Olli Immosen kohun kanssa oli selvää, että valokuvilla oli merkittävä rooli. Immosen itsensä julkaisemat kuvat Schaumanin haudalta ja suunnittelutalkoissa ovat olleet hyvin keskeisessä roolissa. On luultavaa että niistä tulee jollain tavalla ikonisia. (Kenties niitä jopa mukaellaan erilaisissa tilanteissa.)
Kiinnostavinta tässä onkin se, että ihmisillä on hyvin voimakas suhde kuviin. Immosen itsensä kannalta kuvat ovat varmasti olleet hyvin lähellä lomakuvia. (Noita eimukanaolleista helposti unettavia asioita.) Kuvien kohdalla on itse asiassa hieman epäselvää että onko kuva auttamassa muistia niin että matkan muistoihin on helpompi palata, vai ovatko kuvat itse asiassa sitä varten että niillä todistetaan että ollaan oltu paikalla. Luultavasti nämä asenteet jossain määrin kietoutuvat yhteen. Kuvan katsominen uudestaan palauttaa muistoja mutta toisaalta auttaa meitä luomaan tarinaa tapahtumien ympärille.
Internetissä on jopa "somesanontoja" kuten "kuva tai ei tapahtunut". Ja toisaalta salaliittoteoriat koostuvat usein juuri siitä että eri asioiden valokuvista etsitään samanlaisia detaljeja joita sitten nähdään evidenssinä jonkin tietyn tahon läsnäolosta. Nämäkin omalta osaltaan kertovat miten ihminen on visuaalinen eikä loogisesti pyörittelevä olento. (Emme intoile ääninauhoista yhtä vahvasti.) ; Ja interenetissä valokuvien takana on varmasti se huomio että kirjoitettuja väitteitä voi tehdä kuka tahansa. (Hyviä argumentteja kun voi kirjoittaa kuka vain?) Ja tämän epäluotettavuusongelman kiertämiseksi tarvitaan evidenssiä, varmistelua. (Koska kukaan ei osaa käyttää photoshoppia?)
Jopa monet nettiskeptikot mieluummin katsovat youtubevideoita kuin
lukevat kirjoja. Ja he tekevät näin vaikka videoiden kohdalla lähteistys
jne. kirjoihin onkin usein hieman hankalaa. Ruutuun voi toki kirjoittaa
tekstiä joka näkyy muutaman sekunnin. Kaavat ja kaaviot muuttuvatkin
erilaisiksi infografeiksi. Jotka taas ovat alttiita kaikenlaisille
psykologisille illuusioille. Datan näyttämisen tapa vaikuttaa vahvasti
siihen miten uskottavina datan sisältöä koskevat väitteet nähdään. Josta
seuraa se, että "sosiaalinen totuus" ei ole täysin eri asia kuin
evidenssi mutta se ei ole kuitenkaan ihan samakaan asia.
Tästä voi jossain määrin tulla jopa ongelma. Valokuvaaminen on siitä näppärää että teknologia nykyään tekee siitä halpaa. Ja kameran mukanaolo voi motivoida tarkkailla ympäristöä. Samalla se voi opettaa dokumentoimaan asioita. Probleemana saattaa sitten olla se, että menee tilaisuuteen käyttämään kameraa jolloin todistat että "se tapahtui" mutta oikeasti kamera ja muu tekninen häiritsi olemista niin että "oikeasti sitä ei tapahtunut". (Siitä huolimatta sinulla on siitä vakuuttavaa evidenssiä. Mahdollisesti rakeinen kuva antaa myös todisteita siitä että sukulaisesi on kuin onkin reptiliaani - aivan kuten pitkään oletkin uskonut!)
Joka tapauksessa Immosen kuvista on nyt syntynyt tarina joka ei ole enää
hänen itsensä hallinnassa. Ja jotenkin kaksi hyvin yksinkertaista kuvaa
tuntuu evidenssiltä paljon enemmän kuin vaikka kirjoitettu teksti tai
muunlaiset dokumentit. Valokuva on jonkinlainen "sosiaalisen totuuden" perustavanlaatuisin todiste.
Ja tämä tarina noudattaa "jonkinlaisia internetlakeja". (Jotka ovat "Amerikoissa astetta pahempia ja kaupallistetumpia kuin meillä". Ainakin mikäli Crackedin artikkelia on uskominen.)
* Immosen tapauksessa on tärkeää huomata että tarinoita syntyy kaksi. Ja ne ovat melko yksinkertaisia mutta keskenään vastakkaisia. Somekohu nykyään näyttää vaativan sen että asia tiivistyy pariin yksinkertaiseen tarinaan. Ja nämä tarinat on jotenkin sidottu identiteettien väliseen kilpailuun ja maailmankuvaan. Somekohu nykyään tuntuu vaativan - paitsi kannattajaryhmän joka pitää sanomaa arvokkaana - myös kisaamistarpeen jonkun kanssa joka on vahvasti erimielinen. Tässä mielessä en olisi "kansankirkon puolella" huolissani ateisteista jotka puhuvat uskonnosta vaan niistä jotka ovat hiljaa uskonasioista elämässään.
* Somekohussa tärkeintä ei ole vedota tai suostutella vastapuolta omalle puolelle vaan nimenomaan korostaa että ollaan eri puolilla. Tehtävänä ei ole vastapuolen saaminen omalle puolelle vaan tämän ärsyttäminen.
Haasteena onkin nähdä tarinoiden taakse mitä kuvat todella kertovat. (Itse asiassa kohtuu vähän. Niistä saa ajan ja paikan ja sen että ollaan samassa paikassa samaan aikaan. Tämä voi olla evidenssiä ideologisista yhteyksistä. Mutta on itse asiassa vaikeaa nähdä miten voimakkaasti valokuva todistaa. Ainakin minulle joku jäsendokumentti olisi huomattavasti vakuuttavampi todiste natsiudesta kuin oleminen samassa paikassa samaan aikaan, toistuvasti. Jos ei muuten niin siksi että käyn monissa nettiateistien nettimiiteissä ja minut voitaisiin olemassaolevalla materiaalilla todistaa ateistiksi. Tosin minulla on kieltämättä vahva yhteys kyseiseen alakulttuuriin vaikka en olekaan ateisti.)
Toisaalta somekohu on siitä mielenkiintoinen asia, että niitä voi lähestyä massahysterian käsitteen avulla. Ja tätä käsitettä voidaan liittää asiaan riippumatta siitä onko itse levietty tarina tosi vai ei. Valokuvat joka tapauksessa luovat "sosiaalista totuutta" jossa on kenties jotain evidenssiä johonkin. Joko leviävä tarina on tosi toiselta puolelta (jolloin kyseessä on "oikeassaoleva ja väärässä oleva") tai sitten totuus on jotain näiden välistä ja molemmat puolet esittävät puolitotuuksia. Tai kaikki ovat väärässä. Mitä tähän voi sanoa? "Truth- lies, it's all irrelevant. The Best Story Wins."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti