perjantai 13. helmikuuta 2015

Ketä ekstremisti edustaa?


On hyvä ottaa kantaa erikoiseen tapahtumaan. Uutiset ovat kertoneet Craig Hicksistä. Hän on ollut sekä ateisti että vihainen. Ja hän on murhannut kolme muslimia. Eikä mitä tahansa muslimeita, vaan sivistyneitä muslimeita. Tilanne ei ole pitänyt sisällään apinatanssia tai itsepuolustuksen oikeuttamista. Tästä murhasta on sitten nostettu meteliä, sen on sanottu olevan viharikos joka korostaa että ateistien olisi herättävä. Toisaalta asiaa heikentää se, että kina ei näytä olleen uskonnollinen suoraan. Kinaa on käyty parkkipaikasta. Riskinä on että tekijöiden identiteetti ja uhrien identiteetti nousee ylivahvasti esiin. Identiteetin riski on tärkeä, koska jokainen tilanne jossa valkoihoinen hakkaa mustaihoisen ei ole rasistinen rikos. (Joskin usein kun valkoihoinen hakkaa jonkun rasismin vuoksi, uhri on helposti mustaihoinen.)

Tilanne on kiinnostava ja haasteellinen. Ja se tuo mieleeni hyvin vanhan tapauksen joka oli metelin aiheena monta monta vuotta sitten. (Yritin muistella nimiä mutta valitettavasti en muista detaljeja, kuten nimiä, tämän tarkemmin. Väninä jäi maltilliseksi joten sitä ei löydy jokaisesta uutistallentimesta.) Kun Intelligent Designin kinat Doverin alueella olivat kuumimmillaan, eräs ID:n kannattaja surmasi evoluutioteorian kannattajan. Tästä luonnollisesti nostettiin meteliä ja metelin nostajina olivat evolutionistit. Pian kuitenkin paljastui että kinaa oli käyty myös huumeista. ; Oli melko selvää että tuohon aikaan oli melko paljon sekä ID;n että evoluution kannattajia. Joten ei ole ihmeellistä että rikoksentekijöiden profiileistakin löytyy heitä. Ja jo uhrien identiteetti oli tärkeä. He olivat kavereita. Jos ID olisi ollut vahva motiivi, he olisivat todennäköisesti vihamiehiä! Itse siihen aikaan evoluutiokeskusteluun osaa ottanut "analyysi" otti kantaa tähän asiaan ja hän oli mielestäni erittäin oikeassa. - Ja tämä asia on relevantti koska tälläkin viikolla uskonto ja humala on motivoinut surmaan jossa tekijä on kristitty ja uhri ateisti. Erimielisyyttä oli ollut peräti kauheasta evoluutioasiasta ja tässä tapauksessa nimenomaan debatti oli vaatinut fysikaalista täydennystä. (Hieman keskiaikaiseen tapaan jossa Jumalan nähtiin olevan kaksintaistelussa voittajan puolella..) Tämänlaisia asioita tapahtuu vain ihan koko ajan.

Tämä Hicksin tapaus on tietenkin nostanut paljon kannanottoja. Ja olen hyvin hämmentynyt. Sillä esimerkiksi islamin kohdalla selitetään että on hyvä katsoa mitä islaminuskoiset sanovat opista. Että länsimainen Hämeen-Anttila ei kristinuskopohjalta ymmärrä koko kulttuuria. Ja siksi on hyvä katsoa mitä isisläiset sanovat. Toisaalta kun kristittyjen surmaajien tekoja tarkastellaan niin usein moititaan sitä että tekijät eivät ole "oikeita kristittyjä" ja tässä vedotaan oppiin. Tässä tapauksessa Richard Dawkins on tuominnut teot. Ja samaa sitten sanotaan hänen omistamallaan uusateistejen keskeisellä foorumilla. Moni on selittänyt tässä kohden sen tyylisiä lausuntoja kuin että sitä varmasti haetaan tietoa propagandistisesti vain asiaa kannattavien joukosta. Mikä on tavallaan validi pointti. Ateisteilla ja kristityillä ei ole yksinoikeutta ideologiansa läpikäyntiin. Heillä on oikeus identiteettinsä rakentamiseen ja oppinsa tulkitsemiseen. Ja tämä on ns. eri asia.

Se, miten asia periaatteessa tiivistyy on siinä että
1: Kristityt ja muut uskovaiset luottavat että heidän oppinsa tuottaa hyvää koska se käskee siihen. Jumala antaa objektiivisen moraalin ja tästä poikkeamista ei sallita. Näin moralismissa syytteen keskiöön ei mene se että ateistit olisivat väistämättä pahoja vaan metaeettinen argumentti siitä että ateistejen moraalilla ei ole objektiivista perustaa. Eli ateistit eivät ole dogmaattisia moraalissa. Joten pahantekijä ei voi sanoa olevansa vääräoppinen ateisti.
2: Ateistit taas näkevät niin että heillä ei ole sidosta tämänlaisiin yksittäisiin ateistimurhaajiin. Ateismi ei ole samassa mielessä sidosidentiteetti jolla olisi koheesioluonnetta. Uskontokritiikin ytimessä on se että teismissä on mahdollisuus tietynlaiseen ekstremismiin. Siihen että uskonnon nimessä käsketään tekemään jotain. Näin ollen Hicks olisi relevantti ateisteille vasta kun joku etsisi ateistien pyhän kirjan jossa käsketään tekemään jotain. Raamatusta voidaan sen sijaan löytää käskyjä ihmisten kivittämiseen. Ja tästä seuraa paljon riekkumista.

Kaikki ylläoleva koskee lähinnä teologisesti korrektia tasoa joten en tavallaan ole hirveän vaikuttunut. Molemmissa suunnissa on pointtia. Tai ainakin yritystä johonkin. Ne eivät kuitenkaan selvästi sovi kokonaisuuteen. Sillä jos näin olisi, olisi toinen suunta ilmiselvästi typerä. Nyt ateistit joutuvat vähintään tekemään Sam Harriksia ja luomaan jonkinlaista objektiivista moraalia.

Itseäni tässä kiinnostaakin se, miten paljon yksittäistapauksista ylipäätään voi sanoa? Kun katsotaan tämän viikon uutisointeja, jostain syystä huomiotta on jäänyt kristillisen uskonryhmän suora rasismi, he ranttaavat islamia vastaan hyvin samalla tavalla kuin Hicks ennen murhiaan. Ja he ovat järjestäytyneitä, kun Hicks oli enemmän "yksinäinen susi" -tyylinen ihmisroska. Bert Farias on myös innostunut pedagogiikasta. Hänestä olisi tärkeää että kristityt ottaisivat oppia Adolf Hitleristä ja ISIS -järjestöstä. Sillä kristityistä pitäisi saada sotureita. Ja kristillisen ihmeen huipentaa Ralf Wilson joka ampui mielenterveysongelmaisen poikansa siksi että uskoi että poika oli demonien riivaama. ; On selvää että kaikissa näissä on järjestäytyneisyyttä että teologialla tapahtunutta oikeutusta.

Mutta jostain syystä Hicks on oleellisempi ongelma ateisteille kuin nämä ihmiset kristityille. Itse näkisin että Hicks on tärkeä siksi että hän on harvinainen. Uskontokritiikin tekeminen esimerkiksi "uuden suomen" blogiini joka keskiviikko on ollut helppoa. Ja koskaan ei oikein tiedä mistä seuraavalla viikolla tulee kirjoittaneeksi. Sillä uutisia tulee joka viikko useita ja niistä voi itse asiassa valita sopivia kimaroita demonstroimaan jotain tiettyä ajatusta. Ja joka viikko tulee useitakin uusia uutisia. Kun miettii että kristityillä ei ole ennen tätä ollut oikein muuta kuin Pekka-Eric Auvinen, niin ei ole ihme että halu napata hänet käyttöön on ollut kova. Kristityt kun niin usein viittaavat siihen miten ateismi johtaa arvotyhjiöön tai jopa suoranaiseen moraalittomuuteen ja pahuuteen. Ja kun tälle ei ole edes yksittäistapauksia on ollut todella vaikeaa vetää tästä yksittäistapauksettomuudesta jotain väitteitä yleispätevyydestä.

Samanaikaisesti idiootit ovat idiootteja. Ja väkivaltaiset idiootit ovat väkivaltaisia ja idiootteja. Uskonsuuntauksestaan riippumatta.

Tämän lisäksi minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että tuliaseet ovat banaaleja.

2 kommenttia:

Tom Kärnä kirjoitti...

Hieno video.

Luin nyt uudemman kerran blogauksen "Että minultakin palaisivat vain pöksyt". Itsekin olen ihmetellyt tätä kristittyjen ja kaiken maailman uskovaisten halua uskoa ihmisten kertomiin uskonnollisiin tarinoihin.

Tom Kärnä kirjoitti...

Ja mitä tulee kristityiksi itsensä mieltäviin ekstremisteihin, niin minusta on edelleen kovin ikävää se, ettei Uudesta testamentista löydy käyttöohjeita.