Kun minulle näytettiin lapsena piirrettyjä ja luettiin kirjoja, niissä kuvattiin usein viattomia asioita, harmittomien konfliktien tai täysin konfliktittomien tilanteiden kuvausta. Ne olivat harmittomuustasollaan samaa tyyliä kuin nykyajan kissavideot internetissä. Tämä ei tietenkään ole sellaisenaan huono asia. Kissavideot ovat mukavia. On joskus aivan syytäkin muistuttaa että voi kävellä ulkona ja kaikki ei ole yhtä tuskaisaa taaperrusta häijyjen ihmisten keskellä.
Mutta tilanne on kiinnostava. Sillä periaatteessa lapsille kuvatut sadut eivät ole olleet useinkaan kovin "lapsille sopivia". Usein lapsille opetettiin nimenomaan erilaisia pelotteluasioita Näkeistä ja sormia leikkaavista Jörö-Jukista. Materiaalia joka on nykyisin tunnettu K16 tai jopa K18 -merkityistä kauhuelokuvista.
Sadut ovat siitä kiinnostavia, että hyvin monesta klassikkosadusta on olemassa "lastenkirjaversiot" ja "folkloreversiot". Ja nämä "folkloreversiot" ovat usein perinteisiin sidottuja. Mutta ne "lastenkirjaversiot" ovat niitä joita painetaan lastenkirjoihin. Syynä on osittain se, miten tarinat on kerätty talteen. Jacob ja Wilhelm Grimm esimerkiksi kuvasivat 1819 satukirjan "Kinder- und Hausmärchen" alkutekstissä että he ovat poistaneet saduista kaikki lapsille sopimattomat ainekset. Hans Christian Andersenin 1874 julkaisema "Sikopaimen" -satu taas oli alunperin ollut sellainen että sitä ei voinut painaa satukirjoihin. Vain pari mainitakseni.
Toisin sanoen kun oli muodikasta kerätä talteen kansanperinnettä, sitä kuitenkin editoitiin myyntisyistä. Ja useat klassikkosadut on kirjattu muistiin ja levitetty tässä sensuroidussa muodossa. Tätä kautta ei ole ihme jos sadut tuntuvat kliinisiltä ja harmittoman kitchin täyttämiltä teoksilta. Lapsillesopivaksi muotoilu on uudempi ilmiö kuin voisi ajatella. Tätä voi olla vaikeaa kuvitella aikana jolloin lapsia halutaan suojata kaikelta mahdolliselta. (Modernit sadut ovatkin vielä siloitellumpia kuin Grimmin ja Andersenin sadut.)
Saduista on tullut utopistisia ja eskapistisia. Näkki -tarinoiden tarkoitus on saattaa lapset "tolkuiksi", sellaisiksi että he tulevat paremmin toimeen arjen pulmissa niin että uhat voidaan tunnustaa, kohdata ja ratkaista. Mutta sensuroitujen satujen merkitys usein jokin muu. Mahdollisuus irtautua todellisuudesta jotta uhat ja riskit voidaan unohtaa. ; Tämä on ollut erityisen totta omassa lapsuudessani. Olen syntynyt 1980 -luvun alkupuolella, joten olen kohdannut tähän aikaan liittyneen syvän optimismin ja kannustushengen.
Tässä mielessä tekisi mieleni mukailla/tapailla/kääntää ulkomuistista Arthur Schopenhaueria. "Se, mikä häiritsee nuoruutta ja tekee sitä onnettoman on onnen tavoittelu siinä vakaassa uskossa, että elämällä on sitä tarjota. Tämä johtaa jatkuvaan väärään toivoon ja siten väärään tyytymättömyyteen. Harhaanjohtavat kuvat epämääräisestä unelmankaltaisesta onnesta leijuvat silmiemme edessä sattumanvaraisissa muodoissa ja etsimme turhaan niiden alkuperää. Olisi suurta etua, jos nuoret olisivat ajoissa annettujen neuvojen avulla voineet hävittää mielestään virheellisen käsityksen siitä, että maailmalla on heille paljon annettavaa."
Minun sukupolveani syytetään usein siitä että olisimme vapaan kasvatuksen kasvatteja. Mutta tämä on vain osa totuutta. Meidät on kasvatettu oikeasti siihen että uskomme että kaikki on mahdollista ja että tulisimme saamaan paljon. Olen sitä sukupolvea jonka kohdalla puhuttiin eläkepommista ja siitä miten sitä tullaan kultatuolissa kantamaan töihin. Todellisuus on kuitenkin pätkätyösarja, sellainen jossa edellisen sukupolven normi, käytännössä koko aikuisiän jatkuva työputki, on vain harvan saatavilla. Ei ihme että sukupolveni on myös kyynisen maineessa. Ei ihme että sukupolveani kuvaa hipsterien ironinen kidulttius. Optimismisointi ei kenties ole hyvä asia.
Tämä on toki vaikuttanut muuhunkin kuin satuihin ja populaarikulttuuriin. Nähdäkseni myös uskonto esiintyy hyvin kliinistetyssä muodossa. Ateistit puhuvat "Raamatusta" satukirjana. Mutta he kohtelevat teosta kuin se olisi "folkloresatuja". He tykkäävät kaivella teoksesta julmia ja raakoja kohtia. Ja korostavat miten muut vastaavat teokset saavat ikärajoja ja ties mitä muita kielto/varoitusleimoja. Mutta että tätä teosta kuitekin opetetaan lapsille sellaisinaan. Kristityt sen sijaan eivät pidä kirjaa satukirjana mutta he toisaalta laittavat "vain lempeimmät kohdat traileriin". He jostain syystä jättävät jopa koulun uskonnonopetuksessa opettamatta ekaluokkalaisille mitä Dinan ja Sikemin kaupungin kanssa kävi (1 Moos. 34)
Tosin uskonnolla ei ole samanlaista hengissäselviämisen ydintä kuin sillä selvästi ennen on ollut. Vanhan Testamentin puolelta löytää vaikkapa Kolmannen Mooseksen kirjan luvun jossa käsitellään hometaloja (tai lakia spitaalisen talon käsittelystä) ... Ja kuinka sen monissa ohjeissa on selvästi kyse vaikkapa siitä että veriruoat muuttuvat helposti taudinaiheuttajapesiksi ja tämä tosiasia on tiedostettu muinaisjuutalaisissa aivoissa ja vastaavista ... niin nykyään uskonto käsittelee usein sitä miten ei tarvitse välittää maallisista vaikeuksista kun voi fantasioida turvallisessa kodissa ruokamyrkytysten välttämisen sijaan siitä miten ihanaa on elellä mukavasti kuoleman jälkeenkin.
Jos uskontoa - tai satuja - lähestytään Maslown tarvehierarkian mukaan, voidaan huomata että mitä sensuroidumpi satu, sitä korkeampaa tarvetta tyydyttämään sitä käytetään. Sensuroimattomat folkloresadut - Ja "Raamattu" sellaisenaan - kuvaavat maailmaa jossa puhutaan henkiinjäämisestä. Modernin ajan sadut - ja se "Raamattu" joka näkyy nykyajan kristittyjen sloganeissa ja kannanotoissa - käsittelevät enemmänkin luovuutta ja identiteettiä.
Näen että portaita ylöspäin kiipiminen johtuu osittain siitä että ne eivät kiinnosta koska ne on jo tyydytetty ja uskonto ei tätä kautta voi olla miellyttävä tai houkutteleva vaihtoehto niiden täyttäjänä. Ja tämä tekee siitä abstraktimpaa, vähemmän kaikessa arjessa mukana olevampaa, ja eskapistisempaa. Sellaista jossa arki ja pyhä erottuvat yhä vahvemmin toisistaan koska arjessa selviytyminen ei enää ole uskonnon tehtävä. Vaan uskonnon tehtävä on laajentaa hedonistisia ideaaleja tämänpuolisen vaarattomasta elämästä kohti seuraavaa tuonpuoleista elämää. Toisaalta se tekee "Raamatusta" ja uskonnosta lastensatukirjaistetun. Joka taas vähentää oikeutta heittää teokseen kritiikkiä niiden "folklorekohtien" kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti