Uusateismi on siitä erikoinen ideologinen liike, että se vastustaa periaatteessa aivan kaikkia uskontoja, mutta se kuitenkin sekä toimii kristillisessä kulttuurissa että vastustaa etenkin kristillistä argumentaatiota. Tässä on toki taustalla aivan se yksinkertainen asia, että ateisti joutuu yleensä ottaen reagoimaan vain ympäröivään kulttuuriinsa. Esimerkiksi jos minä olisin ateisti (ajatusleikissä, ei todellisuudessa) ja rupeaisin kritisoimaan tässä jonkun afrikkalaisen heimon uskomuksia taikauskoksi, osaisin ja voisin hyvin tehdä sen, mutta se olisi silti melkomoisen turhaa koska kukaan ei ole näitä argumentteja ja näkemyksiä hieromassa minun naamaani.
Kuitenkin uusateisti keskittyy selkeästi kristilliseen kulttuuriin. Tämä ylläoleva on siis vain puoli totuutta. Uusateismikriitikot korostava että tämä johtuu fatwakateudesta, siitä että islam on väkivallan uskonto. Että kristinuskoa pilkataan koska se on niin lempeä. Että ei pelota haukkua kristittyjä. Tämä lempeysteoria tukee tietysti kristinuskon omia näkemyksiä itsestään, mutta se ei tosiasiassa selitä miksi muut lempeät uskonnot kuin kristinusko eivät juuri synnytä ateistista vastarintaa ; Ne saattavat tuottaa uskonnottomia ihmisiä, ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita uskonnosta, tai jotka eivät ota siihen julkisesti mitään kantaa.
Esimerkiksi buddhalaisen tai shintolaisen lempeiden - kristinuskoakin lempeämpien - uskontojen parissa kasvaneet ateistit ovat nimenomaan uskonnottomia, jotka eivät ole hyökkäämässä kulttuurinsa pääuskontoja vastaan. Eivätkä uusateistit muuallakaan hyökkää näitä vastaan, vaikka esimerkiksi islam on esimerkiksi Sam Harrisin kohdalla kristinuskoakin isompi vihan kohde ; Kristillisessä kulttuurissa uskonnottomat taas argumentoivan nimenomaan rationaalisesti tieteeseen vedoten, miten epätotuudellisia ja hölmöjä nämä uskonnot ovat. Etenkin uusateismi, tämän ilmiön vahvin muoto, on nimenomaan kristinuskon oma juttu.
Pinnallinen voisi sanoa että se noudattaa parhaita kristillisiä hyveitä, eli totuudellisuutta, piinaavaa epäilyä ja universaaliin pyrkimistä. Joku voisi sanoa että uusateisti seuraa niitä hyveitä joiden pohjalta tiede on onnistunut. Heistä myös tiede, etenkin luonnontiede, on juuri kristillistä perua. Ateistit ja luonnontiede olisivat siis kristittyjen ansiota. Ateismi olisi siis luonnontieteen ja kristinuskon veli. Ja taistelu käytäisiin siitä että kristityistä ateistit ovat enemmän kristittyihin liitoksissa oleva uskonto ja erillään tieteellisestä oikeaoppisuudesta kun taas ateistit ovat päinvastaista mieltä.
Uusateismin suhde kristinuskoon ja muihin uskontoihin.
Ajatus ja teema on todellakin siinä mielessä mielenkiintoinen, että näkisin että ateismi on todellakin vastaus kristillisyyden sävyttämään keskustelukulttuuriin. Sillä kristinuskolla on hyvin erikoinen suhde uskosta eronneisiin. Islamissa apostasiasta tapetaan, kysymys ei ole argumentaatiosta. Sen sijaan kristinusko, etenkin protestanttiset virtaukset, ovat vahvasti etatistisia järjestelmiä. Ne eivät rakenna samanlaisia teokratiadiktatuureja kuin islamin aggressiiviset versiot. Sen sijaan siinä on suunnitelmavaltiokeskeisyys. Luterilaisuus yhdistää politiikan ja hengellisen asian yhteen, selittäen että niitä ei voi repiä toisistaan. Yhteiskunta on antisekularistinen. Se siis tunkee uskonasioissa toisten asioihin neniään. Tämä voidaan nähdä todellakin kristillisyyden hyveiksi näkemien asioiden jatkumoksi.
Kristillisessä kulttuurissa uskoa on oikeutettu filosofialla. Filosofialla jota ei tosiasiassa vain lueta Raamatusta. Vaan teologiasta jossa logiikkakiemuroilla leikkivät filosofit ovat muotoilleet jumalamääritelmiä. Koska uskonto on julkinen, tämä on luonteva osa kristillisyyttä. Ja koska etatistinen yhteisö tunkee nenäänsä myös ateistien elämään, tästä tulee ateistille perusteluvaatimus. Kristinusko - etenkin protestanttinen kristinusko - nimenomaan suhtautuu apostasiaan siten, että eronnut haastetaan. Tämän tulee oikeuttaa itsensä älyllisesti. Älylliseen haasteeseen kuitenkin laitetaan muita häviämispanoksia kuin pelkkä oikeutus uskoa tiettyihin väitelauseisiin. Siihen laitetaan kaikki se minkä puolesta etatistinen valtiojärjestelmä on kristillisissä hyveissä rakennettu. Näin ollen kristillisissä valtioissa ateisti haastetaan Jumalan olemassaolo -väitelauseessa älyllisesti, mutta haasteessa kyseenalaistetaan hänen hyvänä ihmisenä oleminen ja yritetään mitätöidä hänen osuutensa kelvollisena kansalaisena.
Tämän takia kristillisissä - etenkin protestanttisissa - valtioissa uskonnonvapaus on yllättävän marionettimaista. Uskonnonvapaus on korkeintaan lupa laittaa raksi eri ruutuun. Tämän mukana kuitenkin kyseenalaistetaan sekin että "onko edes kyvykäs tietämään mikä elämässä todella on hyvää ja arvokasta".
Tämä ei tietysti olisi mitenkään erikoista. Tämä asia on uusateismikritiikissä ollut toistuvaa. Kuitenkin se vedetään usein liian pitkälle. Joku esittää että joko uusateismi on itse asiassa uskonto, tai joskus että uusateismi olisi yksi kristinuskon lahkoista. Kuitenkin tässä unohdetaan usein se puoli mikä huomataan nostaa esiin ateistin ihmisarvon mitätöinnissä. Kun uusateismia moititaan siitä että sillä ei ole tarjottavaa, korosteaan sitä miten vähän ateismilla on tarjottavaa uskonnollisessa mielessä.
Think about it. Jos uusateistia vertaa aivan mihin tahansa aatteeseen, niin lahkoilla ja aatteilla on yleensä "jotain tarjottavaa". Hengellisessä kontekstissa se tarkoittaa että ne opettavat jotakin ja ennen kaikkea tarjoavat sosiaalisen ryhmittymän jossa on rituaaleja, jotka "antavat merkitystä elämään" siinä mielessä että ne ratkaisevat jäseniensä eksistentiaalisia ongelmia sen sijaan että vain ratkaisisivat olosuhteita. Ateisteilla ei ole mitään tämänsuuntaista. Tämän kerrotaan kuvaavan ateismin nihilismiä ja arvotyhjiötä. Kuitenkin se itse asiassa kertoo että uskontovertaus on lähtökohtaisesti epäonnistunut. Jos uskonnosta riisutaan yliluonnollisuusoppi, sosiaaliset rituaalit ja eksistentiaalisten yksityisasioiden repostelu uskonnon ongelmanratkaisuprosessin läpi, ei ole mitään goddamit uskontoa tai lahkoa. Tälläiset käsitteet ovat siis pelkkää ad hominemia joilla luodaan negatiivista imagoa koska itse ei pidetä uusateismissa. Tämä ei eroa mitenkään niistä uusatistejen häijyilyistä. Paitsi sitä kautta että jos uskovainen sanoo näitä, niiden häijyyttä kunnioitetaan mielipiteinä kun taas uusateisteilla se sama nähdään etatistisen yhteiskuntarakenteen vaarantavana ja yleisinhimillisyyden turmelemana yleiskusipäisyytenä joka osoittaa koko ideologian puhtaaksi pahuudeksi jolla ei ole älyllistä eikä eettistä tai humaania perustaa.
Tässä arvotyhjiörummuttelussa siis unohdetaan, että ateistit korostavat olevansa individualisteja. Heidän johtajansa kertovat olevansa "kissoja paimentamassa". Ei heillä siis voi olla mitään tämänlaisia seikkoja. Se ei edes väitä olevansa. Se esittää että ihmiset rakentavat itse omat maailmankuvansa, joten niitä ei saa dogmina tunkea kurkusta. Se, että jokin pakotetaan oppina on eri asia kuin se, että kielletään että ihmisillä ei saisi olla sellaisia.
Asiaa voisi kenties kuitenkin valaista hieman lisää. Sillä uusateismi, kuten mikään ideologia, ei tosiasiassa elä pelkästä määrittelystä. "Teologisen korrektiuden" lisäksi on aina käytänteet. Uskontoakaan ei voida lukea kirjoista, koska lukuisat kirjoittamattomat säännöt värittävät kanssakäymistä.
Olen itse käynyt uusateistien miiteissä. Osa heistä pitää minua jopa ystävinään. Itselleni tässä kohden on ollut hieman hankala tilanne, koska oloni on heidän kanssaan hieman sama kuin uskovaisten kanssa. En ole koskaan aivan varma että olenko mukana "pro teidän meininkinä" vai "selkäänpuukottavana kaksoisagenttina". Kristityt ottavat tähän liittyvän epävarmuuden pahemmin, joten heidän pariinsa yleensä soluttaudun valekristityn roolilla. He kohtelevat tällöin kuin ihmistä, ja jutut pelittävät. Uskonnottomaksi esittäytyminen taas tuhoaa kuviot tavalla tai toisella. Suhtautuminen muuttuu. Uusateistit taas lähinnä ... sietävät pitkämielisesti. Ehkä siksi että kuitenkin "hakkaan niitä oikeita tyyppejä riittävän usein".
Uusateistit voivat esimerkiksi nostaa esiin sitä miten lapsille pitäisi kertoa Jeesusasioista. Tai pitäisikö päästää tutustumaan seurakuntaan vai onko itse asiassa pahinta ateismin jarruttamista tehdä vierailuista kiinnostavia tekemällä niistä kielletty hedelmä. Samoin he ovat kyselleet keinoja selvitä omaisten hautajaisista. Tämä tarkoittaa sitä että eksistentiaaliset ongelmat ovat mukana ja niihin esitetään coping -ratkaisuja. Ja anteeksi nyt vain jos pilaan tunnelmanne, mutta tämä tarkoittaa sitä että heillä on sosiaalista eksistentiaalista vaikutuspeliä jossa yksilöiden nokkeluus ja karisma ja ihmisten lukutaito vaikuttavat. Tämä itsessään tekee uusateismistakin silmissäni pelottavaa potentiaalista manipulaatiokikkailua.
Uusateismin henki voikin selventää ottamalla sen määrittelyn Ateismissa on a -etuliite. Se on etymologisesti pelkkä kieltävä liite. "Ateisti on ei teisti". Ateismi määritelmällisesti ei tarkoita antiteismiä, mutta uusateisti on käytännössä jossain määrin antiteisti koska kristinusko ei salli muunlaista uskonnottomuutta. On yksinkertaisesti helvetin raskasta osallistua rituaaleihin joihin ei usko. Ja etatismissa keskusvalta levittää lonkeroitaan yllättäviin paikkoihin. Itse asiassa tyypillinen uusateismin ja uskonnottoman kohtaama haaste on siinä että uskovainen ei näe että jokin asia olisi uskonnollista - uusateistin nostama raivo asiaa vastaan tässä kohden on kuitenkin jotenkin paradoksaalisesti "uskonnonvastaisuutta". Jos vastaamista vaaditaan mutta oma vastaus kielletään kategorisesti, ei tässä voi kysyä muuta kuin "mitäs kysyitte?" (Älkää kysykö, älkää tulko juttelemaan jos ette kestä vastauksia! Jos ei osaa hävitä, ei pidä pelata!)
