perjantai 12. syyskuuta 2014

Pieni (tai korkeintaan keskisuuri) rant : Tarvitseeko ateistin osata kristinuskoa?

Hyvin usein uskonnoton joutuu kohtaamaan sellaisen haasteen että joku uskovainen saapuu hänen luokseen ja kysyy miksi sitä ollaan hylkäämässä jotain jota ei tunneta. Tämä on siitä relevantti kulma että yleisesti ottaen kritiikin kohde täytyy tuntea. Ilman tätä syntyy vain olkiukkoja.
Hyvän ja pahan tiedon puu
on kristinoppia, mutta
penispuu on kuitenkin
naurettava olkiukko.
Joskin historiallisen
aineiston dokumentoima.
1: Toki tämä johtaa hieman erikoiseen tilanteeseen, sillä tunnetusti uskovaiset itse vastustavat ateismia mutta eivät osaa oikeasti selittää ateismin tai uusateismin sisältöä tai sen erilaisia suuntauksia. Mutta tämä voisi olla vain pointinvahvistusta. Tämä ignoranssi osoittaisi että kritiikin kohde on oikeasti tunnettava.
2: Toinen omituisuus löytyy kuitenkin siitä, että ateistit osaavat keskimäärin yllättävän hyvin uskontoa. Keskimäärin paremmin kuin uskovaiset. Kontrastina sille vähyydelle jolla ateismin sisältöjä tunnetaan. Epäsymmetria on vahva, varmasti osittain siksi että uskontoa opetetaan koulussa, kun taas ateismia ei, ateismi tulkitaan teologien kautta - ja teologit eivät ole yleensä akateemisesti spesifioituneet ateismin dogmatiikkaan vaan ihan toisen opin sisältöihin, joten he ovat tässä oikeastaan yllättävän usein ja yllättävän vahvasti alansa ulkopuolella pelaavia amatöörejä. Tämä voisi korostaa että kohde on tunnettava ja että moite olisi väärin kohdennettu.

Mutta tosiasiassa peruskysymys onkin juuri siinä että miten ihmeessä ateistin täytyisi ylipäätään osata yhtään mitään teologiasta tai sen dogmeista. Itselleni tämä on luontevaa, koska entisenä seurakuntanuorena ja kristittynä "suuri osa taustatyöstä on jo tehty". Niistä on jopa tullut refleksinomaisia ajatustemppuja, automaatioita. Tässä määrin rimpuilu kuitenkin kenties korostaa enemmän sitä miten uskontokritiikkiä tarvitaan juuri siksi että uskonto on mielenhallintaa. Psykologiaperustainen moraalinen oikeutus ei kuitenkaan ole sama kuin oikeutus argumenttianalyysin käytölle.

Perusongelmana on se, että sekä ateistit että teistit näyttävät tässä kohden jakavan yhteisen piilotetun premissin. Molemmat hyväksyvät sen, että Raamattu ja kristinusko täytyisi tuntea jotta voisi olla ateisti. Ateistien on tärkeää etsiä ristiriitoja ja ongelmia Raamatusta ja muiden uskontojen pyhistä kirjoista. Tätä varten on valtavan työmäärän vaatineita internetsivustoja. Ateistit näyttävät jotenkin ajattelevan että koska he voivat esittää hienostuneita argumentteja jotka vaativat syvällistäkin ymmärrystä eri uskonnoista, heillä olisi jokin perusta omalle vakaumukselleen. Eli partikulaarin uskonnon kritisoiminen olisi jotenkin tie generaaliin ateismiin.

Kuitenkin jos me katsomme mistä "sofistikoituneessa teologiassa" on aina kysymys, on kysymys siitä että sen parissa käsitellään aivan tietynlaisia kysymyksiä. Modernit uskovat korostavat mielellään että uskonnossa "ei ole kysymys siitä mitä ateistit uskovat". Tästä hyvän esimerkin saa Hannu Lehdeskoskelta. "Uskon, että juuri uskoa -sanan määrittelyn ero oli suurin ajatteluamme erottava seikka. Hänellä on oikeus ajatella niin kuin ajattelee, eikä minun tarvitse häntä ryhtyä käännyttämään, vaikka näin jälkeenpäin ajatellen, hänellä oli ehkä sellainen toive, että pystyisin vakuuttamaan hänet Jumalan olemassaolosta. Jumala ei kuulu samaan maailmaan materiaalisen todellisuuden kanssa, eikä hänen olemassaoloaan voi todistaa kuin esimerkiksi sitä, että vesi muuttuu höyryksi 100 asteessa. Jumalan todellisuus kuuluu siihen osaan todellisuutta, jossa jokainen rakentaa omaa elämänsä perustuksia. Se kuuluu siihen osaa ihmisten elämää, jossa ihminen rakentaa itselleen turvavarustuksia kestämään elämän vastoinkäymisiä ja yllätyksiä. Jumalan todellisuus on elämänasenne, jonka laatu punnitaan siinä, miten kukin elää toisten ihmisten kanssa." Tämä on tietysti vain yksi tapa hoitaa asia, ja moni kristitty hoitaa asian eri tavalla. Mutta niissä kaikissa on yhteinen teema. Modernit teistit korostavat että Jumalan olemassaolo ei ole edes se kysymys joka on tärkeä. Apologeetikot korostavat että Jumala ei ole joulupukkiin verrattavissa koska kristinuskon mukaan Jumala on transsendentti eikä immanentti.

Sofistikoitunut teologia lähtee uskon merkityksistä hyvin spesifillä tavalla. Niissä kielletään oikeastaan täysin Jumalan olemassaolon käsitteleminen tavalla jossa sille voitaisiin esittää relevanttia tieteellistä kritiikkiä. Näin ollen uskontokriitikko tai ateisti joutuukin helposti keskustelemaan sellaisista asioista kuin sielun olemassaoloa koskevasta spesifistä argumentista. Tai siitä partikulaaria uskontoa koskevasta partikulaarista kysymyksestä että oliko Jeesus jumalinen. Näissä kaikissa keskusteluissa on kuitenkin sellainen taustajuonne että Jumala on olemassa, tai että Jumala on relevantti tavalla jonka olemassaolemattomuutta ei voi asiallisesti todistaa. Argumenteissa on aina epäsymmetria jossa ateisti haastetaan ja hänen maailmankuvaansa yritetään falsifioida. Mutta teisti itse kieltää mahdollisuuden teismin falsifiointiin. Jumalaa ei koskaan aseteta tulilinjalle. Jumalan falsifiointia ei sallita. "Hän ei ole kuten tieteelliset objektit" -tyyliset heitot ovat vain sitä varten että Jumalan kumoamista koskisivat eri säännöt kuin kaiken muun kumoamista.

Kun tämän jälkeen sitten keskustellaan sofistikoituneesta teologiasta, jota ateistin tai uskontokriitikon olisi pakko lukea. Ja vaikka debatti voitettaisiinkin, niin tosiasiassa on biljoonia uskovaisia jotka uskovat toisin. Itse asiassa kristityistäkin löytyy joku joka tulee avuliaasti selittämään että "kristinuskossa ei ole kysymys Jumalan olemassaolon tieteellisestä todistamisesta".

Mutta jos ateismikysymystä katsotaan avoimesti, niin ateismi on määritelmällisesti jotain muuta kuin alisteisuutta kristittyjen ulkoapäin tuleville vaatimuksille. Ateistille ei ole mitään väliä sillä mitä kristityt pitävät tärkeänä. Ateismi on kysymys Jumalan olemassaolemattomuudesta. Eli kumotakseen tai kritisoidakseen ateismia - eli osoittaakseen ateismin järjettömäksi, huonoksi tai heikoksi - riittää että kritisoi kristinuskoa sellaisilla tavoilla jotka koskevat Jumalan olemassaoloa. Jeesuksen jumalisuus on relevanttia vain siinä mielessä että Jeesus ja Jumala ovat olemassa, koska jos uskoo että Jumalaa ei ole olemassa on by definition ateisti.

Yksi, kaksi ... nolla.
Sire, en ole tarvinnut
sitä hypoteesia enkeleistä
selittämään mitään havaintoja
neulankärkiä koskevista
mikroskooppikuvistani.
Sofistikoituneen teologian joka ikinen kysymys, kysymys sielusta, kysymys Jeesuksen jumalisuudesta ja niin edespäin, ovat relevantteja jos ja vain jos Jumala on olemassa. Sofistikoitunut teologia koostuu karkeasti sanoen siitä että mietitään nojatuolissa sitä että montako enkeliä mahtuu tanssimaan neulankärjellä. Ateismi ei kuitenkaan ole tälle alisteinen koska se on laaja Jumalan olemassaolon kieltäminen. Neulankärjen päällä tanssivissa enkeleissä relevanttia on vain se, että selvitetään miten tämä tilanne voitaisiin empiirisesti mitata. Että miten voitaisiin katsoa enkeleitä ja laskea.

Samoin uskovaiselle voi olla tärkeää punnita eksistentiaalisia ulottuvuuksia ja miettiä miltä usko tuntuu, ja miten se vaikuttaa elämään. Tämä on toki irtautunut Jumalan olemassaolosta ja siirtynyt Jumalaan uskovan ihmisen sisäisen elämän puntarointiin. Mutta teismin ulkopuolella tämänlaatuiseen on hirvittävän vähän intoa.
Tämäkin voi olla
jumaluus, joten sekin
on jonossa ennen
JeesusKristusta.
Toisaalta tämä paljastaa senkin kulman joka nostetaan fatwakateuden kohdalla esiin toistuvasti. Kauheasti musteta ja bittejä kulutetaan nimenomaan kristinuskon kritisoimiseen. Islamia ei moitita yhtä paljon. Kysymys on siinä mielessä validi että ateistin kannalta kristinuskon Jumala on vain yksi jumala muiden joukossa. Ateismi on generaali jumalauskon puute. Sillä muutoin ateisti ei olisi edes uskonto joka veisi kannanotot "yhtä Jumalaa pidemmälle", kuten ateistien muodikas slogan sanoo. Moni teistikään ei usko kristinuskon Jumalaan ja Jeesukseen. Näistä opitaan jo koulussa ja tämä paljastaa sen että kristinuskon kritisoiminen ei johda ateismin perusteluun, vaan pelkästään siihen että kenties jokin muu teismi on totta.

Harva fatwakateuskortin keksinyt teisti osaa kuitenkaan ymmärtää sitä mihin tielle tämä huomio vie. Nimittäin itse koen että olen käsitellyt kristinuskoa niin paljon enemmän kuin muita uskontoja - itse asiassa enemmän kuin moni kristitty on kritisoinut muita uskontoja kuten buddhalaisuutta - on enemmän kuin reilua siirtyä muiden uskontojen käsittelyyn ja palata kristinuskoon sitten kun kaikki muut uskonnot on läpikäyty. On monta Jumalaa jotka ovat poissa ja hylänneet. Että reiluuden vuoksi olisi syytä palata Jeesusasiaan sitten kun olen kuluttanut muutaman vuoden Quetzalcoatlkritiikkiin. Se on yksi partikulaari Jumala muiden yhtä irrelevanttien ja olemassaolemattomien Jumalien joukossa. Joten kristittyä voidaan nyt pyytää poistumaan viemään jonkun muun aikaa.

Siinä mielessä ateisti joka vaatii Jumalan todistamista ei ole se joka ymmärtää teismin väärin. Teisti on se joka ymmärtää ateismin väärin. Ateismin kannalta ei ole relevanttia että "kristityistä tuo asia ei ole tärkeä" tai "kristittyjen mukaan tuo ei ole se pointti". Ei siihen voi sanoa muuta kuin kysyä että "entä sitten?".

Oma suhtautumiseni on vuosien mittaan muuttunut yhä yksioikoisemmaksi. Osittain syynä on turhautuminen. Harva teisti jaksaa vääntää niillä tasoilla joilla viitsin vaivautua. Jokainen uskonnonpuolustus jonka kuulen on kuultu miljoona kertaa ennemmin ja usein se on esitetty kertaluokkia laadukkaammassa muodossa. I just have not strength to all this same shit anymore.

Mutta toisaalta yhä enemmän ja enemmän viehättää se näkökulma että toisen tulee todistaa tieteellisesti Jumalan olemassaolo ja esittää falsifiointikriteeri omalle Jumalalleen ja määritellä Jumalansa tieteellisenä konseptina ennen kuin viitsin edes aloittaa keskustelua. Jos tätä pientä vaatimusta ei täytä niin se on sitten fuck off. Etsin älykästä ja kiinnostavaa keskustelua, eikä se mitä tässä nyt on tarjolla viitsi kiinnostaa. Että Suomessa saa toki kertoa uskostaan, joten mene jollekulle muulle kertomaan ja pidä minun lähelläni turpa kiinni.
1: Joka kyllä johtuu asenteena osittain siitä turhautumisesta, kun edes se että menee teistien peliin teistien ehdoilla, niin ei silti saa kunnon keskustelua jossa toinen ymmärtää asiaan liittyvän argumentaation. Vaikka on itse ensin tullut nysväämään ja "opettamaan". Joka vaatii opetettavaa paremman, laadukkaamman ja tarkemman kyvyn hienostuneempien argumenttien käsittelyyn. Jos siis on minua huonompi teologiassa, ei itse asiassa voi minulle tulla sanomaan mistä kristinuskossa on tai ei ole kysymys ja mikä voi olla ja ei voi olla sitä mitä kristinuskon suuntauksissa sanotaan. Koska se on teologinen kysymys. Ja taitoero on ilmitullut keskustelussa. Ei teologia tarkoita sitä että se jolla on vahvin vakaumus voittaa. Siinä parempi argumentti voittaa. And that's my whole point in this situation.

Jumalakysymyksessä uskonnotonta kiinnostaa vain Jumalan olemassaolo, koska tämä on se ainut asia joka perimmiltään falsifioi ateismin mahdollisuutena. Tiukasti ajatellen sielukin viittaisi lähinnä vitalismiin joka taas ei vaadi Jumalaa vaan pelkästään sen, että elämä ei ole sidoksissa vaikka hiiliatomeihin ja energiaan. Teistiä saattaa kiinnostaa sielukysymys ja keskustelu Jeesuksen jumalisuudesta. Mutta tämä johtuu vain siitä että hän uskoo Jumalan olemassaoloon tai pitää tätä vaihtoehtoa muutoin relevanttina. Uskonnoton taas by definition ei joko suoraan usko Jumalan olemassaoloon (ateismi) tai ei pidä sitä tärkeänä (igteismi). Näin ollen näihin vänkytyksiin ateisti voisi sanoa aivan suoraan päin naamaa että "Ai että sinusta teismissä tai kristinuskossa ei ole kysymys Jumalan olemassaolosta? No, ateismissa on!" Ja tämän jälkeen hän olisi nimenomaan intellektuellisesti rationaaliseksi hyväksyttävällä tasolla ateisti silti.

Miksi ihmeessä muka yhtään ateistia tai edes kaltaistani fundamentalistiagnostikkoa kiinnostaisi mikään jatkopohdinta joka nojaa siihen että teistien konseptit on jo otettu vakavasti? Ei siihen ole mitään muuta syytä kuin sisäänkasvaneet refleksit. Ja sekin on pikemminkin syy etääntyä uskonnosta kuin intoutua keskustelemaan siitä. Sekin on enemmän syy kritisoida ideologista lapsesta asti tehtyä ohjelmointia kuin korostaa sitä että ihmisen täytyy olla uskovainen ja uskoa perimmiltään Jumalan olemassaoloon kun on tuollainen angsteisti joka reagoi aiheeseen. ; Sillä siinä unohtuu se, että angsteismin vaiva näyttää koskevan Sartren, minun ja C.S. Lewisin kaltaisia uskontoon ja uskonnolliseen kulttuuriin kasvatettuja ja siitä irtautuneita, nuoremmilta maallistuneiden perheiden uusateisteilta tämä vaihde näyttää jopa hämmästyttävästi puuttuvan. Heillä on ihan muita intressejä.

8 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

Lukemattomat vähemmän uskonnolliset ihmiset aina kuvittelevat löytäneensä kristittyjen käyttäytymisestä ja toiminnasta epäjohdonmukaisuutta sillä perusteella, että nämä eivät noudata Vanhan testamentin määräämiä uskonnollisia sääntöjä. Joskus ainakin olisi hyvästä, jos ateistit tuntisivat edes Raamattua. Vastineeni tuollaiselle olin kirjoittanut aikoinaan blogiini. Oi, katso:

Vanha ja Uusi testamentti eli mikseivät Vanhan testamentin siunaamat tavat ja lainsäädäntö muka koske kristittyjä

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

En nyt ihan ymmärtänyt tämän viestisi pointtia. Tai oikeastaan sen osuvuutta tähän blogaukseen. Oi, valaise.

Tom Kärnä kirjoitti...

No kun kysymys kuului, että tarvitseeko ateistin osata kristinuskoa, niin vastasin, että joskus ainakin olisi hyvä tuntea edes Raamattua.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Ja miksi ateistin olisi hyvä osata Raamattua? Ottaen huomioon sen argumentin tuossa jutussa.

Esimerkiksi miksi ateistin pitäisi välittää koko kysymyksestä onko uuden ja vanhan testamentin välillä tapahtunut muutoksia?

Vai väitätkö että ateismin ydin olisi tosiaan se, että ateistin pitäisi jotenkin reagoida teistien uskonnonsisäisiin yksityiskohtiin sen sijaan että ateismi olisi jotain muuta kuin kannanotto Jumalan olemassaoloon?

On toki selvää että jos kommentoi teologian sisäisistä asioista niin ei saa olkiukottaa, eli vääntää teologisia virheitä. Mutta toisaalta
1: teologinen virhe ei yllättävän usein edes ole teologinen virhe. Nimittäin aika monesti "olkiukko" onkon jotain johon vähintään yksi kristillinen uskonsuuntaus uskoo. Tätä karsintaa ei usein tehdä prosessissa vaan jokainen uskovainen lähestyy oman teologiansa kautta. Kai ateistit tässä kulmassa aika paljon olkiukottavatkin, kun eihän kristityt ensin ole yksimielisiä näistä seikoista. (Edes Jeesuksen jumalisuudesta ei olla samaa mieltä.) Pitäisikö tässä ensin kehottaa että jokaisen kristityn pitäisi uskoa täsmälleen samoin ennen kuin he saisivat puhua yhtään mitään teologiastaan? Pitäisin tästä vaihtoehdosta, mutta ilmeisesti kristityt eivät. Ja tässä tilanteessa monisäikeisyys on otettava huomioon joka kerran kun puhuu sellaisesta asiasta kuin "virhe dogmatiikassa".
2: Tässä perusvirheenä on ajatella että se, että niin moni ateisti ottaa kantaa teologiaan, että se olisi välttämätöntä. Oma kannanottoni tässä blogauksessa onkin oikeasti juuri se, että oikeastaan ateistin ei tarvitsisi yhtään tietää mitään siitä Raamatusta. Ei ole "hyvä" tai "tarpeen" tuntea ollakseen ateisti. Koska ateistit ovat empiristejä ja määritelmällisesti eivät usko Jumalien olemassaoloon, ei ole väliä tietää moraalin muutoksista vaan ja ainoastaan siitä että onko jossain todistettu Jumala empiirisesti. Koska tämänlainen todistettu Jumala falsifioisi ateismin, on tämä ainut mitä tarvitsee välittää mielipiteenmuutoskysymyksessä Kun siis kommentoit ja vastaat kysymykseen, kannattaa se kyllä jotenkin sovittaa käytettyyn argumentistoon. Ihan sen vuoksi että minä en pääsisi hokemaan taikasanoja "olkiukko" tai "red herring". (Kun blogin sisältö oli että "ei väliä" ja tätä argumentoitiin oli kommentti statement että "on väliä" mutta ei argumenttia. Nytkin minua selvästi houkutellaan siihen että en keskustelisi tästä blogauksen kysymyksestä vaan siirtyisin käsittelemään partikulaarin uskonnon sisäistä teologiaa joka nojaa ajatukseen että Jumalan olemassaolokysymys on relevantti, ja Jumalan totenaottaminen olisi jotenkin automaattisesti ateistillekin merkittävää.)

PS. Nähdäkseni ateistien moraalipointtien erottamisessa on syy jota kristityt harvoin näyttävät ottavan huomioon. Ja se on objektiivinen moraali. Kristityt yleensä selittävät että (1) kristityillä on objektiivinen moraali, moraali joka on samaa aina, eilen, nyt ja huomenna ja (2) Moraalin lähde on Jumala. (3) Ateisteilla ei ole Jumalaa joten heidän moraalinsa on situationistista ja kulttuurirelativistista, siinä ei ole varmaa ydintä. (+) Jos kristitty nyt tämän jälkeen väittää että yksikään vanhan testamentin kirjain olisi kuollut sanoo aivan suoraan että "juutalaisten kivityksiä pitää katsoa aikansa kulttuuriin ja senhetkiseen teologiseen tilanteeseen nähden". Joka on kulttuurirelativismia. Välittäisin kenties tästä argumentista jos en pitäisi koko tätä moraaliargumentin rakennustapaa lähinnä vastenmielisenä.

Jklak kirjoitti...

Robert Crumbin kuvittama Genesis oli minusta ihan perusteltu hankinta...

Tom Kärnä kirjoitti...

Ei ateistin muuten tarvitse osata Raamattua, paitsi että silloin tarvitsee, kun muuten vaarana on tietämättömyyden suomalla rintaäänellä sanoa jotain sellaista kristityistä, mikä vaatisi Raamatun tuntemista ainakin osittain. Esim.

Muuten sanoisin, että minua oikeastaan inhottaa se, että Vanha testamentti on osa kristillistä Raamattua. Mutta koska kristinusko on syntynyt juutalaisuudesta, niin siksi se kai joudutaan pitämään siinä. Aika monen mielestä.

Itse voisin olla sitä mieltä, että juutalainen laki oli olemassa vuosisatojen ajan osoittamassa juutalaisille, että he eivät voi elää sen mukaan.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Niin, toki jos lähtee väittämään asioita Raamatusta, ottamaan kantaa teologiaan, on kirja osattava.

Mutta se että jättää kommentoimatta ei tee huonoa ateistia. Ateisti joka ei osaa tavuakaan Raamattua ei ole huonompi tai huonommin kantaansa perusteleva ateisti.

Jostain syystä monet vain näkevät että ateismin pitäisi olla jotain jonka pitäisi vastata teistien haasteeseen lukemalla esim. Raamattua. Pidän tätä vähintään hassuna, ellen peritä irrelevanttina ajanhaaskauksena.

Ihminen toki saa sitten kiinnostua vaikka mistä. Raamattu on kirja muiden seassa eikä ateistia kai voi kieltää tutustumasta Harry Potteriinkaan...

Tom Kärnä kirjoitti...

Juu, ateismi voi olla vaikka pelkästään jumalauskon puutetta eikä välttämättä kovin tiedostettuakaan. Eikä siis tarvitse olla minkäänlainen vastalause jollekin teismin muodolle.