maanantai 12. tammikuuta 2009

Creeps

Kuten jotkut kenties tietävät, minulla on takana hieman kummitustalomiehen menneisyyttä. Näihin kokemuksiin liittyy olennaisesti, ainakin minulla, tietynlainen tunne kosketuksesta. Syynä eivät kuitenkaan olleet kummitukset, vaan yksinkertaisesti se, että hermostuessaan ihminen hikoaa, ja hikipisarat valuvat jolloin ne taivuttavat ihokarvoja, vaikka ne eivät olisi mitenkään ison kokoisiakaan. Samoin hien haihtuminen iholta tuntuu viileältä, koska kuten fysiikassa opimme, aineen höyrystyminen sitoo lämpöenergiaa ulkotilasta. Tämän vuoksi veden muuttuminen vesihöyryksi, koska se seuraa energian säilymislakia, viilentää hieman ihoa - minkä huomaa siitä, että kesähelteillä uimasta tullessa paleltaa/tuntuu muuten viileämmältä niin kauan kuin märkyyttä haihtuu. Toisin sanoen "pelkään kummituksia vaikka en usko niihin". Moni on tietysti sitä mieltä, että tämänkaltainen järkeily on "mielen sulkeminen äärimmäisiltä vaihtoehdoilta", mutta minusta kyseessä on ihan normaali "wit" tai "common sense". Mielestäni käsitystäni tukee se, että samankaltaisen reaktion sai muistelemalla kokemusta vaikka kotona, joten kummitustyyppi jotenkin tarttuisi aina mukaan talosta ja esiintyisi vain silloin kun sitä muistelee.

Toisaalta en ihmettele, että joku kirjaa näitä "subjektiivisia tuntemuksia" jonkinlaisena todisteena. Esimerkiksi "Most Haunted" -sarjassa ihmiset usein kertovat kokevansa kosketusta. Tuntemusten kuvaus tuntuu itsestä ns. "kovasti tutulta". Tästä päästäänkin tavallaan harhaluulojen maailmaan. Niiden luonne on sellainen, että ovat usein varsin yksityiskohtaisia ja todentuntuisia : Psykoosipotilaille heidän hulluutensa on ikään kuin järkevää, ja itse asiassa sairaus johtuukin juuri tästä. Samoin harhaluuloissa on usein vähittäisyyttä, hulluus ei ole joko-tai -tila.

Jatketaan kutinalinjalla, kun sillä kerran tuli aloitettuakin.
1: Formikaatio (formication) on erikoinen psyykkinen häiriö, jossa henkilö tuntee ihollaan kutinaa, joka muistuttaa sitä kuin hyönteinen kävelisi sillä. Sen on huomattu liittyvän ihosyöpään, syfilikseen, hormonivaihteluihin, diabeeteksen iho -ongelmiin, sukeltajantautiin sekä joihinkin lääkeaineisiin kuten Ritaliniin. Alkoholismi ja huumeet lisäävät oireita.
___1.1: Tätä vakavampi versio onkin sitten delusionaalinen parasitoosi eli Ekbomin sairaus eli syöpäläisharhaluulo (Ekbomin tautia ei ei saa sekoittaa levottomien jalkojen syndroomaan jolla on miltei sama nimi, Ekbomin syndrooma.) Siinä kutinan lisäksi itse hyönteiset koetaan olemassaoleviksi. Potilas kokee olevansa parasiittien vallassa vaikka niitä ei olekaan. Sille altistavia tekijöitä on paljon, ja myös normaalit ilmiöt jotka aikaansaavat kutinaa muuten terveillä ihmisillä, voivat innostaa harhalooloon. Se voi myös esiintyä yksinään ilman mitään muuta sairautta, tosin kaikki formikaatiolle altistavat piirteet voivat myös lisätä tämän todennäköisyyttä. Delirium tremens eli "juoppohulluus" saattaa esimerkiksi tuottaa hallusinaatioita, jotka aivot sitten yhdistävät formikaation oireiksi sopiviksi. Ekbomin sairaudessa potilas raapii itseään ja ääritapauksessa esiintyy jopa viiltelyä kun hän yrittää poistaa syöpäläisiä ihonsa alta leikkaamalla tai kaivamalla niitä ulos jollakin esineellä.
_____1.1.1: On melko tavallista että Ekbomin sairaudesta kärsivä selittää että mistä hyönteiset tulevat : Esimerkiksi ne ovat voineet vallata talon, jolloin se että potilas esimerkiksi myrkyttää taloa ja pesee pyykkiä päivittäin, ei itse asiassa tuota helpottunutta oloa. Jotta he saisivat lääkärin uskomaan että hyönteiset ovat todellisia he voivat esimerkiksi keräillä purkkeihn näytteitä, jotka ovat kuitenkin nöyhtää tai vastaavaa.
_____1.1.2: Ei ole tavatonta, että esimerkiksi sairaan puolisollakin alkaa ilmetä samanlaista hyöteiskutinaa: Oireet ikään kuin "tarttuvat" potilaan lähipiiriin, jolloin kyseessä on folie à deux ("a madness shared by two") -ilmiö, jossa psykoosin oireet siirtyvät toisiin. Tätä tapahtuu melko harvoin, mutta se nkohteena ovat tavallista useamin vainoharhoihin ja deluusioihin rakentuvat näkemykset. Samoin se voi levitä muussakin sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tällöin siitä tulee tavallaan netin kautta tarttuva tauti, jossa sairaat ikään kuin vahvistavat toistensa näkemyksiä. Tämä voi vaikeuttaa hoitoon hakeutumista. Folie á deux jakautuu kahteen alatyyppiin.
_______1.1.2.1: folie imposée, jossa ensisijainen potilas muodostaa harhaisen näkemyksen psykoosissa ja esittää näkemyksensä jollekin toiselle ihmiselle tai ihmisille. Toissijainen kohde ei olisi harhainen ilman tätä levittäjää.
_______1.1.2.2: folie simultanée taas on tilanne, jossa kaksi ihmistä saa toisistaan irrallaan samantapaisia oireita ja kohtaavat sitten toisensa ja jakavat kokemuksensa. Kun he kokevat oireensa samanlaisiksi ja tämän seurauksena heidän versionsa jopa lähentyvät toisiaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tarttuva Folie-meemi, erittäin mielenkiintoista !

Tuo tulee lähelle silmänkääntötemppuja. Setäni kertoi kerran, että tuttu (sirkuksessakin työskennellyt) mies kerran alkoi yskiä huoneessa savua valittaen, ettei hänen uuninsa oikein vedä. Kohta kaikki huoneessa alkoivat köhiä savua ja kun tämä isäntä meni ulos joksikin aikaa, niin setä ja kumpp huomasivat että ihan kivikylmä uuni, ei päiväkausiin lämmitetty..
eikä savua näkynyt missään..
Isäntä veti nenästä. ;)

Tämä lause..
"Toissijainen kohde ei tule harhaiseksi jos he ovat yksin asian kanssa."
..jäi minulle epäselväksi.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Haukotteluefektin tapainen juttu. Kirjoittelin tästä, kun eräs armeijan kautta tuttu "shamaani H****" oli psykonautiikkaa harjoittaessaan oli kokeillut eräitä nimeltä mainitsemattomia meksikolaisia sieniä ja kokenut hämähäkkiversion tästä. (Tästä on siis muutamia vuosia tästä lausunnosta.) Ei kuulemma uskalla kokeilla tätä uudestaan. Sitä kautta asia tuli tavallaan kiertotietä tutuksi.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Erikoista tässä on tosiaan se, että näyttää että nämä kehittelevät salaliittoteorioita keskenään sairautensa tueksi ja "umpimieliset lääkärit" ovat vain väärässä. Väite harhasta ikään kuin kuitataan loukkauksena.

Tietenkin on ihan totta että esimerkiksi lausunto "olet hullu" on ad hominem, mutta väittäisin että mielenterveyden diagnostisointi on yhä hyödyllinen käsite, ja jotain muuta kuin pelkkä luokittelijan mielipiteestä ja maailmankatsomuksesta johtuva juttu.

Tästä on sitten tietysti heikompia johdoksia esimerkiksi denialismiin ja arkielämään, (näköjään savuttavia takkoja myöten).

PS:
Korjailin em. lausetta ymmärrettävämmäksi.