tiistai 21. lokakuuta 2014

Geneettinen imperatiivi ; Eli miten ateistinen evoluutioajattelu voi taata pysyvämmän moraalin kuin teismi.

Jostain syystä viime aikoina on yleistynyt argumentti joka korostaa sitä että "naturalistit" eivät voi olla "oikealla tavalla moraalisia". Tämä teema on toki ikivanha, mutta sen parissa on noussut esiin seuraavan tyylinen argumentti:
P1: Evoluutio on muutosta.
P2: Objektiivinen moraali on by definition ikuista ja pysyvää.
J: Evoluutio ei voi tarjota objektiivista moraalia.

Argumentin tausta on tietenkin helpohkoa ymmärtää. Evoluutikot ovat olleet empiriisiä etiikan alalla. Sukulaisvalinnan, itsekkään geenin ja peliteorian kombinaatio on tuottanut todisteita siitä että evoluutio voi tuottaa altruistista käytöstä. Aihetta ovat popularisoineet jo kauan esimerkiksi Matt Ridley "Jalouden alkuperä" -teoksessaan. Lisäksi uusateisteista Sam Harris on "moraalisessa maisemassa" korostanut ihmislähtöistä etiikkaa. Nämä ponnistavat evoluutioteorian pohjalta joten on selvää että tämä nousee kritiikin kohteeksi. Tälle ei ole aikaisemmin ollut tarvetta. Osittain jo sen vuoksi että biologit olivat toisen maailmansodan jälkeen kiinnostuneita aggression selittämisestä. Ja evoluutiota käytettiin tässä aiheessa. Frans de Waalin "Hyväluonteinen" oli tässä kuitenkin tärkeä suunnanmuuttaja.

Uskontokeskustelua tässä kohden leimaa ylipäätään vahva vastaankirjoittamisen periaate, joten tämä argumenttien reaktiivisuus ei ole sinällään mitenkään yllättävää. Enkä pidä tätä edes huonona. Kuulun David Humen ystäviin tässä kohden siinä mielessä, että hänkin suosi käytösmallia jossa vastapuolen argumentteja ei voiteta kehittämällä toisenlaisia argumentteja, vaan ottamalla vastapuolen argumentit ja johtamalla niistä jotain kannattajilleen epämiellyttävää. Ja onhan tuossa argumentissa jotain vetoavaa. Mutta kenties tätä argumenttia olisi kuitenkin syytä tarkastella hitusen paremmin. Siinä nimittäin tulee erikoisia onglemia jos sen periaatteita sovelletaan teismiin. (Humepeliä voi pelata vastaankin tältä osin.)

Jumala ja ikuinen muuttumaton luomakunta?

Tässä kohden tärkein kysymys on kenties se, että onko teismi tosiasiassa ikuisuuden tae. Karkeasti voidaan sanoa että Jumala on konsepti jota on järkevää olettaa ikuiseksi tai pitää sellaisena. (Varmasti tästäkin on poikkeuksia.) Jumala on liikkumaton liikuttaja, ei ajallinen ei rajallinen ja niin edes päin. Maailma taas nähdään joksikin joka on ajallinen ja jossa tapahtuu muutosta. Tässä mielessä Jumala on voinut luoda moraalin, ja tällöin ei ole mitään takeita että moraali olisi yhtään pysyvämpi ja ikuisempi kuin ihminen. Kenties moraalikin olisi ajallista. Tämä on mahdollinen vaihtoehto, jota teistit yleensä eivät kartoita kovin pitkälle.

Eivät, vaikka tämä on itse asiassa relevantti kysymys erityisesti kristityille. Kristityillä on tunnetusti erikoinen suhtautuminen Uuden ja Vanhan Testamentin eroille. Jos VT:n puolelta kaivaa esille käskyjä joissa pitää kivittää ihmisiä tai tappaa noitia, korostetaan että nämä ovat vanhaa lakia joka ei päde Jeesuksen jälkeen. Lisäksi kerrotaan että pitäisi ymmärtää ottaa sen ajan kulttuuritilanne huomioon. Esimerkiksi kuolemantuomioiden yleisyyden kohdalla on korostettu että paimentolaisheimolla ei ole mahdollisuutta luoda toimivia vankiloita.

