Näkemys on sidottavissa vanhahtavaan tapaan pitää syntiä "ohi ampumisena". Tätä korostetaan lempeänä eikä tuomitsevana ; Onkin totta että sanamuoto tuossa muodossa rakentaa konnotaatioita epäonnistumisesta eikä pahuudesta. Usein kuitenkin "tekofilosofiset" sanavalinnat ja todellisuus eivät kohtaa kovinkaan hyvin. Sillä myös tämän retorisen sanamäärittelyn ja todellisuuden välillä on kuilu. Ihanne jolla asia perustellaan ei usein johda hyvään. (Eräässä mielessä asian voisi sanoa niinkin, että "runous johtaa harhaan".)
Tämän voi perustella kohtuullisen helppotajuisesti.
Voidaan kuvitella, että meillä on siveysargumentti jolla puolustetaan avioliittoa. Siveyttä voidaan tällöin puolustaa itseisarvoisena hyveenä joka ohjaa ihmisen toimimaan muualla kuin sängyssä. Tämä tekee heistä vaikka aktiivisia hyväntekijöitä. (Tässä uudelleenohjaamisessa on juuri niitä sävyjä joita Nietzscheläinenkin kannattaa ; Paheet, kuten seksuaalisuus, jalostuvat kun ne ohjataan rakentavasti.) Toisaalta se voidaan nähdä taisteluna pahuutta, esimerkiksi hedonismia, vastaan. Siveys on siis sitä että hedonismin pahuutta pystytään torjumaan.
Kuvitellaan että tämä ihanne vakuuttaa meidät. Olisimme täysin charmed tämän asenteen edessä. Se voi olla vaikeaa, mutta tehkäämme se silti tai juuri sen vuoksi!
Siitä huolimatta siveysargumentaatio avioliiton puolustamisena iskee helposti itseään nilkkaan. Sillä käytännössä avioliiton puolustus ei kannatakaan siveyttä, vaan kannustaa teiniavioliittoihin. Argumentit tällekin puolelle voidaan toki ladata, mutta ne itse asiassa ovatkin ytimeltään hedonistisia ; Voidaan selittää miten sinkkuus ja siihen kenties liittyvä sarjadeittailukulttuuri on ahdistavaa. Voidaan selittää miten avioliitossa seksiä saa useammin, laadukkaammin ja tasaisemmin kun taas sinkkukulttuurissa seksi on aina kortilla, tulevaisuus markknoilla ei ole taattu ja laatukin on mitä sattuu.
Tämä korostaa sitä, että usein jokin ideaali muotoillaan retorisesti valloittavaksi. Tätä tuetaan lailla. Ja sitten tästä valloittavasta kielestä tulee se jota puolustetaan, eikä välitetä siitä minkälaisia seurauksia laista on oikeassa elämässä. Lain tarkoitus ja taustaideaali ylikorostuu vaikutusten sijasta. ; Tälläisillä laeilla on tapana latistua "kuolleiksi kirjaimiksi", koska niiden ideaalia ei voida kyseenalaistaa, mutta lakia ei kuitenkaan ole ollenkaan eettistä noudattaa.
Palatakseni sodomia -argumenttiin
"Da Vinci's Demon" sarja oli siitä mielenkiintoinen esimerkki, että se tapahtui Firenzessä. Se taas oli miesvaltainen kaupunki. Syynä oli vähän sama kuin se, miksi Helsingissä on paljon (tilastollinen yliedustus) nuoria ihmisiä. Yliopisto vetää opiskelijoita. Firenze veti yrittelijöitä. Ja ajan hengen mukaan valtaosa heistä oli miehiä. Ilman naisia potentiaalisuuskysymys muuttuu aika erikoiseksi. Monen firenzeläissodomiitin tilanteessa heillä ei oikeasti ole ollut mitään valintaa jossa he ovat valinneet naisen ja miehen välillä. He ovat hyvin usein valinneet ovatko he selibaatteja vai sodomiitteja. Kysymyksenasettelu oli siis itse asiassa väärin kontekstoitua "luonnollisuus-lisääntymiskoneistoajattelua". (Josta ei rehellisesti sanoen ole puutetta nykyaikanakaan.)
Sodomian potentiaalinen ihminen on itse asiassa argumenttina jotain joka ei ole vain televisiosarjojen tai keskiajan ilmiö. Katolinen kirkko vastustaa ehkäisyä hyvin samankaltaisin argumentein. Niissä yhteistä on se, että se redusoituu siihen että Monty Pythonin "every sperm is sacred" muuttuu relevantiksi. Ja se taas iskisi esimerkiksi katolisen kirkon selibaattiteoriaan, ja osoittaisi että katoliset ovat sisäisesti ristiriitaisia. Kieltämättä selibaattipappi joka selittää homolle siitä että homon seksuaalikäyttäytymisvalinta on sairas koska siitä ei synny lapsia on koominen. (Tai olisi jos sitä ei otettaisi niin tosissaan, that is.)
Luterilaisten hyväksi puoleksi voisi sanoa sen, että tämä ei ole kovin relevanttia. Kuitenkin potentia -argumentti tulee silti vastaan yhdessä vaiheessa. Nimittäin aborttikysymyksessä. Tietyllä tavalla eihedelmöittynyt sukusolu on aivan eri asia kuin sikiö. Sillä on eri määrä kromosomejakin, mutta ennen kaikkea tämä on relevanttia koska sukusolut ovat haaskattavaa ja ympäriinsä roiskittavaa materiaalia samalla tavalla kuin ylimääräinen epiteelisolukko nuhaisen nenässä. ; Ne ovat potentiaalisesti ihminen. Sama koskee tietysti kantasolujakin.
Sen sijaan sikiö ei ole vain potentiaalisesti ihminen. Se on ihminen. Käytännössä tässäkin on tietysti keskustelun paikka, koska riittävän varhaisessa vaiheessa sikiöllä ei ole vielä niin kehittynyttä hermostoa että sillä olisi tietoisuutta eikä sitä siksi voida satuttaa. Näin ollen aborttikysymys voidaan tiivistää muotoon jossa kysymys on kehitysvaiheesta eikä ihmisyysvaiheesta. Tällöin meillä on edessä kysymys jossa mietitään sitä että abortti voidaan tehdä koska jos sikiö tuhotaan, se ei koe kärsimystä nyt tai tulevaisuudessa. Osa taas selittää että vaikka sikiöllä ei ole nyt kärsimyskykyä, niin lapsella tulevaisuudesa olisi ja näiden riistäminen vie ihmiseltä jotain arvokasta ja konkreettista.
Kysymys on siis pakko siirtää pois siitä aiheesta että onko abortti murha vai valinta. Se tiivistyy kysymykseksi siitä, että vastakkain on näkemys jonka mukaan (a) abortoidusta sikiöstä ei tule persoonaa ja näin sillä ei ole mitään haluja ja tarpeita tai tuskantuntemiskykyä jota voitaisiin vahingoittaa. (b) potentiaalisen persoonan riistäminen on juuri se rikos mikä tässä tehdään.
Kysymys on tietysti potentiaalinen, mutta muualle siirretty. Siinä missä homojen murhaamat lapset nostivat esiin kysymyksen jota voisi sanoa elämättömyysongelmaksi ("non-lfe problem") jonka ydin on siinä että kuinka voit vahingoittaa jotain joka ei ole olemassa, on tässä kohden identiteetittömyysongelma ("non-identity problem" jossa kysytään kuinka voidaan vahingoittaa jotakuta joka ei ole elossa. : Tässäkin intuitio voi pitää identiteetin tuhoamista pahana, mutta kysymys on oikeasti täsmälleen yhtä selkeä kuin mitä se oli elämän kohdalla. Siinäkin "yleinen intuitio" piti ongelmaa helppona ja homoja elämää tuhoavina vauvansurmaajina, mutta tarkempi tarkastelu näyttää että oikeastaan on perustellumpaa toimia juuri "yleisen intuition vastaisesti".
Tämä on huomattavasti omituisempi ja vaikeampi dilemma. kuin se mitä tavallisesti on esillä. Vakiintunut aborttikeskustelu kun on tiivistynyt valinnan ja ihmisen ontologian kysymykseen jossa määritelmät valitaan sen mukaan mitä asiaa kannatetaan, ja siksi ei ole mitään yhteistä kohtaamispintaa ja kaikki tiivistyy ideologiseksi huutamiseksi jossa lopulta voitetaan käsiäänestyksellä.
Henkilökohtaistaminen : Synkeä yksinpuhelu.
Sillä nähdäkseni kun ihmiset puhuvat elämän arvosta, heillä on "Jumalan lahja" -teoria mielessään. (Jopa paatuneilla ateisteilla.) Tässä taas keskiössä on ajatus siitä että on parempi olla elossa kuin kuollut. Tätä on helppoa perustella sillä, miten ihmiset ylläpitävät elintoimintojaan ja taistelevat hengenhädässä. He valitsevat elämän. Itsemurhiakin tehdään, joten selvästi kaikki elämät eivät ole parempia kuin kuolemat. Mutta näitä on kuitenkin melko vähän. Ja näin aborttia suunnitteleva joutuu hyväksymään että valinta ei ole täydellinen, mutta se voidaan tilastollisesti tehdä. On mahdollista että elämä on kaameaa, mutta itsemurhat ovat tilastollisesti sen verran pieniä että enemmistö ihmisistä, vaikka kuinka paskoissa oloissa elävistä, osoittavat erimielisyytensä.
Minun mielestäni kysymys ei ole edes tästä. Ylläoleva on totta. Mutta oikea kysymys ei ole sellainen joka tehdään siinä vaiheessa kun ollaan jo synnytty. Sillä syntymä muuttaa kaiken. Meille syntyy persoona ja me liitymme toisiin ihmisiin. Me saamme ystäviä ja vihollisia. Itsemurha vaikuttaa kaikkiin näihin. Siksi on väärin rinnastaa itsemurhan ja abortin elämänarvolaskentaa. En arvio tilannetta tapahtumien kautta, eli elämisen vs. kuolemis prosesseja arvioidessa. Sen sijaan korostan että kuolleena oleminen ja kuoleminen ovat eri tiloja. Kuoleminen, joka on usein tuskaisa ja ärsyttävä kokemus, eroaa kuoleena olosta johon tuskaa ei liity. ~ Tällöin kysymys ei ole siitä onko parempi sitkastella hengissä tosiasioista huolimatta vai kuolla. Kysymys on siitä onko parempi jäädä syntymättä. Tämä kysymys on mielestäni kaikkea muuta kuin selvä. Itse uskaltaisin intuitiivisesti sanoa että olisi ollut parempi jos en olisi koskaan syntynyt. Living in misery is only marginally better than dying in it.
Tässä kohden abortin tekeminen lähenteleekin jo velvollisuutta. Tosin on hyvä muistaa että usein etiikkaa otetaan liian tiukasti. Että asiota katsotaan vain hyvä-paha -akselilla ja pahat asiat kielletään ja hyvät sallitaan. Kuitenkin yleensä ottaen pahuuden kohdalla on usein tarpeen "antaa pikkusormea". Pahuudessa on mittakaavateema joka on riskianalyysistä tuttu. ; Pahuuden todennäköisyys ja rikoksen vakavuus ja rikoksen yleisyys vaikuttavat asioihin. Näen silti tavallaan niin, että lisääntyminen on vähän samanlainen rikos kuin tupakointi ; Ehkä kaikille olisi parempi olla ilman, mutta ei sitä nyt laittomaksikaan tarvitse vainota tai laittomaksi tehdä. ; Maailmassa on kenties vakavampiakin rikoksia kuin tälläinen "sodomia".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti