Convayn "Game of Life" on hyvin tunnettu soluautomaatti. Se on normaalilla ruudukolla toimiva peli. Se perustuu siihen että jokaisella ruudulla on 8 naapuria joiden keskellä se on. Sitten lasketaan näiden määrä. Ja sitten noudatetaan seuraavaa kahta sääntöä (1) Solu muuttuu eläväksi, jos sen naapureista tasan kolme on eläviä. (2) Solu pysyy elävänä, jos sen naapureista tasan 2 tai 3 on eläviä. Muuten solu kuolee.
Pelin kenties merkittävin piirre on se, että se on täysin deterministinen. Kun alkuasetelma on asetettu, periaatteessa kaikki vuorot ovat täysin määrättyjä. Periaatteessa voidaan siis tietää minkälainen tulos pelissä on vaikka tuhannen tai kymmenen tuhannen kierroksen päästä. Kun tietää alkuasetelman ja muutoksen suunnan, voi ennustaa koko tulevaisuuden eteenpäin.
Toki peli on myös hyvin holistinen. Usein nopein ja helpoin tapa laskea tulokset on itse asiassa pyörittää peliä. Toisin sanoen nopein tapa ennustaa pelin tulos on simuloida. Eikä laskea paperilla tuhannen kierroksen päähän ilman välivaiheita. Tämä tekee siitä hämmentävän. Vaikka peli on deterministinen, se lähestyy holistien arvostamia piirteitä. ; Tulos on laskettavissa mutta koska peli on itse matemaattinen, ei ole ilmiselvää että olisi vielä yksinkertaisempaa tapaa laskea pelin lopputuloksia.
Mutta sitten tulee kenties hämmentävämpi asia. Edelläolevat vielä seuraavat Laplacen demonia. Tässä ajatuskokeessahan ajatellaan että determinismi tarkoittaisi sitä että maailman kulku voitaisiin tietää. Eli kun kappaleen tilanne ja liiketilat on tiedossa voitaisiin kertoa mitä on tapahtunut menneisyydessä ja mitä tulevaisuudessa. Usein tätä konseptia kritisoidaan siten että indeterminismi tuhoaa demonin kaikkitietävyyden. Mikä on tietenkin totta. Mutta "Game of Life" on kuitenkin erikoinen. Se on deterministinen mutta silti epäsymmetrinen. Ongelma johtuu siitä että moni edeltävä tila voi johtaa tiettyyn lopputulokseen. Eli kun katsotaan sitä miten jokin alkutila on syntynyt, on tähän usein monia ratkaisuita. ; "Game of Lifeä" voidaan ratkaista menneisyyteen päin mutta rajallisesti. Alkutilaa on voinut edeltää muutama tapa. Ja näin voidaan tarjota ratkaisuja joista esilläoleva tila on peräisin. Näin ollen saadaan tietää avaruus jossa on useita ratkaisuita jotka antavat kyseisen tilan. Eli vaikka systeemi on deterministinen, Laplacen demoni ei voisi varmasti tietää mikä on kohteen historia.
Lisäksi voidaan huomata että jos historiaa ryhdytään tutkimaan tulee vastaan toinenkin ongelma. Jokin on peliin asetettu alkutila. Eikä voida tietää miten tämä alkutila voitaisiin tunnistaa. Toisin sanoen sitä voitaisiin laskea "pseudohistoriaa" taaksepäin ja laskea tiloja joita ei edes ole tapahtunut simulaatiossa. ; Tämä muistuttaa siitä miten astronomian puolella havaittuja asioita perustellaan parsimonialla. Esimerkiksi alkuräjähdys oletetaan siitä että kun avaruus laajenee - inflaation vuoksi peräti kiihtyvällä tahdilla - niin sitten universumin täytyisi lähteä yhdestä pisteestä. Kenties Jumala olisi voinut luoda universumin laajenevana mutta ei pisteenä. Mutta tätä vaihtoehtoa ei oleteta koska se rikkoisi parsimoniaa. Säännöillä on pelattava niin pitkälle kuin voidaan. Tämä näkyy myös avaruuden muotoa pohdittaessa. Sitä mietitään onko avaruus satulanmuotoinen tai tasainen. Mietitään onko sillä negatiivinen vai positiivinen kaareutuminen. Mutta näiden sekoitelmia ei mietitä. (Vaikka esimerkiksi banaaneissa on pinnanmuotoja joissa on sekä positiivista että negatiivista kaareutumista.) Niin kauan kuin ei ole todisteita muusta oletetaan että luonnonlait ovat kaikkialla samat. Ja näin "Game of Lifeä" ikään kuin vain takaisinkelattaisiin ikuisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti