Ei lapsille

Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Olimme lapsena aikamoisia marakatteja. (Perhekuva)

Kun olin lapsi, naapurissamme asui lapseton pariskunta. Heillä oli tapana valittaa lapsista. Toki valittaminen on ymmärrettävää kun otetaan huomioon se, että lapset tekevät joskus pahojaan. Mutta tuntui että valituksen aihetta löytyi myös silloin, kun oltiin oltu ihan kiltisti. Tätä tietysti psykologisoitiin aikuisten ja naapureidenkin - tietysti korostetusti lapsiperheiden välillä - sillä että he eivät olisi voineet saada lapsia, ja syy olisi tietysti kateus. Itse olen, etenkin näin aikuisempana, alkanut korostamaan sitä puolta että lapset ovat itse asiassa aikamoisia marakatteja. Ja tämä ei sovi kaikille.

Lapsiin suhtautumisessa oletuksena on vähän sama kuin eläinten kanssa. Oletus on, että kaikki terveet ihmiset pitävät eläimistä ja lapsista. Kuitenkin tämä ei ole niin yksinkertaista. Lapset ja lemmikit ovat myös hankalia. Tämä näkyy siinä miten monet ns. lapsirakkaatkin suhtautuvat lapsiin vaikkapa museoissa, taidenäyttelyissä, konerteissa, kirkossa ... Meteli häiritsee heitä(kin).

Itsestäni ei kuitenkaan ole tullut - siitä huolimatta että lapset eivät ole meidän juttu - naapureidemme kaltaista torjujaa. Suhtaudun lapsiin todellakin hieman kuten jos naapuri omistaisi marakatin. En omaan taloon ota karvalemmikkiä, mutta kyllä niiden touhuja voi olla hupaisaakin seurata.

Itse asiassa vaikka olenkin ylen nuiva ja vastaan ja valitan vain "lähes kaikesta", niin lapsiin en tätä kohdista. Esimerkiksi museossa en korosta sitä että lapset "oppisivat" siellä tai "olisivat erityisen älykkäitä". Valtaosa materiaalista "menee heiltä ohi". Lapsi taidenäyttelyssä onkin siksi vähän samassa tilanteessa, kuin jos lukisi imeväisikäiselle Pupen tahi Pupu Tupunan seikkailujen sijasta Hemingwayn tuotantoa. Lukeminen on tällöin aikuisen ehdoilla ja aikuiselle ; Haittaa prosessista tuskin on. Jutut kun menevät ohi. Voi olla mielekkäämpääkin lukea tälläisiä kiinnostavia tarinoita sen sijaan että lukisi satuja joissa opetetaan lapsille olennaisia asioita siitä mitä lehmä, hevonen, kana ja siili sanovat. Tylsyys saattaa paistaa lapsiinkin.

Mutta on olemassa paikka, jonne lapsia ei pitäisi päästää. Aikuiset kuitenkin vievät lapsia sinne usein - ja itse asiassa mielikuvissa ne juuri ovat lasten paikkoja.

Minä ainakin painun v*%¤#%*.

Kyseessä ovat eläintarhat. Lapset, nuo pikku marakatit, kun metelöivät. Tosin tässä kohden on tarkennettava. Lapset eläintarhassa eivät ole ongelma, noin yleensä. Eläintarhaan näytille laitetut eläimet ovat stressiarvioinnissa. Herkimmät vaiheet voidaan laittaa esimerkiksi yleisön silmiltä piiloon eläintarhan einäytteilläolotiloihin. Lisäksi itse eläintarhojen rakenteet on tehty sillä tavalla, että ihmiset eivät pääse turhan lähelle ja eläimet pääsevät piilottelemaan. Jos eläintarhoissa on rapsuttelutilaa, siihen on valikoitu eläimiä että yksilöitä se seikka mielessäpitäen.

Mutta sitten on matelijaterraariot. Ongelman ydin on siinä, että liskot möllöttelevät rauhassaan kunnes kuulevat melua. Sen jälkeen ne menevät piiloon ja möllöttävät siellä liskon valtavalla kärsivällisyydellä. Näin ollen tilanne on helposti se, että kun lapsi saapuu paikalle, kaikki liskot menevät piiloon. Näin lapsi ei helposti näe niitä. Eikä muuten näe kukaan muukaan.

Surkuhupaisaksi tilanne muuttuu jos elosalaman tavoin ympärilleen härventävä pikkumarakatti ehtii ajoissa jollekin terraariolle ja hän näkee piiloon menevän liskon, hänelle yleensä ottaen tulee hätä siitä että äiti tahi isu ei sitä ehdi näkemään. Siksi hän nostaakin äänenvolyyminsä maksimiteholle, osoittaa sormella ja huutaa. Tämä lapselle luonnollinen reaktio tietysti pahentaa itse ongelmaa ja laajentaa sitä ympärilleen. ; Jeesus sanoi lapsista sen, että "antakaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä" ja "heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta." Kirkko ja paratiisi ovat paikkoja jonne lapsikin kelpaa. Mutta toivon että teidän käsityksenne Paratiisista ei todella ole matelijaterraario. Terraario on eri asia!