Orava näyttää persettä ; Eli Montaignelainen paskalinko

Olen yleensä kirjoittanut "satojen blogausten" täyttyessä blogauksen blogaamisesta. Edellisellä sadalla en tehnyt niin. Sillä minulla ei ollut oikein mitään uutta sanottavaa asiasta. Mutta sitten sain eilen blogiini kommentin. Ja vaikka tämä ei ole "täysiä satasia" - ellei 4739 ole sitten "täysiä satasia" jollain todella vahvasti tavallisuudesta poikkeavalla aksiomatisoinnilla, jolloin olen luonnollisesti väärässä - niin kirjoitan blogaamisesta nyt. Sillä nyt minulla on sanottavaa. Kommentin syvällinen viisaus tiivistyy muotoon joka voisi luulla kertovan että tämä olisi blogin sijasta twitter. Tiivis viesti, vähän asiaa. "Jätän nämä tekotaiteelliset mustapohjaiset blogit lukematta. Jos sinulla on asiaa, voisit miettiä, onko se lukukelpoista. HM" Toki on huomattava että kommentoijan ensiluokkainen tiiviys on helppoa jos ns. sisältöä ja annettavaa on vähän.

Sellaisenaan tämänlainen kommentti edustaa tietysti vastenmielistä asennevammaisuutta. Koska kommentoija ei mitenkään kuulu "vakiolukijajengiin" tämänlainen on vähän sama kuin kävisi haukkumassa tuntemattomien ulkonäköä, pukeutumista ja tyylitajua. Tässä mielessä kommentin epäargumentatiivisuus itsessään kuvastaa sitä miten ulkonäköön tarrautuminen on helposti ns. pinnallisuutta. Kun ei ole substanssiosaamista, jää jäljelle laatuargumentti. Mallia "oot kuitenkin läski". Tässä kohden en voikaan sanoa muuta kuin että kommentoija marssi blogiini komentelemaan ihan itse ja proaktiivisesti. Itse olen toki häijy ja julma kusipää, mutta pyrin olemaan tätä ns. reaktiivisesti. Ja suoraan sanoen tämä tekee minusta omilla mittareillani ns. paremman ihmisen. Mikä ei ole niinkään oman hännän nostoa kuin enemmänkin oman epätäydellisyyden korostamista ja tätä kautta jos häntä nousee niin se nousee vain sen takia että voisin ns. näyttää helpommin persettä.

Mutta niin nautinnollista kuin tämä onkin, saan tästä viestistä irti monta teemaa joilla pystyn sanomaan paljon. Ne tuovat asiaan myös sen argumentatiivisen ulottuuvuden joka kommentoijalta puuttui.

"lukukelpoista"

Viitatessaan lukukelpoisuuteen ja väritykseen päästään siihen että kysymys on pragmaattinen. Kuinka helposti tekstistä saa selvää. Tällöin on kysymys käytettävyydestä. Ja tässä kohden ihminen joka tietäisi minusta ns. yhtään mitään voisi hieman heristää mieltään. Sillä työskentelen alalla jossa ollaan usein tekemisissä käytettävyystutkimusten kanssa. Tällöin pitäisi nousta sellaisia kysymyksiä kuin (a) Onkohan kertomani käytettävyysasia jokin jota blogisti ei ole kuullut aiemmin? (b) Onkohan käytettävyysasiani sittenkin enemmän mielipiteeni vai fakta? (c) Ovatkohan käytettävyyspuutteet tarkoituksellisia?

Yleisenä pääsääntönä todellakin on että tumma tausta ja vaalea teksti ei ole optimaalinen. Mutta mikä on kuitenkin huomattavaa, on se, että se ei ole itse asiassa mikään aivan kaiken ylittävä käytettävyysvirhe. Käytettävyydessä tarkkaillaan usein kontrastia. Ja musta ja valkoinen ovat kontrastissa. Olisin voinut ottaa esimerkiksi kirjavan kuvan ja laittaa sen päälle tekstiä ilman että kuva peittyisi. Näitä on netti pullollaan. Värimaailma ei toki ole ihanteellinen mutta se ei ole superspesiaalin huono.

Tämä kysymys sisältää toisen kysymyksen. Nimittäin sen, kenen käytettävyydestä on kysymys. Ja nähdäkseni blogini käytettävyys tältä osin on täydellinen. Nimittäin itselleni. Oma havaintojärjestelmäni on erikoisella tavalla anomaalinen. Minulla on heikko latentti inhibitio. Ja äärimmäisen pieni työmuisti. Tämä tarkoittaa sitä että "ihanteellinen käytettävyys" eli esimerkiksi uuden suomen blogit tarkoittaa minulle päänsärkyä. Huonoina päivinä se vastaa tunnetta kun aivot heitetään raastimeen. Jos teitä vituttaa musta pohja ja vaalea tausta, niin maistelette vittu minun arkea ja minä en tästä käy vittuilemaan tuntemattomille.

"tekotaiteellista"

Tämä käsite on jotain johon mielestäni tiivistyi vahviten kommentoijan ansiot. Moni saattaa pitää tätä lähinnä koristeellisena pilkkasanana, mutta mielestäni tämä oli hyvä ja osuva lausunto. Se nimittäin kertoi siitä että kommentoija oli oikeasti tiedostanut visuaalisien piirteiden takaa jotain johon yllättävän harva on kiinnittänyt huomiota.

Ensimmäinen asiahan on se, että blogini saa todellakin melko usein palautetta siitä että musta tausta ei ole hyvä. Mutta se yleensä jää vain tähän. Siinä ei mietitä sitä miksi se ylipäätään on musta. Tämä on luonnollisesti tärkeä kysymys. Sillä jos blogi on vain huolimattoman näköinen, se kertoisi siitä että kirjoittajaa ei kiinnosta panostaa ulkoasuun lainkaan. Tällöin visuaalisuuskysymykseen väliintorppaaminen ei kuitenkaan ole kovin perusteltua. Jos blogisti ei välitä ulkoasusta, hän tuskin on kiinnostunut siihen panostamisesta. Sen sijaan jos näkyy että blogisti on jotenkin panostanut ulkonäköön, niin oikeastaan silloin ja vain silloin visuaalinen puoli on syytä nostaa esiin.

Tämä kommentoija kuitenkin selvästi mietti asiaa siltä kannalta että musta on valikoitunut jostain syystä. Ja sehän on todellakin valikoitunut syystä.
* Lukiossa minulle - vai "meille"? - filosofiaa opettanut Seija Aarto kirjoitti tekstit sellaisille kalvoille joissa tussi syövytti kalvon päälle vedettyyn kerrokseen reiän. Tällöin piirtoheitin veti tumman taustan ja vitivalkoisen valosta koostuvan tekstin. Tämä on jäänyt hyvin vahvasti visuaalisesti mieleeni ja on värittänyt omalta osaltaan varmasti kaikkea mitä minussa on "pikkufilosofia". On aina syytä muistaa juurensa.
* Musta on myös synkkä väri ja joka on blogiani yhtään lukenut tietää että suhtaudun sen verran pessimistisesti maailmaan ja ihmisiin että Schopenhauer vaikuttaa rinnallani hilpeältä. Tässä maailmankuvassa vaalea tausta on yhtä sisältöönsopivaa kuin värikkäät kukkaset Hannibal Lecterin suumaskiin.

