"Somebody tell me what made us all believe you / I should have known all along it was all a lie / should have known it was all a lie / Now, / now / I know the truth / truth / I'm through fearing you / you / I am free"
(Evanescence, "Lies")
Nathan Rothschild oli kuuluuisa arvopapereilla pelaaja 1800 -luvulta. Vuonna 1815 oli kuuluisa Waterloon taistelu, jossa Napoleon Bonaparte taisteli Wellesleytä (aka. Wellingtonia) vastaan. Tarina kertoo, että hän sai kyyhkysellä tiedon siitä, että Napoleon oli hävinnyt. Tämän tiedon saatuaan hän lähti välittömästi pörssihalliin ja käski alaisiaan myymään kaikki konsulit. Konsulit olivat (Englannin) valtion oblikaatioita. Odotusarvoisesti jos Englanti voittaa, niiden arvo nousisi pilviin ja jos Napoleon voittaa, niiden paperin arvo on arvokkaampaa ennen kuin konsuli painettiin sille. Arvonnousua siis tiedossa, ja tyyppi myy kaiken ENNEN tätä hinnannousua. Tämä on totaalista tyhmyyttä.
Tosiasiassa hän oli kuitenkin ovela. Hän oli suuri meklari, jonka paikan vieressä oleva kannatinpalkkikin tunnettiin "Rothschildin pylväänä". Kun kaikki näkivät että Rothschild tulee ja käskee, he olettivat että tämä oli juuri saanut tietoa. Koska kaikki tiesivät että "Wellington vs. Napoleon -taisto" oli merkittävä, he olettivat tietysti -ironista kyllä aivan oikein- että tieto koski tätä Waterloon taistelun lopputulosta. Ja kun he näkivät Rothschildin, ovelana pidetyn meklarin, vaivihkaisesti luopuvan konsuleistaan, huhut alkoivat liikkumaan. "Rothschild tietää Napoleonin voittaneen". He myivät paniikin vallassa. Konsulin arvo romahti tämän takia, kun tarjonta kasvoi eikä kukaan halunnut ostaa. Ja TÄSSÄ vaiheessa Rothschild käski alaisiaan ostamaan kaikki konsulit jotka vain saivat irti.
Kun kyyhkyä hitaampi kuriiri sitten saapui uutisineen, Rotchildillä ei ollut vain niitä konsuleita, jotka hänellä oli silloin, kun hän oli saanut tiedon. Hän oli lisäksi
1: Myynyt kaikki entiset omistamansa konsulit kun ne olivat kalliita
2: Ostanut kaikki konsulit silloin kun ne olivat halpoja.
3: Romahduttanut toimillaan konsulien hinnan niin että hän sai ne pilkkahinnalla ja heti tämän jälkeen niiden arvo tietenkin kohosi taivaisiin.
Hän oli siis saanut tuloja 2 kertaa.
Pinnallisesti ajatellen tämä näytti typeryydeltä. Kuitenkin toiminnan lopputulos kertoi että hän oli ovela ja osasi huijata kaikkia juonikkaasti. Toisin sanoen, hän oli taitava huijari. Mutta valehteliko Rotchild? Tämä riippuu käytetystä valehtelun määrittelystä.
1: Valehtelu on sitä että "Esittää väärän lausunnon jonka tavoitteena on johtaa harhaan." Valehtelu on siis kielellistä toimintaa, jossa esitetään joko väärä tai vääräksi koettu lausunto. Lisäksi tässä on mukana valehtelijan intentio harhaan johtamisesta.
2: Williams on määritellyt valehtelun hieman toisella tavalla julkaisussaan "Ethics and the Limits of Philosophy". Siinä valehtelu määritettiin seuraavasti: "I take a lie to be an assertion, the content of which the speaker believes to be false, which is made with the intention to deceive the hearer with respect to that content." Eli toisin sanoen tässä edellistä näkemystä on muutettu siten, että lauseen pohjimmainen totuusarvo ei ole se, mikä tekee valehtelusta valetta, vaan se mitä lausuja itse uskoo sen olevan. Tässäkin versiossa puhuminen on tärkeää, valehtelu on kielellistä toimintaa.
