Thomas Nagelin tunnettu lepakkovertaus viittaa siihen että ihminen ei voi mitenkään tietää miltä tuntuu olla lepakko. Vertaus on kiinnostava ja tärkeä. Mutta siinä on hyvin erikoinen perusasetelma. Tarkalleen ottaen siinä ajatellaan että lepakoilla olisi jokin itseys.
Minulle on hyvin luontevaa pitää lepakoita tietoisina olentoina. Sillä olen fysikalistis-reduktionistinen saasta. Minusta voimme todellakin sanoa että ei-ihmis-eläimet, kuten myös vauvat, toimivat tavalla joka näyttää intentionaalisuutta. Ja että tämä on sama kuin tuki sille että ne representoivat tai implementoivat maailmaa mielensä sisällä tietoisesti.
Mutta jos tietoisuus nähdään ei-reduktiivisena, ongelmaksi tulee se, että me emme kenties voi selittää miltä tuntuu olla lepakko. Mutta samalla meille jää osoittamatta että on jotain selitettävää. Tarkalleen ottaen se, että onko meillä edes mitään lepakkoutta jota selittää. Lepakkohan voisi tälläisessä ei-reduktiivisessa maailmassa olla omanlaisensa filosofinen zombie. On vaikeaa pitää ongelmana jotain jossa ei onnistuta selittämään jotain ilmiötä jonka olemassaoloa ei edes ole osoitettu.
1 kommentti:
Minusta intentionaalisina esiintyvät olennot, kuten vauvat, ovat saastaa.
Lähetä kommentti