CROSS WITH CARE

Usein vierasta kulttuuria on vaikeaa ymmärtää muuta kuin heittäytymällä. Tästä hupaisan esimerkin löytää vaikkapa iloiselta 1500 -luvun loppupuolelta. Henry IV:n hallituskaudella käytiin henkilökohtaisia kaksintaisteluita, kuten niitä oltiin käyty aiemmin ja tämän jälkeenkin. Mutta otan esimerkin juuri tältä kaudelta (Vuosien 1589 ja 1610 väliltä.) Kaksi melko maineikasta kaksintaistelijaa otti tällöin yhteen varsin erikoisella tavalla.

Kaikki alkoi siitä kun Bazanez halusi taistella Lagarden kanssa. Siksipä hän lähettikin Lagardenille hatun. Eikä minkä tahansa laista hattua, vaan sen ajan standardeilla ylellisen ja upeasti tehdyn hatun. Lisäksi hattu oli koristeltu kookkain, mahtavan koristeellisin höyhenin. Hatussa oli mukana viesti jossa kehotettiin pitämään hattua, koska elämän ehtoopuoli alkaisi olemaan lähellä ja on hyvä että on hieno hattu. Lagarde puki hatun päähänsä ja lähti etsimään Bazanezia. Hän löysikin tämän ja välittömästi alkoi taistelu. Hattupäinen Lagarde aloitti lyömällä Bazanezia huutamalla että se oli hatusta. Hän löi Bazanetia pari kertaa lisää huutaen että se oli niistä höyhenistä. Iskujen kerrottiin olleen niin voimakkaita että Lagarden miekka vääntyi niiden voimasta. Huomattuaan vastustajansa haavoittuneen, hän kiitti hatusta jonka kertoikin olevan oikein hienon. Bazanez sai kuitenkin tässä vaiheessa ison vaihteen päälle ja hän syöksyi pelkkä tikari aseenaan Lagarden kimppuun. Bazanez oli niin raivoisa että hän onnistui heittämään Lagardenin maahan ja hän löi tätä useita kertoja tikarilla kaulaan, rintaan ja vatsan alueelle. Lagarden anoi armoa, mutta Bazanez tunsi vain "Ei" -sanan. Lagarde oli onnistunut hieman puolustautumaan ja hän muun muassa puri Bazazenin leukaan suuren arven ja aiheutti tälle kallonmurtuman lyömällä tätä miekkansa perällä. Ei liene tarpeen mainita taistelun huipentumaa joka ihmeen kaupalla oli se, että kumpikaan ei kuollut.

Tämänlaisessa toiminnassa ei ole oikein mitään mieltä jos ei elä kulttuurissa jossa tämän tyyppinen kaksintaistelu on olennainen osa herrasmiesten kanssakäymistä. Lahja oli samanaikaisesti merkki siitä että toisen herrasmiesluonne hyväksyttiin että "köyhät kyykkyyn -loukkaus" että sen kantaminen oli taisteluhaasteen vastaanottamisen symboli.

Tämän tyyppinen kokemus, toki paljon lievemmässä - ja luultavasti vähemmän kiinnostavassa mielessä - minulle tuli Brittien eriskummallisessa liikenteessä. Briteistä nostetaan usein esille autoilu. Autot kulkevat vasemmalla puolella tietä ja niitä on liikkeellä melko runsaasti. Tässä mielessä jo tämä toki tekee liikenteestä kaaoottisempaa. Tässä mielessä onkin sopivaa että Brittein Suur-Mahtavuudessa liikennevaloissa on kaksi vaihdetta ; Punainen jossa lukee että "wait" ja vihreä jossa lukee "cross with care". Liikennevalopylväässä oleva teksi kehottaa siis erikseen varovaisuuteen tien ylityksessä. Suomessa vihreä valo on enemmän laki ja normi jota pitäisi totella sokeasti (vaikka oikeasti ei), ja Iso-Britanniassa se on enemmänkin vain herrasmiessopimus (jota ei tosin myöskään noudateta niin vahvasti).

Mutta minä olen jalankulkija par excellance. En käytännössä edes aja polkupyörää.

Jalankulku oli hyvin kaaoottista. Ensin ajattelin että syynä oli kävelyteiden kapeus. Se onkin toki huomattava piirre ja se näkyy esimerkiksi ylläolevasta kuvasta. Kuitenkin myös suomessa kävelytiet ovat monesti, - joskaan eivät yhtä usein kuin lontoossa - kapeita. Suurin ero on siinä että meillä myös jalankulkijoilla on "virallinen kulkusuunta". Tällöin samalla puolella tietä mennään samaan suuntaan ja konflikteja tulee vähemmän. Briteissä molempiin suuntiin kävellään samanaikaisesti samalla kapealla kaistaleella. (Jos tähän on laki, sitä ei käytännössä juurikaan totella.) Tämä on valtaosan konfliktien syynä.

Kuitenkin kun briteissä kulkee jalan, tässä on kuitenkin tietynlainen herrasmiesmeininki. Toisia ei tuupita autojen alle ja konfliktit kohdataan kohteliaisuudella. Syynä on tietysti jossain määrin kauhun tasapaino ; Jos katukulttuuri on kovin raju, niin jokaisella on joskus huono päivä ja jokainen vanhenee, joten joskus tulee se aika kun röyhkeinkin kyynärpäätaktikko on itse auton alla.

Nyrkkisääntönä syntyi varsin kouriintuntuva kokemus jota ei voi oikeastaan selittää muuten kuin käymällä paikalla. (Ja kenties toivon mukaan selittelemällä asioita.) Suomessa konflikteja vältetään, Englannissa syntyvät konfliktit käsitellään. Nähdäkseni tämä näkyy muussakin kulttuurissamme. Suomessa vältetään loukkaamista, Englannissa sitä että oltaisiin ilkeitä.

Kohteliaisuutta on hyvin monen tasoista. Nähdäkseni liikennejärjestely on Suomessa nerokkaampi ja vähemmän ihmisiä auton alle syöksevämpi. Sen voisi siirtää tuliaisina itselleen karhunkarvahattumisten vahtimalle kruunupääkuningattarelle. Kuitenkin vastalahjaksi olisi mukavaa saada hieman konfliktinkäymisen sietohenkeä esimerkiksi tähä kotomaiseen arvokeskusteluilmapiiriin.