perjantai 11. heinäkuuta 2014

Kun pappi sai pataan

Takkiraudassa kirjoitettiin siitä miten Suomessa ja muualla älykkyysosamäärä ja PISA -tulokset ovat hyviä, mutta Nobeleissa ei ole yliedustusta. Hänen teoriansa oli että suomalainen kulttuuri on hyvin konformistista. Ja että tämä yhteisöllisyys on ongelma joka näkyy myös niissä itäisissä maissa joissa konformistisuus on kulttuurin ydinteemoja. Tässä voi olla jotain perua. Mutta ainakin suomi on hyvin konformistinen kulttuuri. Ja tällä tiedetään olevan erikoisia vaikutuksia. Tutkimuksissa on nimittäin havaittu että intuitio antisosiaalisuudesta ja sosiaalisuudesta ei toimi. Luotamme kilttejenoloisiin ihmisiin. Ja oletamme että antisosiaalisia tekoja tekevät ihmiset sitten olisivat niitä joihin emme luota ja jotka ovat äksyjä eivätkä kilttejä. Mutta tosiasiassa tilanne on tätä paljon mutkikkaampi. "Those who are described as "agreeable, conscientious personalities" are more likely to follow orders and deliver electric shocks that they believe can harm innocent people, while "more contrarian, less agreeable personalities" are more likely to refuse to hurt others."

Kiltit ihmiset ovat helposti, paitsi suostuteltavissa ikäviin tekoihin, niin vielä monta kertaa helpompi houkuttaa passiivisiksi. Tällöin päädytään blogissani toistuvaan sääliön tematiikkaan. Esimerkiksi kiusaamisessa moni paheksuu kiusaajaa, mutta tosiasiassa kiusaaminen jatkuu sen takia että kukaan tästä paheksuvasta massasta ei tee mitään. Psykologit tuntevat tämänlaatuisen ilmiön, joka on vahvimmillaan silloin kun ollaan muiden moralistien ympäröimänä, nimellä katsojavaikutus. Sääliö paheksuu yhdessä ja tietää että muutkin paheksuvat hänen kanssaan. Mutta hän olettaa että joku muu toimii ensin.

Ja tällä on kaikki tekeminen Hannu Kiurun kanssa. Hän kirjoitti tuoreesti blogissaan siitä miten hänet oli hakattu espoossa bussissa. Paikalla oli lukuisia ihmisiä ja hän oli pyytänyt monta kertaa apua. "Miksi muut matkustajat eivät auttaneet? Kysyin tätäkin, kun tilanne oli rauhoittunut ja nyrkkisankari poistunut autosta. Kukaan ei vastannut, vaikka kuljettajan antamilla kahdella paperinenäliinalla verta kasvoiltani pyyhkien menin puhuttelemaan heitä." Hän oli ilmeisen järkyttynyt tapahtuneesta. Ihmiset eivät reagoi. "Pyydän - ei, suorastaan huudan - useampaan kertaan apua, mutta kukaan ei reagoi millään tavoin. Bussi jatkaa matkaansa ja kuuromykkäsokeat istuvat hievahtamattomina tuijottaen mitään näkemättömin silmin suoraan eteenpäin. Siis sinne, missä me olemme." Näkövammaisen papin hakkaamisessa rikotaankin omaa roolia ja odotuksia kovasti, joten ei ole yllättävää jos käteen jää vain ällistys. "Miltä piestystä nyt tuntuu? En ole koskaan aikaisemmin miltei 60 vuotta kestäneen elämäni aikana joutunut pahoinpidellyksi. On kuin olisin menettänyt koskemattomuuteni. Järkytys. Avuttomuus. Kaikkein suurin huoleni tässä on kuitenkin yllättäen se, että eihän nyt näkövammaisia saa lyödä. Se on epäreilua."

Sivustakatsojayhteisöllisyystaso : En teeskentele että Hannu Kiuru olisi hahmo jonka kanssa meillä menisi hyvin, joten voisin olla ivallinen.

En pidä Kiurusta ihmisenä enkä muurahaiskarhuna. Siksi minun olisi helppoa torjua huvittuneena se miten moni kokee että Kiurun kiltteys olisi jotain jota on vaikeaa nähdä uhkana. Sillä hän on huumorintajussaan väkivaltainen tyyppi tavalla joka varmasti ärsyttää monia. (Minua ainakin henkilökohtaisesti ärsyttää monesti ihan helvetisti. Enkä ole varonut tämän ääneen sanomista.)

Voisin ironisesti todeta että minut hakattiin vuonna 2004 neljä kertaa (henkilökohtainen ennätys) ja että yhdestäkään näistä ei tullut mitään iltapäivälehden uutisointia. (Ja että suuri osa ihmisistä teki mielenkiintoisen joskin ymmärrettävän kysymyksen. Kyselivät että mitä tein ärsyttääkseni. Että luulivat että olen fiksu kaveri tai jotain, mutta. Syyt olivat noin karkeasti se, että minulla ei ollut tupakkaa tai kun en voinut katsoa sivusta kun tönivät ja yrittivät hakata teinejä. Pääsyy oli se, että olin töissä melko myöhään ja jouduin kulkemaan junalla. Vieressä oli RT, johon tultiin siihen aikaan haastamaan riitaa silloin kun oltiin yritetty muualta eikä siellä oltu saatu.) Voisin olla ironinen ja korostaa että esimerkiksi omalla kohdallani poliisi ei ole tehokuudellaan loistanut. Että prosessi on toimiessankin hidas - ja jos tekijä ei ole poliisin vanha tuttu, hän saattaa ihan täysin jäädä poliisille tuntemattomaksi. Että kannattaa tulla vain omien kavereiden hakkaamaksi. Ja kerätä todistajalausuntoja ja nimiä siinä hakattuna heti ensimmäisenä. (Koska ei sitä kukaan muukaan rehellisesti sanoen tee. Joskin tämä voi olla hyvin vaikeaa.)

Voisin sanoa siitä miten ihmiset ikään kuin järkyttyen tiedostavat jotain tosi syvää ja uutta, vaikka he ovat tosiasiassa vain hitusen kurkistaneet sinne missä minä asun. (Ja minun kuuntelu nyt on ihan vitun turhaa touhua kun en tee sitä pikkusormiviinilasiteologien suosimalla tavalla sosiaalisesti ja konformistisesti.) Jossain vaiheessa sitä on vain pakko tiedostaa että väkivallanteossa on kaksi kauheaa ihmisryhmää. On se hyökkääjä. Mutta miltei vielä pahempia ovat ne sivustakatsojien massat. Juuri kukaan ei paheksu sääliöitä. Minun maailmassani he ovat eri tavalla mutta enemmän syyllisiä kuin se aktuaalinen tekijä. He ovat se ihmiskunnan saasta joka vie luottamuksen kaikkeen yhteispeliin. Heidän asenteensa on se moottori jolla natsit rakensivat yhteiskunnan sen sijaan että se olisi jäänyt muutaman kahjon metelöimiseksi. Heillä ei ole kunniallisia tekosyitä elämälleen. Jos heillä olisi kunniaa he olisivat jo tehneet itsemurhan.

Minulle usein kerrotaan että älykkyys jne. ovat turhia kun ihmiset voivat olla viisaita ja kivoja ihmisiä, toisin kuin minä joka en ole viisas tai kiva vaan vain älykäs, enkä sitäkään älyttömän. Mutta jos perushenki on se, että keskivertoihminen on intelligentsialtaan "yllättävän tyhmä", niin tosiasiassa he ovat keskimäärin eettiseltä tasolta, jos vain mitenkään mahdollista, vieläkin matalammalla tasolla. Tästä on pirun paha ottaa konformistista asennetta ja lähteä rakentamaan jotain perkeleen yhteisöä. Jos on rotan äly ja torakan etiikka niin yhteisö rakennetaan siten että lakataan vittu olemasta kumpaakaan. Mahdollisimman heti.

Pahoinpitelijäyksilötaso ; Tai siis voisin, jos en olisi vielä jossain määrin ihminen.


