Kenelle Notre Damen kellot soivat?

Itsemurhan kannalta kenties merkittävin ongelma voidaan redusoida semanttiseksi ongelmaksi tavalla joka on oleellisen osuva juuri suomen kielessä. ; Englannin kielessä suicide ja murder ovat erillisiä sanoja. Suomessa itsemurha on itsen murha. Tässä kohden suomen termi on joko oikea tai väärä. Se, onko itsemurha oikeasti itsen murha liittyy siihen onko murha (a) sitä, että tietoisesti tappaa jonkun, jolloin itsemurha on murha (b) sitä että tappaa toisen vasten tämän tahtoa jolloin itsemurha ei ole murha.

Itse olen itsemurhantekemisen puolella oleva, en nyt kannattaja mutta pidän sitä vaihtoehtona. Äärimmäisenä ja ultimaattisena vaihtoehtona, mutta vaihtoehtona yhtä kaikki. Moni pitää itsemurhaa kuitenkin aina äärimmäisen tuomittavana ja kiellettynä asiana joka on vaihtoehto vain siinä mielessä että universumimme luonnonlait eivät jostain syystä ole tehneet siitä fysiikan lakeja rikkovaa, mahdotonta. ; Kuitenkaan edes minä en voi sanoa muuta kuin että itsemurhan lähes kaikki sivuroiskeet tiivistyvät sanaan syyllisyys. Ihmiset kokevat olevansa vastuullisia tai jopa syyseuraussuhteessa itsemurhaan. Ihmiset tiedostavat tässä sen, että vaikka jokainen ihmisen aktio olisi kuinka yksilön vapaa valinta, niin kuitenkin sillä mitä teemme toisille on olemassa jotain seurauksia ja että ihmiset ovat tätä kautta jonkinlaisessa vastuussa itsemurhissa. Tai ainakin ihmisen mieli toimii täten, vaikka oikeasti mitään seuraussuhdetta ei olisikaan : Ymmärretty itsemurha on kenties vähemmän pelottava kuin mysteerinen itsemurha.

Tähän liittyen maksimaalista hämmennystä voi saada tietämällä että kuuluisassa Notre Damen katedraalissa tehtiin itsemurha. Itsemurhaaja oli oikeistolainen aktiiviseksi esseistiksi tunnettu kristitty, joka ei kestänyt sitä että homoseksuaalit pääsevät naimisiin.

Erilainen teorisointi aiheen parissa alkoi itsemurhan jälkeen. Esimerkiksi esitettiin kaappihomoteoriaa, jossa taisteluhenki olisi sitä että soditaan itsessä olevaa homoa vastaan. Nyt kun avioliitto ja yhteisön tuki ja arvostus annetaan, syntyisi mielessä hämminkiä. En lähesty asiaa näiden kautta. En hae piilotettuja intressejä ja piilossa olevia alitajuisia ja syvimpiä tunteita, koska ne ovat mielessäni yleensä ottaen aika irrelevantteja tai niiden kohdalla usein tulee toisen päähän tulkituksi erilaisia asioita. Siksi olen hieman tätä pinnallisempi ja lähestyn asiaa enemmän performanssin ja ideologisuuden ja tähän liittyvän tietoisemman motiivimaailman kautta.

Itsemurha oli protesti samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastaan. ; On selvää että itsemurhaaja haki jonkinlaista marttyyriutta. Hän kuvasti itsemurhallaan etenkin sitä että hän oli uhri. Että kristitty ei voi elää näin arvojensa vastaisessa maailmassa. Marttyyrihenki korostaa sitä että vastapuoli on paha kun pakottaa toiset riistämään henkensä. ; Ajatus itsemurhan ja marttyyriyden rinnastuksesta on tietysti siitä omituinen, että klassisesti marttyyrit on murhattu eikä itsemurhattu. Teemaksi nouseekin tätä kautta juuri se, että onko itsemurha oleellisesti erilainen kuin murha. (Ja jos on, niin millä semanttisella merkityksellä. Ja jos ei, niin sama.)

Kuitenkin marttyyritarina on oleellinen osa kristillisyyttä. "Älä tapa" ja "älä tee itsemurhaa" ovat dogmeja joita yleensä totellaan. Mutta myytti ja tarinat ovat käytännössä usein vahvempia. Siksi kristitty teki itsemurhan joka on kielletty, koska hän tuki sillä vahvempaa tarinaa. Itsemurha ei ole synti jos se oikeutetaan marttyyriydellä. Se, että menee paikkaan joka käytännössä tappaa on rohkeutta olla alistumatta maallisten rajoitteiden tieltä.

Homojen puolella pyörivät raivofanaatikot eivät ilmeisesti ole riittävän väkivaltaisia miellyttääkseen kristittyjä ; Monesti nimittäin näyttää siltä että kristinusko elää yhä sillä, että kristinuskon eettisyys oikeutetaan yllättävänkin vahvasti marttyyreilla. (Uhri on aina oikeassa, silloinkin kun ei ole.) Lievimmillään se on sitä että kerrotaan rooman ajoista, että kristityt olivat uhreja joskus "hemmetin kauan kauan sitten" (ja sitten he keksivät palauttaa vääryydet eiroomalaisille, potut pottuina.) Pahimmillaan se on sitä että mässytellään ja hurskastellaan kristittyjen väkivaltaisilla kuolemilla ympäri maailman. Ja pakko on myöntää : Kristittyjä kuolee koska he menevät käännyttämään alueille joilla kristittyjä tapetaan vaikka tietävät että siellä on hengenvaara. Rohkeus tekee marttyyreista kristittyjen silmissä sankareita ja tämä kertoo jotenkin siitä että he ovat enemmän kuin varmoja, että he ovat oikeassa ja että heidän mielipiteensä on siksi järkevä, rationaalinen ja hyvin punnittu. (Siis vaikka se että tietää että jossain tapetaan ja sinne menee silti ei oikein sovi yhteen sen asioiden syvälle miettimisen kanssa. Kuollut ei kerro Jeesuksesta yhtään kenellekään.)

Usein vaikuttaa että vainoparanoijaa heiluttelevat kristityt ovat hieman pettyneitä siitä miten kauas he joutuvat menemään löytääkseen nykyajan kristittyjä marttyyreita. Fatwakateutta voi heiluttaa itsepuolustuksena häijyjä ateisteja vastaan, mutta nämä pirulaiset eivät vaan silvo kristittyjä veriseksi mössöksi tavalla joka tekisi internetissä vouhkaavasta kristitystä marttyyrisankarin. Monessa maassa heitä onkin. He todella kuolevat uskonsa puolesta. He ovat peräti seuranneet Stephanuksen tietä eivätkä sitä tietä jossa mennään ulos ja kivitetään itsensä hengiltä heittelemällä kiviä itsen päälle. Nähdäkseni tehty itsemurha ja siihen liitetty marttyyrius onkin oikeasti halvennus näille aidoille marttyyreille.

Itsemurha ei siis ole tässäkään yhteydessä murha. Mutta tämä ei tietysti täysin poista syyllisyydentunteita. Niiden synnyttäminen on tietysti näiden itsemurhantekijöiden päätavoite. Nähdäkseni tämä kuitenkin todistaa enemmän sitä että kristinuskolla ei ole väkivaltaisia vihollisia, mutta että kristinusko on silti vaaraksi kristityille itselleen. - Samaa itsetuhoisuutta on tietysti sekin että kristityt lähetyssaarnaajat "lähtevät rohkeasti" niille alueille joissa kristittyjä murhataan. Mutta huomattavasti lievennetyssä versiossa.

Erikoisia mielikuvia syntyy siitä että itsemurha oli spektaakkelinomainen. Se tehtiin suuressa kirkossa joka on esimerkiksi turistien suosiossa. Teolla oli satoja silminnäkijöitä ja se aikaansai paniikkia ja pelkoa monissa jotka luultavasti ajattelivat aseen äänen kuullessaan että heidän oma henkensä oli konkreettisesti vaarassa. Useinhan itsemurhan ajatellaan olevan enemmänkin yksinäinen, hiljaisuudessa ja piilossa tehty. Että omaiset löytävät myöhemmin sen yön pimeydessä hirttäytyneen. Ja että ennen itsemurhaa on jonkinlainen hiljainen hetki, jolloin tekoa valmistellaan ja kerätään mielentila. Mahdollisesti kirjoitetaan kirjekin. Marttyyrius vaatii kuitenkin tarinan ja spektaakkelin.

Itseäni julkinen rituaali-itsemurha vaivaa juuri tämän kontekstieron vuoksi. Mielikuvissani itsemurha on juuri se hiljainen eikä niin mainosteltu asia. Sen tavoite on kuolema eikä mikään avunhuto. Tekoitsemurhat ja pseudoitsemurhat ovat oma lukunsa, jopa silloin kun ne epäonnistuvat ja niiden seurauksena kuolee oikeasti. Lisäksi minua vaivaa se, että tässä ei tehty itsemurhaa siksi että omia arvoja ei voinut noudattaa. Tässä itsemurhan takana oli se, että haluttiin rajata muidenkin elämää. Sellainen itsemurha jossa vapaata tahtoa ja elämää rajoitetaan niin että tässä rajoitetussa maailmassa elämässä ei ole mitään mieltä on mielessäni ymmärrettävä. Sen sijaan se, että tehdään itsemurha sen vuoksi että oma uskonto asettaa itselle rajoitteita ja itse noudattaa näitä rajoitteita ja kukaan ei estä itseä noudattamasta näitä rajoitteita mutta laki ei pakota kaikkia muita tottelemaan näitä rajoitteita. Siinä ei oikein tunnu olevan mitään järkeä.

Kenenkään kuolemasta ei tietysti pidä olla iloinen. Sillä syyllisyysteema heijastunee luultavasti myös itsemurhan tehneen omaisiin. Myös ideologinen viitekehys saa aiheen parista myös kiusallista ja negatiivista julkisuutta ja sitä vähintään syytetään osavastuulliseksi. Syytetään että homojen oikeuksia rajoittavat ovat viharyhmä joka ei voi elää maailmassa jossa vihaamista rajoitetaan. Ja osittain näissä voi olla perääkin, ei siinä. Lisäksi kenekään kuolemsta ei pitäisi olla iloinen muutenkaan. Ei edes kammottavien ihmishirviöiden kuolemasta - ovathan ne omatkin hautajaiset joskus tulossa itse kullekin. (Eikä kuollutta voi osoittaa logiikaltaan vääristyneeksi ja sitten pilkata tätä idiootiksi, joten what is the fun on that?)

Kuitenkin itsemurha on aina yksilön ratkaisu ja onnittelenkin itsemurhan tehnyttä siitä että hän teki itsemurhan oikein. Itsemurha ei kenties ollut rationaalinen teko tai toimiva mediastrategia tai edes hyvää kristillisyyttä. Mutta ainakin anatomiset yksityiskohdat teossa olivat sen verran oikein että teko onnistui. Muut homojen avioliittoa vastustavat kristityt jotka haluavat seurata tätä viitoitettua tietä voivat tässä kohden ottaa oppia ja mallia. Sillä kaikesta huolimatta kannatan itsemurhaa yksilön omaa elämää koskevana valintana. Jopa silloin kun se ilmenee näin makaaberina, vaikeasti tajuttavana, kammottavana, mielipuolisena, julkisena ja viestiltään vääristyneellä tavalla.

Sillä itsemurha on kuitenkin semanttisesti myös murha siinä mielessä, että tässäkin kuollaan sen puolesta mitä itse pitää tärkeänä. Tälläistä ei voi kuin arvostaa, siis vaikka se asia jota pitää tärkeänä on jotain jota itsen on vaikea arvostaa. Vaikka pidän esimerkiksi murhattuja marttyyrikristittyjä uhkarohkeina ihmisinä joiden kuolemassa "tyhmyydellä oli vaikutusta asiaan" niin hekin kuolevat asiansa puolesta ja ovat tässä mielessä hitusen sankareita. Sama heijastuu rippusen myös tähän Notre Damen itsemurhaajaan. Hän oli vanha haahka joka oli kirjaimellisesti valmis tunnustamaan uskonsa aikana jolloin se ei ollut muodikasta, ja oli kirjaimellisesti valmis kuolemaan näiden monista kammottavien ja aikansa eläneiden mielipiteidensä ja arvostuksiensa vuoksi.
1: Asia on siitä relevantti että esimerkiksi eutanasiakysymyksessä asia on niin että jos tarvitsen eutanasiaa ja laki ei sitä salli, olen pakotettu hankkimaan itselleni laittoman aseen ja olen myös pakotettu tekemään itsemurhan sillä. Todennäköisesti tämän tapahtumapaikaksi määräytyy itsestäni riippumattomista tekijöistä johtuen sairaala, koska sinne vakavasti sairaat laitostetaan. Moni voi pitää tälläistä karseana, mutta minua ajatus miellyttää jotenkin. Etenkin jos Päivi Räsäsen kaltainen lääkäri olisi työvuorossa. Se toisi jotain todella perverssejä kicksejä asiaan. Notre Damen sinänsä sairaaseen itsemurhaspektaakkeliin rinnastettavia piirteitä tässä tietysti on. Mikä toimii itselleni kelpo keinona kyseenalaistaa omia varsin kieroutuneita mutta syvälle juurtuneita mielenjuonteitani tässä asiassa. En voi kiistää että Notre Damen kallonsoittaja ei olisi herättänyt mielessäni tunteita joita voisi kuvata kliseeksi muodostuneella sanaparilla "kognitiivinen dissonanssi".

Tietyssä määrin tilanne onkin se, että jos oikein moni "vastustamme sukupuolineutraalia avioliittoa" -ryhmästä tekisi saman, niin tilanne olisi se että strategia ei voisi tavallaan kuin toimia. Sillä jos ihmisten mieli taipuisi homoliittoja vastaan määrältään riittävän itsemurha -aallon vuoksi, ei homojen avioonpääsy murehduttaisi heitä. Ja jos eivät, niin siltikin kävisi se että kuolleet eivät olisi pettyneitä homojen avioliitoista. Works in both ways. Homoavioliittojen vastustajilta voikin kysyä että soivatko Notre Damen kuolinkellot heille. Ja jos eivät, niin ehkä se homppeleiden avioliitto ei sittenkään ole heille mikään syvä elämän ja kuoleman asia. Ehkä se ei olekaan niin kamalaa - ehkä se on vain raivostuttavaa ja harhaoppista! Ehkä sen kanssa voikin elää!