Tämä on vakava askel kohti situationalistista moraalia. Moraalia myydäänkin usein objektiivisena ja eikulttuurirelativistisena. Jonain joka on samaa eilen, tänään ja huomenna. Mutta samalla siinä annetaan äärimmäisen kulttuurirelativistiselta maistuvia tiloja joilla reagoidaan siihen miten pitää suhtautua "Toisen kuninkaiden kirjan" tarinaan jossa Elisa tekee ihmeen Betelissä pikkupojille jotka haukkuivat häntä kaljupääksi. Situationismia korostaa myös William Lane Craigin tunnettu Jumalan komennuskeskeinen teoria jossa hän hyväksyy "Raamatussa" mainitun kansanmurhan, koska kansanmurha on asiallinen teko jos Jumala käskee sen tehtäväksi.

Tässä yleinen vastaisku on näppärä ja ovela. Teisti voi aina sanoa että tosiasiassa Jumalan tahto on objektiivinen, ikuinen ja muuttumaton. Että mainitut erot ovat pinnallisia. Että moraali on sama ja vain ihmisten käsitykset ja se miten tätä täytyy tavoitella muuttuvat. Ja tämä onkin mahdollista. Se ei toki todista että moraali olisi jotenkin väistämättä pystyvää. Mutta se on ainakin yksi mahdollinen tulkintatapa.

Kuitenkin evoluutioteoriassa pystytään itse asiassa oleellisesti samaan.

Evoluutioteoriaa kannattava metaeetikko voi sanoa että tosiasiassa ne muutokset joista teistit ateisteja moittivat ovat irrelevantteja. Että ne koskevat vain moraalin pinnallisinta tapaa. Että ei pidä antaa intuition huijata.

Tätä varten voitaisiin rakentaa moraalinen prinsiippi jota voitaisiin kutsua geneettiseksi imperatiiviksi. Geneettinen imperatiivi koskee kelpoisuutta. Jokainen laji evoluution mukaan ajautuu kohti parempaa kelpoisuutta. Joten geneettinen imperatiivi koskee perimmiltään sitä että eliö seuraa sellaista maksiimia jossa hän maksimoi oman kelpoisuutensa joko suoralla tai epäsuoralla kopioitumisella. Tästä seuraa muutama asia:
1: Tämä periaate on pysyvä. Niin kauan kuin evoluutiota tapahtuu, niin kauan kuin on genetiikkapohjaisia eliöitä ja niin kauan kuin "elämää syntyy vain elämästä" se on pätevä maksiimi. Tämä on siis periaate joka ei nimenomaan muutu evoluution varrella.
2: Se mitä koemme altruistiseksi on jotain jota evoluution parissa on tutkittu paljon. Ja niiden ideana on juuri se, että ne tukevat ja hyödyttävät yksilöitä. Ryhmä luo suojaa jopa parvikaloilla, yhteistyö mahdollistaa monenlaisen nepotistisen ja einepotistisen hyötymisen. Ja evoluution kannalta tietynlaiset lajit hyötyvät altruismista, joutuisimme muuttumaan paljon jotta tämä ei kestäisi. Evoluution kohdalla on helppoa juuttua pelkkään mutaatioon ja uudistumiseen. Mutta samalla on huomattava, että silmän ja raajan kaltaiset innovaatiot ovat olleet aika pysyviä. Niissä on eroa detaljeissa, ei pääideassa.
3: Ja jos jossain olosuhteissa meidän olisikin luovuttava altruismista, niin voitaisiin esittää kysymys että onko oikeasti olemassa jokin moraalinen periaate joka ylittäisi lajin hengissäselviämisen. Eli olisiko todella olemassa niin vahvoja moraalisia prinsiippejä että niiden puolesta pitäisi ajautua sukupuuttoon. Sillä jos altruismi lakkaisi hyödyttämästä, altruismissa pysymisen seuraus olisi todennäköisesti juuri sukupuutto.
4: Tässä moraali on teknisesti ajallinen. Mutta se on kuitenkin olemassa niin kauan kuin on minkäänlaista elämää. Jopa bakteerit yrittävät maksimoida geneettisen imperatiivinsa. Ja tässä kohden voidaan aivan oikeasti sanoa että mitä järkeä olisi kehittää moraalimalleja maailmaan jossa on vain kiviä ja luonnonlakeja.

Mainitsemani moraali on toki omituinen, mutta samasta voidaan moittia myös Craigin hyvien kansanmurhien mallia. Muutos on molemmissa pinnallisesti situationalistista, mutta syvällä tasolla objektiivista. Molemmissa on yllättävyyttä. Craigin Jumalan moraali on vain mysteeri johon on luotettava. (Kansanmurhaan komentaminenhan ei falsifioi objektiivista moraalia vaan korostaa että Jumala tietää moraalisuusasiat jotka ovat ihmisille perimmiltään mysteereitä.) Evoluution kohdalla tämä voidaan sentään arvioida. (Altruismin kannattavuus löytyy peliteorian kaavoista ja strategioista. Eli ilmenee tavalla joka ei ole mielipide.) Tässä mielessä evolu

Sen lisäksi täällä on lisäkoukku.


Evoluutio toimii jos ja vain jos on jollain tavalla pysyvä universumi jossa pätevät pysyvät luonnonlait. Teismissä on erilaisia malleja joissa luonnonlait ovat Jumalan luomia pysyviä konsepteja. Deismissä Jumala on käynnistänyt universumin mutta ei ole sen jälkeen puuttunut sen menoon. Mutta muilla tämä ei ole väistämätöntä. Itse asiassa voidaankin sanoa että ihmeet voidaan nähdä Jumalan tekeminä muutoksina lakeihin jotka ovat muutoin pysyviä.

Tässä kohden on hyvä ottaa Richard Swinburne. Hän loi kuuluisan ajatuskokeen jossa hän yritti tarjota Humen Okhamin partaveitsen käyttötapaa takaisin lähettäjälle. Humehan kysyi siitä että jos joku väittää nähneensä ihmeen, olisi mietittävä että kumpi on todennäköisempää (1) se, että hän on nähnyt ihmeen vai (2) se että hän on erehtynyt tai peräti huijattu. Swinburne argumentoi erityisesti antrooppisen periaatteen kohdalle ajatuskoetta jossa pitäisi sadoista sekoitetuista korttipakoista ottaa päällimmäinen kortti. Jos sarja olisi jotain muuta kuin että kaikki olisivat herttaässiä, kortinvetäjä kuolisi. Jos kortinvetäjä jäisi henkiin, hänen tulisi miettiä että kumpi olisi suurempi ihme : Se, että hän tuurilla sai juuri tuon tuloksen. Vai sen, että joku hyväntahtoinen taho olisi manipuloinut jotenkin pakkoja.

Jumala on toisin sanoen ihmeentekijä ja haxor, joka ylittää todennäköisyyden lait. Tässä suhteessa on hyvä muistaa että luonnontieteellinen sattuma johtaa estimointimahdollisuuteen : Kvanttitason tapahtumat ovat hyvinkin satunnaisia ja indeterministisiä, mutta niitä voidaan ennustaa. Termodynamiikka nojaa ajatukseen perustason satunnaisiin liikkeisiin, mutta keskiarvoja ja trendejä voidaan ennustaa hyvinkin tarkasti. Jumala ylittää kaiken tämänlaisen. Hän on siis enemmän mielivaltainen kuin sattuma, jolle on sentään matemaattinen kuvaus. Kuvaus jonka avulla tilastollisuutta voidaan ylipäätään käsitellä.

Jos antaa pikkusormen Swinburnelle joutuu todellakin huomaamaan että ajatus universumin pysyvyydestä eivät ole kovinkaan väistämättömiä. Universumi voi tässä mallissa olla vaikka täysin mielivaltainen. Jumala kaikkivaltiaana voi periaatteessa tehdä niin monta ihmettä ja niin usein kuin haluaa. ; Evoluutioteoriaan nojaava naturalisti joutuu sen sijaan elämään maailmassa jossa tämä totaalinen mielivalta puuttuu. Sattuma ja luonnonlait takaavat pysyvämmän mekaanisen pohjan. Objektiivinen yhtään mikään (objektiivinen tiede ja objektiivinen moraali) on tässä monta astetta väistämättömämpi.

Asia menee pahemmaksi.

Jos soppaa sekoitetaan Alvin Plantingalla, alkaa tilanne näyttämään melko pelottavalta. Hänellä on nimittäin Bayesin kaavaa soveltava argumentti joka koskee evoluutioteorian luotettavuutta. Plantingan mukaan evoluutiolla ei ole warrantia, eli evolutiivisesti kehittyneet eläimet eivät voi luottaa kuin siihen että heidän käytöksensä pitää heidät elossa. Eivät että nämä havainnot olisivat totuudenmukaisia. (Pigliucci muistuttaa että Plantingan EAAN -argumentti on sidottavissa Descartesin epäilystä nostettuun kaikentietämiseen ja C. S. Lewisin ajatteluun jossa evoluutio ei takaa tietämistä. Mikä on relevantti kontekstointi jatkoa ajatellen.)

En toki itse pidä Bayesilaista lähestymistä perusteltuna, mutta olen toisaalta soveltanut Plantingan ajattelua hänen omaa argumenttiaan vastaan. (Olen viitannut tähän jo aika päivää sitten.) Plantingan argumentti tiivistyy siihen, että evoluutio ohjaa käytöstä havaintojen tulkinnalla ja tunteiden liittämisellä. Ja että nämä kaikki osuisivat kohdalleen eri tilanteissa olisi hirveän epätodennäköistä.

Itse jatkoin tätä argumenttia ja otin esille että jos otamme vastakkain puhtaan teismin, eli pelkän ajatuksen Jumalasta, emme voi millään olettaa että tämä Jumala takaisi warrantin. Näin ollen pitäisi ottaa Plantingan Bayeslaskelma evoluutiolle ja liittää siihen se, että kaiken tämän lisäksi pitäisi osua sekin että toiminta olisi elinkelpoisuutta lisäävä. Pahanilkinen MurhanhimoJumala voisi esimerkiksi luoda muistomme viime torstailta taaksepäin huijauksena ja ajaa meitä kuolemaan ihan huvin vuoksi. Bayesin kaavaa soveltaen on tietysti selvää että todennäköisyys "Turvattuun Takeeseen" on paljon epätodennäköisempi kuin naturalistilla. Sillä kaikilla niillä tavoilla joilla evoluutio voi pettää havaitsijaa, voi huijariJumala luoda illuusion. Ja tämän lisäksi huijarijumalan ei tarvitse taata että pysyisimme elossa.

Plantingan ratkaisu on toki se, että nämä vääränlaiset Jumalat muutetaan irrelevanteiksi sanomalla että ne eivät anna taetta. Näin jäljelle jää vain hyvin marginaalinen Jumala. Mutta tämä valikointi pitää sisällään monta perusteetonta ja todistamatonta väitettä. Itse asiassa siinä kielletään a priori kaikki nämä muunlaiset Jumalat. Ja jos tämänlaatuinen "teismeistä valitsen tämän tietyn koska se johtaa haluamaani johtopäätökseen" sallitaan, voi ateistinaturalisti tietysti korostaa että he valitsevat sitten että ne eitaetta luovat universumit ovat naurettavia koska ne eivät anna taetta. Ja hän joutuu ottamaan tässä prosessissa vähemmän a priorisia oletuksia.
1: Plantingan kohtaamat ongelmat räjähtävät maailmankuvallisella tasollakin käsiin niille jotka uskovat teistisesti filosofien Jumalaan ja niille jotka kannattavat deismiä. Sillä jotenkin tuntuu intuitiivisesti ja eksistentiaalisesti selvemmältä että kristitty näkee tietynlaisen Jumalan muita relevantimpana. Jumalan olemassaolon ja maailmasta tietämisen ja hengissä selviämisen kohdalla ateismi jyrää teismin vielä pientä askelta pahemmin kuin kristityn.

