sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ateismista, vihasta ja militanttiudesta


Pitkäaikainen näkemykseni on ollut se, että uskovaiset käyttävät ateisteja epäreilujen olkiukkoisten käsitystensä kohteena. Ja kohtelevat näitä varsin epäreilusti ja häijysti. Ja että muutenkin ateismia käsitellään usein hyvin erikoisesti. Eikä puhe ole pelkästään ärtyisistä fundamentalistikristityistä. "Filosofisena" itseään pitävät kristityt, jopa monet agnostikot, käsittelevät sitä sellaisella tavalla joka ei osoita mitään ymmärrystä viitattuun aineistoon. Tai edes sitä että se olisi luettu in first place. Keskustelua kuvaa tietty puolueellisuus. Ei osata referoida Dawkinsin mielipiteisiin vaan osataan referoida toisiin kristittyihin jotka ovat aiheesta kirjoittaneet. Ja näiden kristittyjen aineiston vertaus ateistien sanomaan on jäänyt etäiseksi. Läpitunkevaa on että moni kristitty tuntee hyvin mitä McGrath sanoo Dawkinsista mutta he eivät osaa esitellä Dawkinsia tämän omien sanomisten kautta.

Tässä usein toistuva teema on ajatus siitä että ateismi ottaa pois Jumalan mutta ei anna mitään tilalle. Tosiasiassa tässä ei kuitenkaan olla huolissaan siitä että ateismi ottaa pois Jumalan. Kysymys on enemmänkin siitä että hyvin monet asiat on täysin mielivaltaisin uskonnollisin premissein uskonnollistettu. Ja huoli koskeekin enemmän sitä että ateistit ottavat elämästä pois "Rakkauden" kun Jumala on ensin määritelty Rakkaudeksi by definition uskovaisten toimesta. Ja sama tehdään moraalille, kauneudelle ja altruismille. Ja tässä kohden ihmiset laittavat yleensä sormet korviin jos näille asioille annetaan vaihtoehtoinen selitys. Tälläisten sanaleikkien edessä tekisi mieli antaa periksi ja käskeä ihmisten määritellä omat olutkolpakkonsa täyteen samalla kun minä turvaudun naturalistiseen nestevirtausdynamiikkaan. Että katsotaan sitten näiden lähestymistapojen mielenterveyttä ja katsotaan kuka kuolee janoon ja kuka maksakirroosiin.

Osittain tässä on syynä sekin että ateismi halutaan nähdä joskus klimppinä jossa ateismi on ateismia vasta jos jumalan olemassaolon puute jotenkin oleellisesti määrittäisi suhtautumisasiat asioihin. Tällöin ateismi ei tuo tiettyä merkitystä ja tiettyä sisältöä ilman lisäoletuksia, koska muutenhan ateistit rikkoisivat humen giljotiinia. Ja osittain sitten halutaan nähdä että mikä tahansa mikä ei ole ristiriidassa jumalan olemassaolon kanssa onkin täysin oikeaoppista ateismia jolloin ollaan maailmassa joka kohdattiin Jokelan surmissa. Niissä surmia pidettiin oikeaoppisena ateismina joka oli kenties erilaista mutta täysin yhtä oikeaa kuin humanistijärjestöjen puheenjohtajien ateismi. Jolloin ateismi siis yht'äkkiä ei olekaan nihilististä vaan kehottaa tappamaan ja pitää sisällään objektiivisen moraalin jossa heikot sortuvat elon tiellä. ; On selvää että molempia ei voi saada samanaikaisesti. Mutta yleensä molemmat otetaan vastaan riemuiten ja niitä käytetään tilanteen mukaan mahdollisimman häijysti.

