Akua! Akua! ~ Mein Camp

"Hikinewsin toimitus lupaa pysyä vastedes poliittisesti hyväksytyissä satiirin aiheissa kuten AIDSissa."
(Hikinews : Charlie Hebdosta ei saa tehdä pilkkaa)

Aku Hirviniemi päätyi tallomaan Suomen lippua "Kingi" -televisiosarjassa. Sketsissä hahmo luuli lipun syttyneen palamaan ja tallasi sitä. Hän oli valmistautumassa virtsaamaan lipun sammuksiin. Kukaan ei ampunut häntä muodikkaasti, mutta tilanne muuttui tietenkin Charlie Hebdo -vertaukseksi. Yhteys on jossain määrin ymmärrettävä ; Lipun häpäisy ja jumalanpilkka ovat laissamme rangaistavia tekoja. Moni kuitenkin haluaisi että ilmaisussa olisi mahdollista tehdä jumalanpilkkaa tai talloa lippuja. Onkin taatusti mielenkiintoista miettiä sellaisia kysymyksiä kuin onko valtion kansallisilla symboleilla vahvempi suoja kuin uskonnollisilla symboleilla.
1: Ja elämään saa "Kingi" -sarjaa parempaa huumoria katsomalla kanavan selityksiä asialle. Kun asiaa voisi puolustaa ties millä mutta tarjolla on absurdi suojaus jossa "harteilla olleen lipun mittasuhteet eivät olleet oikeat" tietää että tarjolla on absurdia komiikkaa joka vetää vertoja lähinnä kansankirkkomme johtoportaan selittelyille erilaisissa kirkostaeroamiskohuissa.

Oma lähtökohtani on se, että Hirviniemen tempauksen huumoriarvo oli melko pieni. Se oli estettisesti banaali. Ja se oli ilmaisua jonka kohteena oli asian sijasta symboli.
1: Se oli humoristisesti yhtä tiedostava kuin "kotimaan" toimituksen "Jesus is Charlie" -tekstin tiivistys oli osuva kuvaus huumorista. "Mikä naurattaa uskovaista eniten? ­­- No, kun ateisti sanoo, ettei Jumalaa ole olemassa. Mikä naurattaa ateistia eniten? - No, kun uskovainen sanoo, että Jumala on olemassa. Aatteiden maailmassa naurua riittää. Ja loukkaantumista Jumalan ja jumalattomuuden puolesta. Silmitöntä raivoa (usein huonon) huumorin vuoksi." Loukkaantumisosiosta olen toki yksimielinen. Mutta unohtakaa rytmitys. Unohtakaa setup-pun -rakenteet. Unohtakaa muut vitsinkerronnan keinot kuten jännitteet ja yllätys. "Jumala on olemassa" ja "Jumala ei ole olemassa" ovat itsessään huumoriarvon huipentumia, kaikista hauskin asia jollekin. Joten parhaat vitsiniekat löytyvät analyyttisestä teologiasta ja etenkin sen Jumalatodistuksista. Toki uskonto on minusta useimmiten vitsi. Mutta en uskonut että kotimaan toimitus sen tunnustaisi. Tosin korostan tässä että uskonto on vitsi joka ei naurata. Joten sen huumoriarvo on äärimmäisen matala. Bonuksia tulee kuitenkin siitä että kotimaan toimitus kannattaa objektiivista huumoria ja käsittelee huumoria kuin sen hyvyys ja huonous olisivat mitattavia asioita.

Symboleita, tulkintaa ja juridiikkaa;

Tuomas Hynynen ilmoitti "kotimaan" blogissaan laittavansa mainostelevisiota boikottiin lipun tallomisen vuoksi. Hänen kannanottonsa on varsin maltillinen ; "Kannatan sananvapautta. Kannatan Maikkarin oikeutta olla ideologisesti vaikkei kaupallisesti riippumaton mediatalo. Mutta vaikka kannatan sananvapautta, en aio ikinä ostaa Charlie Hebdon irtonumeroa. Enkä aio katsoa Maikkarin ohjelmia pitkään aikaan." Tässä kohden olen itse asiassa astetta tiukkapipoisempi. Kysymys kun ei ole pelkästään eettinen vaan myös juridinen. Nähdäkseni lakien kohdalla on huomattava sekin että on sellainen periaate kuin kaikkien kohtelu samalla tavalla. Aku Hirviniemi ei voi olla immuuni vallitsevalle lainsäädännölle vain siksi että on julkisuuden henkilö.
1: Itse asiassa Jumalanpilkkalainkin kohdalla olisi mielenkiintoista jos joku todella olisi haastanut minut oikeuteen tekemistäni "Raamatun" poltteluista (ennen kuin teko meni vanhaksi lain edessä) sillä jos puhutaan lakien muuttamisesta nyky-yhteiskunnassa niin absurdi tuomio ja Streisand efecti ovat tehokkaita keinoja muuttaa lakeja.
   1.1: Tällä hetkellähän jumalanpilkkalain ongelma on siinä että de jure ei ole samanarvoista. Tiedän että uskovaiset piirit ovat näyttävästi poltelleet "Beatlesin" levyjä vain siksi että Lennon oli sanomiensa mukaan suositumpi kuin Jeesus. Samoin "Harry Pottereita" on sekä poltettu että haukuttu ankarasti. Lain silmissä näihin tekoihin olisi syvempi oikeus kuin siihen että minä kärvennän yhtä "Raamattua". De facto tuomioita tuskin tulee jälkimmäisestäkään. Mutta "kuolleena kirjaimen" lakia voidaan kuitenkin nostaa poliittisen ilmapiirin muututtua vaikka välittömästi.

Hynynen kuitenkin lähestyy asiaa tavalla jota en voi ymmärtää ja vielä vähemmän hyväksyä. "En halua katsoa kun roolihahmo laahaa lipuksi kutsumaansa sinivalkoista kangasta lattialla, talloo sitä ja meinaa suojella lippua kuseksimalla sen päälle. Annan tapahtumalle merkityksen. Merkitys on se, jonka minä annan. Merkitys ei ole jotain tapahtumaan sisäänrakennettua. Merkitys ei ole sellainen, jonka muut katsojat näkisivät samalla tavalla. Merkitys on henkilökohtainen. Sanojen ja symbolien yhteys ulkoiseen todellisuuteen on katkennut jo kauan sitten, jos sellaista on koskaan ollutkaan." Tämä periaate on kaunis armeliaassa kädessä.
1: Mutta vääränlaisen ihmisen hallussa se on mielivallan lähde. Vastaava on saanut vaikeuksia koulukiusaamiskysymyksessä. Kiusaamiseen on valitettavan usein reagoitu jonain joka korostaa tekojen ja asenteiden sijasta sitä kokeeko henkilö itse että häntä kiusataan. Armeliaisuuteen tai kiltteyteen taipuva voi joustaa etenkin yhteiskeskustelussa kiusaajan kanssa. Sanoa että ei ollut kiusaamista vaikka olikin ja tuntuikin. Toisaalta tästä on tullut sensurismin keino kouluissa. Jos joku on ärsyttävä tätä pahastumista voidaan helposti kokea kiusaamisen kokemukseksi. Näin väärää ideologiaa ilmaiseva mielipide voi muuttua ärsyttämiseksi ja kiusaamiseksi. Ja kiusaaja saa välineitä vain sillä että tulkitsee ja luo merkityksiä siten että on itse joko herkkähipiäinen tai röyhkeästi esittää olevansa sellainen.
2: Itse lähtisin enemmän siitä että yleisesti ottaen merkitykset ovat sosiaalisesti sovittuja. Viestintä nojaa siihen miten termejä yleensä käytetään. Jokin osa tulkinnasta on kenties subjektiivista. Symboli on abstraktio mutta ei merkitykseltään tyhjä. Tämän sisällön päälle sitten heijastetaan henkilökohtaisia tunteita. Symbolit ovat muuttuvia ja (ala)kulttuurisidonnaisia, eivät viestintäsisällöllisesti täysin tyhjiä ja pelkästään subjektiivisia.
3: Hynysen periaate on siitä kiinnostava että esimerkiksi "Suvivirrestä" on keskustelussa lyöty ulkoapäin selvä viesti. Se ei ole uskonnonharjoittamista. Tämänlainen asia nojaa siihen että on jokin sisältö josta keskustella. Mielestäni "Suvivirsi" on uskonnonharjoittamista. Eikä pelkästään sillä tavalla että "minä tulkitsen sen olevan uskonnonharjoittamista" joka tarkoittaisi että se on uskonnonharjoittamista kun siihen sellaisen merkityksen luo. Vaan nimenomaan siten että se on uskonnon harjoittamista yhteislaulamista, nimeä ja yliluonnollisen uskonnollisen palvonnan kohteen mainitsemista myöten. Ei yksi virsi uskonnonharjoittamista tee on argumenttina samaa luokkaa kuin "ei yksi peukalölyönti persereikään seksuaalipahoinpitelyä tee". Kenties totta jossain hyvin absurdissa merkityksessä, mutta ei totta millään sellaisella tasolla jolla on mitään väliä. (Se on itse asiassa hyvin lähisukuinen "lipun mittasuhteet ovat väärät" -puolustuksen kanssa.) Tämä näkökulma on relevantti koska se on juridinen. Kysymys siitä onko vai eikö jokin ole uskonnollista merkitsee tässä kohden pelkästään juridisessa kulmassa. Koulut seuraavat lakia. Laissa on rajoitteita ja sallimisia. Joten subjektiivinen tulkinta pitääkin minimoida.

Haluaisin kuitenkin nähdä päivän jolloin ymmärretään että kirkosta eroaminen on boikotti. Kirkossa nähdään merkityksiä. Kirkon kanta on että nämä tulkinnat ovat ilmeisen päin persettä. Että kirkkoa syytetään virheellisesti ja väärin. Tämä kanta on mahdollista jos ja vain jos symbolit ovat jotain hyvin erilaista kuin Hynysen symbolit.

Rauhaa, yhteiskuntarauhaa.

Kun olen korostanut juridista kulmaa ja sen merkitystä yllä, on hyvä miettiä miksi laissa on jumalanpilkkaa ja kansallisia symboleita koskevaa lainsäädäntöä. Kysymys ei ole pelkästään estetiikasta. On totta että lipun polttaminen ja "Raamatulla" perseen pyyhkiminen ovat räikteitä tekoja joita kuvaa moukkamaisuus, sivistyksen vihaaminen, banaalius ja yleinen perseestä oleminen. Mutta toisaalta yleensä nämä asiat ovat jotain jota tarvitaan elämässä lisukkeena ; Joillekin ne tekevät elämisestä elämän arvoista. Kun itse esimerkiksi katsoin jakson "Killer karaokea" oli selvää että paskan kaataminen päähän ämpäristä ja limainen ja saastainen puuha ja sähköshokit edustivat äärimmäisen matalaa ja huonoa makua. Näitä ei kuitenkaan haluta ajaa laittomiksi. Niitä ei arvosteta mutta siinä se sitten. Kansallisissa symboleissa ja uskonnoissa on jotain erityislaatuista. Niitä koskevat asiat ovat ärsyttävämpiä ja repivämpiä kuin laulaminen samalla kun joku hieroo kermakakkua naamaan.

Emilia Karhu on kirjoittanut "kotimaan" blogiinsa siitä miten uskonrauhan häirinnän lainkohta on perusteltu. "lainkohdalle on yhä perusteltu paikkansa. Nykyinen Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio on todennut vuonna 2009 artikkelissaan Jumalanpilkasta viharikoksiin, että suojeltavana oikeushyvänä ei nykyisessä lainsäädännössä ole enää jonkin uskonnon tai jumalan kunnia, vaan yhteiskuntarauha. Lainsäätäjä on - mielestäni perustellusti - pelännyt yhteiskuntarauhan vaarantuvan, jos toisten uskonnollisten käsitysten tai uskonnonharjoittamisen loukkaaminen sallittaisiin täysin vapaasti." Tämä argumentti on toki jotain joka on hyvin omituinen uskontoihmisen suusta. Mutta toisaalta se on äärimmäisen voimakas juuri uskontokriitikoita kohtaan.

Sillä argumentti on itsessään non sequitur. Jeesusvitsi ei itsenään tuhoa yhteiskuntarauhaa. Mutta jos ajatusta täydennetään ja ajatellaan että argumentti halutaan koherentisoida, saadaan tämä tehtyä helposti. Olettamalla että päättelyssä oli ns. piilo-oletus. Jonka huomioimisen jälkeen argumentti onkin validi. Tällöin oletetaan että uskovaiset ovat tilastollisesti niin usein sen verran pikkumaisia että he provosoituvat. Ja tekevät tämän tilastollisesti merkittävissä määrin sellaisella vahvuudella että tästä seuraa ongelmia kansalaisille ja yleiselle turvallisuudelle. (I totally can't disagree with that!) Jumalanpilkkalain rooli olisi siis sen tiedostaminen että "allahu akbaria" huutava marginaalimuslimi ei olisi mitenkään harvinainen kristityilläkään. Ainoastaan vaarallisten kusipäiden ismit tarvitsisivat lain suojaa. Joten ei tarvitse ihmetellä miksi meillä on juuri jumalanpilkkalaki. (I can disagree with that, a bit. And will.) Kaiken kaikkiaan en lähinnä ymmärrä miten monet kristityt kommentoivat Karhulle siitä että tämä puhuu viisauden sanoja. Samat ihmiset kun usein korostavat että kristityt ovat lempeitä ja että ateistien kristittyjen moittiminen on valheellista ja virheellistä.

Ajatus yhdistyy Hirviniemen lippuun melko erikoisella tavalla. Uusnatsit ja monet muut vastaavat tahot pitävät symboleitaan varsin korkeassa arvossa. Tässä mielessä kansallisten symboleiden suojelu on tarpeellista koska nämä ihmiset ovat vaarallisia. Tämä, kenties kieroutuneen mieleni perversioissaan generoima, kulma tarjoaa hyvin erikoisia viboja kaikkeen poliittiseen korrektiuteen. On jossain määrin huvittavaa ajatella että PerusSuomalaisten maahanmuuttokritiikin "top hitit" olisivat jotain joilla pitäisi oikeuttaa poliittista korrektiutta.

Dias Logos jossa väittelykin on liikaa?

Kun uskonto on symboli ja poliittista korrektiutta oikeutetaan siksi että viha on repivää kun taas mukavuus on rakentavaa. Ja repivään liittyy riski saada kuonoon tai muuta ongelmaa. voidaan jatkaa ankeaa blogaustani. (Joka sentään lainaa lähinnä kristityiltä.) Kolmas kulmani asiaan hakee kimmokkeita Tero Massan "kotimaan" blogauksesta. Hän korostaa kommunikaatiota eriuskoisten välillä. Teksti on periaatteessa leppoisa. Kunnes hän tuo esiin omituisen teesin. "dialogi. Se on kanssakäymistäkirjaimellisesti sanan (-logos) kautta (-dia). Dialogissa kerrotaan siitä totuudesta, johon uskoo ja yritetään ymmärtää toisen totuutta. Dialogin irvikuva on väittely, jossa sanoista hiotaan aseita puhkomaan keskustelukumppanin totuus. Tällöin tärkeää ei ole ymmärtäminen, vaan oikeassa oleminen. Aidossa dialogissa tapahtuu yleensä jotain sellaista, joka vie kohti ymmärrystä, rohkeutta, vapautta ja iloa." Ensin huomioni vetäytyy mainittuun käsiteleikkiin. On hyvin lähellä että tekstin mukaan Dias Logos olisi Jumalan kautta puhumista. Eli että ateisti dialogissa olisi kristityn silmissä tekemässä jumalista asiaa. Tämänlaatuinen tekojen uskonnollistaminen on vastenmielistä. Mutta kokonaisuutta arvioiden luulen että ratkaisun takana on enemmän halu ja tarve snobbailla kuin luoda tämänlaista viestiä. Mutta vahinko on jo tapahtunut ja tämä kulma tuo kätevän tavan helpottaa itse viestissä olevien ongelmien ymmärtämistä. (Siinä mielessä tuo oli kätevä virhe.)

Itse kuitenkin näen että vasta skismojen syntyessä on ylipäätään mahdollista oppia mitään uutta. Ennen tätä on vain assimilaatioita. Jos siihen ei liity kognitiivista dissonanssia, se ei ole epämukavuusalueelle menevää oppimista vaan korkeintaan ennakkokäsitysten syventämistä. (Itse en arvosta muuta oppimistapaa. Ja arvatkaa. Minua ärsyttää jatkuvasti, paljon ja usein. Se kuuluu hintaan, automaattisesti.) Itse asiassa esitän että vaihtoehto jossa maailmankuvia lähestytään mannermaisesti on ongelma kaikkialla muualla paitsi satiirisivustoilla. Joissa voi olla esimerkiksi tiedeuutinen siitä miten ""I just know" replaces systematic reviews at top of evidence pyramid".

Ja mikä pahempaa. Temppu on siitä erikoinen että jos sitä soveltaa uskontoon niin kaikki analyyttinen teologia joka tekee jumalatodistuksia ja vastaavia olisi lähtökohtaisesti väittelyä ja siksi asiatonta. Hyvin harva teologi suostuu näkemään näin. Itsekään en näe asiaa näin. Usein ongelmana ei ole se että käydään väittelyä vaan se että ei käydä väittelyä. Jos vastapuoli harjoittaa epäreilua ja huonoa arugmentointia ei debatti ole tasapuolinen vaan epäreilu. En malta olla lainaamasta Chaim Perelmanin ja Lucie Olbrechts-Tytecan "The New Rhetoric" -teosta ; "The use of argumentation implies that one has renounced resorting to force alone, that value is attached to gaining the adherence of one's interlocutor by means of reasoned persuasion, and that one is not regarding him as an object, but appealing to his free judgment. Resource to argumentation assumes the establishment of a community of minds, which, while it lasts, excludes the use of violence." Päättely ja argumentointi ja todisteiden läpikäyminen on aivan eri asia kuin uhka. Näin ollen ei ole mitään tarvetta suojella teologista keskustelua. Oikeastaan ongelmia voi tulla vasta siinä vaiheessa kun teologisen keskustelun ehdot jätetään syrjään ja mennään pahastumaan. Silloin täytyy ruveta liikkumaan varpaisillaan.

Tosiasiassa tuon tyyppistä puhetta on tavattu käyttää hyvin paljon Suomessa. Siinä tietyt mielipiteet ovat kiellettyjä koska ne ovat ärsyttäviä. Esimerkiksi jos ateisti sanoo että ei usko Jumalaan, se on monista ärsyttävää ja loukkaavaa. Tätä sitten ryhdytään haastamaan erilaisilla käännytysstrategioilla. Joiden kritisoiminen on kauheaa herjaamista koska laki ja ihmisoikeudet antavat jokaiselle luvan kertoa omasta uskonnostaan. (Kuten antavatkin. Ja pitääkin antaa.) "Kunnioituspeli" jota pelataan on tässä hyvin epäreilua. Sitä harjoittavat toki taputtavat itseään ja aatetovereitaan selkään "ymmärryksellä". Mutta itse näen että todellinen totuus johon törmää esimerkiksi tieteessä on paljon avomielisempää kuin mikään mihin törmää uskontojen parissa. Tosin tässäkin kohdassa näkisin että riskit eivät ole tilastollisesti niin suuria että olisi merkittävää säätää asialle laki.

Jotkin symbolit provosoivat tiettyjä ryhmiä. Koska reaktio ei ole satunnaista, syynä on se että näihin symboleihin on ladattu (ala)kulttuurisia merkityksiä. Ne voivat varioida yksilöstä ja alakulttuurista toiseen. Mutta ärsyyntymiseen voi liittyä riskejä. Epäesteettisen pilan tekijä voi joutua vaikeuksiin. Itse asiassa vaikeuksia voi tulla olipa teko juridisesti oikein tai ei. Provokaatio on emotionaalinen reaktio, eikä se perimmiltään mitenkään väistämättä (tai edes yleensä) noudata oikeudenmukaisuuden, lain tai estetiikan lakeja.

Kysymys on vähän kuin perusvarovaisuudesta. Pitää nykyäänkin tietää millä paikoilla kulkee mihinkin kellonaikaan vaikka meillä onkin laaja liikkumisen vapaus ja hyvä poliisi. Ja tässä mielessä on aivan asiallista myös kritisoida jumalanpilkkaajia tai Hirviniemeä. Kenties linnatuomio olisi juridisesti mahdollinen. Mutta sitä huonompi laille.