Onko koira uusi ihminen?

Iltalehti uutisoi tutkimuksesta joka kartoitti koirien tietoisuutta. "Tutkijat käyttivät koiran kateellisuuden mittaamiseen samoja menetelmiä kuin ihmisten kateellisuuden tutkimiseen. Tutkijat ovat pohtineet siitä, onko todella näyttöä siitä, että koirat voivat tuntea syyllisyyttä ja häpeää. Koiran syyllisen oloinen käytös voi olla vain opittua käytöstä, koska se käyttäytyy niin vain ihmisen läsnäollessa. Se ei siis välttämättä kerro koiran oikeasta tunteesta." Koirien ihmismäisyyttä lähestymään on sitten asetettu tutkimus josta kertoo New York Times. Siinä koiria on laitettu MRI -laitteeseen. Näissä tutkimuksissa on havaittu samanlaisuutta aktivoituvissa aivoalueissa ja tätä kautta on päätelty että koirat tuntevat syvemmin kuin voisi arvata. Ja että tämä pitäisi huomioida etiikassa. "The ability to experience positive emotions, like love and attachment, would mean that dogs have a level of sentience comparable to that of a human child. And this ability suggests a rethinking of how we treat dogs."

Ihmiset ovat reagoineet asiaan monella tavalla. Osa nostaa esille ajatuksen jossa "Taas joku tutkija saa mainetta ja kunniaa todistamalla itseselvää asiaa." Nämä ihmiset on tietysti helppo tuomita suoralta kädeltä. Nollatutkimus ei määräydy sen mukaan mikä on ihmisten arkijärjen intuitioiden tulos. Tiedettä ei tehdä mututuntumalla eikä perusoletuksena pidetä että arkijärjen mukaiset asiat ovat tosia. Tässä mielessä tämänlaatuiset kommentit voitaisiin nähdä jopa syvänä ongelmana ja haasteena tieteen popularisoinnille. Mutta tosiasiassa tämä arkikokemus kuitenkin nojaa yleensä kokemuksiin eläimistä. Itsekin olen puuhannut koirien ja muiden eläinten kanssa sen verran että minulle on tätä kautta syntynyt "omakohtainen kokemus" siitä että koirat ovat tuntevia olentoja. Ja tämä on arkijärkeä. Kunnes muistaa että tekoälyn kohdalla yhtenä tieteellisestikin jollain tasolla validin ja kiinnostavan konseptin, Turingin testin, ytimessä on ihmisten kokemus. Tulos saadaan toki tilastoimalla ja vertailemalla yksittäisten ihmisten arkikokemuksia. Eli siinä mielessä ensimmäinen arkijärkihuoli pätee yhä. Mutta se kuitenkin heikkenee.

Siitä huolimatta kysymys siitä miten paljon koiran tietoisuudesta voidaan sanoa on haasteellinen. En pidä siitä miten NY -times otsikoi uutisen siten että koira on uusi ihminen. "Dogs are people, too". Sillä se oikoo päättelyssä hyvin paljon. Pentti Oinosen ajatus siitä että pian menisimme naimisiin koirien kanssa ei siis saa ainakaan minun silmissäni kovin suurta uskottavuutta.

Klassisesti tämäntapaista kysymystä hoitelemaan on otettu Thomas Nagelin "What Is It Like to Be a Bat?" Nagel on hyvin tiukka siitä että kun eläimen aistijärjestelmät ja muut ovat hyvin erilaiset, on lähinnä antropomorfististen piilo-oletusten siirtelyä kuvitella että voisi lepakon aivoja tutkimalla selivittää miltä lepakosta tuntuu. Tässä on toki syytä ottaa huomioon ajatus siitä että aivot tuottavat tietoisuuden. Se ei ole nykyaikana ollenkaan heikko oletus. Toinen jota on syytä olettaa on evoluutio, joka ei myöskään ole nykyään ollenkaan heikko oletus. Tätä kautta Nagelin ongelmaa voidaan lieventää. Kenties emme voi ihan tarkasti tietää miltä tuntuu olla lepakko, mutta kuitenkin joka tapauksessa ihminen on lähisukua apinalle joten analogisuuksien kohdalla tiedämme jo paljon lepakkoa paremmin miltä tuntuu olla apina. Koira on luonnollisesti jossain siinä välillä. Analogisuus aivotoiminnoissa kertoo taatusti jotain. Etenkin kun se yhdistetään etologiaan eli koirien käyttäytymisestä saatuun tietoon. Emme siis ehkä tiedä miltä tuntuu olla koira mutta voimme olla melko varmoja että koirilla on tunteet.

Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata että MRI tuntuu silti olevan nykyään jotain joka klassisessa filosofiassa vastaa ajatuskoetta ns. cerebrascopesta. Eli koneesta joka jotenkin suoraan mittaisi aivoista niiden kognition tilat. Moni tuntuu ajattelevan että MRI olisi tälläinen "ajatustenskannauslaite". Aiheesta on kirjoitettu neurofilosofinen kiinnostava artikkeli kivun mittaamisesta. Matthew Stewartin "fMRI: A Modern Cerebrascope? The Case of Pain" kertoo siitä minkälaisia filosofisia ongelmia tällä on ihmisten kivun mittaamisessa. Koiran kohdalla ne ovat astetta suurempia. Stewart korostaa että fMRI mittaa nesteiden virtaamista aivoista, ei siis edes neuronien toimintaa. Ja tämä on monen mielestä "mutkan takaa mittaamista". Ja tällä saadaan paljon mielenkiintoista dataa. Ne kuvaavat kuitenkin paremmin sitä että jokin tiedetään kivuksi ja sitten katsotaan kivun mekaniikkaa. "despite all the problems with fMRI techniques in studying pain, there are many things they can still show us about pain, pain processing and pain inhibition" Toisin sanoen se ei niinkään mittaa kipua kuin sitä miten ihmiset prosessoivat kipua. Tästä on kuitenkin luonnollisesti apua konseptualisoinnissa. Jos ei muuten, niin kaikkien mallien olisi jotenkin kyettävä koherentisoimaan itsensä fMRI:n tuomien havaintojen kanssa. Syvin ero on juuri siinä että fMRI kuitenkin pakotetusti mittaa toimintaa eikä fenomenologisia subjektiivisia tiloja "To define pain in terms of pain activity, and not in terms of phenomenological feel, flies in the face of decades of philosophical tradition and argumentation."

Nähdäkseni tästä huolimatta mittauksilla on jotain arvoa. Itse olen kuitenkin kiinnostuneempi käyttäytymisestä. Ja ihmettelen hieman miten "aivotutkimus" ja "neurologia" pitävät takanaan tämänlaisissa koirantietoisuusasioissa niin hirveästi gloriaa. Näkisin että käyttäytymistä seuraamalla voidaan saada viitteitä aivan samaan tapaan kuin fMRI:stä. (Ja etologian kautta on selvää koirat eivät ole samanlaisia kuin ihmiset. Ne ratkovat ihan erilaisia asioita ja tekevät erilaisia asioita. Uskallan sanoa että MRI -mittaukset kertovat että koirat todennäköisesti tuntevat hienovireisestikin, mutta emme voi sanoa että ne olisivat analogisen aivotoiminnan vuoksi jotenkin jotain uusia ihmisiä.) Ja jos todella tältä pohjalta ajattelee että koirat ovat tuntevia olentoja (kuten minä teen) joudutaan tässä tunnustamaan että tämänlaatuinen ajatus oikeutetaan lähinnä mutkan kautta ja kenties parsimoniaan vedoten. Että kun aivot ovat samantapaisia ja toiminnat samantapaisia ja käytös samantapaisia, niin kyllä se on ihan perustellusti myös oleellisesti analoginen. Tämä on kuitenkin vähän Jänis Vemmelsäärihenkistä argumentointia "Tuoksuu parsalta, näyttää parsalta, tuntuu parsalta se on parsaa." Näkemys on sisäisesti koherentti, periaatteessa falsifioitavissa hyvin erilaisilla MRI -mittauksilla, yhteensopiva havaintojen kanssa ja niin edes päin. Se, että vastapuoli saattaa pystyä samaan jää tässä innossa tietysti helposti unhoon. Jos ei muuten niin siksi että on mukavaa kun koira liekuttaa häntää kun tulee kotiin. Paitsi tietysti meillä jossa ei edes ole koko hurttaa.