perjantai 2. tammikuuta 2015

Pitäisikö "sotkun" munkinmyyjille antaa kenraalin natsat?


Suomen armeijan palveluksessa on kenttäpiispa. Tämä on ammattina mielenkiintoinen koska "Kenttäpiispa rinnastetaan sotilasarvoltaan prikaatinkenraaliin. Sotilaspappien palkat maksaa valtio. Sotilaspapit kuuluvat puolustusvoimien organisaatiossa omana ryhmänään sotilashenkilökuntaan ja päällystöön. Kenttäpiispa on piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen itseoikeutettu jäsen." Hänellä ei ole hiippakuntaa ja piispojen ulkoiset tunnusmerkit ovat hyvin karsittuja. Mielenkiintoista on myös se, että siinä missä sotilaspapiksi pääsee myös ortodoksikirkon jäsen, on kenttäpiispa aina evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Sillä "Kenttäpiispa on puolustusvoimien hengellistä työtä johtava viranhaltija. Kenttäpiispoina ovat toimineet luterilaisen kirkon papit. Kenttäpiispa johtaa puolustusvoimien hengellistä työtä ja sotilaspappeja, niin luterilaisia kuin ortodoksisia, mahdollisesti myös muiden uskontojen edustajia, jotka huolehtivat uskontoasioista puolustusvoimissa. Kenttäpiispa ei ole piispa, vaan armeijan sotilassielunhoidosta vastaava kenraalikuntaan kuuluva erikoisupseeri. Kenttäpiispa ja muut sotilaspapit ovat valtion virkamiehiä." Tämä vihjaa vahvasti siihen suuntaan että toiset uskonnot ovat tiukemmassa yhteydessä valtioon kuin toiset.

Jos nyt palaamme sitten siihen miten nykyinen kenttäpiispa Särkiö on oikeuttanut virkaansa. Hän kertoo että uskonto on peruspalvelu. Jos tämä otetaan lähtökohdaksi ja todesta voidaan miettiä sitä mitkä muut asiat armeijassa ovat peruspalveluita. Armeijassa on hyvin niukasti erilaisia asioita. Siellä on karkeasti sanoen ruokala, posti ja "sotku". Lisäksi on varusvarasto joka voidaan jossain mielessä liittää samaan teemaan. Näitä peruspalveluita hoitavat ihmiset eivät kuitenkaan saa upseerinnatsoja. On erittäin hyvä kysymys miksi kenttäpiispalla on. Eihän sotkun munkinpyörittäjätkään - vaikka tekevät tiettävästi oleellista työtä mielenterveyden hyväksi joka päivä sillä ainoalla tavalla jonka armeijassa koin mielekkääksi - saa edes korpraalin natsoja.

Kenttäpiispan sotilaallinen hyöty tuskin on tulivoimassa. Hän ei edusta mitään aselajia. Asia voisi olla toinen jos esimerkiksi "Chrno Crusaden" maailma olisi tosi. Siellä kun tunnetaan erilaisia Jeesusaseita. Niillä voi päihittää aivan oikeita vihollisia. Tässä todellisuudessa olisi mahdollista että Putin hankkisi demonivihollisia. Jossain toisessa maailmassa Putin voisi hankkia armeijansa täyteen ihmissusia tai vampyyrejä jotka sitten ilman paitaa ja kimmeltäen olisivat niin ylivoimaisia että niitä voitaisiin voittaa vain pyhällä vedellä varustetuilla Super Soaker -vesipyssyillä. Johon tietenkin harjoiteltaisiin erityinen kirkollinen jääkärien perinneosasto. Mutta tietämässämme todellisuudessa tämänlaiset yliluonnolliset aseet eivät ole relevantteja. Jos minä menen kenttäpiispalta vaatimaan yliluonnollista demoneja tuhoavaa ristimiekkaa hän nauraa minut pihalle korkeimman omakätisesti. Samoin käy jos pyydän roolipelisävyistä regenerointisormusta tai ensiapupakkausta joka parantaa kaikki taudit ja vammat Jeesuksen ihmevoimilla. Phoenix Down is right out. Toisaalta Jumala ei myöskään yliluonnollisesti viesti oikeamielisten evankelis luterilaisten pappien päähän voittamattomia sotastrategioita.

Kenttäpiispa siis tuottaa peruspalveluita joista ei ole sotastrategista hyötyä. Siinä missä sissiradisti hyödyttää suoraan ja lääkintämies hyödyttää sodankäynnissä epäsuoraan, ei kenttäpappi tee mitään joka ajaisi voittoa suuntaan tai toiseen. Kenttäpappi ja kenttäpiispa suorittaa rituaaleja joilla ei ole krusiaalia osaa strategiassa tai taktiikassa. Merkitykseltään ilmavoimien tapainen vaikuttaja tämä ylipalkattu hartauskerho is not. Joten on aivan asiallista kysyä että miksi hänellä on virkansa kautta suora ja automaattinen pääsy korkea-arvoiseen upseerinarvoon vaikka sotkun munkkienmyyjillä ei tätä vastaavaa pääsyä ole. Selvää on että kenttäpiispalle ja evankelis-luterilaiselle kirkolle on kätevää olla yhteistyössä, mukana ja läsnä kaikessa mihin liittyy valta. (Hädässä ei kannatakaan Herraa huutaa avukseen vaan auttaa itse itseään. Esirukous taas on huonompaa kuin placebo.) En ymmärrä miksi minun pitäisi edes tervehtiä kenttäpiispa Särkiötä, saati pokkuroida hänelle. Natsat kuitenkin pakottavat.

2 kommenttia:

Jklak kirjoitti...

Kenttäateisti tai kenttäagonisti kuulostaisi mielenkiintoiselta henkilöltä. Kenttäskeptikko vielä paremmalta.

Olen ollut Rovajärjellä kesäisellä ampumaleirillä jolla järjestettiin myös sotilaspastorien kertausharjoitukset (tietysti reserviylennysten vuoksi) Joka kertauspäivä yksi ko. papeista piti kenttähartauden. Oli hyvin martyyriolo seistä siellä sääskien syöttinä.

Enoni taas kertoi omasta kertauksestaan jossa sotilaspapit "vetivät herneet nenään" kun heille oli jaettu havuttomat mustat kauluslaatat.... :/

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

No tuo pikkumaisuus näyttää koskevan likimain kaikkea luutnanttia korkeampiarvoista.

On todella omituista kuulla heidän suustaan siitä miten armeija on hyvä kun tarjoaa kaiken tarvittavan. Päivärahakin on kuulemma oikein vertailukelpoinen kun huomioidaan että armeija järjestää ruuan, vessapaperin, veden, sähkön ja asumisen.

Samoin pyhänä jalona periaatteena, josta kuulee varsin usein, on se että arvon ylimykset korjaan upseerit eivät vaadi muilta mitään sellaista mitä eivät ole itse valmiita tekemään.

Olisikin jännittävää tarjota näille armeijan kilpailukykyistä päivärahaa kehuville mahdollisuus. Mahdollisuus siihen että heidän palkkansa korvataan yhteisasumisella jossa palkka on juurikin tuo päiväraha eikä yhtään yli. Saisivat asua yhteistuvissa muiden upseerien kanssa. Vaatteet tulisivat valtiolta ja tilaa omille tavaroille olisi se samainen yksi kaappi. Joka riittää ruhtinaalisesti kun sinne pitää sovittaa kaikki työvälineetkin.

Tätä vaaditaan alokkailta joten armeijalogiikan mukaan jokainen kenraali ilolla ottaisi osaa tämänlaatuisiin asumisjärjestelyihin.

Mutta kenttäpappien kertausharjoitukset. Toisten hommat on todellakin helpompia kuin toisten. Mutta niinhän ne papit tosin on muutenkin. Korostamassa miten vaikeaa on. Ja kun sitten selviää mikä on niin vaikeaa niin on joku tyhjä kauluslaatta se syvin ongelma.