 |
| Pultsari on ilmeisesti nukkunut Hyde Parkissa sateelta suojassa. |
Nähdäkseni nimenomaan tämänlaista ei ole. On useita syitä. Karkeasti sanoen näen yhteiskuntatuhojen takana jatkumon jonka toisessa päässä on romahdus ja toisessa räjähdys. Romahdus johtuu siitä, että luonnonvarat jotenkin kulutetaan loppuun. Yhteiskunta syö "omat eväänsä". Räjähdys taas johtuu ideologisista sisäisistä konflikteista.
Mielestäni havainnollinen tapa kuvantaa asiaa on ottaa pohjalle Maslown tarvehierarkia. Se on toki siitä heikko, että se on lähinnä deskriptiivinen malli eikä selitä perimmäisiä syitä. Lisäksi uskallan suoraan kyseenalaistaa ajatuksen siinä olevasta aktiivisesti parempaan pyrkivästä ihmisestä. Tuntuu itse asiassa enemmänkin siltä, että Maslown tarvehierarkia toimii jos yhteiskunta jotenkin irrottaa ihmiset askeettisuudesta ja tarjoaa insentiivejä kehittämisestä. Tai jos yksilöt ovat jotenkin poikkeuksellisia ja heidän perusluonnettaan kuvaa "intomielisyys". Kuitenkin jos ajatellaan yhteiskuntatasoa, kuvaus on riittävä. Ja se karkeistaa ja helppotajuistaa asioita vähintään sen verran että saan perusasiani ilmoille.
Maslown tarvehierarkiassa pohjimmaisina ovat fysiologiset tarpeet. On helpohkoa huomata, että tämä voidaan sovittaa romahdusteemaan. Korkeimmalla ovat itsensä toteuttamisen tarpeet, jotka liittyvät esimerkiksi maailmankuvallisuuteen, filosofisuuteen ja ideologisiinkin asioihin. Ja tätä kautta tämä porras tuottaa riskejä räjähdykseen. Muu on näiden välillä.
Tässä kohden voidaan sanoa että köyhyys on yksi tapa mitata tuhoa. Köyhyys jaetaan yleensä:
1: Absoluuttiseksi köyhyydeksi eli puutteenalaisuudeksi. Silloin ravinto, vaatetus ja vastaavat vähimmäisedellytykset jäävät toteutuamatta. Tällöin voidaan puhua "yksilön romahduksesta". Liikutaan Maslown tarvehierarkian pohjalla. Ja kun se kattaa riittävän osan yhteiskunnasta, yhteiskuntakin romahtaa. Tällöin alkuun panemani kuva voi heijastella "post-apokalyptistä tunnelmaa" jossa menneisyyden mahti näkyy lähinnä rappeutuvissa rakenteissa. Tätä tilaa kuvaa epätoivo. Ei ole mitä jakaa.
2: Suhteellisessa köyhyydessä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän jyrkkää huono-osaisuutta muihin verrattuna. Tämän kohdalla perustarpeet joko tyydyttyvät tai jäävät tyydyttymättä. Eriarvoisuus johtaa sekä kateuteen että siihen että esimerkiksi ryöstelemisestä tulee kannustava vaihtoehto. Tällöin yläkuva voi symbolisoida tilannetta jossa tuloerot ovat valtavat. Hulppeat puitteet pitävät sisällään ihmisiä joilla ei ole juurikaan puitteita.
+: Pahin tilanne on tietysti se, että tilanne yhdistyy. Eli on suuret tuloerot ja paljon köyhiä. Nähdäkseni suomen sisällissota oli oikein malliesimerkki tästä. Rikkaiden omaisuudenjako perustui siihen että kokonaisuutta ei mielellään jaettu useiden lasten kanssa pienemmiksi tiloiksi. Näin suuret tilat pysyivät suurina. Väkilukukin kasvoi joten jäljelläoleva maa jaettiin yhä pienempiin palasiin yhä useampien kanssa. Tässä sekä kateus että epätoivo yhdistyivät. Lopputuloksen ei oikeastaan voi kuin ennustaa.
