perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kultainen bugi

Edgar Allan Poe on tunnettu ennen kaikkea siitä, miten hän on kirjoittanut kauhua ja salapoliisikertouksia. Useat hänen tarinansa ovat lyhyitä. Tämän blogauksen aiheeksi otan mielestäni tylsimmän niistä. "The Golden Bug". (Suomeksi "Kultakuoriainen".) Kertomuksessa löydetään kapteeni Kiddin aarre. Mutta en käsitä miten tästä voidaan tehdä näin ikävystyttävää.

Jos tästä novellista tehtäisiin sivutehtävä tietokonepeliin, sen täysyisi olla escort mission, jossa olisi pari quick time eventiä. ; Kyllä. Se on niin tylsä. En voi kuvailla miten läpitunkevan tylsä tämä lyhyt tarina on. On itse asiassa arvoitus miten noin lyhyt tarina onnistuu olemaan niin tylsä. Etenkin kun otetaan esiin se, miten lyhyt se on. Ja miten paljon periaatteessa kiinnostavia ja stimuloivia asioita siihen on onnistuttu sovittamaan.

Tarinassa on kolme osiota. Ensin on tilanteen virittäminen. Päähahmot esitellään. Tarinan peruselementit tuodaan esiin. Toinen vaihe on itse aarteenetsintäprosessi. Jona aarteeseen uskova näytetään pakkomieltensenä ja kenties mielenvikaisena. Ja kolmas osio jossa aarteeseen uskonut Legrand selittää miksi kaikessa oli järkeä in first place.

Poen tarinassa on toki monia kiinnostavia asioita tehty oikein. Esimerkiksi Kiddin aarteen yksityiskohdat ovat oikein. Amerikanrahaa ei ole, koska Amerikanraha tuli vasta myöhemmin. Tarinassa on myös ajanmukaista kryptografiaa tehtynä melkolailla oikein. Mikä kasvattaa kyseisen novellin läpitunkevaa tylsyyttä koskevaa arvoitusta entisestään.

Tartun kuitenkin teoksen psykologiseen ytimeen.

Edgar Allan Poe ei varmasti ollut maailmanhistorian mielentervein hahmo. Hän kirjoitti tarinoita kauhusta, mielikuvituksesta ja mysteereistä. Tässä teoksessa silmääni pisti kuitenkin se, miten Legrand kuvasi suhdettaan erääseen yhteensattumaan jonka pohjalta hän lopulta lähti ratkaisemaan koko aarteen ongelmaa. "I say the singularity of this coincidence absolutelly stupedied me. This is the usual effect of such coincidences. The mind struggles to establish a connection - a sequence of cause and effect - and, being unable to do so, suffers a species of temporary paralysis." Tuon kauniimmin tuskin voisi kuvata ilmiötä joka nykyään tunnetaan kognitiivisena dissonanssina.

Legrandin pakkomielteisyys on tässä mielessä ollut Poelta varsin terävä tai ainakin nykypsykologian kanssa yhteensopiva. Legrand on varma aarteesta ja hän assimiloi. Yrittää sovittaa havainnot tähän teoriaansa. Hän käyttää tässä hyvin erilaisia metodeja. Osa on aivan rationaalista päättelyä. Osa on sitä että yhteensattumia ei oleteta yhteensattumiksi. Lisäksi Legrange pilailee ystäviensä kustannuksella. Kun ystävät pitävät häntä mielenvikaisena, hän syöttää prosessiin huvittavia osia jotta hän saisi lietsottua heissä näitä tunteita.

Pitkä asian selitysosio on sitä miten after the fact asioiden kuvaus oli sellainen että Legrangella oli vahva syy uskoa aarteeseen ennen sen löytymistä. Aarteenetsintäosiossa taas demonstroidaan miten before the fact kuvaus joka pitää sisällään tosiasioita ja sen analyysiä. Ja tästä syntyy odotus siitä miten aarteenetsintäretki päättyy. Legrangen epäonnistumisesta vaikutti tässä ilmiselvältä.

Molemmilla näkökulmilla oli itse asiassa tavallaan rationaalinen ja vahva case. Ja tavallaan se seikka joka antoi ä-hää -elämyksiä oli aarteen olemassaolo. Joka ei ollut päättelijöiden itsensä vallassa. Tosiasiat vaan näyttivät jälkikäteen vahvistavan että yksi kanta oli alusta asti järkevä ja tosi kun taas toinen oli tyhmä ja erehtynyt.

Jopa sen jälkeen kun aarre on löytynyt ihmetellään miten asiaa ei olisi löydetty jos tietyt yhteensattumat eivät olisi toteutuneet ja jos niiden takana ei olisi nähty jotain muutakin kuin sattumaa. Synkronisiteettisiin tilanteisiin tarttumiset olivat kiinnostavia. Samoin kuin ajatus siitä että prosessissa ihmiset vakavasti epäilevät kantojaan ja ovat joskus pakotettuja muuttamaan mieltään pikkuasioiden, kuten vaikkapa merirosvoaarteiden löytymisen, kautta.

Poen novelli kertookin mielestäni pääasiassa muusta kuin aarteesta. Se kertoo pääasiassa siitä miten kognitiivinen dissonanssi on tavallaan aivoissa oleva halvaus joka on samanaikaisesti häiritsevä ötökkä (tai Poea modernimmalla tietkokonekielellä "bugi") ja samalla se on jotain joka antaa mahdollisuuden moneen.

Novellin pohjalta itselleni syntyi esimerkiksi ajatus siitä että kenties kognitiivinen dissonanssi ja siihen liittyvät epäilyn ja valinnan hetket voidaan liittää, nykyaikaisessa vapaan tahdon filosofiassa ja neurologiassa tärkeään, Robert Kanen torn decisioniin. Kane määritellyn tämänlaiseksi valintatilanteen jossa halu ohjaa ristikkäisiin suuntiin ja molempiin suuntiin on argumentteja. Usein tätä on demonstroitu esimerkeillä joissa tiedät kaksi haluttavaa tulevaisuutta jotka ovat toisensa poissulkevia ja hyvin perusteltuja. Itse lähtisin täydentämään tätä esimerkkimaailmaa myös tämäntapaisilla valintatilanteilla. Joissa voidaan esimerkiksi ottaa riski jossa etsitään aarretta ja vaarannetaan oma maine ja miten muut näkevät mielenterveytesi.

Ei kommentteja: