sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Avoin kirje Keira Knightleylle (Suomeksi, vaikka hän ei edes osaa kieltä)

Arvoisa Knightley.

Kuulin uusimmasta tempauksestanne, jossa päätitte vilauttaa lehdistölle sillä ehdoin että mitään kuvankäsittelyä ei tapahdu. Teko on ymmärrettävä, sillä muistan kuinka kohdallanne "King Arthur" -elokuvan julisteissa käytettiin kuvankäsittelyä. Se onkin eräs tunnetuimmista ja käytetyimmistä esimerkeistä.

Luonnollisesti olen monellakin tavalla iloinen päätöksestänne, olenhan ihaillut teitä muutenkin kuin ammattitaitonne vuoksi esimerkiksi "Pirates of Caribbean" -elokuvasarjassa (siinä, jossa teillä on miekka). Ja koska etiikkani ei salli katsoa ilman lupaa vuodettuja vähäpukeisien tahi alastomien naisten kuvia, on tekonne tietenkin kaunis ja arvokas lahja monessakin mielessä. Haluaisin toki sanoa että näin ei olisi, että olen läpeensä professionaalinen ja kohtelen silmiini tulevia aistisignaaleja neutraalisti. Mutta se olisi valehtelua. Pahoittelen tätä asennettani kuitenkin, vähän. Siitä huolimatta että tempauksesi menestyy juuri kaltaisteni ihmisten vuoksi tai ansiosta.

Olette myös tässä ottamassa osaa johonkin jota on selvästi liikkeellä. Meillä Suomessa pyörii puoliviihteellinen pikkuvitsienlaukomisohjelma "Hyvät ja Huonot uutiset". Sellainen jossa ihmiset arvioivat internetissä ja muutoin tiettyjen aivan oikeiden uutisten sisältöä. Että ovatko ne hyviä vai huonoja. Ja sitten julkkisvieraat heittävät vitsejä aiheesta. Tuoreesti käsitelty uutinen oli se, miten alusvaatefirma lopetti kuvien retusoimisen ja tämän vuoksi heidän myyntinsä kasvoi. Tämä on luonnollisesti hyvä uutinen. Dove -saippuan "Real Beauty" -mainoskampanjallakin on ilmeisesti mennyt hyvin. Tämä onkin asia joka on kenties tulossa muuttumaan. Tai sitten saamme vähintään lisää vaihtelua. Joka on sekin hyvä.

Näistä kaikista hyvistä puolista huolimatta minun on vaikeaa uskoa että toimintasi johtaa tavoiteltua lopputulosta kohden. Sillä kanssanne olo on hieman sama kuin katsoisi uutta Calvin Cleinin rohkeaa mallivalintaa. He kun ovat valinneet "Plus Size Model". Tätä oikein mainostetaan. Että nyt on terveemmän kokoisia malleja. Ja sitten kun menee katsomaan, niin nehän ovat laihempia kuin minä! Ja kukaan ei taatusti heitä minulle läskivitsejä. Jos sanon McDonaldsissa että "Super Size Me", he tajuavat että kysymys on ruoka-avusta keskitysleirivangille. Siksi onkin omituista että näitä luuviuluja korostetaan jotenkin extra-large -malleina. Jo tämä ajatus tuntuu jopa pahentavan sitä laihuuspakkoa.

Teidän toimintanne kohdalla olen näkeväni hieman samanlaisia sävyjä. Sillä, älkää ottako tätä väärin, te olette aivan liian ihana. ; Ajatukseni on kenties minulle intuitiivisesti luontevampi ja ilmiselvempi sen vuoksi että olen mies. - Tai siitä että olen minä, ja omat ajatukset tuntuvat aina itselle järkevämmiltä kuin muille ; Mutta en halua panostaa erityisesti tähän työhypoteesiin.

Miesten maailmoissa naisten ihanuus on ollut ja on nykyäänkin valitettavankin yleinen keskustelunaihe. Ja jonkin näkymän näihin ihanteisiin saa katsomalla tämän likaisen mieheyden puolen ydinmehusta, eli pornografiasta. En tässä väitä että rintojen vilauttelu olisi väistämättä samaa kuin pornorunkkausobjektiksi ryhtyminen tai pornoammattilaisuus. En pidä tempaustanne pornona. Joskin voin olla lähes varma että sitä käytetään myös kuin se olisi pornoa. Mutta nostan esiin sen, miten pornotähdillä rintojen koko on yllättävänkin ihmismäinen. (En sano "pieni" vaan "ihmismäinen". Se on "pieni" korkeintaan suhteellisesti niihin ylinormaaleihin silikoniärsykkeisiin verrattuna.) Kenties tässä on osansa silläkin että pornoa tuotetaan usein melkoisen halvalla, joten editointeihin ei ole panostettu. Eikä käsikirjoittamiseen, mutta kuvanretusointi on tämän kirjeen kannalta tärkeä. Mutta silti voisi ajatella että suosio tulisi suurempirintaisille jos suuret rinnat olisivat todella jokin miesilmiö. Tämänlaatuisesta ei näy merkkejä.

Photoshop onkin jonkinlainen naisten sisäinen ilmiö. Kun katsotaan seksualisoituja ja vahvasti retusoituja naisia, ne näyttävät olevan naistenlehdissä. Meikit, naisten muotivaatteet ja vastaavat näyttävät luuviuluja joilla on retusoitu jättimäiset ja pinkeän pystyt jättirinnat. Tässä mainostajat käyttävät hyväkseen naisten epävarmuutta ja kateutta. Noita tunteita jotka tietysti koskevat kaikkia ihmisiä, mutta koska he myyvät tuotteita naisille, he hyväksikäyttävät nimenomaan naisten kateutta ja epävarmuutta. Enkä usko että naiset menevät halpaan kohdallanne. Jokainen terve täysjärkinen ihminen näkee että te olette kadehdittavan ihana. Koska ideanne ei kierrä epävarmuus-kateusaspektia en pidä sitä niin tehokkaana kuin mitä sen suuri näkyvyys lehdistössä antaisi odottaa. (Kuitenkin, kiitos.)

Rehellisesti ja Kunnioittaen.
Tuomoh ; Teidän, rintojenne ja miekkojenne suuri fani
Vaikka kukaan ei kyllä opikaan miekkailua niin nopeasti kuin teet sen em. elokuvasarjassa.

Ei kommentteja: