Olen blogissani käsitellyt loogista positivismia hyvin ylimalkaisesti. Tämä on ollut tavoitteellista. Eräs toistuvimmista teemoista on se, että empirismi leimataan siihen ja kritisoidaan, ja syystä. Mielestäni tärkein opetus on että tämä rinnastus on olkiukko. Loogisen positivismin kritiikki taas ilman tätä juonnetta on, suoraan sanoen, usein riittävän hyvää siinä mielessä että en näe miksi tätä koulukuntaa pitäisi käsitellä juurikaan. On syytä opetella ja miettiä jotain hedelmällisempää.
On kuitenkin hyvä katsoa verifiointia. Ja nimenomaan siinä mielessä että verifiointiakin on "tavallaan" "kahta suurta päälinjaa". Ja ne ovat keskenään hyvin erilaisia. Tätä on syytä esittää vähintään karkeasti ja liioitellen jotta perusidea tulee selväksi. Sillä tällä tiedolla on merkitystä. Merkitystä jos haluaa välttää älyllistä koheltamista.
Jos otetaan empirismi "aivan sen alkuaikoina", se nojasi ennen kaikkea siihen että tietoa hankitaan kokemuksella. Tämä kokemus oli usein nähty nimenomaan aistinvaraiseksi kokemukseksi. Tässä mielessä verifiointi tarkoitti sitä että luotettiin että ihmisillä on luotettavat aistit. Ja niillä havainnoitiin asioita. Havaintoja sitten kuvattiin ja luokiteltiin mahdollisimman tarkasti.
Jos mietitään Wienin piirin oppeja, niin erityisesti Schlick ja Waisman pitivät tiukasti kiinni verifiointiperiaatteesta. He olivat kuitenkin irtautuneet sen että teoreettiset termit eivät ole havaintotermien lyhennelmiä. Eli niiden tavoitteena ei ole kuvata aistihavaintoja mahdollisimman lyhyesti ja eksaktisti. Sen sijaan niitä lähestytään hypoteettisesti tuotettujen teorioiden kautta. Teorioita ei siis havaita sellaisenaan, vaan ne postuloidaan. Tässä ei havaita ja kuvata vaan sen sijaan on havaintoja, mielellään havaintojoukko (explanandum) joka yritetään kuvata jollain mallilla (explanans) joka peittää sen (peittävän lain malli).
1: Asian voi viedä pahemmaksi ; Loogisen positivismin jatkomukaelmat, kritiikkeihin - etenkin Wienin piirin "virallisen kriitikon" Karl Popperin kritiikkiin - reagoinnit johtivat loogiseen empirismiin. (Jota usein pidetään loogisen positivismin kanssa oleellisesti samanlaisena vaikka niissä on aste-eroja.) Siinä ei enää edes ollut positivismin alkutaipaleelle tyypillisiä verifikaatiovaatimuksia tai luottamusta termien käännettävyyteen. Eli asioita ei pitänyt havaita sellaisenaan eikä teorioissa kuvatut termit käänny sellaisenaan havainnoiksi. Havaintojen teoriapitoisuus on siis siinäkin hyväksytty.
Tämä johtaa tietenkin siitä erikoiseen tilanteeseen että suuri osa humpuukimaakareista on itse asiassa sellaisia että he ensin moittivat skientismiä. Selittävät että tieteen ulkopuolella on havaintoja. He tulkitsevat loogisen positivismin kritiikin tarkoittavan kaikkea tiedettä ja että asia on melkolailla loppuunkäsitelty. Samalla he kuitenkin nojaavat omiin kokemuksiinsa jota he pitävät viisautena, näkemyksellisyytenä ja muuna. He ovat siis tavallaan skientistejä itse, luottavat omiin intuitioihinsa ja tunteisiinsakin kokemusperäisinä havaintoja. He ovat naivimpia kuin loogiset positivistit.
Toki tähän saa hauskaa lisätwistiä tiedostamalla että Tapio Puolimatkan kaltaiset henkilöt ovat selittämässä että empiria vaatii ehdotonta luottamusta ihmisaisteihin ja ihmisjärkeen. Tämänlainen ns. metodinen optimismi on empirian kannalta kuitenkin niin 1700 -lukua. (Tai vielä pahempaa ; 2010 -luvun pseudoskeptismiä.) Hän on tässä selkeästi verifikationistinen. Ja nimenomaan sillä äärimmäisen alkeellisella tavalla.
Koen miltei tarpeelliseksi erottaa nämä verifiointityylit toisistaan. Jos ei muuten niin siksi että looginen positivismi ja sen mukainen selitystapa oli kuitenkin aikansa paradigma, joka oli väärä mutta kuitenkin tieteen teon kannalta riittävän käyttökelpoinen ajatuskulma. (Se oli filosofisesti heikko mutta tavallaan käytännössä sovellettava.) Tätä kautta haettiin kokemusperäistä tietoa. Se, kun omia tunteita ja havaintoja aletaan puolustaa kuin ne olisivat falsifiomattomia kritiikin ulkopuolella havaintoaineistoja, syntyy "kokemus"peräistä tietoa. Tätä tekisi mieli kutsua verifioinnin sijasta vatuloinniksi. Se on nykyään nähdäkseni hyvin suosittu arkifilosofian muoto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti