torstai 20. marraskuuta 2014

Ne ovat hurrrjan ironisia.

"Kellogg's" murojen uusi kampanja on ollut varsin ylpeyden syntinen, "PRIDE" -ylpeä. Kristityistä monet ovat, tietenkin, loukkaantuneet. Ja siitä on tullut tärkeä vastustettava kohde homojen vastustajille. Luonnollisesti myös suomen kielellä. Kunnian kruunu menee kenties Hannele Palomäelle jonka lausunto oli ”Aika erikoista mainontaa, onkohan tuo edes laillista.... :(” Sillä jos se loukkaa Palomäkeä sen täytyy olla paitsi hänestä inhottavaa, myös ehdottomasti laitonta.
1: Tosin samalla logiikalla Suomessa on ja on aina ollut jumalanpilkkalainsäädäntöä joten Palomäen asenne kumpuaa kristittyjen yleisestä asenteesta heidän arvojensa kanssa erimielisiä kohdataan. Voi tankata vaikka mitä "Pahategon Caari" ehdotti. . Islamin vastaaville järkyttyvät ja tähän liittyvien kristittyjen käsittelystä kovin suuttuvat eivät kohauta olkapäitäänkään tuon edessä. Sillä se on ihan eri asia. Ilmeisesti kristityt ovat ihmisiä ja muut eivät. Siinä ero!

Perushenkenä on se, että tämän takia tuote menee boikottiin. Myös jeesusmuroja osataan kaivata. Lisäksi kristityt osaavat tässä kohden kertoa että puuro on parempaa kuin murot.

Itsekään en syö Kellogg'sin muroja. Ihan osittain sen takia että nuo murot kehitettiin masturboinninvastustus mielessä. Sillä vaikka ikonoklasmia kannatankin, jotkin minulle tärkeät ja merkitykselliset Pyhät arvot ovat loukkaamattomia ja boikotoin sen vuoksi mielelläni tuotteita. Minua ei haittaa että John Harvey Kellogg oli ns. lepakonkakkahullu. Ja vieläpä sellaisella tavalla että hänen tekemisensä voidaan liittää näihin ideoihin. Kellogg, syvästi hengellisenä ihmisenä, kannatti ajan muodin mukaista eugeniikkaa ja segregaatiota. Eli sen lisäksi että hän nautti eugeniikasta hän liitti siihen myös rotukysymykset. Hänestä rotujen väliset avioliitot olisivat uhka ihmiskunnalle.

Koska Kellogg oli seitsemännen päivän adventisti hän oli luonnollisesti kristitty. Siksi häntä ja hänen murojaan on kehuttu kristillis-uskonnollisilla sivuilla. Kun nyt tämä boikotti-into on kovana, ihmettelen sitä että olen kuullut kristittyjen intoilevan etiikan perään ja kauhistelevan monenlaisia asioita. Kuitenkin näyttää olevan nimenomaan niin että kristillisyyden nimessä annetaan paljon anteeksi - kunhan siitä ei tule mediassa PR -katastrofia jolloin "ei ollut oikea kristitty". En voi kuin kysyä muroboikotin kohdalla muuta kuin että tuoko on se teidän etiikan raja. Rasismi ja eugeniikka ei mitään. Idiotia, no se tavallaan kuuluu seitsemännen päivän adventismin pakettiin. Runkkauksenkielto tekee muroista ihanteellisia jeesusmuroja. Mutta homottamista. Hyi!

5 kommenttia:

Jklak kirjoitti...

Oliko Kellogg seitsemännen päivän adventisti? :O Onneksi korjasit kun mä muistin luulleeni että kellogg olis ollut kveekari. Huh, thamks taas kerran valistuksesta :D

Tom Kärnä kirjoitti...

Kolme asiaa haluaisin sanoa:

Voitaisiin kysyä, tuomitseeko Kellogg'sin nykyinen toimitusjohtaja yhtiön perusajan näkemyksen yhtiön muroista ja masturbaatiosta. Jätän rotu- ja segregaatio -kysymyksen nyt vähemmälle huomiolle, koska se ei ole niin kovin hauska.

Itse haluaisin nauttia juomaa, joka olisi nimeltään Betlehem, Nasaret, Kapernaum ja Jerusalem -kola.

Kristityt ovat Pyhän hengen henkeyttämiä, mutta Pyhä henkikään ei suojaa (yleensä) ihmisiä tyhmyydeltä.

Lisäksi haluaisin vielä sanoa edellisen puhujan asiasta, että kveekarit kai ovat keskimäärin olleet vähemmän rotuopillista väkeä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Fanta on natsijuoma. Henry Ford oli hyvin moraaliltaan eriskummallinen ja kyseenalainen. Darwin oli rasistihkohtava.

Mitä väliä?

Jos joku tuottaa Jeesusviinaa ja se on ilmaista niin minä juon sen. Edessänne kulautettu.

Tom Kärnä kirjoitti...

No minä ajattelin, että kun monet muslimit nauttivat Mekka-kolaa, niin pitäisi kristityiksi identifioituvillakin olla oma kolajuomansa.

Kävin tänään mm. isomman pikkuveljeni luona. Hän tarjosi minulle paukun kiinalaista likööriä, joka oli melkein mutta ei täysin erilaista juomaa kuin konjakki. Ei kuitenkaan mitenkään pahaa. Toinen sukulaiseni käänsi etiketissä näkyvän juoman nimen. Se on kuulemma "Kiinan olutta". Oli 35-prosenttista.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Miksipä ei. En ymmärrä miksi pitäisi laittaa boikottiin Jeesusmuroja laittava yhtiö. Ajattelisivatko kristityt että tämä boikottipa on mainio tapa osoittaa oma vakaumus tavalla joka ei ole pääasiassa erimielisten bashaamista sen sijaan että oltaisiin iloisesti sitä omaa mieltä. Sanoisivat että ateistien uskonnovapaus on toisten hakkaamista ja militanttia vainoa. Eli se standardi.