torstai 16. lokakuuta 2014

Absentti

Viime päivinä on puhuttu paljon siitä miten nuorison parissa on yleistynyt vaarallinen knock out -peli. Pelin tarkoituksena ei ole mikään normaali ja järkevä väkivallan oikeutus, kuten ryöstö. Vaan pelin tavoitteena on vain viedä toiselta taju kankaalle ja saada tämä vajoamaan pöydän alle. Aluehallintoviranomainen puuttuikin tähän huolestuttavaan peliin yrittämällä kieltää tämänlaisen toiminnan mainostamista, ja kaikkea joka voisi epäsuorastikin lisätä tämänlaista toimintaa. Siksi viranomaiset ottivat yhteyttä yksityishenkilöihin ikään kuin nämä olisivat internettiin kirjoitettuine mielipiteineen journalisteihin verrattavissa julkisen sanan käyttäjiä. Ja joita tätä kautta koskisivat myös mainostamista ja piilomainostamista koskeva lainsäädäntö.

Näkemys oli tietysti järkyttävä ja tapaus herättä paljon keskustelua. Keskustelua etenkin siitä ovatko nykynuoret turmeltuneita ja ovatko maahanmuuttajat integroituneet maahamme liikaa vai liian vähän. Mutta pian uutinen sai hieman valkoista lihaa luidensa ympärille ja tummapintaisen kuorensa alle. Ja niin kaikille paljastui kaakatuksen syvin olemus (Anas platyrhynchos f. domestica). Jälkikäteen katsoen asian pitäisi olla ilmiselvä. Sillä internetkohkaaminen on ilmaisua ja sananvapautta jota ei saa rajoittaa mikään sen tyylinen asia kuin journalistinen ihanne.

Otan itse osaa tähän kansalaiskeskusteluun. Sillä kansalaisten yhteistoiminta laittamalla korotusmerkkiä sanojen eteen ja "gate" -sanaa niiden perään on jotain joka todella lähestyy sitä että kansalainen olisi journalisti jonka sanoilla ja tekemisillä olisi tätä kautta jotain tietoa välittävää merkitystä. Koska en voi sietää viskiä, en ihmettele miksi tätä juomaa ovat nauttineet aikanaan huonosti palkattua väestönosaa edustaneet köyhät karjanajajat lännentunnelmissa (ilman tunnelmaa). Olen samalla tekemässä raittiusteon tarjoamalla juoman jonka alkoholipitoisuus miellyttää jopa Matti Vanhasta. (Toisin kuin "Absolut" -vodka, jonka nimi on kyllä pahemman laatuista harhaanjohtavaa mainosta.) Tarjoan mukaan myös reseptin. Tämä alkoholiton sekä poliittisesti että väriltään vihreä juoma on nimetty absentiksi. Uskoisin että tämä juoma voisi yhdistää kulttuureja. Sen avulla maahanmuuttajatkin voisivat integroitua osaksi yhteisiä illanviettoja.

Absentti (täysin alkoholiton)
2 tl kuivattua minttua

3 tl hienoksi jauhettua vihreää teetä
3 rkl sokeria
1 l vettä

Otetaan kannu johobn laitetaan lehdet, tee ja sokeri. Kiehuvaa vettä kaadetaan niiden päälle. Annetaan hautua muutama minuuti. Juomaa kaadetaan lasiin ja palautetaan takaisin kannuun jotta ainekset sekoittuvat hyvin. Tässä vaiheessa on tärkeää täyttää lasit korkealta jotta juoma vaahtoutuisi ja lehdenpalaset laskeutuisivat pohjalle. Juoma nautitaan kuumana.

Sanoinko mintunlehdet? Tarkoitin helvetilliset pöhinät antavaa marokkolaista iloheinää (Cännäbis satana).

Ei kommentteja: