perjantai 4. joulukuuta 2015

Pölhöyttä ; Uhittelusta ja sukupuolesta

Olen mukana yhdessä puujalkavitsiryhmässä. Siellä sattui ja tapahtui. Tapahtui asioita jotka ovat sittemmin jääneet moderoinnin jalkoihin. Asia alkoi ei-minun esittämästäni vitsistä. Jossa on musliminainen burqassa ja sitten kehutaan tämän lapsia. Kuvassa on jätesäkkejä. Kyseessä on mauton visuaalinen vitsi jonka poistamista en kannattanut. Korostin että vitsi on huono mutta että se ei riko mitään.

Tästä seurasi sitten kaikenlaista. Esimerkiksi kerrottiin miten on mukavaa että MV -lehden tyylistä materiaalia levitetään kaikkialla. Ajatus sai siis kannatusta muunakin kuin mauttomana vitsinä. Mikä on tietysti huolestuttavaa mutta ei sensuuria ansaitsevaa.

Kommentoinnin sävyssä nousi sitten esiin se, miten erästä kommentoijaa moitittiin hänen sukupuolensa kautta. Onelinerit olivat mallia "pese vittusi". Älykkyystaso tai huumorintaju eivät siis olleet kovin korkealla. Ja mielestäni tämä demonstroi sitä mikä internetissä on yleistä ; Tosiasiassa ihmisiä harvemmin vastustetaan sukupuolen vuoksi. Mutta jos sinulla on väärä mielipide ja olet nainen, se vaikuttaa siihen mitä argumentteja esitetään. Naiset kohtaavat raiskauspuheita ja pimppiviittauksia varsin kevyesti.

Minä palauttelin tästä hieman. Tartuin vitsiin ja selitin että mies varmasti onkin vittupää ja hänkin on tainnut jättää intiimihygieniansa jollekin tasolle, kun haistelee niitä mitä haistelee. (Minulla on tällä hetkellä profiilikuvassani armeijanostalgiointiviikon vuoksi kaasunaamarikuva. Antamassa demonstrointia millä voimin tuollaista MV -lehden fanien pimpanhajua kestän.)

Vastaus mieheltä oli että minä se olen homoseksuaali eikä hän. Ja koska en vastannut viiteen minuuttiin, oli voitonriemuinen kommentti että "olen itkemässä" jossain kun en uskalla. Voitonriemu "oot homo" -huudon päälle oli kieltämättä huvittavaa. Mutta en toki malttanut olla vastaamattakaan. (Olen niitä "viimeinen sana" -ihmisiä aika usein muutenkin.)

Johon vastasin että en väittänyt häntä homoksi, koska olen aivan varma että hän ei ole edes miesten mieleen. Että hänestä pitää puhua enemmän alempitasoisena miehenä jonka olemassaolo on niin suuri ongelma evoluutioteorialle että Henry Laasasta on tarvittu luomaan teoria sille miksi hänenlaisiaan on. Ja että tämä em. pimpin pesemättömyys on yksi syy sille että hän läsnäolollaan kerran toisensa jälkeen demonstroi miksi hän ei saa seksiä keneltäkään.

Sitten vein keskustelun siihen suuntaan että olen luullut että islam on paha uskonto siksi että heillä tapetaan pervoja. Ja että kristityt eivät ole tälläinen "rauhan uskonto". Ja että MV -lehden omistaa intiaanipäällikkö Shitting Bull.

En tiedä osuiko mikäkin loukkaus kaikista arimpaan paikkaan. (Joka uhittelijoilla on kenties fysisesti melkoisen pieni mutta virtuaalisesti sitäkin herkempi, pikkumaisemmista kipeytyvä.) Mutta keskustelussa tuli vastaan se mitä tälläiset suupaltit tekevät. Sukupuoli vaikuttaa. Ja koska minulle ei voinut heittää pimppivitsejä, hän sen sijaan palasi paikalle kertomalla että hän tietää missä asun. Ja paitsi että missä asun hän myös aivan oikein kertoi asuinalueeni. Joka oli oikea asuinalueeni. Hän kertoi että minun kaltaiset odottelijat (5 min) ovat stalkereita ja että heilläpäin tälläiset pervot tapetaan. Mikä on tietenkin hyvin aggressiivis-aggressiivinen uhkaus, etenkin kontekstissa jossa on ilmaistu että tiedetään asuinpaikka.

Suhtaudun uhkauksiin jossain määrin vakavasti. En ole sensuristi, mutta jokainen minulle nykyään tuleva tappouhkaus päätyy odotusarvoisesti poliisille. Tässä tapauksessa en kuitenkaan voi tehdä näin koska tekijä on pseudonyymi. Nimimerkkiä tuskin saa kiinni helposti, henkilöntunnistus voi olla vaikeaa. En siis tässä suhteessa voi kuin odottaa ja antaa asian todennäköisesti raueta tyhjyyteen ja onttouteen josta kyseisen tyypin uho on noussut.

Onhan minua aikaisemminkin uhattu. Mutta silloin on kyllä hermostuttanut enemmän. Mieleen on noussut tietty paranoia. Tässä tapauksessa kuitenkin tunsin enemmän oloni valppaaksi ja ilahtuneeksi. Ilmaisinkin tekijälle hyvin tarkasti että jos hän on tulossa tappotöihin niin hänen itsensä kannattaa kyllä ilmoitella poliisille ennalta että minne on lähdössä ketäkin tappamaan. Ihan sen takia että ei ole mukavaa varmasti hänen omaisilleen jos äijä vaan katoaa. Minun suhteeni asiaan on tietenkin epämääräisen passiivinen. Katoamisen olosuhteet ja tekijät siihen liittyen ovat hyvin abstrakteja, ympäripyöreitä ja tulkinnanvaraisia. Ainakin siihen asti kunnes eivät ole. Että tervetuloa ottamaan selvää.

1 kommentti:

Tom Kärnä kirjoitti...

Hyvin sanottu!

Itse olen aikeissa ostaa Varustelekasta perunanuijan, mutta en uhatakseni sinua.