torstai 31. joulukuuta 2015

Mitä jää ilman?


Kun viime vuonna katsoin kulunutta vuotta, se oli huono. Tämä vuosi on ollut huomattavasti parempi. Se on ollut lähinnä viheliäinen.

Syynä on se, että siinä missä toissa vuonna elämässäni oli riskinä menettää merkittäviä asioita, tämä vuosi on tarjonnut menetyksiä asioihin joita ilman en aiemmin ole ajatellut tulevani toimeen, mutta joita ilman olen sittemmin tullut toimeen. Jos 2014 oli vuoden lopuksi elämäntavallisesti ja omistuksellisesti ja sosiaalisesti samanlainen, mutta niitä oli uhattu kriiseillä - kuten potentiaalisella puolison mahdollisella kuolemalla - on 2015  ollut sitä että työpaikka on mennyt konkurssiin ja miekkailunopettajani on lopettanut miekkailunopettamisen siksi että on muuttamassa englantiin. Ja niin edespäin.

Mutta jokin on pysynyt. Blogiani on yhä vaikeaa tulkita.

1 kommentti:

Tom Kärnä kirjoitti...

Minä taas olen menettänyt Microsoft Silverlightin toiminnan Linuxissani.