On olemassa myös toinen a -liike. Näkisin että sillä on jopa paljon yhteistä uusateismin kanssa. Silläkin on paha maine, ja sitäkin syytetään joskus sisällyksettömäksi. Termi on anarkismi. Anarkismissa ollaan esivaltaa (arkhos) vastaan. Anarkismi kiistää siis keskushallinnon ja hallinnolliset. Anarkismissa kielletään siis ylivalta eli yhden korottaminen muiden yli, ja jos otetaan arkhe mukaan, niin myös alkuperän auktoriteetti ja näkemys, jonka mukaan asioilla olisi jokin tosi ja oikea järjestys tai perusta. Anarkismi ei kuitenkaan ole "vain kieltoliike". Eikä ole ateismikaan.
Sillä ei ole olemassa "vain kieltoliikettä" ; Sillä tosiasiassa jo pelkästään kieltäessään valtahierarkian, anarkistit tarjoavat aivan suoraan tilalle jonkin mallin. Se on monisyinen valikoima, eikä "yksi temppu", mutta se on kuitenkin mallijoukko ja siinä on siksi sisältöä. Anarkismi tarjoaa malleiksi jonkinlaisen hierarkian tuhoavan ruohonjuuritasolla toimivien ihmisten vapauteen ja samanarvoisuuteen perustuvan mallin. ; Tämä on usein jonkinlaista kommunismia, paikallistason demokratiaa, yhteisöllisten tehtävien kierrättämistä, lahjataloutta, rajatonta yksilövaltaa ja vastaavia keinoja. Anarkismin kohdalla ei sanota että sillä ei olisi mallia. Anarkismilla ei ole yhtä mallia. Ja itse asiassa voi olla jopa sitä mieltä että nämä mallit ovat paskoja, mutta anarkismikritiikkikin perustuu siihen että niillä on jotain rakennetta ja käytäntöjä, joita sitten voidaan kokeilla ja arvioida. Toisin sanoen vaikka ollaan pelkässä a-tason määritteessä niin anarkismikin vastaa itsessään jollain tavalla kysymykseen siitä, miten yhteiskunta pitäisi järjestää. Informaatio on sitä että kertoo miksi jokin asia on eikä jotenkin toisin. Täsmälleen sama tapahtuu ateismissa. Se vain huomataan vielä anarkismiakin vaikeammin.
Pornoa propagandaan.
Ateismi on käytännön toimissaan osoittanut että se hakee jotain. Esimerkiksi jopa sen kaikista makaaberein kampanja - se jolle olen itse vittuillut jonkin verran - on ollut se kampanja missä vaihdettiin uskonnollisia kirjoja pornoon. Pornografianvaihto voidaan nähdä vastareaktiona sille että ihmisten seksuaalisuus on etatistisessa uskontokulttuurissa yllättävän säänneltyä. Että pornografia, homoseksuaalisuus, masturbointi ja monet muut vastaavat asiat ovat uskonnollisella eetoksella tehtyjä sidoksia joihin ateistejakin yritetään pakottaa.
Ateistien veto pornon kohdalla oli siinä mielessä epäonnistunut että se tuntui korostavan sitä että ateistit ajaisivat perverssiyden tuhoa, pinnallista sisältöä korostavaa arvotyhjiötä. Mutta tämä väärinkäsitys joka kampanjan kritisoinnissa on korostunut unohtaa kuitenkin sen, että se tavallaan ylikorostaan sen että seksuaalinen valta on todellista ja aktuaalista. ; Kannanotot pornoon, masturbointiin ja moniin muihin "uskonnollisilla kysymyksillä rajattuihin teemoihin" on juuri niin kaiken läpitunkevia että niitä ei voida kyseenalaistaa systeemin sisällä. Ne ovat hegemonisia diskursseja joita rajoitetaan niin vahvasti että jos joku vihjaa että tässä on rajoite, niin pääviesti on sekamelskaa jossa korostetaan että pornografia läpitunkee yhteisön ja kuitenkin samanaikaisesti on ihan spektaakkelimaisen harvinaislaatuisen röyhkeää tuoda sitä esiin yhteisössä. Porno on siis rajoittamatonta ja käsiinräjähtänyttä mutta se ei näy missään koska se olisi ihan kauheaa.
Usein esitetään että "porno on valtavirtaa". Vitut se on mitään kaikkien hyväksymää pintakulttuuria jos siitä että yhtenä päivänä vaihdat muutaman kappaleen pornolehteä on jotain johon viitataan useiden vuosien päästä ja jolla koko ideologiaa leimataan. Pornoa paheksutaan. ja tämä on syvässä. ja pääosa argumenteista joita tässä käytetään ovat uskonnollisia vaikka itse seksuaalisuus on joko henkilökohtaista tai poliittista. Eli joko uskonto on politiikassa tai uskonto rajoittaa oikeuksia uskonnonvapauden alueella. Tämä oikestaan ylikorostaa sen miten pääosa uskonnollisesta vallasta on niin vahvassa osassa kulttuuria että uusateistien elämä on sitä että toisen uskonnon arvot määräävät miten he tekevät suunnilleen mitään.
Toki pornografian korostus itsessään on pinnallista valtavirta -ajattelua. Ihmisiä kiinnostaa porno jopa huolestuttavissa määrin. Se kiinnostaa ateisteja ja ateistejen vastustajia, etenkin niitä jotka kohkaavat parista kuvalehdestä monen vuoden jälkeen. Vaikka tempaus oli yhden kerran tapahtunut veto, jota ei ole toistettu sitä ei ole tulkittu "usasta copy-pastetuksi virheeksi jota ei toisteta" vaan sen katsotaan määrittelevän uusateismin ideologiasisällön, jonka olemassaolo kuitenkin sitten kiistetään. Mutta tässä olikin sitten suunnilleen kaikki.
Onkin erikoista että vaikka ateistien lausunto "Jumalaa tuskin on joten voit yrittää nauttia elämästä" on jotain jota pinnallisempaa ja kesympää lausetta saa hakea. Kristitytkin korostavat että he eivät todista jumalaa vaan että uskonto tuo elämään iloa, valoa ja merkitystä ja tätä kautta hedonistinen kortti on se millä uskontoa myydään. Pascalin vaaka on hyvin suosittu uskonnollinen argumentti, koska se myy. Nykyään hedonismi myy, "se että jumalasta hyötyy elämänlaadussa" on se jolla uskontoa lähestytään. Ja tätä ei paheksuta. Tosiasiassa hedonismi kattaakin vain kaiken kulttuurissa. Massamedia markkinoi ja kauppaa ja kirkko tekee brändi -käsitteen kanssa ihmeellistä peliä. Kirkko on niitä harvoja laitoksia jonka brändiksi näyttää ihan oikeasti muodostuvan se, että sillä on brändi ja että se mainostaa itseään jonain joka brändää itseään. Muut tahot yrittävät piilottaa brändin, niillä on se mutta ne eivät toista että niillä on sitä.
Jos pornokampanja otetaan pahimman kautta, ja katsotaan että se todella kannustaa seksin kaupallisuuteen eikä vaan lupaa pornoon tai seksuaalinormien uskonnollisen hallinnan purkamiseen. Tämä tiukka kanta on lähinnä kampanjan vastustajien näkemys, jota kampanjoivat uusateistit itse eivät yleensä näe kampanjansa viestiksi - niin voisin sanoa aivan suoraan kysymyksen ja vastauksen. Ja tämä kysymys ja vastaus purkaa koko ongelman ytimen. Kysymys on "Miten kaupallinen seksi ja kehotus huolettomaan ja nautinnolliseen elämään mitenkään erottaa ateismin kulttuurimme läpitunkevasta kaupallisesta peruspullamössöstä joka kattaa kaiken hieromasauvoista valtionkirkkoon?" Vastaus on "Vain uusateismia pidetään aivan kammottavana sellaisella tasolla että yhdestä yhden päivän kampanjasta pitää kohkata vuosia!"
Uusateisteista kohistaan "aggerssiivisina", mutta kuitenkin he noudattavat "pintaliitokulttuuria" ; Jokainen tämänlainen "ei tässä ole uskontoa ollenkaan mutta väärä mielipide on uskonnonvastaisuutta" on hegemonisen diskurssin aivan varma paikallaolon merkki. Se nimittäin suoraan kertoo joko siitä, että:
1: Tosiasiassa yhteiskunta on paranoidi tähän ilmiöön. Se ei itse asiassa näyttele oikein mitään roolia julkisessa elämässä mutta sitä nähdään kaikkialla ja sitä pelätään kaikkialla, hieman kuten perussuomalainen pahaa maahanmuuttajaa tai kokoomuslainen sosialituella loisivaa laiskuria jolla ei ole riittävästi insentiivejä. Pornokin nähdään kaikkialle tunkevana, mutta aina kun sitä näkyy edes bikinimainoksen verran, tästä järkytytään aivan helvetisti. Eli se on valtavirtaisen pinnallisen massan suosimaa kulttuuria josta valtavirta järkyttyy? Ei uskottavaa, ja syy on juuri se että vaikutuksia nähdään laajasti juuri siksi että asiasta ei olla vapautuneita vaan hyvinkin normihyysääviä.
2: Siitä että ilmiö on hyvinkin yleinen paheen muoto jota harjoitetaan mutta jota julkisesti moititaan. Enemmistö harrastaisi esimerkiksi pornorunkkausta, mutta vastustaa sitä silti julkisesti. Eli tekee yhtä ja sanoo toista. Tämä oikeutetaan sillä että pornorunkkausta sentään tajutaan hävetä sisäisesti, vaikka teot uusitaankin. (Jonka jälkeen onnellisuustematiikka on tietysti aivan oikea ja osuva.) Tässä yhteydessä etenkin poornokampanja itse asiassa nostaa mieleeni sen tyypin ihmisiä jotka Adornon mukaan eniten ärsyttävät dogmaatikkoja. Ne, jotka ovat "syntisiä mutta onnellisia". Synnintekijät määritetään heikoiksi ja onnettomiksi ihmisiksi, ja esimerkiksi pornoon liittyvät teemat liitetään automaattisesti tähän "alempaan kastiin" ja kun joku ei sitten älyäkään olla se onneton läpimasentunut paskamato joka sanoo "olen ateisti koska en voi uskoa, mutta haluan uskoa ja yritän ihan tosissani olla kristitty ja Jeesuksen rakastaja, joten kerrohan lisää" niin se on pahin loukkaus maan päällä.
3: Sen kohdalla on USA:n fundamentalismille tyypillistä soluttautumista. Dominionistisen fundamentalismin perushenkenä on rakentaa kristillinen yhteiskunta jossa on kristilliset arvot. Tätä ei tehdä suoralla uskonnollisella jargonilla, vaan teemat uudelleenmuodostetaan ja sekularisoidaan. Dominionismin eriskummallinen tunnuspiirre onkin se, että fundamentalismin tutkijat pitävät sitä relevanttina suuntauksena, mutta dominionistit itse kuvaavat tilannetta kiistolla jossa on kaksi vaihetta : Ensin ei ole dominionismia ja sitten kun tämän olemassaolosta ei voida kiemurrella, kiistetään että itse oltaisiin sellaisia. Politiikan sisältö ja liikkeen kannattajien uskonnolliset sidokset ja aktiivisuus onneksi puhuvat tässä kohden omaa kieltään niin että kyseessä ei ole pelkkä pelottelu.
"Väärin kysytty- väärin vastattu - väärät kysymykset" -haaste : Uusateismin skientismi ON sisältöä.
Karkeasti sanoen uusateismilla on vastauksia koska koska se on maailmankuva, eikä 100% tiedettä mitään lisäämättä, mitään pois jättämättä, koska skientismi ei voi edes olla tälläistä olematta loogisen positivismin jälkeisen tieteenfilosofianvastaista. Sillä de facto jopa uusateismiin liitetty skientismi voidaan nähdä jonain joka todellakin määrittelee uusateismia ja antaa sille sisältöä ja vastausvoimaa. Ja tämä johtaa esteettisiin kokemuksiin joita Dawkins käsittelee tuoreimmassa kirjassaan.
Jos haaste olisi todella se, että loogisen positivismin romahduksen jälkeen tiedeusko on tyhjän päällä, niin tästä juuri ei voi vetää sitä klassista jota tästä vedetään ; Skientismi ei siis ole jotain joka ei antaisi vastauksia elämän suuriin kysymyksiin rikastuttamaan uusateistejen elämään? Siis jumanzuigga, kysy uusateistilta maailman synnystä, niin hänhän vääntää siitä vuoden. ; Hawking tarjoaa heitä miellyttävän vastauksen uskonnolliseen haasteeseen. Ja tähän haasteeseen vastaaminen on merkittävä eksistentiaalisen ongelman purkaja koska elämme kristillis-luterilaisessa-etatistisessa kulttuurissa jossa uskonnoton joutuu vastaamaan älylliseen haasteeseen oikeuttaakseen eettisen minänsä edes potentiaalisena mahdollisuutena!
Uusateismi on nimittäin yhä tässäkin kohdassa vastareaktio ja selviytymiskeino kristilliseen kulttuurin omiin vaatimuksiin joita he asettavat muille. Kristitty esittää haasteen johon sidotaan eksistentiaaliset teemat. "Maailman synty, Jumala -> Saan ymmärryksen tunteen ja valoa elämään, tee sama, sinä yli-ihmisfantasioilla ja murhanhimolla masturboiva irrationaalinen arvotyhjiöinen elämäntoivoton ja onneton nihilistievopaskiainen joka olet peräisin apinan perseestä, apinan joka oli Charles Darwinin serkku jota setä Shaarles pani innolla!" -hengessä. Jossa yleensä jätetään yksi tai kaksi kohtaa pois, mutta idea tullee selväksi näin provosoidussakin muodossa.
1: Kristityt itse eivät kohtaa tämänlaista haastamista itse koska he vain olettavat että joku kirkkoisä jossain on miettinyt asiat. Tai kuten eräs sanoi : Hänen ei tarvitse minulle perustella mitään koska Einstein, Faraday ja monet muut kristityt tiedemiehet ovat tehneet neroina hyvää työtä hänen puolestaan. Haaste oli siis vain minun puolelleni vastattavana. Etatistisen uskontoyhteiskunnan koko idea on siinä että se on ottanut vastuun vastauksien ja merkitysten antamisesta ihmisille, joten normaali uskovainen tuskin ikinä kohtaa mitään vastaavaa haastamista.
Yhteiskunnassamme, etenkin ennen uusateismia, uskovaisen tarvitsee korkeintaan vastata jotain ympäripyöreää miksi hän uskoo. Tätä ei kritisoida ja vastaus itsessään katsotaan riittäväksi. Hän ei sen sijaan joudu torjumaan valtavaa määrää kriittisiä vasta-argumenteja jotka nollaavat ja yrittävät mitätöidä nämä argumentit. Rippikoulussa pitää selvitä omakohtaisesta kantaaottavasta esseestä (eikä edes kovin laadukkasti) eikä debatista selviämistä odoteta. Uusateistille debattiin joutuminen tavalla joka alkaa siitä että hänen eettisyytensä kyseenalaistetaan ja hänelle esiteään rationaalisuusperustainen pähkinä ratkasitavaksi.
1: "Osaatko evopelle vastata miten ensimmäinen solu syntyi? Ai et -olet siis tyhmä ja ilman Jumalaa sinulla ei ovi olla perusteltua järkevän ihmisen etiikkaakaan vaan olet eettinen korkeintaan siksi että sinulla on kristillinen kasvatus" -tyylinen keskustelunaloitus on aivan tavallista ja toistuvaa ateisteille ja uskonnottomille. Uskovaiset korostavat että "enhän minä", mutta jotenkin helvetissä miltei 90% uskontokontakteista ovat juuri tätä.
Vakavammin ateistit tarjoavat uskonnon tilalle tiedettä. Uskovaiset ovat tässä hämmentyneitä lähinnä siksi että heille tiede on sek' kukoistanut historiallisesti yhtä aikaa uskonnon kanssa, että nykyäänkin merkittävistä tutkijoista löytyy uskonnollisia. Uskonto ja tiede eivät ole lähtökohtaisesti erottamattomissa. Osa uskoo että tiede yhdistää uskonnon ja tieteen niin että saadaan kreationismi.
Osa uskoo että ateisti on pulassa koska on periaatteessa mahdollista että tiede ei voisi vastaa kysymyksiin kuten "”mikä on elämän tarkoitus?" tai "mitä etiikka on". Uusateistit itse luokittelevat nämä kysymykset kuitenkin pääasiassa tavoilla jotka korostavat sitä että
1: Uskonnottomaan luokkaan "kysymyksiä jotka eivät kiinnosta minua" jolloin ollaan Richard Dawkinsin "oleellisissa ja irrelevanteissa kysymyksissä". Tässä kohden erikoista on, että uusateisteja kannustetaan usein teoriassa siihen että olisivat hiljaa ja kohteliaasti uskonnottomia joita kysymykset eivät kiinnosta. Dawkinsin tähän teemaan vastaamiset osoittavat jo olemassaolollaan sen, että nämä kehoitukset eivät ole todellinen vaihtoehto. Kristillinen kulttuuri määrittää mitkä kysymykset ovat "Jotka ovat suuria kysymyksiä jotka ovat niin yleisinhimillisiä että niiden olisi kiinnostettava kaikkia, niihin olisi pakko olla jokin vastaus ja ennen kaikkia niihin on velvollista vastatata jos joku kysyy". (Kysymyksessä on vain marginaalista muotoilua. Tämänlaisia on esitetty lähes tuossa muodossa ja ehdottomasti tuossa sisällössä useinkin.) "Ai, haluaisitte että oltaisiin uskonnottomia ja kohteliaasti hiljaa? Kiva ratkaisu, no mitäs jos vittu antaisitte olla tälläisiä, mikä tarkoittaisi että laittaisitte pikku krisseliturpianne rullalle?"
2: "Kysymyksiin joihin tiede voi tietyissä määritelmissä antaa jo nykyään vastata ja uskovaiset ei vain pidä tästä meidän määritelmästä" jolloin ollaan Sam Harrisin "moraalisessa maisemassa". Näissä tilanteissa Harrisin näkemys on sisäisesti koherentti. Ulkosia ehtoja se ei toki täytä - en esimerkiksi itse hyväksy sen lähestymistapaa. Tämä ei kuitenkaan tee siitä mahdotonta. Lähinnä minun määritelmäni olisi "mahdoton" uussateistien viitekehyksessä. Tämän oppiminen ei ole kiinnostava tai tärkeä huomio.
3: Kysymyksiä joihin tiede etsii vastausta ja joihin vastaaminen on kenties mahdollista, ja joiden kohdalla tiede lähestyy asiaa niin että näyttää siltä että seinä ei ole periaatteellisesti edessä niin että kysymystä ei mitenkään voitaisi tieteen avulla saada, jolloin liikutaan esimerkiksi elämän syntyä, tietoisuutta ja universumin alkua koskevissa kysymyksissä.
Nämä ovat hyvä muistutus siitä että uusateistien kysymykset ja haasteet eivät itse asiassa ole uusateismin ongelmia. Kristinusko määrittelee "tärkeät kysymykset" että sen millä ehdoin kysymykseen liittyvät käsitteet on määriteltävä. Miten näitä kysymyksiä saa lähestyä. Ja niin edespäin. Etatistisessa luterilaisessa kulttuurissa maailmassa kristilliset hegemoniset diskurssit ovat niin kaikkialla, että kristitty ei enää edes koe, että he luovat uusateisteille uusateismin sisäisen eheyden kannalta irrelevantteja kysymyksiä ja luovat ongelmia vaatimalla uusateismilta ihan muun ideologian ehtoja ja väitelauselmia. He näkevät nämä kysymykset, ehdot ja väitelauseet jonain absoluuttisena josta ei voi olla erimielinen ja että nämä ovat siksi oikeasti uusateistien ongelmia. Ja koska nämä teemat ovat kristittyjen oman teologian aiheita, he jatkavat tästä luontevasti siihen että kirkolla olisi jotain oleellista osaa ja arpaa ateistien ideologian sisäisessä itsensä oikeuttamisessa. (Kirkon ja valtion yhteistyörakenteinen ideologinen etatismi jossa valtio suojelee eheyttään yhteisöllisyyden nimissä vastustaen prosessissa individualismia.)
1: Tähän liittyen tulisi tiedostaa että uusateistit itse tuovat tämän asian esiin. (Vaikka ei uusateisteista pidäkään, on hyvä huomata että kritiikki vaatii kritiikin kohteen tuntemista.) Hitchens kuvasi sitä miten eri aiheita uskonnollistetaan, eli on jokin aihe josta voi olla erilaisia mielipiteitä, ja niistä yksi on yleensä se jota mieltä pitää olla. Ja jos on erimielinen, joutuu vastaamaan perustaltaan uskonnollisiin haasteisiin. Ja jos on erimielinen vastustaa uskontoa. Eli aihe joka ei määritelmältään ole uskontoa uskonnollistetaan. Tämänlaiset vankilat ovat usein juuri hegemonisia diskursseja, mutta eivät aina. Hitchens liitti tähän yhteyteen iskulauseen "Religion poisons everything".
Loppukaneetti
Tässä ei voi puuskahtaa oikeastaan muuta kuin että kategoriavirheitä rakentamalla ei argumentoida vaan vittuillaan - ja sitten ei pidä ihmetellä jos vastapuoli on kaiken vääristelyn ja valehtelun, väheksymisen ja pilkan jälkeen vittuuntunut. Muistutan vain että eihän kristinuskollakaan ole tullut seinää vastaan vaikka se perustelee olevansa rationaalinen, ja samalla korostaa mysteeriyttä joissain kysymyksissä. Ja että mysteerikortti ei usein lopeta etsimistä, koska luotetaan että "tämä meidän työkalu on tähänkin asti tuntunut kivalta niissä mitä on jo ratkottu joten miksi ei induktiivisesti oleteta että vastaava toimii niissäkin mitä ei vielä ole ratkaistu". Eivät logiikka ja mystiikka ole toisiaan poissulkevia kristinuskon kohdalla kristityistä, joten mikä muka estäisi vastaavaa pyörittelyä ateisteilla? Ainiin se, että tietämättömyyttä saa tunnustaa vain jos alistuu Jumalaolennolle, koska se on se tapa jolla etatistinen yhteisö määrittelee uskonnonvapauden rajat kiistäen samalla kuitenkaan mitään uskonnonvapautta rajoittavansa.
Joskus uskonto nivoutuu tärkeällä tavalla yhteiskunnallisen hallinnan osaksi, ja silloin pitää tutkia uskonnon poliittista käyttöä. 2000-luvun Suomessa luterilaisuus näyttäytyy lähinnä kätkettynä "perinteenä" ja "arvomaailmana" joita oikeutetaan "kulttuurin" ja "yhteisöllisyyden" nimissä. Tämä on erikoista koska juuri nämä ovat nykyään erottavia identiteettimerkkejä eivätkä yhtenäisyyttä korostavia. Ne ovat hierarkisia, se jonka maailmankuva on vallassa käyttää niitä julkisessa elämässä ja pakottaa väärän maailmankuvan laulamaan omia laulujaan ja tekemään omia tekojaan ja keskustelemaan omilla ehdoillaan niistä aiheista joita se pitää tärkeänä ja oleellisena on "kulttuuri" jonka "yhteisössä" joko ollaan mukana tai maasta pois.
Tämä muistuttaa siitä että tosiasiassa uusateismia liitetään Dawkinsin kautta anglosaksisuuteen hyvinkin vahvasti. Samalla unohtuu nimittäin se, että Dawkinsin tosiasiallinen vihollinen nro 1. on jo vuosia ollut kreationismi. Se taas on vahvasti kalvinistiseen kulttuuriin sidottu ilmiö. USA:laiset, eivät britit, ovat kreationismin ykkösmaa. Dawkins on taistellut tämän linjaman kanssa jo "sokeasta kellosepästään" lähtien, vuosikymmeniä, tämä ei ole mikään salaisuus. Ja kaikkien uusateismia kritisoivien pitäisi ottaa vähintään tämän verran selvää. ~ Uusateismi on Dawkinsin hedelmä turhankin vahvasti ja siksi ei pidä ihmetellä jos ajatteluskeemasto on brittiä mutta tämän ei pidä antaa hämmentää liikaa. Uusateismi ei ole vastareaktio anglosaksiseen kristillisyyteen vaan kalvinistiseen kristillisyyteen. Uusateismin argumentaatio kuvaakin erityisen hyvin kalvinistista kulttuuria. Moni kokee sen osittain vieraaksi koto-suomessa koska olemme täällä luterilaisia. Mutta luterilaisuutta ja kalvinismia kuitenkin yhdistää moni asia. Ne ovat molemmat nimenomaan protestanttisia uskontoja. Luterilainen "valtionkirkko joka kiistää luonteensa" vaikuttaa elämään lähinnä "näkymättömien vankiloiden" - fiinimmin hegemonisten diskurssien - kautta. Rajoittaminen näkyy oikeastaan vasta kun törmäät siihen.
Tosiasiassa uusateismi ei ole kovinkaan relevantti anglosaksisissa maissa - se vain mukailee anglosaksista filosofiakulttuuria ja irtiottaa itseään ns. mannermaisesta filosofiasta. Ja vain tässä mielessä se todellakin on anglosaksita. Mutta vain tässä. Uusateismin uskontokritiikki taas kohdistuu protestantteihin. Ja tässä mielessä se on erityisen relevantti kreationismin julkisesti värittämässä USA:ssa että Suomessa. Avainsana tässä on protestantismi. Mitä protestanttisempi maa, sitä oleellisempi uusateismi on. Katolisiin maihin ja britannian "valtion rituaalikirkkojärjestelmään" sen kritiikki ei osu juurikaan - niissä on lainattava paremmin tähän kulttuuriin sopivia kriitikoita koska uusateismi ei vain onnistu luomaan esille katolisen kirkon kannalta oleellisia seikkoja. Tämä ei ole edes kovin vaikeaa teologiaa, mutta jotenkin teologian ammattilaiset ohittavat tämän uusateismikritiikeissään. (Kuten monet muutkin tässä esillenostamani asiat jotka on mainittu vain uusateistejen omissa kirjoissa niiden isoimpina teemoina.) Uskon että joko he ovat hegemonisten diskurssiensa sokaisemia, tai he valehtelevat koska he eivät tosiasiassa ole mitään neutraaleja osapuolia tässä keskustelussa.
1: Vallitseva teema onkin että uusateismi on ongelma joka pitää debatoida ja arvokeskustella pois, niin että se ei ideologiana olisi oikein kenenkään uskonto vaan menisi suosiosta. Tämä ei nähdäkseni ole uskonnonvapautta vaan antiuskonnonvapautta. Uusateismin nimenomaan moitittavana ja vastustettavana ja kamalana ongelmana näkevän McGrathin kutsuminen kirkkopäiville on tästä oikein malliesimerkki, ja korostaa miten vahva ja syvälletungettu tämä antiateistinen tematiikka yhteiskunnassamme on. Tätä ei tunnusteta koska uusateistithan ne ovat "aggressiivisia" esimerkiksi mainostaessaan busseissa kuten tekevät myös valtionkirkko tai Pipliaseura tai Jehovan todistajat, helluntailaiset.....
Homoseksuaalisuuskysymys on tästä helppo esimerkki ; On selvää että uskonnollisella jargonilla vaikutetaan niihin liittyviin kysymyksiin ja että rajoitteet yritetään laajentaa kaikkiin eikristityihinkin. Kuitenkin tämä ei ole hegemoninen diskurssi koska sen debattilinjama hyväksytään. Sen sijaan valtaosa kiistoista koskee niitä rajoitekysymyksiä joita ei tosiasiassa väitetä edes olevan. Kuitenkin jos näitä rajoitteita rikkoo, pitää pahastua ja paheksua useita vuosia ihan ragena. Uusateistien viesti on että kristinusko on heidän eksistentiaalisessa ja maailmankuvaansa koskevassa asiassa sivuseikka ja lopullinen irtautuminen siitä onnistuu vain taistelulla.
Dawkinsin "Jumalharha" -kirja korostaa että ateisteja on hänen kirjaa kirjoittaessan ollut paljon, ja että heidän välinpitämättömyytensä ei ole johtanut mihinkään arvojen muuttumiseen. Hän kehotti että vaikka kissat eivät ole paimennettavissa - ja että keskusjohdettu ideologia ei ole edes tavoitteena - niin olemassaolon ilmaisu ja oman tilan vaatiminen johtavat johonkin. Ja jos mietitään, kumpi on johtanut johonkin muutoksiin, on selvää että strategia on ollut toimiva. Jos kohtelias vaikeneminen olisi toiminut, se olisi tehnyt sen jo vuosia sitten. Kriitikoiden onkin täytynyt sulkea silmänsä siltä miten paljon uusateismi on saanut aikaan heti kun ateismilinja muutti strategiaansa. Medianäkyvyys, suosion kasvu ja vastaavat ovat yllättäviä. Ja tämä ei näytä edes laantuvan.
1: Vaikka Alisten McGrath korostaakin puheissaan että uusateismin kevät on mennyt, näyttävät tilastot kaikkea muuta. Esimerkiksi Google trends -palvelu kuvaa uusateismi -käsitettä jonain joka nousi aluksi rakettimaiseen suosioon, ja on sen jälkeen pysytellyt suhteellisen tasaisena. Sen sijaan sama palvelu näyttää että "Intelligent Design" on trendi joka alkaa vähästä "ei ihan mutta melkolailla tyhjästä" ja seurailee "kreationismi" -sanan koko ajan pikku hiljaa rapistuvaa trendiä, lukuunottamatta mediajulkisuutta saanutta Doverin oikeudenkäyntiä jonka aikana sillä oli lyhytaikainen suosiopiikki. ID -hype. McGrath ei olekaan yleensä perustellut tätä että mihin hän perustaa väittensä uusateismin "menneen talven lumia" -luonteesta. Sen kannattajamäärät ainakin näyttävät edelleen kasvusuuntaisilta.
Uusateistien ääneen mielipiteiden lausuminen on toki koettu loukkaavaksi - koska se itsessään korostaa että yksi etatistisen protestanttisen kulttuurin peruspiirre on se, että uskontoa ei saa ääneen kritisoida vaikka se reagointi haasteisiin vastaamalla eli "keskusteluun osallistuminen" samalla on uskonnottoman velvollisuus - mutta se korostaa sitä miten uskonnonvapautta ei ole, kun ei islamilaisten toimia vastaavalla tavalla totaalikielletä ja uskonnolliset yhteisötkin julkismainostaa "mahdollisuuksia muutokseen" .
Itse sanoisin että yksilötasolla uusateistikritiikissä on hieman järkeä : En ole valistushenkisiä tyyppejä jotka uskovat että ihmiset kääntyvät argumentoinnilla. Itse asiassa ihmiset eivät käänny juuri koskaan ja esimerkiksi uskovaisten esittämä näkemys siitä että ateismi olisi nuoruuden hairahdus ja että vanhat kääntyisivät takaisin uskoon ei tue sitä mitä kognitiotiede opettaa ihmisten maailmankuvallisuudesta. Itse, noin 30 -vuotiaana olen esimerkiksi jo valitettavan luutunut. Kognitiotiede ennustaa että todennäköisintä on että tulen kuolemaan agnostikkona. Toki voin kääntyä, mutta se olisi aika epätodennäköistä, eikä tämän varaan kannattaisi lyödä vetoa. Yksilötasolla uusateismi ärsyttää uskovaisia ja tätä kautta ateistien argumentointi jossa on intohimoista kiinnostuneisuutta, knoppiälyilyä, snobbailua että tunnepitoista retoriikkaa voi ärsyttämisvaikutuksen kautta pönkittää kristinuskoa.
Kuitenkin käytännössä uusateistien ongelmana ei ole uskonto tai edes yksilöt. Vaan yhteiskunta. Sillä uusateismi ei ole kristillinen lahko - ei edes siinä mielessä missä monet tutkijat määrittelevät länsimaisen saatananpalvonnan yhdeksi kristilliseksi lahkoksi joka jakaa kristillistä teologiaa, kristillisiä myyttejä ja kristillisiä arvolauselmia (vain jossain kohdissa nurinpäin käännettyinä) - vaan kristinuskon vastareaktio. Vastareaktio joka syntyy aivan ymmärrettävästi kun eletään kristillis-etatistisessa kulttuurissa kuten omassamme. Ainoastaan uskovaiset, omat hegemonisen diskurssijoukkonsa vangit, eivät kykene näkemään omaa osuuttaan tässä yhtälössä tai että edes näissä kysymyksissä on mitään. Heille syyllinen on vain uusateisti. Mitä useampia heitä on, niin sitä vaikeampi uusateistin on näyttää että on mitään ongelmaa ja sitä kovempi vaikeus itse asiassa on.
Kenties kristtyjen kannattaisikin huomata että se heidän uusateisteille suosittelema "hiljaisen kohteliaisuuden strategia" saattaisikin ihan oikeasti toimia paremmin kuin vaikkapa se, että alistaa ateistit luokkiin "mad" ja "sad" ja yrittää keksiä heille sopivia käännytysstrategioita. Että jos he tunnepitoisesti hyökkäävät vuosia sitten kerran tehdyn kampanjan kimppuun, jonka sisällöstä ja tarkoituksesta on olemassa se lempeämpi uusateistien oma tulkinta joka löytyy googlella 10 minuutin etsinnän sisällä. (Siis jos ei pelkää lukea "vääriä mielipiteitä" yli kahta riviä vaan lukee vain itseä helliviä sivustoja, kuten neutraali yleisö ei tee mutta ideologian kannattajat tekevät helposti.) Ylilyövä tunnepitoinen kritiikki jossa hyökätään ideologiaa vastaan se hyvin äärimmäisesti leimaten on jotain joka herättää sympatiaa.
1: Sympatiaa esimerkiksi minussa, joka olen kuitenkin ihan oikeasti periaatteessa se "ulkopuolinen miltei kaksoisagentti", mutta joka olen kuitenkin omakohtaisesti ja varsin karusti ja toistuvasti huomannut että "uskonnonvapaus on lähinnä kristityille" ja että mikään asiallinen kohtelias ja kunnioittava keskustelu kristityn kanssa on yksinkertaisesti asia jota ei tapahdu. Sillä hyväntahtoisinkin kristitty hakkaa päätäsi väkivallalla johonkin hänen oman ideologiansa hegemoniseen diskurssiin ja pitää tätä lempeänä jutusteluna.
Kenties tätä ei huomata siksi että monissa asioissa mielipiteenvapaus on sidottu uskonnonvapauteen ja uskononvapautta on rajoitettu vahvasti määrittelemällä se mitä saa uskoa ja mitä ei. Kokonaisuutena onkin erikoista että kaikkia uskomuksia ja maailmankuvia kehoitetaan kunnioittamaan - jopa fundamentalistit vaativat suvaitsevaisuutta. Ateisti törmää siihen että jos joku määrittää uskomisen ehdot tavalla joita hän ei sisäistä, että toiset näkökulmat, sellaiset jotka eivät tyydytä omia näkemyksiä ja tunteita, eivät ole huonoja vaan erilaisia. Ja että uskonnonvapaudessa ja uskossa on kyse juuri tästä, heittäytymisestä. Samoin jos joku rukoilee, ei riitä että ateisti vähän kokeilee ja sanoo että ei tässä mitään ole, kun joku selvästi elää sen mukaista elämää ja saa siitä jotain. Rukoilijalla on kenties jotain sellaista kokemusta joka kriitikolta puuttuu. Näin olen kuullut itselleni muistutettavan. Jostain syystä tämä asenne ei sovi ateismin kohdalle. Buddhalaisien ja muiden kohdalla joustetaan, mutta uskonnottomuus pakotetaan aktiiviseksi ateismiksi ja sitten onkin helvetti päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti