tiistai 14. kesäkuuta 2016

Jotain tekemistä

Orlandon ampumistapaus on ollut päivän puheenaihe. Omar Mateen ampui useita kymmeniä ihmisiä. Aihe on siitä kiinnostava, että se on jotain jota moni konservatiivi pitää liberaalien pahimpana kognitiivisen dissonanssin hetkenä. Jos luonnonsuojelija on kriisissä nähdessään uhanalaisen eläimen syövän harvinaista kasvia, on liberaali tietenkin hämmentynyt kun islamilainen vastustaa homoja.

Itselleni islamin homoseksuaalisuusvastaisuus ei ole mikään uutinen. Mutta edellä mainittu kognitiivinen dissonanssi on tuntunut vaivaavan joitakuita. Toki iskut ovat nostaneet esiin myös toisen kognitiivisen dissonanssin. Sen, joka kumpuaa konservatiiveilla. Heiltä vaaditaan tarkkaa tasapainoilua sen kanssa että he itse ovat ideologialtaan homovastaisia, eivätkä he halua että iskut vaikuttaisivat niin että homoseksuaalejen elämää parannettaisiin ja heidän ongelmiaan korjattaisiin. He syyttävät iskuista islamia samalla kun joutuvat teeskentelemään kuin islamilaiset olisivat US:an ainut homofobinen ja aiheen tiimoilla väkivaltaa puheissaan lietsovia tahoja.

Orlandon ampumisessa on ollut mielenkiintoisia dilemmoja. Esimerkiksi se, että homoseksuaalit eivät saa luovuttaa verta herätti nopean ensireaktion. Tämä on mielestäni hyvä reagointitapa. Sillä se on käytännönläheinen. Ampumisessa haavoittui useita ihmisiä. Ja homoseksuaalien veri ei kelvannut, homoseksuaalit verenluovuttajat ohjattiin pois. Homot kelpasivat vain vuotamaan verta.

Mutta toki suuri osa huomiosta keskittyi tekijään, kuten yleensä.

Tässä kohden näyttää karkeasti siltä että aina kun tämänlainen isku tapahtuu, on tässä aina kaksi asiaa (a) on joko tuomittava tekijä ja demonisoitava jokin tämän viitekehys tai (b) on pestävä kädet niin että asialla ei ole mitään tekemistä tämän uskonnon kanssa. Valitettavasti tämä onkin sitten se johon keskitytään. Näin ratkaisua ei saada, korkeintaan kaipuu ideologisiin puhdistuksiin joka on naamioitu ratkaisun hakemiseksi.
1: Konservatiivipuolella oltiin melko valmiita päättelemään asioita nimestä ja uskonsuuntauksesta. Teko oli todiste islamin perusolemuksesta. (Tässä mielessä sävyt tuovat mieleen Suomen Jokelan ampumiset jonka jälkeen kristityt näyttivät että tässä oli demonstroitu jotain oleellista ateismista. Jostain systä samat ihmiset eivät näe että esimerkiksi Pride -kulkuetta vastaan tapahtuneet iskut olisivat jotain joka kertoisi mistään muusta kuin siitä että pride -kulkue on itsessään provokaatio.)
2: Liberaalit ja islamilainen oheisyhteisö korosti että islamilla ei ole mitään tekemistä tekojen kanssa. Esimerkiksi ampujan isä Mir Seddique on sanonut haastatteluissa, että hän ei tiennyt mitä hänen poikansa suunnitteli. Ja että hän oli järkyttynyt. Ja että islamilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. "We weren’t aware of any action he is taking. We are in shock like the whole country. This had nothing to do with religion.” He says his son got “very angry” when he saw two men kissing in downtown Miami a couple of months ago, and believes that was part of his son’s motive." (Mikä sekin on vakiintunut teema. Toki yleensä kristilliseen väkivaltaan kuuluu ajatus siitä että konservatiivit tiedostavat tämän asian. Islamin kohdalla tämä on ilmeisesti vaikeampaa heille tiedostaa.)

Tekemistä asian kanssa?


Nähdäkseni on ymmärrettävää että islamilaiset eivät halua olla tämänlaisen asian kanssa tekemisissä. Se on huonoa PR:ää eikä vastaa enemmistön muslimeiden asiaa. Toisaalta kun moni käyttää tämänlaisia tapahtumia demonisoidakseen koko ideologian, on tietenkin haluttavaa torjua aivan kaikki yhteys tälläisiin tekoihin. Kuitenkin tosiasiassa tämä taitaa olla harmaasävyisempi asia. Itselleni on selvää että pelkkä homojen läsnäolo ei ole homo-provokaatio joka synnyttää väkivaltaa. Homoseksuaalit eivät aktiivisesti kutsu pridekaasutuksia eivätkä luoteja pelkästään olemalla olemassa. Se, mikä tekee heistä provokatiivisia on se, että ideologioissa on opetettu että homoseksuaalisuus on paha asia.

Ja näin ollen lausunto siitä että islamilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa on hieman sama kuin sanoisi että Mika Niikon näkemyksellä siitä että hän on eduskunnassa Jumalan tahdosta ei olisi mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Harva kristitty jakaa juuri tätä mielipidettä hänen kanssaan. Mutta tämä marginaalisuus ei riitä. Sidos on olemassa samaan tapaan kuin ISISillä on yhteys islamiin ja väkivaltaan. On toki turhaa sanoa että koko islam olisi ISIS. Erikoista on, että Mateen oli iskujen aikana soittanut ja maininnut ISIS -järjestön. Sekä Bostonin maratonin pommituksen (joka ei ole muslimien tekemä isku).

Turkkilainen, presidentti Recep Tayyip Erdoğania tukeva lehti piti otsikkoaan myöten tärkeänä mainittavana asiana "perverssit homot". Selvästi tässä on jotain tekemistä jonkin kanssa. Toki tämä jokin on jotain joka ei kuvaa pelkästään islamia. Kristillinen pastori Steven Anderson juhli sitä että maailmassa on 50 pedofiilia vähemmän. Koska hänen maailmassaan asiat jostain syystä ovat näin. Ja muutenkin kun katsoo vaikka USA:ssa tapahtuneita LGBT -ihmisten kohtaamia väkivalta-aktioita, voidaan huomata että moni niistä on hyvin moderneja. Ja tekijöillä on usein kristillisiä nimiä. Ja joskus nimiä jotka viittaavat islamiin. Tämä kertoo että on hieman haasteellista demonisoida islamia Mateenin kaltaisten kautta. Sillä tässä käy helposti niin että asia iskee myös kristittyihin.

LGBT on jotain joka on itse asiassa arka aihe tällä hetkellä. Tuoreesti sukupuolineutraalit vessat olivat USA:ssa kova kiistan aihe. Ja tässä yhteydessä nähtiin kristillisen oikeiston puolelta sen tyylisiä lausuntoja kuin mitä James Dobson esitti. Hänestä menneinä aikoina miehet olisivat ampuneet tuollaisesta. Hän ei toki suoraan ottanut kantaa onko se eettinen vai epäeettinen asia. On hyvin tulkinnanvaraista nähdä tätä pelkkänä nostalgiana menneisyyttä kohtaan. Mutta se kuitenkin lietsoo tiettyä asenneilmapiiriä. Jossa on sitten aste-eroja. Esimerkiksi tässä yhteydessä kaipaillut erityisesti transsukupuolisia vastaan varatut itsepuolustutuliaseiden aseenkantoluvat vessoihin ovat jotain johon liittyy vahvempia viestejä. Chicagon Target:issa olikin räjäytetty naisten WC:ssä pommi. Oli selvää, että tämä liittyi tapahtumaan. Aiheen parissa kuitenkin on tupattu korostamaan, että kristillinen vakaumus ja kristilliset arvot eivät ole sama kuin nämä teot. Ne eivät vastaa kristittyjen enemmistön kantaa. Ja jopa tässä mainitussa aggressiivisessa puolessa kaikki eivät ole suoran väkivallan kannalta. Silti niillä kaikilla on jotain tekemistä kristinuskon kanssa.

Tässä kohden en pidä siitä että iskut on rakennettu siihen että ajetaan (1) joko sitä että islamofobiaa ei ole olemassa, vaan pelkästään rationaalista isamkritiikiä tai jossa (2) hyökkäys muuttuu siihen että ajetaan narratiivia jossa valitetaan siitä että vain islamilaisia ekstremistejä syytetään. Sillä kaikki tämä on oikeasti turhaa, toisin kuin verenluovutusasiasta valittaminen jossa on ongelma ja ratkaisu. Iskujen jälkikeskustelu on keskittynyt siihen että joko bashataan islamia tai valkopestään islamia ja kaiken jälkeen huomio keskittyy hyvin vähän niihin ongelmiin joita LGBT -ihmiset kohtaavat elämässään ja arjessaan.

4 kommenttia:

Niko L. kirjoitti...

Mistä keksit, ettei Bostonin maratonin pommi-isku olisi ollut muslimien tekemä? Väitätkö, että Tsarnajevin veljekset eivät tehneet iskua vai, että he eivät olleet muslimeita?

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Rehellisesti sanoen nimi näytti Venäläiseltä. En tiedä Bostonin iskuista oikein mitään. Ajatus islamismista ei tuntunut relevantilta, etenkin kun arvon maahanmuuttokriitkot eivät olleet hieroneet siihen littyviä asioita naamaani misään.

Ilmeisesti olivat kääntyneet muslimeiksi. Joten pukki tuli. (Kaikki pitäisi faktantarkistaa aina. Ei jaksa kuitenkaan kaikkea vaan mennään tällei ohituskaistalla. No sitä varten kai on automaattinen virheenkorjaus. Autocorrect.)

Niko L. kirjoitti...

Monilla Venäjän muslimeista on venäläiset tai venäläisiltä kuulostavat sukunimet. Eivät Tsarnajevitkaan mitään käännynnäisiä olleet: isänsä puolelta tšetšeenejä, äitinsä puolelta avaareja – molemmat kaukasuslaiset kansat ovat noin pääsääntöisesti muslimeja.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Noei. Onhan sitä ties mitä tattaripuuroa seassa.. Mutta geneerisestä venäläisestä tulee silti mieleen enemmän ortodoksi joka arvostaa Putinia ja vihaa homoja tästä syystä..