Luultavasti melko harva ymmärtää Hannu Kiurun mielen sisältöä tällä hetkellä. Moni antaa hänelle tukea ja sympatiaa ja kiinnostusta. Ne eivät ole ilmiselvyyksiä. Sitä helposti joutuu hoitamaan asiat itsekseen. Ja pahoinpitely on siitä kenkku ilmiö, että kun normaalisti selitetään että on henkistä väkivaltaa ja fyysistä väkivaltaa, niin tosiasiassa fyysinen väkivalta on myös henkistä väkivaltaa. Ellei peräti etenkin. (Tapanani onkin ollut korostaa että jos oma henkinen väkivalta on omasta mielestä hyvä vertailukohde, niin arvaa mikä muukin on väkivaltaa? No väkivalta.) Kykenen sympatiseeraamaan miestä. Vihdoinkin meillä on jotain yhteistä pohjaa josta ponnistaa. Jotain joka on molemmille jossain määrin tuttua.

Ensinnäkin on hyvä huomata, että sosiaalinen kanssakäyminen kanssani on ylipäätään vaikeaa ja haastavaa. Ja tämä tekee minun ja Hannu Kiurun suhteesta spesiaalin. Minusta on törkeää että joku hakkaa sen pastorin jonka kanssa minä tykkään vääntää. (Ja joka ei silti esimerkiksi bannaa minua vaikka häntä selvästi ärsyttää takaisin.) Eikä kysymys suoraan sanoen ole siitä että joku nyt menisi minun ohi jossain imaginäärisessä jonossa. Että minun vuoroni olisi ensin. Tämänlaatuinen pastorinhakkaaminen vain nyt sotii kaikkia kunniakäsityksiäni ja reiluuden mallejani vastaan. (Toki ne ovat melko karkeat. Lähellä sitä että etiikka tiivistyy nyrkkisääntöön jossa ensimmäinen valitsee aseet ja toinen paikan ja molemmilla on sekundantit. Mutta rikkoo niitä jumalauta kuitenkin. Jopa minun kusipäisyydellä on normit ja tämä bussihakkaaja rikkoi ne kaikki! Jumalauta! Saatana!)

Sillä tosiasiassa Hannu Kiuru hakattiin todennäköisesti täsmälleen samasta syystä mistä minua on hakattu. Hän näytti heikkoutta tai hän näytti heikolta. En käsitä kuka on kuvitellut että katutappelut noudattaisivat jotain lakia jossa tappelukumppani haettaisiin kunnioituksesta. Kyllä. Tappelulla haetaan jonkinlaista statusta, mutta ei riskillä. Öykkärit ovat usein melkoisen vahvoja ja päteviä, mutta kuitenkin pelkureita. Hannu Kiurun näkövamma, jossa ei ole sokeankeppiä, on todella hyvä maalitaulu. Sillä hän ei ole selvästi vammainen jonka hakkaamisesta tulee häpeää. Mutta hän on niin turvaton että hänet taatusti voittaa. Omalla kohdallani syynä on sitten se, että olen aivan käsittämättömän laiha. Eli en ole vammainen mutta päihitettävä. Hakkaamisesta ei tule noloutta ja tappiosta ei ole pelkoa. Tämä tekee täydellisen kohteen juuri tietynlaiselle väkivallan tyypille.

En usko että kysymys on ajasta. Vartijana ollessa oppii varsin pian sen, että ihmiset ovat mielellään yleisöä. Heidän tärkeä roolinsa veronmaksajina on se, että he saavat katsoa kun ambulanssi tai poliisi tulee. Tässä voidaan jopa olla näitä työtään tekevien ihmisten tiellä. Sillä onhan sitä kivaa ja tärkeää nähdä. Mutta auttamiseen ei olla sitten jonossa. Poissaolevat moralisoivat ja läsnäolevat moralistit eivät tee mitään. Ja jokainen poissaoleva moralisti joka kuvittelee tekevänsä jotain on todennäköisesti väärässä. Paitsi jos takana on jo lukuisia tapahtumia joissa on ollut se ensimmäinen väliinmenijä. (Minulla on varaa sanoa. Mutta en olekaan konformisti.) Suuri osa ihmisistä ei ikään kuin "huomaa laskea" niitä kaikkia juttuja jotka joku on hoitanut kun itse ei ole jaksanut-viitsinyt.

Minä olen ikään kuin aikaa sitten tiedostanut että asiat ovat aina pelanneet siten että suurin osa on kilttejä konformisteja jotka eivät astu esiin. Kaikki on tehtävä itse. Jos itse ei pelasta itseään kukaan muukaan ei. Jos itse ei pelasta muita, ei kukaan muukaan sitä tee. Tämä on johtanut siihen että kolmiyhteisen Jumalan sijaan minulla on viisiyhteinen Jumala (disarm, strike, lock, break, takedown). Ja kuten kolmiyhteisyydessäkin, ne eivät koskaan kulje yksinään vaan kun saa yhden saa mahdollisimman suuren osan muistakin. Sen lisäksi olen huomannyt tärkeäksi sen, että ei näytä heikkouttaan tai huuda näkövammaisuuttaan. (En esimerkiksi ole pitänyt silmälaseja vuosiin.) Mielestäni bussihakkaaja, joka mitä ilmeisemmin on "pahamaineinen ja espoolaisille tuttu" saisi kyllä niittää myrskyä. (Älä katso silmiin, potki aina kun mahdollista munille. Sillä pääsee pitkälle elämässä. Tai ainakin korttelin päähän. Joka taas on joskus se, mitä annetaan. Joss sen ensin ottaa.)

Miksi minä välittäisin hänestä ihmisenä tai mistä hän on tullut. Hän ei selvästi ole kiinnostunut vastaavasta muille. Joten toimin vain kuin hän toimisi siten kuin haluaisi itselleen tehtävän. Trauma selittää kenties miksi hän on sellainen mutta ratkaisevaa on se että onko tilanne muuttumassa. Ilman paranemista ymmärrys on turhaa. Paitsi jos se vaikuttaa itsepuolustusstrategian valintaan. En siksi lähde Hannu Kiurun pahoinpitelijän puolesta rukoilemisen linjalle. Vaan siihen, että jos tyypillä on vaikeuksia pysyä pystyssä niin että hän horjuu ja pyytää luokseen tappelemaan, niin tämän struktuuri on lähtokohtisesti niin hutera että tämän jalkojen sijoiltaan laittaminen on mitä miellyttävin tapa aloittaa yhteisymmärryksessä toteutettu liikunnallinen kielipeli joka perustuu niille säännöille joita aloittaja on itse rakentanut ja joita tämä itse ymmärtää.

Heikkous ja sen tunnustaminen on joskus hyväksi. Koska olen laiha tavalla joka saa minut näyttämään narkomaanilta on ainut heikkouteni HIV (jota minulla ei oikeasti ole). Ja hyvänä päivänä ilmoitan tämän ennen tappelua. Huonoina päivinä sanon tämän jälkeen. Ja tämä on minun pieni bonusrangaistukseni heille. Ja se on heille ihan oikein! Siinähän arvailee että "olihan se varmaan bluffia" jossa on pirun iso varmaan!

3 kommenttia:

Maija Mäkelä kirjoitti...

Tästä itse asiasta en paljon osaa sanoa, mutta sen sanon, että pidin hyvin arvokkaana, että kommentoit HK:n kirjoitukseen.

Mies meillä kertoi kuultuaan tästä jutusta, että muutama vuosi sitten ratikassa eräs aasialaista naista häirinnyt mies kävi häneen kiinni, kun Mies ei päästänyt miestä naisen luo, vaan seisoi edessä. SIinä tapauksessa toimittiin ihan oikein. Parin pysäkin päässä ratikkaan nousi kaksi vartijaa, jotka veivät miehen pois.

Parin päivän kuluttua Mies ja tuo nainen osuivat taas samaan ratikkaan ja nainen kertoi olevan lähetystövirkailija...

Tom Kärnä kirjoitti...

Ihmiset voivat olla keskimäärin aika lällyjä, mutta jos menee tuollaiseen väliin, niin ainakin Suomessa saa helposti siitä syytteen. Tässä voisin vielä mainita, että olen itse aika lälly.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Pelkuruutta on montaa lajia. Osa pelkää pataan saamista, osa lakitupajuttuja. Molemmat uhat ovat reaalisia. Eli ei siihen kuviteltuja pelkoja tarvita.

Yksi pelkuruuden muoto tosin ei ole tämän asiantilan tunnustamista. Tämän rohkeuden kohdalla on vain mainittava se, että usein erilaiset lällyt tykkäävät kuitenkin moralisoida ja paheksua asioita joissa itse tekisivät samoin. Ja tämä muistuttaa että heillä on mukana vielä tämä yksi pelkuruuden laji jota sinulla ei ole.