Siksi olinkin kiinnostunut siitä miten "Areiopagin" vieraskynässä oli Mikko Sillforsin teksti ateistien henkisyydestä. Kirjoittaja on tekemässä väitöskirjaa ateistien henkisyydestä ja teksti ei lainaa toisilta kristityiltä vaan nimenomaan erilaisten ateistien kirjoituksista. Siinä oli ensimmäinen oikein millään kielellä kohtaamani teksti jossa ei leikitty sillä että "ateismi on uskonto" ja sitten selitetty perään että "ateisteilla ei voi olla syvähenkistä elämää". (Joka on omituinen väitepari samanaikaisesti kannatettavaksi.) Sen sijaan tekstin ydin näyttää olevankin se, että ateismi ei ole uskonto. Mutta ateismissa on monia eri tapoja suhtautua maailmaan ja suuressa osassa niistä saadaan liitettyä jonkinlaisia henkisiä ulottuvuuksia.

Esimerkiksi tavallisesti piispatasoiset koulutetut miehetkin kertovat Dawkinsista vain että tämä on militantti. Sillfors sen sijaan kertoo hänestä että "Richard Dawkins on sanonut suhtautuvansa henkisyyteen myönteisesti ja pitävänsä itseään jopa uskonnollisena ihmisenä ”einsteinilaisessa panteistisessa mielessä”, missä jumalalla viitataan syvästi arvoituksellisiin ja kunnioitusta herättäviin luonnonlakeihin." Samoin hän kertoo että variaatiota on uskontokielteisestä uskontomyönteiseen ja osa katsoo asiaa tieteellä ja osa taas hakee käytännön hyötyjä jolloin meditaatiokin on mahdollista. Sillä transsihan on aivojen tila. "Havainnollistan ateistisen henkisyyden moninaisuutta ja sen sisäisiä erottelevia tekijöitä tarkastelemalla seuraavaksi lähemmin kahta esimerkkiä, jotka esittelemäni jaottelun puitteissa ilmenevät toisilleen vastakohtaisina. Ensimmäinen on Center for Naturalism -liike, joka näyttäytyy uskontokriittisenä sekä teoria- ja yksilöllisyyspainotteisena. Toinen on Alain de Bottonin kirja Religion for Atheists (2012), jota hallitsee uskontomyönteisyys, käytännöllisyys ja yhteisöllisyys." Samoin esille nostetaan että "vain ainetta" on todellakin kristillinen konsepti joka ei ole mikään ateisteja koskeva syvä ylitsepääsemätön haaste "Esimerkiksi aine ei ole ”vain” ainetta, vaan suurin mahdollinen ihmetyksenaihe, koska se kykenee luomaan itsestään elämän moninaisuuden ja tietoisuuden. Ihminen on osa paljon suurempaa aineellista kokonaisuutta, universumia. Tämän asian syvällisen ymmärtämisen katsotaan synnyttävän ykseyskokemuksen, jossa raja oman minuuden ja muun universumin välillä ylittyy. Samalla ylittyy myös itsekeskeinen päämäärähakuinen mielentila."

Minulle tämä on kannustavaa siinä mielessä että aivan liian harva ylipäätään viitsii erotella ateismia ja agnostismia toisistaan. Suuri osa niin kristityistä kuin ateisteistakin tuntuu ajattelevan että jumalusko tai sen puute - tai vaihtoehtoisesti usko jumalan olemassaoloon ja sen puute - on se merkittävä raja. Ja sitten agnostikkoa heitellään määritelmäpelissä rajan yli aina sen mukaan miten se on kätevää uskovaisten ja ateistien omissa aatesodissa. Kenties minullakin on jossain vaiheessa toivoa tässä kohden. Vaikka olenkin pinnallinen ihminen, niin on käytännöllistä että ei tarvitse aina tämän aihepiirin keskusteluissa joko (a) olla nurkassa ilman ihmiskontaktia, (b) verbaalisen hakkaamisen kohteena (c) tai verbaalisena hakkaajana. (Vaihtoehtoja näille on aika vähän itse asiassa ollut tarjolla, ainakin toistaiseksi.)

Lisäksi on tietysti omille pitkäaikaisille näkemyksiäni vahvistavaa, että ateismia moittivat kristityt ovat syvästi perehtyneet kristillisiin näkemyksiin mutta joiden koulutus - ja tätä kautta asiantuntemus - eivät ole osuneet kuvaamaan kohdettaan. Kun taas tämänlainen asiallisempi teksti tulee ihmiseltä joka lainaa ateisteja ateistien omista teksteistä tavalla jossa olkiukkoja yritetään välttää ja sen sijaan yritetään selvittää mistä asiassa on kyse. Tämänlainen asenne ei selvästi ole ihmiselle eikä kristitylle mahdotonta. Sitä voi vain toivoa että tämänlaatuiset tekstit yleistyvät myös ns. kristillisissä konteksteissa.

8 kommenttia:

Jklak kirjoitti...

Minusta Tuomo sai nyt kynällään näppäimistä aikaan tuhtia vuorikristallia... :D

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Joo. Tuuttasin oikein peräsuolen täyteydestä.

Tom Kärnä kirjoitti...

Sanoisin, että ateismissa ja agnostisismissa on samaa se, että molempia voidaan perustella sillä, ettei ole tarpeeksi todisteita Jumalan, tietyn jumalan tai jumalien olemassaolosta.

Jklak kirjoitti...

Miten onnistuisi kuvittelemaan todistuksen joka vakuuttaisi uskovan itselleen vastakkaisesta mielipiteestä. Toisaalta kykenen kuvittelemaan todistuksen joka vakuuttaisi ateistin ja/tai agnostikon itselleen vastakkaisesta mielipiteestä.

Tom Kärnä kirjoitti...

Olen hyvin varma, että monet uskovat muuttavat moneen kertaan elämänsä aikana mielipiteitään. Ja usein jopa perustellusti. Joskus mahdollisesti luonnontieteellisen perustelun vuoksi.

"Henkimaailman asiat" saattavat olla huomattavan paljon vaikeampi asia. Fundamentalistisissa piireissä tosin luonnontieteetkin usein kuuluvat tähän kategoriaan.

Ei muuten ole kovin pitkää aikaa siitä, kun marxismileninismissä oli kysymys "tieteellisestä maailmankatsomuksesta". Joten ei uskonnottomissa piireissä olisi kauheasti varaa paukutella henkseleitä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Niin, minäkin olen muuttanut mielipidettäni uskonnosta, kenties en perustellusti. Mutta olen kuitenkin ihmeissäni siitä miten tämä ylipäätään voitaisiin tehdä siten että sillä olisi kunniaa uskonnoille. Sillä on hyvin vaikeaa tietää mikä fakta-aineisto falsifioisi Jumalan. Jos ja vain jos tämänlainen on olemassa voitaisiin sanoa että olisi mahdollista saada rationaalinen todistus/falsifiointi Jumalasta.

Osa toki ajattelee että Jumalasta on syytä luopua siksi että tämä ei selitä mitään eikä sitä siksi voi falsifioidakaan. Ja itse asiassa tämä on rationaalinen syy luopua sen kannattamisesta. Mutta tämä mahdollisuus ei tarjoa mitään kunniakasta sisältöä tälle asialle.

Ja kun viimeksi eilen katsoin niin kreationismissa oli kyse "tieteellisestä maailmankatsomuksesta". Sen oman retoriikan kannalta. Marxismileninismissä on ollut lysenkodogmeja ja muita halveksittavia jotka eivät ole olleet tieteen valtavirtaa koskaan. Lisäksi kuten tässä tekstissä kirjoitinkin, uskonnottomia suuntauksia on paljon ja niiden premisseissä ei ole yhtään sen väistämättömämmin kysymys marksilais-leninismissä kuin kristinuskossa on väistämättä kysymys nuoren maan kreationismista.

Joten kun esität että ei uskonnottomissa piireissä olisi kauheasti varaa paukutella henkseleitä harjoitat argumentointiasennetta jota pidän epäreiluna jos se kohdistuu kristittyihin. Ja koska en ole tässä ihan neutraali voin sanoa että pidän tuota vielä epäreilumpana. Ottaen huomioon sen että olen sentään yrittänyt tässä teidän itsennekin kanssa henkilökohtaisesti kaikenlaista. Ja koska tämä kyseinen blogiteksti on tämä mikä on, eikä riidanhaluinen. On ikävää että laitoit tuon kommentin juuri tähän.

Tom Kärnä kirjoitti...

Vaah.

Tom Kärnä kirjoitti...

Teinkö tempun "et tu, Brute"?...