lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kristinuskosta, positivismista ja ihmeistä


Nykyaikana kristinusko asetetaan hyvin usein skismaattiseen suhteeseen luonnontieteiden kanssa. Tässä on kaksi näkökantaa ja lähestymistapaa. (Joista toista kutsutaan "tieteen kanssa sopusoinnussa/ ei ristiriidassa olevaksi" siksi että jännitteitä ei oikein jakseta katsoa loppuun asti. Tai jännite on määritelty uudestaan.)
1: Ensimmäinen on useiden maallikoiden ja esimerkiksi Intelligent Designin kanta. Tässä korostetaan sitä että Jumala on olemassa ja tämä tiedetään koska on koettu jotain joka rikkoo luonnonlakeja. Toisin sanoen tiedetään että luonnonlait eivät riitä. Toisin sanoen ihmeen ja naturalistisen maailman välillä on konflikti. On tärkeää että on jokin tapahtuma joka rikkoo luonnonlakeja.
2: Toinen on se, että luonnonlait eivät ole konfliktissa Jumalan kanssa. Sen sijaan luonnontieteet ovat riittämättömiä selittämään kaikkea. Ihmisten kokemusmaailma viittaa asioihin joita voidaan lähestyä uskolla. Silti ei uskota ihmeisiin. Tässä ei olla haastamassa luonnontieteilijöitä, joten moni pitää tämän NoMa -mallin jonain joka on hyvä jos haluaa uskoa ja pitää luottamusta moderniin tieteeseen. Tämä on toki totta. Mutta skismaattisuus nouseekin juuri siinä miten "naturalisteihin" tai "skientisteihin" suhtaudutaan. Välit eivät ovat skismaattisia. Sillä tällekin näkemykselle tärkeää on, jos ei saada väärinajattelijoilta suita suppuun, niin ainakin korostaa sitä että uskolla on jokin oleellinen bonuslisä jota tiede ei voi antaa. Ja tämän eron on oltava tärkeä ja ylitsepääsemätön. On oltava uskon oma magisteria joka määritelmällisesti ei saa olla osa luonnontieteen valta-aluetta.

Tämä konflikti on mielenkiintoinen. Sillä kun mietitään historiaa, asiat eivät ole näin yksiselitteisiä. Itse asiassa kun katsotaan aikaa jolloin luotettiin sekä matematiikkaan että tieteisiin hyvinkin vahvasti, oltiin aika vahvasti kristillisessä maailmassa. Ja siellä uskottiin vahvasti että matematiikka saadaan valmiiksi. Ja oli tärkeää selittää miten tieteen menestys sopi niin hyvin yhteen kristinuskon kanssa.

Tämänlaiset asiat paistavat Galileo Galilei -sitaatissa "I do not feel obliged to believe that the same God who has endowed us with sense, reason, and intellect has intended us to forgo their use." Tätä rationaalis-kristillistä asennetta puolustaa myös kirjailija Edgar Allan Poe.. Hän panee älykkösalapoliisinsa Auguste Dupinin sanomaan "The Mystery of Marie Rogêt":issa seuraavaa "That Nature and it's God are two, no man who thinks can deny. That the latter, creating the former, can, at will, control and modify it, is all unquestionable. I say 'at will'; for the question is of will, and not, as insanity of logic has assumed, of power. It is not that the Deity cannot modify His laws, but that we insult Him in imagining a possible necessity for modification. In their origin these laws were fashioned to embrace all contingencies, which could lie in the Future. With God all is now." Poe ei tietenkään ollut filosofi. Mutta heijasti taatusti aikansa ajatusvirtauksia.

Kuinka hitossa entinen Jumalinen havaintojen varmuus ja maailman läpijohdonmukaisuus muuttuu pahaksi naturalismiksi?


Sävynä onkin että jos metodologista naturalismia katsotaan, se on ehdottomuudessaan jotain joka on ollut osana nimenomaan kristillistä perinnettä. Erikoista kyllä voidaan sanoa että Tapio Puolimatkan kirjoissa on yhtenä päätavoitteena selittää miten kristinusko on synnyttänyt luonnontieteet. Se, mitä Puolimatka näyttää yrittävän on se että kristinusko ja vain kristinusko voisi synnyttää luonnontieteet. Kuitenkin se mitä hän enemmänkin todistaa on se, että kristillisellä asenteella on ollut hyvin vahva osa positivismin synnyssä. Puolimatka vetoaa tässä esimerkiksi Thomas F. Torranceen, jolle empiirinen metodi on Jumalallisen mielen tapaan toimimista ; Jumalisen Logoksen järkevyys tarkoittaisi sitä että maailma on järjestelmällinen ja johdonmukainen eikä mielivaltainen. Eli sitä voidaan tutkia kokemusperäisesti. Torrancelle se, että maailmankaikkeuden rakenne on tehnyt rationaalinen olento, sen ymmärtäminen on mahdollista : Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta.

