Taivaasta sinä olet tullut ja maahan sinä olet jälleen palaaman

Taannoin minulle heitettiin lausunto siitä, että kirkko on vähemmän kiinnostava kuin hautausmaa. Otin asian jonkinlaisena väitelauseena ja haasteena. (Lausuja tuskin tarkoitti statementtia ihan näin.) Minulle kirkko on toki rikki, mutta en kuitenkaan ihan allekirjoita mitä tahansa väitettä vain siksi että se hellii maailmankuvaani.

Ja koska meillä kaikilla - ja etenkin minulla - on niitä päiviä jolloin teemme jotain omituista, päätin että suihkulähteisiin hyppäämisen sijasta voin tehdä jotain muuta. Siksi, kun minulle tuli vapaapäivä ja kaikkea, kävin Hietaniemen hautausmaalla. Sen mukaan väite on tosi. Tosin syynä ei ole hautausmaiden tylsyys. Hietaniemen hautausmaa on kuitenkin malliesimerkki siitä mitä hautausmaat käytännössä ovat. Nähdäkseni hautausmaahan ja siihen liittyviin asioihin liittyy hyvin vahva kognitiivinen dissonanssi.

Ja Hietaniemen hautausmaa on tästä erinomainen esimerkki. Sillä sitä ympäröi symbolinen muuri. Hyvin korkea sellainen. Hautausmaa on itse asiassa aidattu korkealla kivimuurilla ja tien toisella puolella on uimaranta. Välissä on sitten muuri joka tavallaan eriyttää nämä kaksi eri maailmaksi. Mutta toisaalta juuri tämä muuri kertoo siitä miten todellinen ja konkreettinen hautausmaa kuitenkin on. Minua freudilaisempi voisi jopa sanoa että vahva torjunta kertoo tässä kohden siitä että on jotain torjuttavaa. Ja korostaa että hautaaminen ei olekaan poislaittamista, vaan jonkinlaista piilossa säilyttämistä ja talteenlaittoa.

Mutta luonnollisesti sama jatkuu sisäpuolella. Ja etenkin siellä. Ja parhaiten tätä kuvaa yksi hautakivien taiteessa näkyvä toistuva elementti. Itkevä enkeli. On toki luontevaa että kuolema ei ole ilon aihe. Mutta teologisesti asia on kummallinen. Sillä kuitenkin uskonnon pääviesti on ilo ja toivo. Kuolema on parannus. Kristinuskon pääviesti on suorastaan se, että vaikka länsimaisella ihmisellä ei olekaan "metsästysmaita", niin tuonpuoleisessa ne ovat aivan taatusti nimenomaan "autuaammat". Enkelin voisi siis luulla heijastavan iloa. Tai jotain vakavasävyisempää. Tätä asiaa ei voi ymmärtää muuta kuin psykologisesti. Pascal Boyer korostaa että ihmiset eivät usein usko teologisesti korrektin kaavan mukaan. He osaavat kysyessä kertoa teologisen totuuden faktana, mutta toimintaa kuvaa jokin muu. Itkevä enkeli kertoo siitä miten kuolemaan liittyvät skeemat ovat sekoittuneet. Monesti tämänlainen ymmärretään jonkinlaisena ironisuutena. Ja jossain määrin itkevä enkeli on ironinen. Jos sen ottaa vakavasti.

Mutta kyllä teologisesti korrektejakin enkeleitä piisaa. Hietaniemen hautausmaalla monet enkelit ovat hartaita, tietäen kristinopin sanoman. Kaikki eivät itkeskele, vaikka suuri osa tietysti onkin murheellisia enkeleitä.

Ja itseäni viehättää, sellaisella toisella tavalla ironisella tavalla, että osa enkeleistä vaikuttaa jona näyttävän jonkinlaista smugfacea, sellaista jota tapaa paatuneiden skeptikoiden kasvoilla silloin kun he tietävät paremmin kuin joku huuhaahörhö, tietävät sen itsekin ja eivät pelkää opettaa asiaa ääneen.

Mutta pääasiassa hautausmaan kuvaelmat eivät ilmaise iloa ja toivoa vaan surua. Ja tietyssä määrin hautakivien taide onkin sitä miten suru ilmituodaan. ; Toki joskus hautausmaiden veistoksia katsoessa on hieman vaikeaa sanoa missä vaiheessa kitch kerää pömpöösiyttä niin että se muuttuu asialliseksi hautausmaataiteeksi. Mutta osa on hienoja teoksia joilla on ilmiselvästi myös taiteellisia ansioita.

Lisäksi haudoilla oleva taide voi korostaa yksilöllisyyttä. Kertoen jotain kuolleesta yksilöstä.

Hauta voi heijastaa myös tärkeitä ja arvokkaita arvoja, jotka ovat liittyneet kuolleeseen, usein näissä arvovalinnoissa korostuu kuolleen ammattivalinnat ja muut tälläiset vaikuttavat tähän.

Puhumatta tietenkään siitä että monen kuuluisan ihmisen hauta ei ole pelkkä hauta vaan muistomerkki. Jokin joka mahtipontisuudessaan ei opeta että suurmiehetkin kuolevat, vaan ovat enemmänkin tekemässä heistä kuolemattomia. Myytti kasvaa kun hautakin on komea ja suuri. Suuri hauta on jotain johon harvalla on varaa ja se onkin jonkinlainen ultimaattinen statusesine. Se vihjaa siitä miten kuollut on ollut tärkeä ja me pienemmät - joita varten on varattuna vain standardisoitu hautakivi - joudumme ikään kuin elämään ilman tätä ja tulemaan toimeen.

Tämä kaikki korostaa sitä, miten hauta on kaikkinensa ristitulkinnan ytimessä. Pitää olla iloinen mutta surullinen. Hautausmaa mielletään henkiseksi paikaksi, mutta se on konkreettinen ; Itse asiassa elämän lyhytaikaisuutta vastaan yritetään taistella kiven avulla.

Kaikista mahdollisista materiaaleista on valittu kivi, joka kestää nimenomaan aikaa. Ja vaikka ihmisen elämä ja persoona päättyy kuolemaan, tätä halutaan jotenkin laventaa ikuisuuteen. Että tärkeät arvot, ammatti, status ja muu kiinnostava joka ihmisessä oli tämän eläessä hienoa jotenkin ponnistaisi ikuisuuteen myös tämänpuoleisessa. Hauta on konkreettinen muistutus kuolevaisuudesta mutta kuolemaa ja tuhoutumista ei silti haluta ajatella, edes hautausmaalla. Tai oikeastaan etenkään siellä.

No, toisaalta enpä itsekään toivo että minun kuolemaani jotenkin erityisesti iloitaan. Että "hurraa, paha paskiainen on kuollut". (Siitä huolimatta että se on totuus. Tai etenkään siksi.) Ja sitä jotenkin toivoo, että kuoltuaan joku ei kävele hautausmaalla ajatellen että hän on elossa ja nuo muut ovat kuolleita, ja että jollain tavalla tämä tarkoittaa sitä että olet voittanut nuo ihmiset. (Siitä huolimatta, että tämänlaisiakin ajatuksia on itselleni tullut mieleen, tai etenkin siksi.) Jotenkin sitä vain toivoo että kuoleman jälkeen korostuisi että oli niin siisti että kristillinen enkelikin taipuisi kaikista puutteistani huolimatta kaveriksi. Että kuoleman jälkeen mielipide-erot tiivistyvät. Kenties niin syvään bromancyyn että se lähentelisi jonkinlaista homoseksuellismia. Joka toki on hieman omituista koska enkeleillä ei ole edes teologisesti mitään suoraa yhtä sukupuolta samassa mielessä kuin lihallisilla ihmisillä. (Mutta ei toki kuitenkaan täysin homoseksuellia suhdetta kaipaa, sillä kaikesta HLBG -myönteisyydestä huolimatta en ole homo. Ja nyt on syytä lopettaa siihen noloon suihkukopeista tuttuun hiljaisuuteen.)