torstai 10. joulukuuta 2015

Kikkailun hyödyttömyydestä


En ole vakavasti "miekkajongleerannut" aikoihin. Keravan ympäristö on ollut tälle huomattavasti vastahankaisempi. Ja se vaatii tilaa. Eikä se ole hyödyllistä. Pyörittely ja otteenvaihto ovat yleensä huono keino miekkailussa. (Joskin se näyttää hyvältä ja sitä on mahdollista joskus tehdä siitä huolimatta että se on huonoa strategiointia.)

Toki on hyvä tiedostaa että olen harrastanut paljon käsittelyharjoituksia ja niihin liittyviä flowdrillejä. Niissä ei kuitenkaan ole kysymys samasta asiasta. Ja ne ovat hyödyllisiä. Sillä niissä tehdään asioita joita voi käyttää tai soveltaa "oikeasti" ja "oikein". Ne tekevät paremmaksi miekkailijaksi.

Toki, kuten yllä näkyy, se on hieman kuin polkupyörällä ajaisi. Pyörittelen kuvassa terävää ja pitkäväististä miekkaa. (Katanan tyylistä miekkaa on helpompi pyöritellä koska väisti ei niissä voi olla tiellä ollenkaan samassa mittakaavassa kuin "eurooppalaistyylisessä" miekassa. Ja terävyys ei salli "riskinottoa" samalla tavalla.) Ja kykenen silti tekemään "tempun" jossa on kaksi keskenään oleellisesti erilaista otteenvaihtoa.

Eihän tuosta toki mitään hyötyä ole. Paitsi että se parantaa tilantajua, koordinaatiota ja tietoa siitä missä miekka on ja ei ole silloinkin kun sitä ei välttämättä näe.

Ei kommentteja: