keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Mietitään hetki

Törmäsin argumenttiin joka on tavallaan uskottava. Se koskee inkvisiitiota. Katolinen inkvisiitio on mainettaan parempi. Inkvisiittorit olivat juristeja jotka yrittivät selvittää tekijän syyllisyyttä. Näin he itse asiassa vapauttivat suurimman osan syytetyistä. Näin ollen inkvisiitio estää ihmisten kuolemista.

Logiikka on toki siinä mielessä rautainen että väkilukuun suhteutettuna pahimmat noitavainot ovat tapahtuneet luterilaisilla alueilla, esimerkiksi ruotsin valtakunnan noitavainoissa, oli enemmän lynkkausmielialaa jossa oli tärkeämpää epäillä, syyttää ja rangaista kuin minimoida riskit.

Kuitenkin jos halutaan antaa katoliselle uskolle synninpästöä, unohtuu että inkvisiitioilla kuitenkin oli vakaumusrikoksia. Joista oli rangaistuskena kuolemanrangaistus. Inkvisiition mainetta pesevä argumentti on sama kuin selittäisi että ISIS olisi humaani heti jos se palkkaisi uskonoppineita jotka tarkasti analysoisivat onko syyllinen todella aidosti islamista luopunut kerettiläinen tai muu vääräoppinen. Ja että suuri osa jäisi teloittamatta tämän vuoksi.

Olisihan se toki parempi kuin. Mutta olisivat ne silti barbaareita.
Sitä sanotaan, että ei saa tuomita kristillisiä kulttuureita nykyajan kriteerein. Mikä on erikoista koska tyypit selittävät että uskonto on yhteiskuntien arvomuisti tai uskonto on peräti pääsy objektiiviseen moraaliin. Itse näen että menneet julmat ajat ovat todellakin olleet erilaisia kuin nykyaika. Silloin kristinuskolla on ollut enemmän valtaa ja se on tehnyt ympäröivästä maailmasta enemmän, vahvemmin ja kristillistä. Ja tätä ei voi kiertää muuta kuin selittämällä että uskonnot itse asiassa eivät olekaan yhteiskunnan arvomuistia.

3 kommenttia:

Niko L. kirjoitti...

Tämän artikkelin lienet lukenut?

http://www.areiopagi.fi/2014/09/jarkyttava-totuus-inkvisitiosta/

Siellä sanotaan muun muassa:

"Suorastaan koomista on se, että tieto vankien (omaan aikaansa suhteutetusta) hyvästä kohtelusta levisi ympäri Espanjaa. Tiedossa on esimerkiksi tapauksia, joissa valtion ylläpitämissä vankiloissa vanki syyllistyi tieten tahtoen jumalanpilkkaan, jotta hänet siirrettäisiin inkvisition vankilaan."

Eli kyllä inkvisitio sentään oman aikansa maallisen oikeuskäytännön voitti.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Itse asiassa en ollut lukenut tuota tässä yhteydessä. Nykyajan standardeilla inkvisiition vankilaan ei haettaisi nykyään siirtoja kyllä. Sen verran uskallan vihjata. Kuolemanrangaistuskin on. Tällä on merkitystä koska objektiivinen moraali on sama eilen, tänään ja huomenna. Jos se ei ole näin se ei ole objektiivista moraalia. Ja jos uskonto ei sellaista takaa, niin aika turha uskonto. Jos ei saa objektiivista moraalia kannattaa hakea ei-objektiivinen moraalinsa jostain muualta kuin institutionalisoiduista järjestelmistä joissa voidaan keksiä myötäkarvaansilittelyä 2000 -luvulla instituutioille jotka tappoivat vääräoppisia.

Niko L. kirjoitti...

Kristinuskon ydin ei ole moraalisäännöissä, mutta toki siihen kuuluu aivan objektiivisia moraalinormeja, kuten "älä tapa" ja kultainen sääntö. Ihmiset vain eivät sitä moraalia noudata.