spoileri

Wappuun liittyvä vappumarssiperinne korostaa että se on kommunistinen juhla. Kommunismia taas kuvaa yhteisvoiman ja yhdessä tekemisen ideaali (vaikka se käytännössä näyttääkin toteuttavan täsmälleen jotain muuta kuin ideaalia). Myös wappuun liittyvät perinteet yhteisryyppäjäisineen ja sosiaalisine jekutteluineen ovat luonteeltaan sosiaalisia. (Eivätkä vastaa aprillipäivän huijauksia jotka nekin tosin ovat rakentavia. Minun mielessäni wappujekun tulee olla jotenkin sosiaalisempi kuin aprillipilan.)

Minulle tämän vuoden vappu tapahtui jo vappuaattona, työpaikan juhlissa pohdittiin esimerkiksi kuluneen vuoden ongelmia kuten kahvinkeitingatea kun joku henkilö jonka persoona on vakavan väittelyn kohteena oli unohtanut kahvipannun yöksi päälle, puhumattakaan rairuohoskandaalista kun rairuohoon joko oli käytetty liikaa multaa tai liian vähän multaa. Lisäksi pohdimme tämän vuoden "äpyn" formaattiuudistusta, joka tapahtui tämän vuoden lehdessä useita kertoja yhden ainoan numeron aikana.

Koska asiaan liittyi alkoholia, olen viettänyt varsinaista vapunpäivää krapulassa. (Onnekseni en kunnon krapulassa, sellaisessa joka passivoi ja huomaat sen olemassaolon, mutta joka ei kuitenkaan rampauta sinua ja pakota sinua toivomaan kuolemaasi. Eli minulla on "hyvä krapula", jos krapula oikeasti koskaan voisi olla hyvä.) Olen tuijottanut televisiota sen sijaan että olisin kyennyt tekemään mitään sosiaalista. Tämä tietysti sotii jossain määrin vapun ideaalista juhlimista vastaan. Mieleeni tuli jopa se miten Neil Postman on varoittanut "Viihdytämme itsemme hengiltä" -kirjassa siitä että televisio on rajoittava. Että ilman televisiota olisimme sosiaalisempia ja antaisimme toisillemme kasvokkain tapahtuvassa kommunikaatiossa.

Minä sanon tälläiselle kuitenkin paskanmarjat. Eiliset firman juhlat olivat sosiaaliset ja ihan mukavat. Mutta kuka oikeasti aina jaksaa olla sellainen. Kommunikaatio on helposti raskasta. Krapulapäivän viettäminen on kuitenkin ollut jollain tavalla hyvin mukavaa. Valitsemani media, televisio, on vieläpä erityisen loistava valinta krapulapäivälle. Sillä se ei ole nauhoite tai jokin jonka ohjelmavirtaa olen kontrolloinut. DVD:issä voit palata kohtauksia takaisin jos jokin menee ohi. Televisiossa ohjelmavirta vilisee silmien ohi, eikä ohjelmavirtaan tarttuminen ole ollenkaan oikea tapa hoitaa krapulatuijottelua. Jopa kanavan vaihtaminen on liikaa.
1: Monesti olen toki katsonut televisiota nimenomaan sosiaalisesti. Silloin televisio-ohjelman tuijottaminen on kuitenkin "enemmän tekosyy" ja se otetaan samalla "jotenkin vakavammin". Krapulatuijottelu ei ole sitä että ymmärrät ohjelmaa tai että saat siitä jotain jonka jaat toisen ihmisen kanssa.

Mieleeni tulikin se, että ennen on varmaan joskus istuttu yhdessäkin tälläisessä hengessä. Ollaan istuttu ja tuijotettu tuleen. Tuijottelussa lämpö ei ole ollut edes se pääasia, vaan tuijottelu kohteeseen. Tälläinen tuijottelu voi olla Epäsosiaalinen tuijotus vaikka samaa tulta tuijottaakin moni ihminen. Silloin nuotiotuijotus on "erityinen hiljaisuus joka on enemmän kuin puheen puutetta". Tulikin on tässä mielessä ohimenevää, katoavaa ja satunnaista - juuri kuten krapulatelkkari.

Joskus olen kuullut sanottavan että televisio ei olisi "hengellistä" tai "henkisyyttä rakentavaa" vaan turmelisi nämä piirteet ihmisyydestä. Näen kuitenkin että siinä missä entisaikojen ihmisien kerrottiin tuijottaneen meditatiivisesti tuleen ja että lähes kaikki löydöt, perinteet ja teot yritetään värittää osaksi jotain uskonollista palvontaa, on tulevaisuuden arkeologeilla varmasti kiusaus puhua menneisyyden ihmisistä (eli meistä) jonain jotka tuijottelivat taikalaatikkoa.

Tietyllä tavalla tämä tietysti korostaa sitä että uskontokeskustelu on tavallaan typerää. Se, että joku rakentaa nuotiontuijottelusta dogman ja levittää siihen liittyviä meditaatiotekniikoita ja liittää siihen maailmankuvallisia väitteitä todellisuuden luonteista ja välittää tämän sosiaalisesti toisille tavallaan pilaisi koko jutun. Krapulatelevisio näyttää tavallaan sen että teologia on jollain hyvin omituisella tavalla lähtökohtaisesti väärin. Maailmankuvien levittely vertautuukin ns. spoilereihn joissa kerrotaan miten elokuva loppuu. Siinä vaiheessa on ihan turha selittää että miten sen voi nähdä itse.

Yhteisöllisyyden ja jakamisen ja kokomaailmankattavuuden teemat korostuvat. Totuuden pitää koskea kaikkia, asioita pitää tehdä yhdessä ja kokemuksista pitää jakaa toisille. Ja wapun pitää olla sosiaalista tai se ei ole juhlimista vaan krapulassa angstaamista ja luuserielämää. ~ Jostain syystä privaattia ja aistimuskeskeisyyttä ei vain pidetä syvällisenä vaan pinnallisena. Väitän että vika on tässä näkökulmassa eikä privaatissa.