"Darwinisteista" ja heidän pelottavuudestaan

To beat or not to beat?

Uskovaisten, etenkin kreationistien mutta maltillisempienkin, puheissa termi "darwinismi" pulpahtelee esiin ikään kuin kirosanana. Darwinismi on pahuutta, jota pitää vastustaa. Se on nimenä suunnilleen samassa asemassa kuin jonkun "reduktionistiksi" syyttäminen ; Sitä on vaikeaa ymmärtää loukkaukseksi kun tajuaa että se kuitenkin on yksi relevantti, vankat perinteet takanaan oleva ja pitkäjänteisesti reflektoitunut malli, joka ei ole itsessään kumoutunut. Darwinismi on sana, jonka käyttäminen tarkoittaa samaa kuin keskustelun päättyminen.
1: Itse tosin tunnistan "darwinisti" -termin käyttämisellä uskonnollisen kusipään. Sillä termi on käytännössä eksklusiivisesti heidän käytössään. Itse tosin suosin epäsuosittua kombinaatiota jossa evoluutio on oleellisessa asemassa oleva tieteellinen teoria että uskonasemaan otettu maailmankuvallinen konsepti. (Ja jopa että usein nämä darwinistit eivät edes osaa evoluutioteorian sisältöä, mikä ei estä heitä puolustelemasta sitä olkiukkoevoluutioteoriakyhäelmineen netin syövereissä.) Suosin tässä kuitenkin aavistuksen neutraalimpaa termiä "evolutionismi", joka korostaa sitä että "tässä on voitu etääntyä Darwinista". Tieteenala on kuitenkin kehittynyt, enkä näe että Darwinin alkuperäisen opin ottaminen sellaisenaan olisi jokin välttämättömyys "darwinistina" olemiseen. Tai edes niin relevantin yleinen että termiä kannattaisi käyttää.
___1.1: Ja tietennkin korostan että "Darwinistien" olemassaolo ei kumoa evoluutioteoriaa. Eihän kukaan kumoa Jumalaakaan sillä että tämän kannattajilla on maailmankatsomuksia ja että he harjoittavat uskontoja. Maailma on tässä mielessä monesti outo. Monista on luontevaa syyttää Harry Potteria noituuden opettamisesta lapsille, vaikka tätä voi olla vaikeaa nähdä itse tarinoista. Ja vaikka se olisi tottakin, ja jopa vaikka noituuskin olisi totta, se tosiasiassa opettaisi noituudesta aivan yhtä paljon kuin dr. Housen seikkailujen seuraaminen opettaisi meistä huippulääkäreitä. Vähän sama epäsymmetriahölmöily on tässä darwinismi on maailmankuva -soopailussakin. Ilmeisesti se vakuuttaa retorisena kikkana useita koska sitä käytetään niin ahkerasti. En vain malta olla vetämättä tästä johtopäätöksiä siihen suuntaan minkä tasoisia idiootteja "siellä puolella" on. Ja tämä ei suinkaan ole mainosta siitä että kyseessä olisi jokin rationaalinen ja hyvin perusteltu maailmankatsomus.

Darwinismin monet, joskin aina pelottavat, kasvot.

Ihmisillä on kuitenkin hyvin erisuuntaisia määritelmiä tälle pelottavalle käsitteelle. Tämä on  tietyssä määrin hämmentävää, sillä käytetty termi on kuitenkin sama. Voidaan kuitenkin sanoa karkeasti, että on olemassa kahta "darwinismia" ja siihen liittyvää teologian suhtautumista evoluutioteoriaan.
1: Ensimmäinen kulma on se, jossa evoluutio nähdään perustaltaan ateistisena. Evoluutio nähdään siis jonain joka oikeassaollessaan falsifioisi Jumalan tai ainakin vakavasti haastaisi hänen olemassaolonsa. Evoluutio ja uskovaisuus ovat siis toisensa poissulkevia. Kaikki evoluution kannattaminen on siis darwinismia ja ateismia. Tätä kantaa on puolustanut esimerkiksi Charles Hodges, jonka "What is Darwinism?" lienee hyvin suurena taustavaikuttajana "darwinismi" -termin suosion takana. Hän selitti että kristitty voi uskoa että Jumala loi kaiken tai että Jumala vaikuttaa fysikaalisiin prosesseihin. "Darwinismi" oli hänestä ateismia, koska sen määritelmä eliminoi suunnittelun universumista. Suunnitelmalliselta näyttävät piirteet olisivat vain illuusiota.
2: Toinen kulma korostaa sitä että darwinismi on skientismiä. Tällöin korostetaan sitä että evoluutio ja uskonto ovat hyvin yhteensopivia ja yhteennivoutuvia. Tämä malli ei ole erityisen uusi ;  Se on ollut "evoluution teologiassa" alusta lähtien. Darwinin kristitty ystävä Asa Gray oli innoissaan evoluutiosta : "Darwin’s great service to Natural Science in bringing back to it Teleology: so that instead of Morphology versus Teleology, we shall have Morphology wedded to Teleology" Darwin siis liitti luonnontieteet teleologiseen ajatteluun. Päämääräsuuntautuneisuus taas sitoi evoluution Aristoteeliseen syykategorialistaukseen ja se johti intentionaalisuuteen ja tuki Jumalallista henkeä. Evoluutio voi siis olla Jumalallista, mutta darwinismi on sen raiskaamista ja saastaista skientismiä ja ateismia.

Toki tuo ylläoleva kahtiajako on vain karkea erittely; Esimerkiksi kreationistien parissa erityisen suosittu näkemys on korostaa sitä, että "mikroevoluutio", lajien sisäinen muuntelu, pitää paikkaansa, mutta jos uskoo että eliökunta on yhdestä yhteisestä esi-isästä erikoistuneita, niin siinä vaiheessa puhutaan "makroevoluutiosta" joka on darwinismia. Tämä on lähempänä sitä että evoluutio nähdään perustaltaan ateistisena, mutta vaatii silti oleellisen täsmennyksen.
1: Lisäksi monesti konsepteja ei usein käytetä kovin koherentisti, vaan niitä lähinnä heitellään esille tarpeen mukaan ; Esimerkiksi Tapio Puolimatka harjoittaa näkemystä jossa evoluutio nähdään samanaikaisesti ateistisena evolutionismina, että hän samanaikaisesti viittaa näkemykseen jossa evoluutioteorian oikeassaolo tarkoittaa sitä, että ateisti ei voisi olla rationaalinen. Evoluutio hänelle enemmän tai vähemmän jotain joka samanaikaisesti kumoaa ateismin että on ateistinen ja ateistien tärkein argumenttilinjama.
2: Kreationistien parissa konspteilla ei enää edes ole mitään "henkeä". Sama henkilö voi haukkua mikroevoluutioon kuuluvaa luonnonvalintaa jossa on "lupa vahvimman oikeudelle". Samalla hän voi kuitenkin selittää että koska luonnonvalinnassa on teleologista kielenkäyttöä niin evolutionistitkin näkevät että luonnossa on tarkoituksenmukaisuutta ja että tämä tarkoittaa sitä että evolutionistitkin uskovat Jumalaan. Ja että mikroevoluutiolla ei ole mitään väliä vaan makroevoluutiolla. Ja että evolutionisti ei voi olla rationaalinen ja uskoa luonnontieteisiin ja olla ateisti. Darwinismin määritelmää siis vaihdetaan keskenään ristiriitaisiin linjamiin "aina sen mukaan mikä tuo vakuuttavampaa retoriikkaa".

Jakaisin nämä linjat karkeasti kahtia: (1) On argumentti tapa joka korostaa teleologian osuutta evoluutio prosesseissa ja (2) "Ei sattumalta" -ajattelua jossa sattuma on Jumalan pahin vihollinen. Näkisin että molemman puolen argumentit eivät toimi aivan niin hyvin kuin voisi toivoa.

Funktio=intentio?

Teleologisen jaottelun ongelmana on se, että Aristoteleellä on karismaa. Kuitenkin ihmiset helposti unohtavat, että Aristoteelisen teleologiamallin soveltaminen evoluutioon on helposti sitä kuin soveltaisi elementalismin jaottelutapoja nykyfysiikkaan. On selvää että on virheen syntymisen mahdollisuus. Nähdäkseni evoluutioteoria ei falsifioi Aristoteelista teleologiaa, mutta toisaalta se kyllä antaa hyvää tilaa toimia ilman Jumalaa ja tämän tyylistä jaottelua.

Asia voidaan selittää analyyttisesti.
1: Klassinen Aristoteelinen maailma perustui rakenteeseen jossa teleologia oli aina tarkoitushakuista. Taustalla oli ikään kuin Suuri Suunnitelma (teleology) ja kaikki muut olivat tälle alisteisia. Luonnon sisällä oli kohteita jotka noudattivat sääntöjä (teleomatic) ja sitten kohteista osa piti sisällään oman sisäisen suunnittelukykynsä (teleonomic). Asia taipuu teologisesti ja arkikielisesti siten, että tarkoitushakuiset ihmiset toimivat siis Jumalan tanamien sääntöjen rajoittamissa maailmassa joka seurasi Jumalan päämääriä.
2: Toinen tapa nähdä asia onkin sekoittaa ylläolevaa pakkaa. "Naturalisti" voi aivan oikeasti sanoa, että kaikista korkein taso on luonnonlait jotka ovat vain sääntöjä viileästi noudattavia (teleomatic) ja että sen sisällä on osajoukko joka toimii emootioiden, aistiärsykkeiden ja vastaavien kautta (teleonomic) ja että Jumalainen Suunnittelu onkin sitten vain näkemys ja tulkinta osan näiden ihmisten päässä (teleology).

Oikeasti kun mietitään sitä onko evoluutio ateistista vai ei, on huomattava että molemmissa malleissa evoluutio voidaan sujauttaa tähän tulkintakenttään. "Samat havainnot - Eri johtopäätös" -slogan on paikallaan tässä tilanteessa. (Siitä huolimatta että se on kreationistien iskulause.) Ongelmana on se, että tämä on vain jäsennys eikä perustelu. Sisäinen koherenttius (coherency) ja yhteensopivuus tieteen kanssa (compatibility) eivät ole kiinnostavia, koska jos ongelmana on selvitää kumpaa evoluutio tarkoittaa, emme voi vain olettaa toista näistä malleista. Koska sopivan tulkintamallin valinnassa nimenomaan esioletamme sen mitä haluamme todistaa.

Satunnaisuus = eitarkoituksellisuus?

Sattuman kohdalla ongelmana on se, että sanalla on useita konnotaatioita jotka kumpuavat mieleen. Kuitenkin tosiasiassa ne eivät ole välttämättä kaikki mukana. Ihmiset ajattelevat että sattuma tarkoittaa jotain jolla ei ole taustasyytä (uncaused), tai sitä että se ei toistu (small likelihood), se on ennustamattomissa (unpredictable) ja se ei ole välttämättömyyttä (not necessary). Ongelmia syntyy siitä että nämä oletetaan yhteennivotuiksi. Tätä voisi kutsua vaikkapa "Monod -virheeksi", sillä Jaques Monodin "Sattuma ja välttämättömyys" esitti että evoluutio liittyy oleellisesti siihen, että eläisimme satunnaisessa maailmassa.

Kuitenkin mutaatioilla on syy. Ne ovat kemiallisia muutoksia DNA:ssa, ja ne syntyvät esimerkiksi säteilystä. Tämä on helppo huomautus joka rikkoo sattuma -sanan ihmeen. Se on oikeasti vain deskriptiivinen kuvaus havaitusta ilmiöstä. Niiden jakaumaa voidaan tietää, vaikka yksittäisiä muutoksia ei voidakaan arvata tarkasti ennakkoon. Sattuma ei ole mysteeri, kuten jokainen tilastomatemaatikko tai uhkapelien voiton odotusarvoja laskeskelevat uhkapeluri tai pelisuunnittelija tietää. Yleensä kun satunnaista tilannetta katsotaan, vain osa kuvatuista "sattumaan liitetyistä mielikuvista" on totta ja osa ei. Osasta voidaan jopa sanoa että on perustellumpaa sanoa että ne eivät ole tilanteessa kuin ovat.

Ja mutaatioiden liittyminen Jumalaan on sitten se kaikista vaikein teema ; Teologian kannalta kysymys on oleellinen, koska tosiasiassa teologiassa on suosittu kahta näkemystä jotka sopivat hyvin yhteen evoluutioteorian tarvitseman satunnaisuuden kanssa
1: Deistinen malli jossa Jumala alkuunpanee maailman joka seuraa hänen tahtoaan kellokoneiston tavoin. Deistisen mallin ei tarvitse olla deterministinen ollakseen deistinen.
2: Ja okkasionalismin nimellä kulkeva näkemys jossa Jumala itse asiassa tekee joka tapauksessa joka ikisen muutoksen maailmassa. Eli esimerkiksi happi ja vety eivät reagoi toistensa kanssa siksi että Jumala on tehnyt niistä sellaisia, vaan siksi että Jumala nyt sattuu transformoimaan niitä mielellään vedeksi.

Teemojen yhdistäminen

Agnostikkona juuri tämänmallinen tilanne miellyttää minua kovasti;
1: Ensinnäkin evoluution ja ateismin suhde on nähdäkseni enemmänkin se, että evoluutio antaa ateismille luvan. Sinun on mahdollista - mutta ei pakko - olla itseäänkunnoittava tieteellisesti ajatteleva ateisti. Tässä kohdassa olen "heikossa mielessä" yksimielinen Dawkinsin kanssa, mutta erimielinen "vahvassa mielessä". Hänhän on esittänyt että evoluutioteoria on se teoria joka antaa ateisteille luvan olla ylpeitä älylliseti tyydytettyjä ihmisiä. Hän itse näyttää ajattelevan teoriaa vahvassa mielessä jonain joka "falsifioi Jumalan". Itse ajattelen asiaa enemmänkin niin että vanhat mallit olivat selkeästi deistisiä ja niiden vallassaoloaikana ei voinut olla ateisti rikkomatta vallitsevaa paradigmaa vastaan. Ja silloin ateisti ei voi olla fiksu. Nykytila kun ei ollut silloin tiedossa, eikä ihminen voi ylpeillä siitä että "meidän teoria voittaa ensi vuosikymmenellä, ihan totta". Tai voi, mutta silloin hän on idiootti!
2: Toisaalta uskonnonkin kohdalla tilanne on yleensä enemmän siitä että miten Jumalan määrittelee kuin siitä että kumoaako tai puolustaako tietty asetelma Jumalaan uskomisen järkiperäisyyttä. Uskomisen kohdalla on hyvä huomata, että sen kanssa on olemassa aina mahdollisuus olla fideisti tai muuten perustella sitä että uskonto ei tee luonnontieteellisiä ennusteita vaan on kuvainnollista kieltä. Silloin ongelmia tieteen ja uskonnon välisistä ristiriidoista ei oikein voi tulla. Tälläistä uskontoa ei voi falsifioida. Mutta toisaalta on selvästi olemassa joitain uskomustapoja joita ei voi yhteensovittaa tieteen kanssa. Jos joku esimerkiksi väittää maailmaa 6 000-10 000 vuotta vanhaksi, se on ristiriidassa tiedetyn fysiikan kanssa, jolloin heitä voidaan pitää epätieteellisinä - joko he ovat vallitsevaa tiedettä vastaan tai heillä on tiedemaailman autonomisuuden vuoksi velvollisuus perustella omasta näkemyksestään uusi vallitseva paradigma ennen kuin pulut lähtevät kehuskelemaan voitollaan.

Tämä tietysti tekee näistä väännöistä kannaltani epäkiinnostavia. Agnostikkona olen kiinnostunut jos asia voidaan ratkaista. Se, että vastakkain on kaksi compatible -mallia jotka koherentisoivat ja jäsentelevät on päinvastoin vain syy istua rennosti penkillä. Ratkaisemattomuus on perustelu agnostismille. Nähdäkseni ollakseen tasoisellani laadulla "itsetyytyväisesti tyydytetty" pitäisi ateismi tai uskovaisuus todistaa ja tämä tulkinnanvaraisuus ja skeemanmukaisuus eliminoida. Minun ei siihen asti tarvitse tehdä muuta kuin istua ja naureskella. (Happy hunting!)

Loppujen lopuksi voisinkin tiivistää asiaa siten että ateismilla ja teismillä on kuitenkin yksi ero. Ateismi ei oleta evoluutioteorian ympärille jotain. Teismissä tämä ei päde, evoluutio on "alisteinen" Jumalalle. (Jollain tavalla.) Näin ollen ateistinen evoluutio on "siisti mutta tylsä". Se hoitaa asian siihen että voidaan miettiä vain evoluutiota. Teismi on "sotkuinen mutta kiinnostava" sillä sen kohdalla evoluutio synnyttää muutamia teemoja joita uskovan olisi otettava huomioon. En esitä niitä "Jumalansurmaajina" vaan nimenomaan kysymyksinä jotka vaativat vastaamista:
1: Jos Jumala suunnitteli ihmismielen evoluutiolla, miksi meni niin kauan aikaa siihen että eliöt kehittivät teistisiä konsepteja ja teististä uskoa? Miksi vasta ihminen? Miksi ei jo Tyrannosaurus Rex? Tämä ajatus vähintään konseptoi ns. luonnollisen ateismin, joka on tärkeä siinä mielessä että se käsittelee toisaalta uskovaisille tärkeää homo religiosus -ihmiskuvaa, että toisaalta nivoo itseään pahan ongelma -tematiikan ympärille.
2: Miksi Jumala käyttäisi evoluutiota suunnitellakseen eliökuntaa kun evoluution, kun sillä näyttää olevan kovin erikoinen vaikutus ihmisiin ; Ihmiset perustelevat epäuskoaan Jumalaan evoluutiolla. Tämä on erityisen suuri haaste niille jotka uskovat että ihmisillä on jonkinlainen sisäinen intuitio joka kertoo että jossain on Jumalaa ja toisessa Jumalattomuutta.
+: Jos nämä näkemykset yhdistetään, saadaan itse asiassa rakennettua näemys joka korostaa ja maksimoi ongelmat jotka korostavat jumalan piilossaoloa ja haastavat erityisesti Alvin Plantingan näkemykset siitä että teismi on luonnollista, ja että ihmiset intuitiivisesti havaitsevat totuuden ja että evoluutio kumoaa ateismin.