lauantai 22. marraskuuta 2014

Sekulaari

Ilkka Pyysiäinen kertoi "Helsingin Sanomissa" että ateistitkin rukoilevat. Hän ei tässä nojaa siihen että ateistit jollain omituisella tavalla uskoisivat Jujmalaan. Vaan se, että "Ihmisillä on kaksi tapaa ajatella, tietoinen ja spontaani." Mikä viittaa siihen että intuitiivinen ja spontaani tapa toimia ei vastaa niitä maailmankuvallisia uskomuksia joita ihmisellä on. Se toki kertoo jotain siitä miten ihmisten aivot yleensä toimivat luonnostaan. Antropomorfismi on meille luontaisaa.

Tosin itselleni rukoilu on hyvin vierasta. Se on aina ollut. Olen toki rukoillut, joskus jopa ihan avoimesti uskonnottomana koska "tilaisuus" ja "kunnioitus" ja muu "sosiaalinen" on sitä mielestäni jotenkin vaatinut. Lapsena on iltarukousasioita läpikäyty. Mutta se on tuntunut tyhjältä ja omituiselta. Rukoillessa tulee vain aivan sikatyhmä olo. Eikä sillä tavalla että epäilisi ateismiaan, vaan sellainen olo että olisi järkevämpää jutella puhelinpylväille sillä puhelinpylväillä on sellainen etu että ne ovat olemassa.

Mutta jotain toki on. Siinä missä Kserkses antoi sillanrakennuksen epäonnistuttua käskyn ruoskia meren aallot ja mestata rakentajat, minä saatan kiroilla lagittavalle tietokoneelle. Ja kun kiroilen puheeni on taatusti uskonnollisesti sävytettyä. Se on kristillisen kielen läpitunkemaa. Minä kiroilen käyttämällä sanoja kuten "perkele" ja "helvetti". Mielestäni kristinusko onkin tuonut kulttuuriimme arvokkaimman lisän juuri kirosanojen osassa. Kristilliset kirosanat ovat vaan niin hienoja, että niitä tulee käytettyä. Helvettiin saa hyvän etupainon ja "perkele" sorahtaa vahvasti.

Toki minun uskonnottomuuteni pelastaa se, että eniten käytän aivan täysin maalliseenkin suuhun sopivaa "vittua" jota on joskus rasvattu ja joskus ei. On kuitenkin pakko myöntää että kirosanaksi se on hieman vento. Siihen ei oikein saa voimaa koska siinä ei ole kovia konsonantteja ja sanan on vahvimmillaan keskellä tupla t-n kohdalla. ja turhan positiivisilla konnotaatioilla sävytetty. Tämän asian kristityt kyllä hoitavat paremmin.

Ei kommentteja: