maanantai 23. maaliskuuta 2015

Tapettavat homot

"Helsingin Sanomissa" uutisoitiin erikoisesta tilanteesta. "Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa on käynnissä merkillinen oikeudellinen väittely, joka liittyy homojen ja lesbojen tappamista vaativaan kansanäänestyshankkeeseen. Oikeusoppineiden mukaan näyttää siltä, ettei osavaltion oikeusministerillä ole valtuuksia pysäyttää selvästi perustuslain vastaista hanketta alkuunsa." Homojen tappamista voisi pitää hyvinkin ei-kristillisenä. Kuitenkin kun USA:ssa on kuolemanrangaistus, on periaatteessa mahdollista keskustella siitä millä teoilla ja asenteilla ihminen on tämän kuolemanrangaistuksen alla.

Olipa tästä mitä mieltä tahansa niin asenne ei ole kovin kaukana siitä miten moni erittäin voimakkaasti itsensä kristityksi identifioivat ovat mieltä Suomessakin. Mieleen tulee ainakin seurakuntavaalikohu parin vuoden takaa. "Jyväskylässä poistettiin Seurakuntaväen ehdokaslistalta kirkkovaltuustoon pyrkivän Eero Talvion vastaukset, joiden mukaan "homot on hävitettävä kansasta". Jyväskylän seurakunta pyysi poistamaan kommentit.
– 3 Moos 18:12 ja 18:22, 3 Moos 20:13 jne. Homot on hävitettävä kansasta. Room 1:26-31. Ansaitsevat kuoleman, perusteli Talvio kantaansa kysymykseen rekisteröityjen parisuhteiden kirkollisesta siunaamisesta.
– Yksi toinen tilanne on ollut, missä ehdokas ja seurakunta kävivät keskustelua ja vastauksen perusteluista pieni osa poistettiin ennen vaalikoneen avaamista. Siinä oli käytetty varsin voimakasta kieltä, kertoo Kirkkohallituksen verkkoviestintäpäällikkö Sami Kallioinen."

Kristitty Sami Liedes edustaa tähän erikoista kantaa. Hän esitti tämän USA:n kohun yhteyteen, että "Minä en ymmärrä, miksi lakialoitteet pitäisi pystyä pysäyttämään tai puolueet kieltämään, oli sitten millainen natsipuolue tahansa. Esimerkiksi kohu Hollannin pedofiilipuolueesta oli minusta samanlainen. Luulisi, että nimenomaan lainsäädäntöteitse pitäisi saada ajaa mitä tahansa; oikea tapa torpata huono aloite on hylätä se, ei kieltää sen esittämistä." Hän edustaa jotakuinkin kantaa jota karkeasti jollain vähän lievemmällä aiheella kannatan. Asioita on käsiteltävä. Pedofiilejen lakialoitteet ovat lakialoitteita. Keskustelu on hyvä asia. Sitten asia voidaan lakaista kielletyksi. Ehdottaminen ei ole lailliseksi tekemistä. Se on vasta yritys tehdä lailliseksi.

Toisaalta voidaan ajatella että joitain asioita pitäisi torjua suoraan. YK:n ihmisoikeuskysymykset kuuluvat lähtökohtaisesti sivistysmaihin, joten suoraan niiden vastaisia lakeja pitäisi ehdottaa syvällä varovaisuudella. Ellei ole jotain aivan erityistä perustetta miksi laki pitäisi saada läpi tämänlaiset voisi kieltää automaattisesti. Kysymys tässä on esimerkiksi harmiperiaatteesta. ; Pedofiilit yrittävät oikeuttaa asiaansa selittämällä että siitä ei ole haittaa lapsille. He joutuvat debatoimaan tästä lujasti, sillä näkemys on loogiikan kannalta mahdollinen mutta tietojen perusteella äärimmäisen epäuskottava ja epätodennäköinen. Nähdäkseni murhaaminen on kuitenkin itsessään suoraan haitta, joten sen kanssa ei voi edes yrittää kikkailla.

Kuitenkin jos kysymys on ihmisten murhaamisesta, on pakko viitata johonkin muuhun kuin siihen että "tämänlaiset tuskin menevät läpi". Godwinin laki pakottaa tämänlaisissa tilanteissa muistuttamaan siitä että Hitlerin juutalaisvastaisuudella oli takanaan hyvinkin ns. "kansan tuki". Samoin Ruandan kansanmurhassa media lietsoi "torakoita vastaan" käytävää sotaa populistisesti. Demokratia ei ole yksinkertaisesti sitä mitä ajattelemme sen olevan.

Sitä en kuitenkaan ymmärrä miksi kristittyjen parista löytyy tämänlaisia lausuntoja. Etenkin kun Liedes on muiden ohella ollut sitä mieltä että Suomen arvokeskustelun nykytila on hunningolla. Että ilmapiiri on niin kireä että kristittyjä sorsitaan ja lähes vainotaan. En voi olla näkemättä jonkinlaista kontrastia näiden ajatusten välille. Kristityillä onkin usein voimakas marttyyri-identiteetti ja heille on tärkeää olla vainottuja. Siksi on jokseenkin hämmentävää miten haasteellista heidän asenteistaan on saada mitään koherenttia kuvaa. Että mikä on sananvapauden ja demokratian vastustamista ja mikä on vainoa. Miksi ateistit ovat militantteja laittamalla busseihin mainoksia mutta tämänlaisia aloitteita ei pidä sensuroida vaan ne pitää esittää ja pistää demokratiakiertoon ja torpata.

Hulluja on tietenkin jokaiseen ideologiaan. Mutta selvästi ateistejen parista tulee nykyään hyvin harvoin tämänlaisia ideoita. Vaikka heitä kutsutaan militanteiksi, ei ole helppoa löytää sellaisia ehdotuksia joissa kristittyjen massamurhaamista tai muuta vainoa ehdoteltaisiin. Enemmän se on sellaista pikkumaista "emme halu laulaa suvivirttä" -henkistä puuhastelua. Kristityiltä tulee tämänlaisia lakialoitteita ja ehdotuksia julkisuuteen asti. Ja jopa useita kertoja.

Minä ihmettelen vain että kummat ovat kovemman ja vakavamman uhan alla. Kristityt vai ateistit.

2 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

Tuollainen on varmaan sitä kalvinismia, jossa otetaan ylen määrin välillä vaikutteita Vanhan testamentin määräyksistä, vaikka ei edes olla juutalaisia. Toisaalta sitä ei kyllä Talmudiakaan tunneta.

En itse henkilökohtaisesti kannata homojen tappamista taipumuksensa vuoksi. Sellainen tuntuu jotenkin mauttomalta.

Suomessa ovat sekä kristityt että ateistit melko turvassa. Toistaiseksi. Yhdysvalloissakin.

Islamilaisissa maissa taas on kaikkialla mennyt ainakin jossain määrin huonosti tähän asti.

Pohjois-Koreassa kääpiöt ovat vaarassa melko lailla riippumatta taipumuksistaan tai vakaumuksestaan.

Itse kannatan sellaista, että homojen tappamista kannattavat laitettaisiin sikakarjujen astuttaviksi. Myös ateistien tai kristittyjen tappamista kannattavat.

Tom Kärnä kirjoitti...

...Ja kääpiöitten tappamista kannattavat.