3: Valehtelu on tehdä tarkoitettu uskottava, mutta väärä lausunto toiselle ihmiselle siten, että tavoitteena on saada toinen ihminen uskomaan että jotkut uskovat asiaan.
4: Valehtelu on joko uskottava mutta ei tosi tai uskottava väärä lausunto esitetään kohteelle siten, että kohde luulee että henkilö joka on esittänyt lausunnon on oikeutettu ja pätevä esittäjä ja että esittäjä uskoo lausunnon olevan tosi tai että henkilö, joka kuulee lausunnon on oikeutettu uskomaan että henkilö joka esittää lausunnon uskoo sen olevan tosi.
5: Tehdä uskottu mutta väärä lausunto toiselle, siten että tavoitteena saada kohde uskomaan lausuntoa tai että kohde uskoo että muut uskovat että se on tosi.
Määritelmiä on toki muitakin, mutta niissä toistuvat yleensä seuraavat piirteet, joita voidaan kutsua vaikka ehdoiksi. Valehtelun määritelmästä riippuen käytetään joko yhtä (tosin vain kohtien 2 tai 4 kohdalla) tai useampia näistä:
1: statement -ehto; valehtelu perustuu kielellisesti esitettäville propositionaalisille väitteille. Määritelmästä riippuen se voi olla puhetta, se voi olla morsekoodia tai viittomakieltä tai ilmeitä ja eleitä.
___1.1: Tätä kohtaa on kritisoitu siitä, että valehtelun kielelliseksi sitoutuminen on väärin, ei siksi että kielellä ei voitaisi valehdella, vaan siksi että eleet ja monet muut vastaavat asiat ovat myös mahdollisia.
2: untruthfulness -ehto, valehtelu on joko epätosi lausunto tai lausunto jonka valehtelija itse kokee epätodeksi.
___2.1: Tätä kohtaa on kritisoitu siitä, että lauseen epätotuus ei loppupeleissä ratkaise, koska esimerkiksi puolitotuuksissa kerrotaan pelkästään tosia asioita, mutta jätetään jotain kertomatta ja tämä on valehtelua. Myös tilanne, jossa toinen luulee sinun valehtelevan ja tiedät tämän ja haluat pettää häntä ja kerrotkin totuuden, viittaavat siihen että tämä kohta tuottaa useiden mielestä vääriä tuloksia. Toisaalta tätä ehtoa on kritisoitu myös siitä, että jos esität jollekulle puutaheinää ja kerrot sen olevan sellaista puutaheinää, jonka useimmat uskovat, ja
henkilö uskoo tämän, itse puutaheinää -osio ei ole valehtelua. Tosin jos useat eivät usko tätä, eikä lausunnon esittäjä itse usko tätä, tämä väite täyttää untruthfulness -ehdon.
3: addressee -ehto, eli valehtelu kohdistetaan jollekin yleisölle.
___3.1: Tätä kohtaa vastaan on kritisoitu siten, että jos esimerkiksi uskomme että paikalla on salakuuntelija, voimme syöttää hänelle vääärää informaatiota. Ja tämä toiminta on valehtelua, vaikka tosiasiassa mitään salakuuntelijaa ei olisikaan. Tämän kohdan kritiikki nojautuu yleensä yleisön käsitteeseen: Eräiden määritelmien mukaan itselleen valehtelussa itse on sekä esittäjä ja yleisö, kun taas osan mielestä itselleen ei voi aidosti valehdella. Samoin tässäkin kritiikissä erottelu perustuu kuvitteelliseen ja aitoon yleisöön.
4: intention to deceive -ehto, eli valehtelun tavoitteena on harhaanjohtaa.
___4.1: Tätä ehtoa on kritisoitu siitä, että esimekriksi todistaja voi todistajanaitiossa esittää väärän lausunnon, jonka hän tekee siksi että syytetyn kaverina oleva Mafiajoukko ei tule tekemään temppujaan hänelle, jonka hän sanoo silti koko ajan toivoen että kukaan ei uskoisi lausuntoa todeksi, eikä mafiamiestenkään tarvitse uskoa lausunnon sisältöä. Tässä kohdassa mielenkiintoista onkin se, yrittääkö henkilö vakuuttaa mafiamiehet omista intentioistaan. Useimpien mukaan ei. Mafiamiehiä harvemmin kiinnostaa se, mitä valehtelija itse tavoittelee, kunhan hän toimii siten kuten he haluavat.
5: Justified belief -ehto, jossa vaaditaan että vale on niin hyvä, että kuulijat todella ovat oikeutettuja uskomaan väitteen. Tämä on laadullinen kysymys, ja merkittävä esimerkiksi sen takia että jos joku kertoo satuja, tavoitteenaan saada yleisö tempautumaan mukaan kuvitteelliseen tarinaan, hän kuitenkaan ei suoranaisesti valehtele vaikka hän ei erikseen kertoisi muille valehtelevansa.
___5.1: Tätä ehtoa vastaan on kritisoitu siten, että tämä muuttaa valehtelun joko subjektiiviseksi, koska tuntuisi reilulta antaa tyhmille ihmisille helpotuksia tässä kohdassa. Yleisön luonne muuttuisi myös merkitykselliseksi.
Rothschild selvästi antoi merkkejä joita muut tulkitsivat. Statement -ehto on se, joka antaa Rothschildille useissa määritelmissä vapautuksen: Hän ei valehdellut. Mutta laajimmissa merkityksissä tämä ehto kuitenkin toteutuu - Esimerkiksi Vrij on artikkelissaan "Detecting Lies and Deceit" esittänyt että valehtelun muoto voi olla mikä vain, ilmeet ja eleet jotka sisältävät harhaanjohtavan viestin ovat hänestä myös valehtelua. Rothschildin merkit, jos olivat statement -ehdon mukaisia, ovatkin sitten jo automaattisesti lausuntoja jotka ovat sekä epätosia että Rothschild itse koki sen epätodeksi - tai sitten hän oli todella hölmö myydessään konsulinsa. Untruthfulness -ehto toteutuu siis väistämättä. Lausunnolla oli myös yleisö, eli muu pörssin väki, muut meklarit, joten adressee -ehtokin toteutuu väistämättä. Ja Rothschild oli toiminnaltaan melko ymmärtämätön, jos hän todella myi konsulinsa siksi että englanti oli voittanut - tai sitten hänen tavoitteenaan oli harhaanjohtaa. intention to deceive kohdalla vaihtoehtoina on siis se, että Rothschild oli joko tyhmä tai huijari. (Kivat vaihtoehdot.) Justified belief -ehto täyttyy koska muiden meklareiden oli loogista uskoa että Rothschild oli saanut tiedon. Ja Waterloon lopputuloksesta voitiin odottaa mitä vain tulosta, Napoleonin voitto ei olisi ollut mikään mahdottomuus tai edes "extraordinary" -väite. Yleisesti voidaan sanoa että joko Rothschildin merkit eivät olleet kieltä, jolloin hän ei valehdelut, tai sitten hän oli tyhmä, tai sitten hän valehteli. Itse uskon että viimeisin on oikea, koska tyhmäksi tuolla toiminnalla ja asemalla - Rothschild oli vakaassa asemassa pörssissä, hän siis osasi toimia oikein, tuo tilanne ei siis ollut "pokerinpeluuta, jossa pelaaja nokittaa siksi että hän luulee että hänellä on hyvä käsi vaikka se on surkea" vaan "pokerinpeluuta jossa pelaaja nokittaa koska tietää että hänellä on huono käsi ja tietää myös että tuossa tilanteessa 'bluffi' menee läpi". Ja lisäksi enemmistö valehtelun määritelmistä tuomitsee hänet valehtelijaksi.
Tosin valehtelussa on erikoisia tilanteita vakoilun maailmassa. Jos vakooja esimerkiksi kuvittelee että toinen on vakoja ja uskoo hänen valehtelevan, hänen kannattaakin kertoa totta. Silloin täyttyy pelkästään intention to deceive -ehto. Jos siis vakooja haluaa ajaa toiset länteen hän voi kertoa totuuden siitä että salainen kohtaaminen tapahtuukin idässä. Myös Sartren novellissa "The Wall" on esitetty huijaustilanne: Teloitettavaksi määrätty vanki pakenee ja fasistit haastatelevat hänen kaveriaan, joka on myös tuomittu kuolemaan noiden samojen henkilöiden toimesta. Vanki luulee, että karannut on serkkujensa luona, joten hän kertoo että hän piileskeleekin muualla. Hänen mieleensä tulee hautausmaa. Valitettavasti hän on väärässä luulossa ja kaveri löytyykin oikeasti hautausmaalta. Tämän valehtelu kuitenkin riippuu lujasti siitä mikä on untruthfulness -ehdon sisältö. Tuo sekä oli että ei ollut valehtelua. Intentio to deceive -ehdon ja untruthfulness -ehtojen kohdalla voidaan käsitellä myös erilaisia huhuja ja laajalle levinneitä virhekäsityksiä. Jos meillä on henkilö, joka valehtelee silmät korvat päästään kaikilla ehdoilla ja täysin. Hän siis esittää lausuntoja jotka ovat sekä epätotta että hän tietää ne sellaisiksi, hän kertoo ne yleisölle kielellisessä muodossa ja tavoitteena on nimenomaan harhaanjohtaa ihmiset. Ja hän onnistuukin. Nyt hänen valheeseen uskoo moni ihminen, ja he levittävät hänen sanomaansa identtisenä. Heidän valehtelunsa ei enää olekaan niin itsestäänselvää. Voidaan siis sanoa että valehtelu ei ole pelkkä viestin muoto ja sisältö, vaan esittäjällä - tai tarkemmin, heidän tavoitteillaan ja luuloillaan - on merkitystä. Toisaalta tyhmyys, tietämättömyys ei kuitenkaan väistämättä pelasta, koska esimerkiksi Suomen Laissa "vilpitön mieli" (joka voidaan liittää sekä intentio to deceive sekä justified belief -ehtoon) on määritelty muotoon "ei tiennyt eikä pitänytkään tietää." Toisin sanoen jos henkilö luulee jonkin asian olevan totta, hän voi silti valehdella, koska valheen nieleminen vaatii tyhmyyttä tai koska voidaan uskoa että henkilö ei ole ottanut selvää asioista, jotka pitäisi olla tiedossa. Vilpillinen mieli - ja tätä kautta intentio - syntyy siis siitä että henkilö ei ota selvää vaan ottaa jutun totena esimerkiksi siksi että se on "liian hyvää ollakseen totta". (Ne yleensä ovat.)
Valehtelu toisen ihmisen kontekstista on kuitenkin hieman erilainen, kuin valehtelun määritelmä. Sillä siinä, missä yllä mainituissa valehteluissa kyseessä on "kaikkitietävä kertoja", eli asiaa tarkastellaan valehtelijan tai jonkun objektiivisen ja tietävän tarkastelijan toimesta, valehtelu tunnistetaan kuitenkin jostain muusta. Valehtelua ei tunnisteta siitä onko sillä yleisöä, koska kaikki kommunikaatio tapahtuu kielellisesti ja valheen tunnistaja on jo tuota yleisöä. Yleisesti voisi sanoa että valehtelu tunnistetaan eri asioista kuin vale määritellään: Untruthfulness -ehdon kohdallahan on usein vaikeaa käsitellä sitä, mitä valehtelija itse luulee asian totuusarvosta - joudumme turvautumaan omiin käsityksiimme tai muuhun tietoon. Tämä korostuu justified belief -kohdassa, jossa valehtelun tunnistaminen on itse asiassa päinvastainen asia kuin sen määritelmässä: Siinä missä valehtelijan tuottamassa valeessa tärkeäksi voidaan nähdä se että se on vähintään hänen itsensä mielestä järkevä ja uskottava, ulkopuolinen kohde tunnistaa valheen juuri siitä että asiat eivät sovi yhteen. Karkeasti voisi sanoa että valehtelija yrittää olla hyvä siinä, missä valheen tunnistaja katsoo valheen olevan huono.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti