Kupla, propaganda ja monikulttuurisuus

Helsingin Sanomat uutisoi siitä miten Venäjä on turvautunut propagandaan jolla se on luonut oman kuplansa, jossa suurin osa sen asukkaista elää. Propagandaan siis myös uskotaan kohtuu suuresti. Tämä ei toki ole yllättävä asia tai uutinen. ; Putinin väki keksii erikoisia näkemyksiä.

On helppoa naureskella Putinin Venäjälle. (Silloin kun ei itketä.) Vielä makeamman naurut voi saada Pohjois-Koreasta jossa vi(r)allinen propaganda on luonut oman todellisuuskuplansa. Mutta ensin olisi hyvä katsoa elääkö itse vastaavassa harhassa.

Itse sanoisin että tämä riski on jossain määrin aina olemassa. Ja sosiaalinen media on pahentanut sitä. On olemassa echo chambereita joista haetaan oman maailmankuvan mukaiset tiedot. Näiden ulkopuolella ei juurikaan vierailla. Tämä on maailmankuvapohjaista asiaa jossa ulkopuolista propagandistia ei tarvita koska itse valitset lähteesi mieltymystesi mukaan. Erilaiset verkon kustomoidut haut vielä pahentavat tätä. Jos hakukone oppii mitä näkökulmaa arvostat, syntyy helposti se, että ihan vahingossa alat saamaan juuri tätä näkökulmaa puolustavia artikkeleita ja sitten ajaudut informaatiokuplaan jonka olet aivan itse luonut.

Baudrillard on kuvannut tämänlaista kuplaa hyperrealismiksi. Ja että se eroaa informaatiosta ja tiedosta siten että informaatio yrittää olla kartta maailmasta, jonkinlainen mallinnus. Mutta hyperreaalissa todellisuudessa symbolit ovat todellisuus. Hyperreaalisuus iskee päälle välittömästi kun ideologia määrittää mikä on uskottavaa ja totta ja määrittelee, todellisuuden sijasta, mikä on valehtelua. Baudrillardin kuvaus muistuttaa hieman parodiahorisonttia, mutta on tätä astetta laajempi ; "It is no longer a question of imitation, nor duplication, nor even parody. It is a question of substituting the signs of the real for the real."

Baudrillard kuvaa miten museoinninkaltaistaminen (~"museumification") on yksi tapa hyperrealisoida kulttuuri. Hänestä kulttuuri on elävä ja toimiva ja edistyvä kokonaisuus. Silti esimerkiksi monien sademetsässä elävien heimojen kulttuuri on eristetty. On pelätty että yhteydenpito muuttaa kulttuurin elämäntapaa. Kulttuuri jähmetetään kuriositeetiksi. Joksikin joka muistuttaa meille länsimaisille ihmisille menneestä. Periaatteessa tämä konservointi on jotain jota aika moni ns. monokulttuuria ajava konservatiivi näyttää ajavan. Ja näitä ihmisiä ei ole vaikeaa löytää. Itse asiassa heistä on määränsä vuoksi rakentunut erilaisia alakulttuureja. Sellaisia jotka yrittävät museoinninkaltaistaa Suomalaisuuden, yleensä "kulttuuristen arvojen" nimissä.
1: Tämä ei toki koske kaikkia konservatiiveja, esimerkiksi itse en katso olevani tämänlainen. No, sitten toisaalta jos jonkun täytyy oppia miten käyttää sitä pyöritettävällä numerokiekolla varustettua puhelinta, niin moitin sinua korkeintaan siitä että käytät liian modernia teknologiaa...

Oma ratkaisuni kuplautumisen ongelmaan on nimenomaan monikulttuurisuus ja internationaalisuus. Tämä vaatii kriittistä silmää ja aika paljon töitä. Sillä menetelmä perustuu siihen että (a) datan koherentisointi on paljon helpompaa kun informaation määrä on rajallista ja (b) isommalla massalla koherentisointi on ainut mihin epätosi näkemys pystyy, parsimonia sen sijaan lentää ikkunasta. Ja koherenssi ilman parsimoniaa vaikuttaa epäilyttävällä tavalla surreaalilta ja muuttuu epäuskottavaksi.

Toki en kannata monikulttuurisuutta ehdoitta. Olen tässä nimittäin enemmän Popperlainen kuin Baudrillardmainen. Sillä Popper oli varovainen. Hän oli suvaitsevainen ehdoilla. Hän ei luottanut kaikkiin maailmankuviin yhtä hyvinä. Hän esimerkiksi kehotti varomaan tietynlaisia ideologioita "Those who promise us paradise on earth never produced anything but a hell." Ja että ihmiset eivät ole älyllisesti luotettavia "No rational argument will have a rational effect on a man who does not want to adopt a rational attitude." ja ennen kaikkea että suvaitsemattomuuden suvaitsemiselle ei ole tilaa. "paradox of tolerance: Unlimited tolerance must lead to the disappearance of tolerance. If we extend unlimited tolerance even to those who are intolerant, if we are not prepared to defend a tolerant society against the onslaught of the intolerant, then the tolerant will be destroyed, and tolerance with them."

Jos katsomme monikulttuurisuuskriitikoiden esittämiä ongelmia, niin osa niistä on hyperreaaleja. Mutta osa ongelmista on myös todellisia. Ja niiden kohdalla on yleensä kyse siitä että on alakulttuuri joka hyväksikäyttää liian lepsua kaiken suvaitsemista. Ja vaativat suvaitsemattomuudelleen suvaitsemista. Ja sitten joko tämänlainen kulttuuri dominoi ja tallaa eriarvoisia. Tai sitten vaihtoehtoisesti (useimmiten) se kohtaa toisen samanlaisen kulttuurin ja nämä alkavat mahdolollisesti väkivaltaisestikin, ottamaan yhteen. Kysymys on silloin siitä että tämänlaisessa suvaitsemattomuduuden suvaitsemisen kulttuurissa on kysymys valtapelistä. Eikä mistä tahansa valtapelistä vaan nollasummaisesta valtapelistä.

Siksi kun näitä monikulttuurisuuskriitikoita katsoo, yleisin ongelma onkin se, että he ovat oma hyperreaali kuplansa, joka taistelee toista hyperreaalia kuplaa vastaan. He katsovat vain että on oikein vastustaa tätä toista kuplaa, koska se toinen kupla on paha. (Ja he itse ovat ikään kuin aina olleet täällä riesoinamme.) He eivät ymmärrä että kenties maailmassa tarvittaisiin yhteiskunnallista väkivaltakoneistoa joka pistää kaikki tämänlaiset hyperreaalit kuplat, mukaanlukien heidät itsensä, väkisin kuriin. He tosin kutsuvat tätä kyykyttämistä vainoksi ja vapauden vastustamiseksi. Se kaikki huvittaa minua. (Silloin kun ei itketä.)

Yleensä echo chamberissa killivän monikulttuurisuuskriitikon on helppoa huomata, että hän ei ole natsi jos hän vastustaa naisten ympärileikkausta, uskonsotia tai sitä että raivostutaan pilapiirroksista siihen asti että aletaan antamaan ns. palkkaa piirtäjien päänahasta (mielellään pään kanssa, mutta ei loppuruumiin). Tämä on tosi huomio. Samalla olisi kuitenkin hyvä katsoa myös sitä miten tämänlaisia pitää vastustaa. Ja tässä kohden onkin sitten edessä yllättävän suuria "ymmärtämisvaikeuksia". Ihan siksi että ihmistä ei voi puhua rationaalisesti ulos tilanteesta johon hän ei ole rationaalisesti asettunut. Ihmistä ei voi myöskään puhua ulos hyperreaalista kuplasta, koska tässä kuplassa ideologia on totuus maailmasta ja jos argumentti antaa vääriä tuloksia se on automaattisesti väärä argumentti.