Ja tässä kohden erikoista on se, että Tapio Puolimatka pitää metodologisen naturalismin mahtia äärimmilleen vetävää naturalismia vihollisenaan. Ja Puolimatka ottaakin mukaansa Poen kuvaaman teesin antiteesin. Intelligent Designin perustuu nimenomaan siihen että naturalismi on rikki selitysmallina joissain kohden. Ja Jumala voidaan nähdä jos ja vain jos on tämänlainen rike.

Tässä mielessä onkin mielenkiintoista huomata että Paleyn kelloseppäargumentti vetoaa siihen että kun katsomme kelloa, tiedämme (tai jossain yksinkertaisissa versioissa) tunnemme sen olevan suunnittelun tuotos. Tässä ytimessä on alun perin ollut analogisuus. Se ei viittaa sattuman ja lainomaisuuden ylittävään. Se sanoo että on olemassa kohde, vaikkapa eliö, jonka alkuperä on kenties tuntematon mutta jolla on paljon yhteisiä piirteitä kellojen ja muiden suunniteltujen kohteiden kanssa (ja näiden syntytavan tiedämme) joten sekin on suunniteltu. Kellon johdonmukaisuus, ei sen yliluonnollisuus, on se mikä voi periaatteessa vedota enemmän. (Periaatteessa sillä argumentti ei ota tähän kantaa mitenkään. Se ei ole ytimeltään sellainen että naturalismi-supernaturalismi -jaottelu olisi sille mitenkään relevantti.)

Tämä versio koettiin haastetuksi Darwinin evoluutioteorian kautta. Sillä näille selitettäville piirteille saatiin toisenlainen selitys. Siksi ID -kannattajakunta onkin muuttanut Paleyn argumenttia suuntaan jossa korosteaan sitä että kello ei voi syntyä mitenkään sattumalta tai lainomaisesti. ID -piirit esittävätkin että Paleyn argumenttia on modifioitava siten että katsotaan että kelloissa on CSI -informaatiota. Joka saadaan esiin kun lainomaiset ja sattumaperustaiset selitysmallit eliminoidaan eliminatiivisella filtterillä.

Toki on syytä huomata että kristinusko ei ole vain positivismi.


On selvää että kristinuskossa on ollut heti alusta lähtien mystisiä suuntauksia. Kuitenkin tieteen ja tekniikan kehitys on sellainen, että ne herättävät vähintään kysymyksiä siitä miksi ihmeessä ne toimivat niin hyvin kuin toimivat. Tässä mielessä tieteellinen ajattelutapa ja säännönmukaisia puolia korostavat tahot ovat olleet vahvoilla. Näin ollen on ollut luontevaa selittää kristinuskoa myytillisten versioiden sijasta niillä jotka painottavat positivistisia suuntauksia.

Koska tieteellinen menestys tuo mukanaan helposti menestystä myös poliittisessa vallassa, syntyy ajatus jossa kristinusko eroaa taikauskoista juuri sillä että ihmeet jätetään pois ja keskitytään siihen miten maailma toimii. Toiset tulkinnat eivät kuitenkaan olleet niinkään suoraan ei-kristillisiä vaan ne hylättiin tai jätettiin vähemmälle painotukselle after the fact.

Tämä on "hieman hassua". Sellaisella tavalla jossa on vähän huumoria ja liiallisuutta. Jos alussa on oppinäkemys joka sanoo että "asia on joko a tai sen vastakohta b" ja sitten selviää että b on tosi, se selittää miten hyvin tämä sopii alkuperäisen lauseen kanssa ja miten se on koko ajan ajanut että b. Ja miten se, että on tieto b:stä on sen ansiota että on se uskonto joka on opettanut tämän asian. Tämä vaikuttaa siltä että sääntöjä muutetaan tilanteen mukaan jälkikäteen ja sitten leikitään että asia on ollut näin alusta asti. Se ei ole rehellistä. Tai ainakaan se ei ole älyllisesti selittämistä. Se on sitä että omaa maailmankuvaa sovitetaan havaintoihin väkisin jälkikäteen ja leikitään että tieto on tämän oman maailmankuvan ansiota jo etukäteen. Tämä on kiemurtelua ja sen seuraaminen vuosisatojen ajan ei ole kannustavaa. Se kertoo enemmän ihmisen absurdiudesta ja heikkoudesta ja saivarteluhalusta sukupolvelta toiselle siirtyvässä maailmankuvanpuolustusprosessissa. Se ei ole jotain joka kasvattaa kunnioitusta tätä maailmankuvaa kohtaan. Se on jotain joka saa sen näyttämään, jos vain mahdollista, entistäkin tyhmemmältä.

Hieman samaan tapaan kuin se, että teologiassa oli vuosituhantinen perinne tehdä jumalatodistuksia. Kun nerokkaimmat miehet eivät ole saaneet tuloksia, on laji jäänyt marginaaliin. Ja nykyään onkin muodikasta ajatella että jumalatodistuksien vaatimisessa olisi jotain ei-kristillistä. Siksi nykyään kuullaan että on naurettavaa vaatia Jumalatodistuksia koska eihän sitten enää tarvittaisi uskoa. Painotukset ovat muuttuneet ; Aina on ollut sekä jumalatodistuksia että uskoa vaativia suuntauksia. Se, miten tiede onnistuu ja jumalatodistukset epäonnistuvat ovat sitten vain tuottaneet painotuseroja siihen mikä milloinkin on sitä oleellisesti kristillistä.

Näissä muutoksissa kyseessä onkin eräänlainen narraatio jossa oppia muotoillaan ja leikitään että se on koko ajan ollut sama.

 Ennen Darwinia Paleyn argumentti riitti ilman yliluonnollist twistiä koska oli tärkeää suojautua taikauskoisilta näkemyksiltä ja selittää miten selvästi toimiva tiede oli kristinuskon opin mukaista. Sitten kun vääräoppiset toivat menestyviä vaihtoehtoja, oli Darwiniin reagoitava jotenkin. Ja näkökulmaa oli korjattava. Ja sitten kristinusko alkoikin näyttämään joltain hieman muulta.

On syytä muistaa että ajassa jolloin Gödelin epätäydellisyysperiaatetta ei oltu keksitty, oltiin varmoja että matematiikka on varmaa ja se saadaan joskus valmiiksi. Ja tässä nähtiin jumalisuutta. Nyt kun asia muuttui, ihmiset näkevät matematiikassa mystisyyttä. Samoin ennen Einsteiniä ajateltiin että fysiikka oli enemmän tai vähemmän valmista. Ja optimistisesti luotettiin loogisen positivismin mahtiin. Nyt kun tämä tie on käyty loppuun, kristityt ovat sitten nähneet nämä asiat lähinnä ateistien ongelmana.

Merkittävää on toki sekin että siinä missä kaikki tietämäni ajattelukykyiset naturalistit ovat siirtyneet loogisesta positivismista ja verifiointiperiaatteesat eroon, vaativat uskovaiset skientisteiltä loogisen positivismin todistusehtoja. Se tuntuu istuvan kristillisessä maailmasta todisteiden hakemisessa tiukasti. Kenties siksi että ne ovat kristillisessä ajatteluperinteessä tiukassa. Koska positivistiset arvot on suoraan valettu kristinoppiin silloin kun oli tärkeää selittää miten tieteen menestys oli kristinuskon ansiota.

Näistä jäänteistä ei oikein osata päästää irti. Ja siksi suhde luonnontieteisiin pysyy samana senkin jälkeen kun systeemit on huomattu tehottomiksi. Kun positivismi ei onnistunutkaan tuottamaan metafysiikatonta tiedettä, niin luonnontieteitä katsotaan silti positivistin silmin ja tämän päälle vaan liimataan metafyysistä Jumaluusoppia mystiikasta. Kristitty ei päästä irti positivismista ja tämä näkyy siitä minkälaisia olkiukkoja luonnontieteen filosofiaan ja naturalisteihin säännönmukaisesti heitetään nykyään.

Lopputulos näyttää tietenkin helposti Tapio Puolimatkalta ; Ensin pitkästi selitetään miten kristinusko on äärimmäisen positivistinen ja täten luonnontieteellinen ajattelu ja luottamus siihen että kaikkiin sillä hetkellä tuntemattomiinkin ilmiöihin saadaan luonnontieteellinen selitys on kristinuskon ylivertaisuuden ansiota. Ja sitten sen jälkeen selitetään että on maailmankuvallista ja pahaa ateismia uskoa luonnontieteisiin ja vain niihin.

3 kommenttia:

Korppi on oikeus kirjoitti...

Positivismiin kristinusko on saattanut vaikuttaa 1600-luvulta lähtien, kun vahva deismi valtasi alaa; Jumala ja kaikkeus olivat visusti erossa toisistaan. Oletuksena oli, että maailma oli kuin kerran viristetty ja sen jälkeen omilleen jätetty kellokoneisto. Siitä ei ollut enää pitkä matka ateismiin, sillä mihin Jumalaa enää tarvittiin kun maailma pyöri omillaan. Tästä päästiin myöhemmin Jumalan ja sitten metafysiikan kuolemaan. Kristinusko (ainakin sen protestanttinen versio) siis itse loi pohjaa antiteesilleen.

Kun positivismi ei onnistunutkaan tuottamaan metafysiikatonta tiedettä, niin luonnontieteitä katsotaan silti positivistin silmin ja tämän päälle vaan liimataan metafyysistä Jumaluusoppia mystiikasta.

Tämä siis liittynee kristinuskon deistiseen juonteeseen, jossa kaikkeus ja metafysiikka nähtiin toisistaan täysin erillisinä. Ennemmin kyse on vanhasta lähtöoletuksesta kuin ad hoc-kyhäelmästä.

Onko muuten tieteen metafysiikka muutakin kuin käsitteellisiä tai fysikaalisia oletuksia vailla välitöntä empiiristä tukea? Voin olla väärässä, mutta tällainen metafysiikka odottaa ikään kuin ajan mittaan verifioivansa nämä oletukset lopulta myös empiirisesti. Se on siis jo valmiiksi havaittavan maailman kausaliteetteihin sidottua ja sulkee jumaloletukset pois. Kuitenkin, jos näiden metafyysisten oletusten voi sanoa oikeuttavan tieteellistä teoretisointia, niin kristitythän ajattelevat samaa Jumalastaan. He vain vievät oletuksensa askeleen pidemmälle, eli tekevät metafyysisestä absoluuttisen ulkopuolisen.

Koska tiede siis tarvitsee metafyysiset oletuksensa, jotkut kristityt ajattelevat että se tarvitsee juuri kristinuskon jumaloletuksia. Eli ajattelevat tieteen olevan kristinuskon ansiota (jossain määrin he voivat olla oikeassa, sillä modernin tieteen syntyvaiheet osuvat mainitsemani deismin valtavirtaistumisen aikaan).

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Tämä siis liittynee kristinuskon deistiseen juonteeseen, jossa kaikkeus ja metafysiikka nähtiin toisistaan täysin erillisinä. Ennemmin kyse on vanhasta lähtöoletuksesta kuin ad hoc-kyhäelmästä."

Tavallisin tapa jolla ad hoc -kyhäelmät syntyvät on juuri sitä että vanhoista näkemyksistä ei päästä irti. Tässä kohden ongelmana on juuri se että nykyluonnontietettä ja tietoa ja siltä vaadittavia asioita kuvaa positivismi. Tieteenfilosofia on valitettavasti kasvanut tästä ohi jo toisen maailmansodan jälkeen..

"Onko muuten tieteen metafysiikka muutakin kuin käsitteellisiä tai fysikaalisia oletuksia vailla välitöntä empiiristä tukea?"

Ei välttämättä. Itse kannattamani Quinen systeemissä ei voida erottaa analyyttistä ja synteettistä tietoa toisistaan. Ne ovat harmaasävyisiä ja verkottuneita. Siitä vanhasta verifiointinäkemyksestä jossa kaikki asiat havaitaan ja todistetaan suoraan on suhtauduttu monella tavalla.

Siinä missä moni kristitty on foundationalisti, jossa loogisen positivismin ongelma antavaa heille itselleen luvan ottaa aivan perustelemattomia maailmankuvallisia oletuksia. Eli heillä on lupa ottaa oletuksia vaikka mitään empiiristä tukea. On premissejä joita on todistettu 0% empiirisesti.

Koherentistit lähestyvät asiaa helpommin toisella tavalla. Jos onkin totta että joka ikistä induktiota kohtaa se, että sen todistaminen verifikationistisesti vaatisi äärettömän määrän testejä, niin että niitä ei voi todistaa 100% varmaksi, niin joka tapauksessa joka ikistä niistä voidaan testata ainakin yhden kerran "fallibilistisen makuisella menettelyllä". Toisin sanoen ei saa olla yhtään ainutta sellaista systeemiä jota ei olisi lainkaan kokeiltu. Nolla kappaletta sellaista jossa on 0% todistettu. Joten kaikella systeemissä olevalla voi aivan täysin olla jonkinlainen todistamisaste. (Ts. voit vaatia luonnontieteellisiä ja naturalistisia tai vastaavia perusteita lähes mille vaan jotta otat sen vakavasti todellisuudessa olevana ilmiönä...)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"Koska tiede siis tarvitsee metafyysiset oletuksensa, jotkut kristityt ajattelevat että se tarvitsee juuri kristinuskon jumaloletuksia. Eli ajattelevat tieteen olevan kristinuskon ansiota (jossain määrin he voivat olla oikeassa, sillä modernin tieteen syntyvaiheet osuvat mainitsemani deismin valtavirtaistumisen aikaan)."

Jotkut kristityt ajattelevat ties mitä höpöä. Ongelmana on se, että luonnontieteen premissit eivät ole luonnontieteen ansiota. Alussa oli skismaa jossa kristinusko antoi perusteita myyteillekin. Ts. kristinusko ei sisältänyt mitään informaatiota asiasta. Se ei kertonut millä tavalla asia on kun taas toisella tavalla ei. (Nykyfilosofi voisi sanoa että mikään tilanne/havaintoaineisto ei falsifioisi kristinuskoa.)

Kristinuskosta valitaan ne tulkinnat jotka sopivat sen hetken näkemyksiin. Eli kuten Raamatusta ennusvoimaa hakevat tyypit. Ei tehdä niin että ensin löydetään Raamatusta kaavat siitä miten Raamatun ennustukset tai Raamatun maailmankuva sanoo. Ei mene niin että ensin avataan Raamattu ja saadaan jotain yksiselitteitä. Vaan on käsillä monitulkintaisia asioita joita käsitellään siten että sitten kun joku löytää tieteen teoriat ja sen miten maailma toimii niin selitetään miten tämä sopii havaintoihin. Ja nähdään että Raamattu on sanonut tämän alusta asti. Eli Raamattu onkin fiksu tulevaisuudenennustin ja luonnontieteen kirja. On selvää että tämä ei ole vakuuttavaa kun keskenään oleellisen erilaisia tulkintoja viuhuu ilmassa. Kun jokin voidaan aina valita on yhteensopivuuden löytyminen triviaalia ja epäkiinnostavaa ja ei-tärkeää.

Se, että kristityt näkevät tämän myllyn sellaisena että he näyttävät mitkä kristittyjen viitekehykset sopivat nykyhavaintoihin on osoitus isosta käsitesekaannuksesta jossa näytät itsekin rypevän. Eli sekoitetaan "saadaan sopimaan havaintoihin" siihen että olisi ennustusvoimaa ja selitysvoimaa ja informaatiota. Toki ad hoc -järjestelmät nähdään vanhasta nousemisena.

Minä näen että skientismikritiikki on olkiukottamista joka johtuu siitä että menneistä konsepteista ei osata päästä irti. Samoin näen että kristinuskon itseylistys on tarinankerrontaa. Joka kestää myyttisen tilan jossa ihmetellään ihmeitä, täysin positivistisen tilan että nykyisen mallin jossa vanha dualismin haamu on nostettu pelastamaan se kristinusko joka skientismin innossaan sata vuotta sitten rämpi... Kristinusko ei ole ennustanut mitään tieteenfilosofiassa. Se vain sovittaa itseään havaintoihin ja muiden saavutuksiin after the fact ja suojelee itseään kritiikiltä ad hoc -kyhäelmillä. Mitä kuvaa se miten kun luonnontieteilijä ja teologi keskustelee niin teologi haluaa saada viimeiset sanat asioiden merkityksestä. Ja hän on se joka moittii luonnontieteilijää rajojen ylittämisestä. (Joka taas on kristitylle ylistystä, hän kun on älyllinen uskovainen jota myös tiede kiinnostaa ja jolla tiede on hallinnassa..)