Suurissa linjoissa Descartesin epäily on tässä hyvin ikävä asia teistille. Sillä Descartesin kohdalla hänen argumenttinsa siitä miten kaikki voi olla vaikka demonin luomaa harhaa tai unta. (Unta jota voidaan pitää olemassaolevana ilmiönä mutta ei samana kuin tosiasioiden tosi empiirinen havaitseminen, eli jonain jolla ei ole warrantia.) Descartes ponnisti varmuuteen olettamalla että Jumala tarjoaa järjen ja että tämä järki sitten todistaa Jumalan. Tämä on kuitenkin tunnettu kehäpäätelmä. Plantinga vain lisää kehäpäätelmään järjen lisäksi havaitsemisen. Kehäpäätelmästä voidaan vapautua vain olettamalla Jumala tai peruskokemus Jumalasta todeksi. Ja molemmissa vaaditaan tyhjiä premissejä tavalla johon "Turva" -argumenttini osuu. Tässä mielessä vastassa on väkisin joko sen tunnustaminen että koko ajatuskyhäelmä on kehäpäätelmäinen argumenttivirhe tai sitten sen tunnustaminen että jos Plantingan todennäköisyysarviossa on mitään järkeä, niin se sanoo että evolutionistiateistin tae on epätodennäköinen, mutta se sentään takaa Turvan joka kerta. mutta teistin ajatus siitä että Jumala olisi juuri tietynlainen jotta toisi Turvatun Takeen on vielä naturalistinkin haastetta suurempi ongelma. Ateistisen naturalistin turvattu tae on epätodennäköinen mutta teistin vielä epätodennäköisempi. Jos meillä on siis tae, niin meidän tulisi hyväksyä evolutionistinen ateismi teistisen kristinuskon yli!

Toisin sanoen

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa että täysiverinen evoluutiouskoinen ateisti pystyy ottamaan hyvin vakaan maailman. Maailmankaikkeuden säännöt ovat hänellä varmempia. Moraali on hyvinkin pysyvää ja siinä on vähemmän tilaa mielivaltaisille mysteerisille muutoksille. Hän voi myös havainnoida maailmaa teistiä "ilmiselvemmin ja luotettavammin".

Näin ollen jos pysyyvyys ja muuttumattomuus ja filosofinen varmuus molemmista on todellakin se relevantein asia objektiivisen moraalin kohdalla, pitäisi jokaisen asiasta huomauttelevan teistin kääntyä evolutionistiateisteiksi. Luultavasti kysymys ei kuitenkaan ole pysyvyydestä ja varmuudesta vaan maailmankuvallisesta juntturuudsta jonka ydin on enemmän siinä että evolutionistien sanomisiin pitää väen väkisin sanoa jotain vastaan vastaankirjoittamisen periaatteella. Ja vahva todiste tästä on se, että "Turva" -argumenttia ja tätä argumenttia kohdellaan usein siten että se vain ohitetaan, kuin sitä ei olisikaan ja kuin se olisi automaattisesti huono ja epälooginen. (Kenties se onkin, mutta se pitäisi demonstroida argumenteilla.)

Tämä argumentti ei aja kannattamaani maailmankuvaa. En esimerkiksi usko että ihmisillä on mitään warrantia. Sen sijaan se käyttää Humelaisessa sävyssä teistien jo käyttämiä argumenttirakenteita ja niiden argumenttirakenteiksi tosiksi väittämiä taustaoletuksia teistejä itseään vastaan.

Ei kommentteja: