lauantai 30. toukokuuta 2015

Ampuuko "lihatehdas" -metafora eläinten oikeuksien puolustajien omaan nilkkaan? - Ja miksi tällä olisi yhteiskunnallinen merkitys?

Eläinten oikeuden puolustajissa on kasvissyöntikeskeinen aktivismiryhmä. He puhuvat mielellään "sikatehtaista". Joskus heidän kuvissaan näytetäänkin sikaloita nimenomaan tehdasmaisina. Suuria rivejä, kaavamaisuutta. Esteettisesti asian voi ymmärtää ; Tehdas ei ole ympäristönä pittoreski. Toisaalta minun on kuitenkin ollut vaikeaa uskoa tämän tehokkuuteen.

Esimerkiksi oma suhtautumien teurastusta kohtaan lieveni kun näin kuinka juuri tapettuja ja nyljettyjä lehmiä meni halki vannesahalla. Tehdasmaisuus ja kliinisyys ja tehokkuus loi vahvan mielikuvan. Samalla eetoksella Terry Pratchett korosti että hänen Kiekkomaailman Kuolema -hahmonsa on kaikkea muuta kuin julma. Ja tämän vuoksi hän käytti erittäin terävää viikatetta.

Itse asiassa voi olla että tehdasmaisuus on ongelma. YLE tiedeuutisoi siitä miten lihansyöjät helposti esineellistävät eläimiä. He myös pitivät lihansyöntiä luonnollisena, normaalina, tavallisena ja mukavana. "Tutkijat panivat merkille, että "neljän n:n" (natural, normal, necessary, nice) porukka esineellistää eläimiä kasvissyöjiä enemmän. Esineellistämisellä viitataan tässä yhteydessä taipumukseen vähätellä eläinten olemusta ajattelevina olentoina." Tämä esineellistämien onnistuu kun eläimiä ei kuvata yksilöinä vaan massana. Ja tällä on suuri vaikutus siihen mitä haluamme syödä ja mitä emme.

En malta olla huomauttamatta että tähän liittyvät asiat eivät ole mitenkään erikoista. Vastaava ilmiö tunnetaan myös ihmisten kanssa ; Jos meidän ystävämme kuolee auto-onnettomuudessa, itkemme. Mutta jos luemme auto-onnettomuustilastoja emme itke vaikka tämä meidän ystävämme olisi mukana tässä lukujoukossa. Josif Stalin käytti tätä jopa hyväkseen saadakseen teoilleen oikeutuksen ; "Yksi kuolema on tragedia, miljoona kuolemaa on tilasto". Ihmisillä on valitettavasti tapana jaotella merkityksiä ex post/ex ante -jaottelun mukaan. Välitämme yksilöistä joilla on nimi, naama ja yksilötiedot. Nimetön massaan kuuluva ei eriytetty ei luo syviä tunteita. Ilmiö on siitä valitettava, että meillä on rajallinen kyky luoda merkityksellisiä suhteita yksilöihin. Dunbarin luku antaa rajoitukset jotka vaikuttavat esimerkiksi siihen miten maalaisien ja kaupunkilaisten sosiaalisuus toisiaan kohtaan on oleellisesti erilaista.

Siksi onkin oleellista luoda ilmiö joka roolitetaan ja liitetään johonkin yhteen esimerkkiin. Eläinaktivistin tavoitteiden kannalta on strategisesti kätevämpää kuvata eläinyksilöitä kärsimässä. Se iskee tehokkaammin kuin kliininen panoramakuva kettutarhasta. Vaikka kyseisen yksilökuvan kettu olisi detaljina tuossa kuvassa.

Koulutus-Kasvatuskysymys

Asia on siitä ajankohtainen että eläinten kohtelukysymykseen on nyt tartuttu kouluopetuksessa. Näkökulmavalinnat eivät siis koske enää pelkästään aktivismia ja siihen liittyvää kampanjointia. Kouluissa joissa ideologinen kasvatus on toki ollut Suomessa aina keskeisessä osassa (enkä puhu pelkästään uskonnonopetuksesta vaan muustakin tapakasvatuksesta) on ottanut eläinten hyvinvoinnin osaksi opetusta. "Eläinten hyvinvointi ja oikeudet mainitaan ensimmäistä kertaa peruskoulujen uudessa opetussuunnitelmassa. Eläinten hyvinvointia pohditaan vuodesta 2016 eteenpäin alakoulussa ympäristöopissa ja yläkoulussa biologian, uskonnon ja elämänkatsomustiedon tunneilla. Käytännössä kouluissa selvitetään, millaisissa oloissa ruokaa tuotetaan." Tavoitteena on kasvattaa lapsille luontosuhde. "Opetussuunnitelmaan eläinten hyvinvointi päätyi kun suunnitelmaluonnoksen palautteessa nousi esiin ihmisten huoli lasten suhteesta eläimiin ja luontoon." Tämä asennekasvatus on varmasti mahdollista. Ja kenties sillä voidaan vaikuttaa myös ei-ruokateemaiseen asiaan, eläinrääkkäykseen. Tai kesäkissoihin liittyvään eläinten heitteellejättöön (johon minulla on hämmästyttävän epäsuosittu kanta).

Internetkeskustelun puolella asiassa on nostettu esiin myös se että lapset oppivat eläinten kautta olemaan ystävällisiä toisille ihmisille. Tämä on jossain määrin uskottavaa. Eläimet ovat ensinnäkin mukavampia ja vähemmän paskiaisia kuin suuri osa ihmisistä. Lemmikkieläimiä on yleensä ottaen domestikoitu olemaan sosiaalisesti helppoja ja miellyttäviä. Yleinen mielikuva on myös se että esimerkiksi mies kohtelee naisia kuten mies kohtelee eläimiä. Ja toisaalta julmuus eläimiin nähdään varoitusmerkkinä, osana ns. Maconaldin triadia. (Ei sentään McDonald'sin triadia, joka markkinavoimien vastaisista kasvinsyöjistä tuntuisi olevan sopiva nimitys asialle...) Tunnettua on myös se, että etologian suuria haasteita on se että ihmiset antropomorfistavat eläimiä, eli tulkitsevat eläinten käytöstä ihmisten käytöksen kautta. Ja tämä voi johtaa sekaannuksiin esimerkiksi siinä että ihmiset mielellään halailevat koiria vaikka koirat eivät itse asiassa yleensä pidä halailusta. Tai ostavat koirilleen timanttikaulapantoja lahjaksi vaikka timantit kiinnostavat koiraa mitättömän vähän. Antropomorfismi tuntuu ilmiselvältä mutta siinä on filosofisia haasteita mutta jota voidaan kyllä myös lähestyä ihan kokeellisestikin.. Nämä toki astuvat myös siihen etiikan soveltamiseen arkielämässä.

Ajatus voi tuntua joillain muotoiluilla joltain poppauskolta ; Joku voisi esimerkiksi miettiä että onko eläinten kohdalla ajatus siitä että kasveilla ei ole sielua mutta eläimillä on. Ja tätä kautta kohtelu siirtyisi kaltevaa pintaa ihmisiin. ja tässäkin on jotain perää mutta samalla yhteyksiä on ylitulkittu. Eläimiin julmuutta harjottavilla lapsilla on monenlaisia motiiveita. Ja vain osa niistä on laajemmin huolestuttavia. "...most parents have been upset by some form of childhood cruelty to animals - whether it's pulling the legs off of a bug or sitting on top of a puppy. We struggle to understand why any child would mistreat an animal. And when should we worry? Where's the line between a budding serial killer like Jeffrey Dahmer and normal curiosity and experimentation?" Kun eläinnrääkkäys on liitetty em. Macdonaldin triadiin, syntyy turhankin vakava varoitusmerkki ; Eläinrääkkäys nähdään psykopatiana, ja varoitusmerkkinä kenties jopa sarjamurhaamiseen asti. Samalla eläinten kaltoinkohtelu on yllättävän yleistä, tarpeettoman yleistä ja häiritsevän yleistä. Ja samanaikaisesti sarjamurhaajia on kuitenkin tilastolliessa mielessä aika vähän.
1: Varoitusmerkki jota pelätään tarpeettomasti  muissakin yhteyksissä, koska ne nähdään turhankin determinoivana slippery slopena vakavaan rikollisuuteen. En vähättele tässä eläinrääkkäystä vaan sitä että eläinrääkkäys nähdään uhkana johonkin muuhun ja tämä muu on itse asiassa se pääsyy jonka vuoksi eläinrääkkäystä pelätään. Minusta eläinrääkkäys, eli eläinten kidutus, on huolestuttavaa itsessään.

Voidaan jopa nähdä että ajatus siitä että mitään yhteyttä eläinten ja ihmisten välillä ei ole on jotain joka taatusti vaikuttaa siihen miten suhtaudumme eläinrääkkäykseen ja miten näemme eläimet. Mieleeni tulee esimerkiksi William Lane Craigin näkemys siitä että eläimet eivät oikeasti kärsi. Tämänlainen "eläin on kellokoneisto" -ajatus on varmasti jotain joka asenteensa kautta voidaan liittää Descartesin vaimon koiraan, ja itse asiassa Craigin asenteessa on suoraan argumenttejensa kautta kytkös eri tavoilla vammaisten ihmisten kohteluun. Craig ei toki tee kuten Descartes eli mene argumenttejaan loppuun asti sielläkin missä niiden johtopäätökset ovat epämieluisia. Tämä argumenttien ja valikoinnin yhdistelmä tietenkin johtaa siihen miten Craig suhtautuu hyviin kansanmurhiin ja holokaustiin. Craig hyväksyy Jumalan komentamat kansanmurhat. Tämä suhtautuminen ihmisiin voi kertoa että hän välineellistää ihmiset jonkinlaisiksi Jumalan tehtaan rattaiksi. Ja kun hänen asenteensa eläimiin on sekin mikä on, ei voi olla miettimättä sitä että onko näiden kahden asenteen välillä jokin yhteys. Siihen ei ole helppoja vastauksia. Tai on, mutta ne ovat asenteellisia eivätkä perusteltuja.

Ei kommentteja: