä ole);
1: Hän kuvasi, että tavallisesti filosofia liitetään kaikenlaisiin hulluihin, jotka selittävät maailmaa. Tämä klassinen maailman kuvaaminen on arvostettua, sitä on pidetty tietona. Ontologia, metafysiikka ja perimmäinen totuus - maailmankuvan rakennusaineina oleellisimmaksi ytimeksi korotetut - eivät Zizekistä kuitenkaan ole kovin relevanttia.
2: Toisaalta filosofia liitetään usein tieteeseen. Zizekistä kuitenkin jos meteoriitti iskee maahan tai tautiepidemia iskee, ei filosofialla ole juurikaan arvoa. Tiedemiesten tehtävänä on tällöin arvioida milloin ja miten katastrofi tapahtuu ja miettiä keinoja joilla ne voidaan ratkaista. Tälläistä epistemologista, välineellistä, mekanistista tietotaitoakaan Zizek ei pidä filosofiana. Filosofin tehtävä on tässä kohden enemmänkin pysyä pois tieltä.
3: Sen sijaan Zizek korosti sitä, että filosofin tehtävänä on selventää sitä, mitä joku tarkoittaa kun hän sanoo jotain. Tällöin kysymys on siitä että "mitä tarkoitat kun puhut X;ästä". Määritelmien hakeminen, jopa semanttiseksi saivarteluksi nähty toiminta oli Zizekistä filosofian kaikista oleellisinta ydintä.

Ylläoleva kuvaa sitä, mikä vallitsee usein nimenomaan filosofiassa. Siinä on monia erilaisia painotuksia. Ja tavallisesti ihminen valitsee niistä jonkun ja painaa muut irrelevantiksi. Nähdäkseni filosofian kohdalla ei voida sanoa että "tämä ei ole filosofiaa". Usein ihminen joutuu tietysti valikoimaan jossa on vain osa filosofisista keinoista, kikoista, näkökulmista ja "työkaluista", koska kaikki eri filosofiat "eivät käytä yhteensopivia osia".

Kuitenkin näen, että joskus tästä tulee kiistoja joissa ei oikeastaan ole edes kinan aihetta. Otetaan esimerkiksi se, mitä humanitsit jostain syystä ottavat usein esiin suhteellisuusteoriasta. Nimittäin se, että he korostavat että suhteellisuusteorian mukaan voidaan sanoa että maa kiertää aurinkoa tai että aurinko kiertää maata. Tämä kannanotto on tietysti siinä mielessä sidottavissa historiaan, että se liittyy "tieteenhistorian kenties tunnettuimpaan narraatioon". Eli tarinaan Galileo Galilein wiisaudesta. Hänhän keksi että maa kiertää aurinkoa eikä toisin päin, ja "se pyörii sittenkin" -tokaisukin muistetaan. Valitettavasti tiede ei ole uskonkertomus eikä Galileo Galileikaan ollut Mooses.

Maakeskisyys ja aurinkokeskisyys olivat aikanaan oleellinen kiistanaihe, koska aihe ladattiin täyteen merkityksiä. Vastakkain oli kaksi maailmaa joissa oli "sidottu piste". Asiat olivat sidottuja tähän yhteen perspektiiviin. Sen vuoksi oli järkevää sanoa että maa joko kiersi aurinkoa tai aurinko maata. Tässä ei ollut tulkinnanvaraisuuksia. Ja asia todellakin oli sidottu maailmankuvaan ja merkityksiin niin vahvasti, että kina ei ollut ongelmallinen sen tieteen vaan enemmänkin sen maailmankuvallisten vaikutusten vuoksi.

Suhteellisuusteoria taas on siinä mielessä outo, että se purki tämän "yhden perspektiivin harhan". Siinä keskipisteeksi voidaan todella ottaa auriko tai maa. Arvioinnissa on kuitenkin oleellista, että tosiasiassa molemmissa käytetään samaa suhteellisuusteorian kaavaa. Se, että joku valitsee perspektiivin ja sanoo vaikkapa että "maa kiertää aurinkoa" (tai maata, jos se miellyttää enemmän) hän itse asiassa ei valitettavasti sano tätä kaavaa ja siihen liittyviä laskelmia, vaan siihen liittyvän ihmiskielellisen lauseen. Näiden välillä on yhteneväisyyttä, mutta ne eivät ole sama asia. Ihmiset sekoittavat arkikielistetyn vertauskuvan tiedelaskelman tuloksen itse tieteeseen. Tulkinta ja merkitys ja maailmankuvallisuus tulevat mukaan vasta tässä vaiheessa. (Kaavat ovat "kylmiä" kuten jokainen humanisti tietää.)

Tämä ylläoleva voi tuntua turhalta saivartelulta, mutta sillä on aivan konkreettinen sovellus omassa elämässäni. Nimittäin jos kuvataan maailmankuvaani, sitä kuvaa valtavan vahvasti se, että siinä yhteen liittyvät asiat joita ei pitäisi voida liittää yhteen. Teknisessä mielessä olen ns. "paatunut naturalisti". Juuri sellaista kamalaa skientististä tyyppiä, joka tykkää latistaa, redusoida, luokitella, määritellä ja olla muutenkin humanistin silmissä hirviö "tai vielä pahempi".

Kuitenkin inhimillisessä mielessä, eksistentiaalisella tasolla, koen että Nietzsche on kuvannut modernissa maailmassa elämisen tunnelmia paremmin kuin juuri kukaan. Ja Niezschen maailma ei ole käsitettävä "ylläolevassa skientistisessä mielessä". Hänen maailmansa on hämärä ja vaikea ja sotkuinen. Se on äärimmäisen kaukana siitä jäsennettävästä ja käsittellistettävästä maailmasta jossa mutkikkaatkin asiat voidaan pilkkoa osakokonaisuuksiin joista voidaan saada lisää tietoa ja jossa yksinkertaisimpiakin asioita voidaan laittaa yhteen muiden yksinkertaisten asioiden kanssa ja saada synnytettyä ihmeitä.

Selitän tämän eron sillä että ihminen on epätäydellinen. Esimerkiksi muistimme on hyvin rajoitetun kokoinen ja työmuistin ja käsittämisessämme jarruna on konkreettisesti ns. hrair raja. ; Emme yksinkertaisesti voi pitää mielessämme kovin montaa erillistä asiaa yhtä aikaisesti. ; Nietzschen kokemus liittyy näin "skientistisesti ajatellen" esimerkiksi siihen, että minulla on äärimmäisen heikko työmuisti, joten tämä on hyvin pieni. Ja matalan latentin inhibition vuoksi päähäni tunkee toisaalta enemmän yksittäisiä kohteita jotka huutavat huomiota. Maailma on teoriassa käsitettävissä, mutta ihminen on maailmaa pienempi ja rajallinen on se mihin hän voi.

Siksi en edes usko että voimme vain tutkia käsitteitä ja tarkoituksia ilman että muu roska tulee kaupanpäällisenä ; Esimerkiksi jos joku kysyy mitä tarkoitan kun sanon että jokin asia on "suuri" tai "pieni", voin sitoa sen kuvaan jossa on mukaani "suuri perhonen" ja oma käteni mittatikkuna vieressä. Ovela filosofi voi huomata, että toisaalta "pieni hansikas" voi olla suunnilleen samaa kokoa kuin tuo perhonen, ja sama käsi on silti mittatikkuna vieressä. Tästä voidaan saada näkemys siitä että suuri on suhteellista siinä mielessä, että perhonen on suuri verrattuna muihin perhosiin. Ja hansikas pieni verrattuna muihin hansikkaisiin. (Ja jopa käsi suhteessa muihin käsiin.) Valitettavasti tästä tullaan "perhosen", "käden" ja "hansikkaan" määritelmiin jossa ytimessä on joko ongologinen määritelmä että kohteiden empiirinen vertailu, luultavasti molemmat. Ilman näitä elementtejä suuruudesta ja pienuudesta ei saa tolkkua. Itselleni filosofia on mielekästä koska se on kaikki. ; Täytyy ajatella multidimensionaalisesti, mutta ei sekoilla konsepteilla liikaa. (Ja siinä haastetta loppuelämäksi.)

Kaikki tiivistyykin siihen sloganiin jossa tutkimaton elämä ("unexcamined life") ei ole elämisen arvoinen. Toiset varoittavat että täysin tutkittu elämä ("fully excamined life") on vielä kamalampi. Itse ajattelen, että ihminen on kaiken kaikkiaan niin tyhmä, että tästä "tutkitusta elämästä" ei ole pelkoa, emme kykene saavuttamaan sitä. Ainut mikä voi tulla esteeksi, on se, että vaatii lopputulokselta ja itseltään liikoja sen sijaan että ottaisi sen minkä pystyy.

Pieni (justiinsa mun käteen sopiva) gauntlet.