Toinen asia on se, että kommentoija näkee kuitenkin enemmän kuin pelkästään sen että blogini ei ole visuaalisesti vain ruma, vaan harkitusti ruma. Hän näkee heti oleellisen muotoseikan. Jos mietitään mitä on "tekotaide" törmätään siihen että se on väistämättä samantapaisessa suhteessa "taiteeseen" kuin "pseudotiede" on "tieteseen". Eli tekotaiteessa ilmoilla on taiteen muotoa josta puuttuu sisältö joka tekee taiteen. Ja jos ihan rehellisesti katsotte tämän blogin ulkoasua, se koostuu kitchistä. Kitch on propagandataiteelle tyypillinen valikointi juuri sen takia että se on loppujen lopuksi harmitonta ja vaaratonta. Kitch on pääasiassa pelkkää muotoa vailla sisältöä. Siksi kitchistä saa helposti mukavaa. Kitch rakentuu tunnistettavista muodoista joten se sisältää kliseitä ja konventioita joita on myös helppo hallita propagandassa.

Tämä huomio kitchiydestä on kommentoijalta oleellinen ja tosi. Ja se on aika vaikeaa tehdä. Sillä kitchini on kitchiä hieman samalla tavalla kuin natsien uniformut olivat kitchiä ; Tavallisesti tekotaiteelliseksi kitchiksi nähdään feminiininen ja sievä symboliikka jossa kliseiset kukkaset ja perhoset ja eteeriset maisemat ja pastellisävyt tuovat tietyn asenteen. Minun ja natsien koristelu taas koostuu macho bullshit -kliseistä jossa musta on hyvin oleellinen.

Kirjoittaja ei kuitenkaan selkeästi ole tutustunut riittävän syvällisesti siihen miten monien ironisten kiemuroiden tasolle aivan standardinomaisesti käperryn. Tarkalleen ottaen olen ottanut ulkoasuuni vaikutteita äärioikeistolaisista piireistä. Ja rehellisesti sanoen tämä on ollut itsetarkoituksellista. Sillä rakastan sitä että saan rakentaa erilaisia kontrasteja. Tekstien sisällöthän vaikuttavat melko liberaalivasemmistolaisilta. Muoto on kuitenkin oikeistokonservatiivista. Ja oleellisinta onkin se, että kumpikaan puoli ei ole läpeensä väärä. En ole puhtaasti liberaali, en vasemmistolainen, en oikeistolainen. Olen oikeastaan melko puhtaasti ainoastaan konservatiivinen. Mutta minulla on paljon liberaaleiksi miellettyjä mielipiteitä siksi että kotimaamme poliittisessa diskurssissa konservatiivin eetos on aikaa sitten korvautunut viittaamaan tiettyyn mielipidesettiin. Itse taas nojaan määritelmiin ja ajatusasenteisiin joten jos kutsuisin itse itseäni joksikin muuksi kuin konservatiiviksi, se tuntuisi itsestäni väärältä. ~ Tosin jos en kutsuisi itseäni konservatiiviksi se kenties vähentäisi tiettyjä väärinkäsityksiä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Mutta jos keskiverto ihminen on paska filosofiassa, niin ei sen pitäisi olla minun ongelmani, eikä minun mielestäni pitäisi ruveta tekemään huonoa filosofiaa vain siksi että muutkin tekevät.

Nähdäkseni blogini on pakko sisältää tämänlaisia vahvasti ristiriitaisenoloisia viestejä. Kuitenkin tarkemmassa tarkastelussa tämä tarkoittaa itse asiassa sitä että tämä blogini ei nimenomaan ole "tekotaiteellinen" vaan enemmänkin "ei-taiteellinen". Sillä jos haluaisin antaa itsestäni taiteellisen kuvan käyttäisin juuri nimenomaan muunlaatuisia kliseitä kuin mitä nyt käytän. Sillä jos haluaa vaikuttaa kultturellilta on lainattava eri kliseitä. Sen sijaan että teeskentelisin yläluokkaista, lainaisin sen kuluneita konventioita ja kutsuisin itseäni taiteilijaksi käytänkin hyvin matalalle arvostetun ja pöljänä pidetyn alakulttuurin latteita kliseitä.

Ja jos joku on lukenut blogiani sanotaan nyt vaikka edes yhden blogauksen, tietää sen että tämä on hyvin tärkeä osa tätä blogia. Teksteissäni on itsetarkoituksellisesti sivistyssanoja ja kirosanoja ristikkäin. Jos haluaisin vaikuttaa intellektuellilta älyköltä voisin tehdä tämän varsin helposti siivoamalla pois kaikki kirosanat. Kun "jumalaudan" ja "saatanan idioottipaskiaisen" jättää pois tai antaa niille konnotaatioiltaan siivotumman, poliittisesti korrektimman, paketoinnin, viestin saisi vaikuttamaan paljon älykkäämmältä. En tee tätä joten joko olen idiootti joka ei tiedosta sitä mitä tämä kirosanojen ja vastaavien käyttö tekee. Tai sitten teen tämän tahallani. (Ja koska kirjoitan tästä blogaukseen ... ergo.) Eli toisin sanoen vaikka "tekotaiteellisessa" onkin jotain ideaa jo, sekin lässähtää vajaaksi.

"jos sinulla on asiaa"

"Asiahan" voidaan määritellä hyvin monilla eri tavoin. Itse koen että minulla on paljonkin asiaa. Siis siinä mielessä, että mietin asioita ja ruodin niitä. Sen sijaan jos ajatellaan että "asia" on asiaa siinä mielessä missä jokin innostunut lapsi vaikka kertoo uusista sukistaan vierailulle tulevalle, niin minulla ei ole asiaa. Moni ajattelee että asia on viestinnällistä, jotain jonka tarkoitus on ns. jakaa asioita laajasti muiden ihmisten kanssa. Jos minusta yhden asian sopii oppia on se se, että pidän ihmisistä - en vain jaksa heitä. En ole "sosiaalinen". Minua ei kiinnosta jakaa asioita muiden ihmisten kanssa.

Toki tiedostan että kommentoija on varmasti ajatellut yleisestä yksityiseen. Usein blogeja kirjoitetaan "nrsistisesi" (ilman "a"ta). Tällöin ideana on kerätä hovi jonka keskiössä on itse. Tällöin ideana on jakaa ajatuksia jotta muut voisivat näppärästä kopioida niitä. Tällöin ideana on jakaa asioita muiden kanssa jotta muut reagoisivat niihin ja saisit sosiaalista feedbackia. Minun egoni ei tarvitse muita ihmisiä.

Julkisuudella onkin minun kohdallani aivan toinen merkitys. Se on harjoittelu.
* En voi ylikorotaa sitä miten vahva analogia julkisella bloginkirjoituksella on sen kanssa miten miekkailukoulullamme motivoidaan oppilaita päämääräsuuntaiseen harjoitteluun sillä että harjoittelut ruksitaan ilmoitustaululla näkyvään ruudukkoon. Se, että tulee tunnille ajoissa, harjoittelee joko 1½ tai 3 tuntia kokonaan ja sitten rastii tauluun joko 1 tai 2 rastia merkitsee sitä että sitä tulee harjoiteltua enemmän kuin ilman tämänlaista. Muutoin sitä miettisi että "vastahan sitä kävi". Keksisi tekosyitä. Blogini on julkinen sen takia että näen että olen harjoitellut taas. Tässä tärkeänä, kenties yllättävänä, auktorinani on myös "maatalousopintojeni perusharjoittelupaikkani isäntä" Markku Jaskari. Hän selitti että hyväksi tulee kun joka päivä oppii jonkin uuden asian, vaikka vain yhden. Blogin primääritarkoitus on olla julkinen näyttö siitä että tänäkin päivänä olen oppinut sen yhden uuden asian ainakin. Ilman julkisuutta minun olisi jossain määrin helpompi vain lähteä kaljalle tai tuijottaa tietokoneelta pornografiaa.
* Toinen asia on se, että harjoittelu ei voi olla itseensäkäpertyvää. Filosofiassa tämä uhka on vielä erityisen suuri. Mutta tosiasiassa moni tuntee "takapihasotureita" jotka ovat itseopettaneet itselleen youtube -videoiden avulla konsistentteja fundamentaalisia tekniikkavirheitä joiden poishiomiseen menee hirvittävän paljon aikaa. Filosofi taas helposti käpertyy presuppositionistiseen kuplaan. Siksi blogin ideana on myös se, että saan sopivaa palautetta. Toisin sanoen että saan ihmisiä joilla on uusia asioita joita en ole aiemmin muualta saanut. Ja saan tuttuja asioita joita en ole tässä yhteydessä osannut. Pääsääntönä ihanteeseen on sama kuin miekkailussa. Eli että homma olisi niin vaikeaa että ei voi sortua toistoon ja tylsyyteen. Mutta ei niin vaikeaa että olisi turhautunut.

Kommentoija on siis tässä kohden oikonut. Klassisessa retoriikassa kun tiedetään että viesti on kohdistettava siten että on viestin sisältö, jolla on viestin kohde jolla taas halutaan jotain tiettyä asiaa.
* Minun blogini ei kuitenkaan ole kovin poliittinen. En tavoittele suuria lukijamääriä. Joten suosionhakumenettelyt voidaan unohtaa. Ja minua ei pätkääkään kiinnosta lukeeko joku ääliö minun blogiani vai ei. Jos hänellä ei ole minulle mitään uutta opetettavaa, miksi helvetissä jaksaisin kiinnostua jostain yhdestä numerosta jossain abstraktissa blogin lukijamääräcounterissa?
* En yritä vaikuttaa kehenkään, silloinkaan kun aihe on poliittinen. Tämä näkyy esimerkiksi siitä miten homoasian kliseisyys on minulle turhauttavaa, enkä mieti asioiden poliittista etenemistä niinkään paljoa. Asialla joko on filosofis-argumentatiivinen minulle uusi kulma. Tai ei ole. (Ja jumalauta parasta olisi olla jos minun aikaani yrittää haaskata toisteisen paskanjauhamisen seuraamiseen, sellaisen joka etenee yhtä rivakasti kuin se saatanan kuivuessaan halkeava maali sen vitun laiskan naapurin betoniseinässä.) Jopa usein toistamassani kirkkokritiikissä pidän tärkeänä sitä, että asetan ehtoja lähinnä omalle jäsenyydelleni. Ja jos asiat eivät miellytä niin minä yksilönä ja ihmsenä pyydän kirkkoinstituutiota ja siinä työskenteleviä vetämään käteen ihan yksinään. Turhaumani ovat henkilökohtaisia, enkä välitä jos jotkut epäkiinnostavat ihmiset (~lue "käytännössä valtaosa ihmiskuntaa") tekee kanssani saman tahi eri ratkaisun.

Toisin sanoen blogini ei ole retorisella tasollaan epäonnistunut. Se on itse asiassa toista asiaa. Se on etäännyttävä. Peräti taktisesti etäännyttävä. Ja tältä osin se toimii helvetin hyvin. (Minulla on kognitiotieteestä akateemista koulutusta. Tältä osin voin vihjata että tiedän melko tarkasti mitä teen ja miksi. Joten mikään havaintopsykologiaan neurologiaan lähdeviittaamaton väitelause ja kommentti ei yksinkertaisesti vakuuta muusta kuin siitä että kommentoija on niin perseestä että kommentoi aiheesta ja asiasta johon ei jaksa sitten panostaa. Mikä on minun silmissäni kuolemansynti.)

Tarkalleen ottaen tekstini on, itse asiassa usein muotoilua ja ihan lauserakennetta myöten jossain jonka ymmärtämiseksi voisi olla tarpeen rakentaa analogia uncanny valley:yn ; Uncanny Valley on erikoinen ilmiö joka liittyy luotaantyöntävyyteen. Jos robotti näyttää vähän ihmismäiseltä, se on viehättävämpi kuin robotti joka ei ole ihmismäinen. Mutta jos robotti on hyvin lähellä ihmismäinen, ilman että se kuitenkaan kykenee imitoimaan ihmistä täysin, se koetaan luotaantyöntävänä ja vastenmielisenä. Kun suunnittelin blogini pääsääntöistä ilmiasua mietin sellaisia asioita kuin "otan käyttöön comic sans -fontin" ja "käytän lainauksissa (nykyisen vaaleansinisen sijasta) vaaleanpunaista". Ne olisivat olleet toki yksinään etäännyttäviä, mutta kokonaisuus ei olisi ajanut tavoitteitani. Blogini ulkoasun luotaantyöntävyys on asetettu hyvin huolellisesti tiettyyn hyvin herkkään tasapainopisteeseen. (Se on itse asiassa jossain määrin hieno, mutta tämä unohtuu koska se on luontaantyöntävä. Tämän vuoksi se voi näyttää jopa rumalta.)

Tarkoituksenani ei ole nimittäin häätää kaikkia lukijoita. En hae erikseen lukijoita mutta en erikseni myöskään aja heitä väkisin pois. Sen sijaan haluan että joka pysyy blogissani pystyy luopumaan Kahnemanin heuristiikan intuitiivisen, nopean kohtuullisen ja miellyttävän systeemi 1 käytöstä, ottamaan hitaan, työlään mutta tarkan systeemi 2 käyttöön. Ja nauttimaan tästä. Moni kärsii tästä. Blogini lauserakenteet, asenteet ja kaikki on asetettu siihen että jos lukee tekstiä on pakko keskittyä tekstiin. Jos et pysty keskittymään tekstiin, huomiosi herpautuu muualle etkä saa mistään tolkkua ja pääsi tulee kipeäksi. Tämä tukee sitä että blogini syvällinen teema on se, että samanaikaisesti (a) valtaosa ihmisistä oppii hyvinkin syvää filosofiaa työllä ja harjoittelulla (b) valtaosa ihmisistä on laiskoja intuitioiden ja ennakkoluulojensa täyttämiä paskoja joiden mielensisällöstä on haastavaa löytää mitään arvostettavaa.

"voi miettiä"

Kaiken kaikkiaan blogini ymmärtäminen vaatii sen, että olen Montaignen humanismia arvostava skeptikko ja renessanssi -ihminen aikana jolloin renessanssista on useampi vuosisata ja jolloin generalisteja ei oikeastaan tarvita mihinkään.

Blogini on, jumalauta, keravalaisen kylähullun tuotos. Vieläpä sellaisen keravalaisen joka on aikaisemmin asunut Korsossa. Ja vaikka mies on poistunut Korsosta, ei Korso ole poistunut miehestä. Syvä suhteeni itseen ja auktoriteettiuteen on se, että jokainen järjestelmä joka päästää minut johtotehtävään on perustavalta luonteeltaan jollain tavalla niin rikki että en kykene luottamaan siihen. (Mikä ei estä minua tekemästä asioita. En luota esimerkiksi ihmisiin. Ja käyn silti julkisilla paikoilla. Ja internetissä.)

Ja jos katsotaan niin maailmani on aika synkkä. Tai oikeastaan Montaignen tapaan puhun tiettyä sievistelyä vastaan ; Montaignen mukaan elämää ei voi ymmärtää - eikä ihminen voi olla viisas - jos hän ei ymmärrä että paska kuuluu pakettiin. Jos maalaustaiteeseen maalataan virkapuvussa pönöttävä setä, tämä kuvaa hyvin kapeaa osaa ihmisyydestä. Ja tämä on mielestäni vialla valtaosassa filosofiaa. Ja valtaosassa blogikulttuuria. Suosio ja miellyttävyys nousevat esille. Pitää puhua hienoin sanoin, ja välttää karkeuksia. Pitää käsitellä arvostavasti muiden ajatuksia ja välttää epäkohteliaisuuksia.

Tällä on hyvin tärkeä ja syvä vaikutus skeptikkouteeni. Jokainen tietää että moi'in hyvin karkealla kielellä esimerkiksi monia pseudotieteitä. Näiden tarkoituksena on kuitenkin lähinnä hioa "huonoa hyvää makua". Eli sitä että kykenen erottamaan hyvän argumentin ja analyysin puutteellisesta ja virheellisestä. Tässä on väistämätöntä että joskus tulee vastaan paskaa. Ja silloin pitää sanoa että se on paskaa. Sillä ei sitä pidä poiskaan kätkeä. Paska kuuluu pakettiin joten jotkin asiat ovat paskoja.

Monen ihmisen looginen päättelykyky, tieteellisten asioiden tunteminen ja vastaava on hyvin heikolla tolalla. Ja tämä ei estä heitä kommentoimasta - päin vastoin, Dunning-Kruger effect saa heidät varmuuteen ja he päätyvät antamaan twittertasoisia statementteja ikään kuin asiantuntijalausuntoina ympäri internettiä. Kun tämänlaiseen törmää on turhaa väittää tuotosta konvehdiksi vain siksi että siihen on heitetty koristeeksi jotain retorista tinapaperia ja oikeanvärinen tausta ja teksti. Ja auktoriteetinnäköinen pönötyskuva valkoisessa takissa (á 9€).

Harvan on kuitenkaan vaikeaa tajuta sitä että en ole siivoamassa paskaa. Moni ajattelee että latistan ihmisyyden skientistiseen kuplaan välittömästi kun sanon että jokin on paskaa. Mutta tosiasiassa menen toiseen äärimmäisyyteen. Olen blogissani hyvin toistuvasti korostanut sitä, että ihminen ei ole kovin järkevä, eikä ennen kaikkea muuta mieltään rationaalisin argumentein. Kuvaan itseäni myös usein negatiivisiksi miellettävin kuvauksin. Esimerkiksi itsetunnustan itseni kusipääksi. Näillä korostan sitä että paska paitsi on olemassa, niin myös kuuluu pakettiin. Valtaosa ihmisen välisestä kommunikaatiosta on paskaa. On hyvä näyttää sen olemassaolo. Ja tässä pseudotieteilijät ovat erinomaisia demonstraatioiden rakentajia.

Tämä johtuu siitä että vaikka en arvostakaan ihmistä, en hänen argumenttiaan enkä mitään muutakaan. En edes välitä mitä heille tapahtuu. (Ja usein jopa toivon heille hyvää loppuelämää, kunhan se on lyhyt ja/tai muualla kuin missä itse olen.) Niin kutenkin jäljelle jää jotain. Tämä on se asia jota hyvin harva tiedostaa. Moni redusoi arvostettavuuden noihin edellämainitsemiini. Ja ajattelee että kritiikki on samaa kuin sensuuri. Etenkin jos halveksii kritisoidun kohteen asennemaailmaa ja argumentteja ja kaikkia vastaavia piirteitä. ~ Mutta ei. Paska kuuluu pakettiin ja jos sensuuriajatus olisi kohdallani tosi niin asenteeni ei esimerkiksi saisi minua vakavasti miettimään mitä sanottavaa jostain yhden lauseen pinnallisesta kommentista voi saada irti. Paska on osana pakettia. Ja sitä kautta minullakin on lupa kasata oma osani inhimillisen älyllisen kommunikaation soppaan.

Ja ilmeisesti tälle on tilaa. Sillä jos lukijamääriin vetoaminen olisi tarpeen, niin kerron nyt sen verran että tässä blogissa on ollut useita satoja tuhansia lukijoita. Egoni miltei mainostaa että blogillani on "lähemmäs miljoona" lukijaa. Mutta se olisi makuuni väärällä tavalla brassailevaa. Väitän että blogiini kommentin jättänyt "luettavuuden asiantuntija" ei itse ole rakentanut blogia jolla olisi tätä blogia laajempi lukijakunta. ; Itse asiassa tämä tarkoittaa sitä että vaikka valtaosa ylläolevasta unohdettaisiin. Niin siltikin tilanne olisi se, että jos tavoittelisin mahdollisimman suurta suosiota, minun ei kannattaisi hakea suosituksia tai ohjeita tältä kommentoijalta. Sillä hänellä ei ole näyttöä ja resumeeta siihen että hänen sanomansa olisi asiantuntevaa ja toimivaa. Ja tämänlaiset asiat merkitsevät soveltamispuolella vain aivan kaiken täysin kaikessa.

Itse asiassa blogini suosio on ällistyttävä. Kun katsoo sitä määrää mitä olen tehnyt tietoisia ratkaisuja jotka nimenomaan vähentävät lukijamääriä, on hyvin jännittävää että moni ihan oikeasti on niin kiinnostunut että kaikesta vaivasta huolimatta haluaa lukea näitä juttuja. Se on minulle hyvin imartelevaa. Olen osa inhimillistä kulttuuria, olen paskansuoltaja muiden joukossa. Siinä voi nostaa häntää ja vääntää kikkareen.
* Toki hyvää mieltä tuottaa myös se, että henkilö joka ei "selvästi kuulu kohderyhmääni" siinä mielessä että hän ei herätä kiinnostustani eikä sympatiaani, vaan ärsytyksen ja vittuuntumisen, ilmoittaa erikseen että ei halua lukea blogiani. Sellainen kertoo että etäännytysmenetelmäni toimivat oleellisella ja syvällisellä tavalla oikein. Mitä vähemmän tuollaisia, sitä vähemmän tylsistymisestä johtuvaa ärsytystä.
* Blogissa lukijamäärää lasekee mm. se, että en tee lyhyitä blogauksia. Se, että en tee niitä kolme kertaa viikossa. Se, että en tee niitä jostain yhdestä tietystä aiheesta tai teemasta. Ja se, että tiedetysti blogit jotka kombinoivat asiablogausten ja puhtaasti huumoritarkoituksellisten viestien välillä eivät oikein menesty. Samoin kuin se, että vaikeustasoni on pahinta mahdollista sorttia : Se on liian vaikeaa normitallaajalle mutta liian pinnallista ammattifilosofeille. Se, että Ja ne lukemattomat muut detaljit joista osa löytyy jo aiemmin tästä tekstistä. Voisin kirjoittaa näistä lisääkin mutta tämä tarpeettomasti paisuttaisi tätä blogausta monisivuiseksi kirjaksi.

Eli kaiken kaikkiaan kommentoija oli oikeassa. Paitsi että hän ei ymmärtänyt miksi teen blogia, kenelle sitä teen ja miksi siinä on mitäkin ratkaisuja. (Ja sen sijaan päätti oikoa, olettaa ja päsmäröidä.) Hänellä ei ollut käsitystäni blogini isojen linjojen filosofiasta - saati että osaisi soveltaa niitä käsittelyssä olevaan aiheeseen. Hän ei myöskään tarjonnut keskustelulle oikein mitään muutakaan, mukaanlukien hyvät tavat, tuntemuksen aiheen kannalta oleellisesta retoriikan perinteen ja käytettävyyden asiasisältöjen hallinnasta. Hän kuitenkin toi esille oleellisia sanoja joiden ympärille voi rakentaa jotain sisältöä. Paskan ympärille saa rakennettua kauniin paskakukkasen. Kun vaan näkee vähän vaivaa. Kyllä tämänlainen ihmisyyteen kuuluu. Ja siksi se ei saa olla filosofille vierasta. Ei edes harrastajalle. Mikä ei tokikaan tarkoita sitä että en toivoisi että kommentoija haistaisi paskan. (Kuvainnollisen paskan. Tai itse asiassa mielellään konkreettisenkin, jos vastaan tulee, mutta se ei ole välttämätöntä.) Ja mieltäni lohduttaa se, että hän luultavasti haistaakin, sillä sen tyyppisiin asioihin varmasti törmää jos kovin yleisenä tapana on se, että käy kokeilunomaisesti piereskelemässä vastatuuleen.