Köyhyys nähdään usein materiaalisena. Mutta jos ajatellaan hieman abstraktimmin, voidaan ajatella niinkin että Maslown tarvehierakia kuvaa erilaisia tapoja olla köyhä. Jokainen porras on siis kuvailu jollekin jossa on olemassa jonkinlaista absoluuttista köyhyyttä että jonkinlaista suhteellista köyhyyttä. Karkeasti karkeistaen voidaan sanoa nyrkkisääntömäisesti, että portaiden yläpäissä on aina joku, valtiotasolla vähintään ryhmän eliitti, joten absoluuttinen koko yhteiskuntaa kattava köyhyys onnistuu lähinn alaportailla. Ja köyhyys ylemmillä portailla on vahvemmin suhteellista köyhyyttä ja vähemmän absoluuttista köyhyyttä joka taas valloittaa alemmat/perustavammat tarvehierarkian vaiheet. Lisäksi voidaan sanoa karkeasti että (1) absoluuttinen köyhyys johtaa romahdukseen, jossa ihmiset ovat pakotettuja yhteistyöhön selvitäkseen, ja tässä ei aina onnistuta kun taas (2) suhteellinen köyhyys johtaa räjähdykseen koska jollain on ja toisilla ei, ja niillä joilla ei ole on kannustavaa tehdä konfliktia asian muuttamiseksi.
Tämänlaisella vertauksenomaisella/analogisella kuvailulla voidaan esimerkiksi sanoa että uskonnonvapauden puute voi iskeä suoraan Maslown tarvehierarkian kolmannesta portaasta ylöspäin ; Tämä porras käsittää rakkauden ja kuulumisen käsitteet. Pois ajattu voi olla absoluuttisesti ilman tätä tai hän voi olla eriarvoisessa asemassa muiden kanssa. Tähän liittyy helposti itsetunnon rajoittuminen ja moraalisena agenttina olemisen kyseenalaistaminen. Toki aktiivisimmillaan ideologinen vaino voi rakentaa sisäisen oikeuden joka iskee myös turvallisuuden tasolle. Tämä on "epäsuora vaikutus" joka johtuu dogmien luonteesta eikä ole automaattisesti uskonnonvapauteen liittyvä asia. ; Uskonnollinen terrori jossa ruumiillisen koskemattomuuden puute rikotaan ovat hyvinkin reaalisia. Mutta kaikki uskonnonvapauden puutteet eivät iske tähän. Sen sijaan se iskee kyllä aina kuulumiseen ja "korkeampiin portaisiin".
Ongelmien ratkominen.
Yhteiskunnat ratkovat näitä ongelmia. Tekevät sitä koko ajan. Esimerkiksi luterilaiset valtiot kuten Suomi - ja etenkin Suomi - käyttävät kontrollissa etatismia. Valtio väliintulee esimerkiksi valtionuskonnolla ja tällä estetään monikulttuurisuuteen väistämättä liittyviä ideologisia konflikteja. Etatismissa perusideana on se, että yksilön oikeuksiin puututaan yhteisen hyvän nimissä. Ja se toimii varmasti yhteiskuntarauhaa rakentavasti. Sekularismi toimii suunnilleen samalla tavalla, se ei vain poista yksilöiden oikeuksia vaan rajoittaa ainoastaan ilmenemiskenttää ; Monikulttuurisuus toimii limittäin eikä päällekäin. Ja siksi konflikteja ei synny. (Vaikutusta on tietysti muillakin portailla kuin uskonnonvapauden vaikutuksen tasolla.)
Itse näkisin että ovelin toteutettu tapa poistaa yhteiskunnan ongelmia on passivointi. Se poistaa yksilön ja yhteisön välisen konfliktin. Tämä tekee yhteiskunnassa elämästä tylsää mutta vaaratonta. Kenties tehokkain passivoinnin muoto on viihde. Se vaikuttaa kuin se olisi luovaa itsensä kehittämistä, mutta se ei ole. Viihde ei yleensä tarjoa insentiivejä itsensä kehittämiseen - itse asiassa "älä ylianalysoi vaan eläydy" on jopa intellektuelleilta toistuva reaktio minun tapaani sumplia viihteen parissa analyysivälineistön parissa - ja se aktivoi laiskuutta. Laiskuus on tältä osin ikään kuin tyytymistä siihen mitä on. Se on halujen vähentämistä, jossain miltei buddhalaisessa hengessä joka kuitenkin tuo mieleen eihenkisen Nietzschen kammoaman viimeisten aikojen ihmiset jotka tyytyvät latteuteen. ~ Laiskuus toimii juuri siksi, että Maslown tarvehierarkia ei ole "absoluutti", monesti portaita kiipeämiseen vaaditaan insentiivejä, jotka taas kasvattavat yleensä ottaen väistämättä yksilöiden välisiä eroja ja luovat tätä kautta "suhteellista köyhyyttä" (käyttämässäni vertauskuvallisessa mielessä).
"Perspektiivien vääristyminen" ja "vaikutusharha".
Nähdäkseni Maslown tarvehierarkian soveltamisessa yhteiskuntaan on perusongelma. Se nousee yksilöistä. Yksilö elää yhteiskunnassa ja tietää häntä itseään koskevat haasteet. Ja paradoksaalista kyllä, vaikka yhteiskunta on yhteisön jäsenten ja heidän toimintojensa summa, on yhteiskunta kuitenkin tietyssä määrin eri asia. Jared Diamondin "Romahdus" korostaa sitä että tuhoutuneet hyvinvoivat valtiot ovat helposti unohtamassa esimerkiksi ravintotalouden. Hyvinvointi tuottaa väestönkasvua ja luonnonvarojen tuhlaamista. Luonto on tässä mielessä häijy, että se monesti uusiutuu käyttäen pohjalla jotain mitä jätetään jäljelle. Tämä mahdollistaa sen, että ihmiset kuluttavat enemmän kuin luonto pystyy uusiutumaan ja tätä kautta vähentävät luonnon tuotantoa entisestään. Syntyy kehä joka päättyy tuhoon. ; Hyvinvointivaltioissa eläessä huomio kuitenkin kiinnittyy helposti juuri niihin portaiden yläpäihin. Se johtuu siitä että kun perusasiat ovat sillä hetkellä kunnossa, ihmiset keskittyvät käsillä oleviin ongelmiin. Ideologian merkitys korostuu juuri silloin kun pitäisi keskittyä juurella oleviin asioihin.
Tämä näkyy myös nyky-yhteiskunnassa. Maahanmuutto ja monikulttuurisuus ovat konkreettisia ilmiöitä joihin liittyy aiheellisia ja aiheettomia pelkoja. Tämä johtaa ideologioiden merkitysten korostamiseen. Aktuaalinen senhetkinen konflikti onkin perusluonteeltaan ideologista vääntämistä ja siinä on itse asiassa taustalla potentiaalinen konfliktien riski. ; Tätä riskiä voidaan kuitenkin pahentaa maahanmuuttokriittisyydellä ; On toki selvää että eri kulttuurit eivät itsessään ole kovin yhteensopivia. Osa ei edes halua kotoutua. Kuitenkin samanaikaisesti kotoutumista voidaan yrittää rajoittaa ja vaikeuttaa. Kuvitellaan että itse olisin maahanmuuttaja, joka opiskelisi ja ponnistelisi eikä sitten saisi töitä rasismin vuoksi, niin taatusti tämä nostaisi esiin konfliktin, kun menisin mielenosoittamaan ja tekemään muita vastaavia asioita. Maahanmuuton kohdalla olisi rakennettava insentiivijärjestelmä joka jotenkin erityisesti kannustaisi kotoutumaan ja tekemään töitä.
Rakenna tai hallitse.
Lisäksi on huomattava että en kuitenkaan ole konservatiivi klassisessa mielessä. Sillä mielessäni on esimerkiksi Kiinan tuho. Kiina oli mahtava järjestelmä, joka eli äärimmäistä suunnitelmallista taloutta. Asiat byrokratisoitiin ja koneisto oli viimeisen päälle hiottu. Kun järjestelmä perustui siihen että kaikki sopi yhteen ja mitään turhaa ei ollut, niin pienikin muutos siinä että jokin systeemin palanen oli mahdoton saada tai hoitaa, rikkoi koko yhteiskunnan. Konservativistinien tapa tarttua siihen mikä on menneisyydessä havaittu toimivaksi johtaa myös ongelmiin.
1: Nähdäkseni tässä kohden on gelmana on se, että "kulttuurievoluutio simuloi oikeaa evoluutiota" ; Evoluutioteoreetikko Hermann Muller nimittäin korosti että evoluutiossa adaptaatio koskee osasia jotka toimivat kokonaisuudessa. Koska osiin tapahtuu mutaatioita, ne eivät ole pysyviä ja muuttumattomia. Ja niien toiminnan kelpoisuus on aina sitä miten se toimii paikalla sillä hetkellä olevien muiden osasten kanssa. Näin ollen rakennelma joka alun perin on tehnyt yksittäisestä osasta itsellisen, lakkaa merkitsemästä koska toiminta tapahtuu kuitenkin aina kontekstissa. Jos kaksi osasta vuorovaikuttaa keskenään, käy helposti niin että ne yhteisvaikuttavat tavalla joka poistaa "itsellisyyden" tarpeen. Osan ei tarvitse enää toimia itsekseen. Näin ollen systeemistä tuppaa karisemaan "turhia osia pois" ; Jos luonnonvalinta ei ylläpidä jotain yksityiskohtaa, sihen kertyy sitä rikkovia mutaatioita ja tälläinen ominaisuus/piirre/funktio ei säily. Hän ennusti että lopputuloksena on juuri se, että vaikka evoluutio vaatii sen että jokainen välivaihe on funktionaalinen, niin lopputuloksesta tulee itsensä kanssa sillä tavalla kytkeytynyt että osien sorkkiminen lopettaa toiminnan. Sillä osat muuntuvat sen jälkeen kun ne ovat toistensa kanssa tekemisissä. Müllerin opetus oli itse asiassa tätä vahvempi : Tämänlaiset sisäisesti herkät vuovovaikutteiset järjestelmät ovat evolutiivisen syntymisen ennustettuja seurauksia.
Yhteiskunnassa tämänlainen hioutuminen on itse asiassa tavallista. Moni firma tekee tukipalveluja muille yrityksille. Teknologisena etuaskeleena pidettiin eriyttämistä. Neuloja tehdään nopeasti jos yksi työntekijä ei tee neuloja alusta loppuun. Nopeus vaatii liukuhihnaa jossa yksi on spesialisoitunut tekemään yhtä asiaa. Tässäkin käy helposti niin että yhden väliosion tuho johtaa isoihin häiriöihin eikä lopputuloksena ole neulaa. Yrityselämässä tilanteet ovat tietysti tätä abstraktimpia. Toiminnallinen vuorovaikutus jossa olemassaoleva järjestelmä hioutuu niin että "turha karsitaan" johtaa haavoittuvuuteen. Siksi konetta pitää rukata, korjhata ja huoltaa vaikka se toimii. "Asioita pitää sorkkia vähän vaikka ne eivät ole rikki".
Tämä muistuttaa siitä, että yhteiskunnan rakenteiden kohdalla konservatiivit ovat perinteisesti jumiutuneet ennaltaehkäisyyn ja keskittyneet siihen että asia toimii. Että kone ei mene rikki. Tämä voi johtaa ongelmiin jos ympäristö muuttuu. On kuitenkin olemassa myös toinen tapa suhtautua ongelmiin. Se taas perustuu siihen, miten romahduksesta selvitään. Tällöin talousjärjestelmä ei keskity romahdusten ennaltaehkäisyyn vaan siihen että niiden vaikutukset rajataan mahdollisimman pieniksi ja mahdollistetaan yhteiskunnan palautuminen mahdollisimman tehokkaasti. ; "Muinainen Kiina" on tässä jälleen malliesimerkki. Se rakensi toimivan järjestelmän joka oli jäykkä. Kun sellainen romahtaa, palautuminen on hyvin vaikeaa. Koko järjestelmä oli yhteennivottu sellaisella tarkkuudella, että katastrofista, sitten kun se odottamaton seikka tai muu yllättävä tai epätodennäköinen tapahtuma sitten tulee, seurauksena on valtavan voimakas romahdus. Klassinen konservatiivinen ajattelutapa on tältäosin riskialtista. Se helposti keskittyy toimivan järjestelmän ylläpitämiseen eikä luo joustavuutta rakenteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti