Jos kuvittelisimme että on aivokirurgi joka tietää hyvin paljon aivoista. Eräänä päivänä hänen päähänsä putoaa alasin ja hän joutuu koomaan. Kuitenkin tosiasiassa hän ei ole koomassa. Vaan eräänlaisessa kuplassa jossa hän ei voi luukkua tai viestiä tietoisuudestaan. Hän tietää sen mitä muutenkin tietää. Hän ei vain kykene kommunikoimaan. Hän tuntee aivojen ja tietoisuuden teoriat oikein hyvin.
Siinä maatessaan hän ei voi kommunikoida lääkäreille. Ties mitä psykologit ja filosofit keskustelevat hänen tilastaan. Ja perusteluissa ytimessä on se, että parhaiden tämän hetken teorioiden mukaan hän ei ole lainkaan tietoinen. Koomapotilas itse tietää, että perustelut ovat hyviä. Ne ovat hyviä teorioita. Myös havaintoaineisto tukee vahvasti argumentteja siitä että hänellä ei ole tietoisuutta. Tässä on tietenkin vain yksi ongelma. Se, että hänellä on se kokemus.
Tämänlainen ajatuskoe on mielestäni kiinnostava siinä mielessä että siinä harrastetaan normaalia tieteellistä induktiivista, jopa fallibilistista, kulmaa. "Koomassa" olevan aivokirurgin kohdalla hän ei hylkää tieteellistä induktioiden ja falsifioinnin torjuntaa. Vaan sen sijaan hänellä on pääsy havaintoaineistoon jota muilla ei ole.
Kysymyksestä tulee siinä mielessä erikoinen, että jos kuvittelemamme aivokirurgi jotenkin paranisikin tietoiseksi toimijaksi muiden joukkoon, niin silloin hän voisi viitata vain muistavansa olleensa tietoinen. Tämä muistikuva voi olla valemuisto. Mutta argumentin vahvuus onkin siinä että kokemus juuri sillä hetkellä koettuna - ei muistona vaan välittömänä - falsifioi ehdottomasti. Tämä tavallaan alleviivaa sitä miten kysymys on kommunikaatiosta ja varmistamisesta. Siitä, että tiede ei ole vain havaitsemista ja induktiivista päättelyä. Pelkkä testaaminenkaan ei riitä. Tavallaan tämänlaiset ajatuskokeet pakottavat huomaanaan miten tieteen autonomisuusperiaatteen kautta vertaisarviointi on ultimaattinen sana. Ei se, että joku tieteenfilosofi keksii näppäriä konsepteja kuten "deduktiivisen päättelyn" tai "falsifiointiperiaatteen".
Tästä voitaisiin toki vetää päätelmiä siitä että objektiivinen ja subjektiivinen olisivat auttamatta ja väistämättä eri asiat. Kuitenkin periaatteessa tälläisiä asioita on kierretty jo aikaisemminkin. (Tunteehan nykyajan lääketiede "Locked-in-oireyhtymän", joka on kirjaamalleni vertaukselle jonkinlainen "pikkuveli".) Päätelmä tehdään luonnollisesti siten että tämän hetken teoriat sanovat jotain. Joten jos tulevaisuudessa kehitetään toisenlaiset teoriat uusiksi paradigmoiksi, päätelmät tietoisuuden läsnäolosta voivat olla toisenlaiset niiden kanssa. Argumentti sanoo pikemmin että näin voisi olla emmekä huomaisi sitä. Ja se koskee nykypäivän tiedettä. Mutta tämänlaisista on tietenkin hauskempaa (monista) tehdä ikiaikaiset tieteen kyvyn rajat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti